P.S. Eikö se ole sopiva kirjeen loppu? Sain sen eräästä Stevensonin
kirjeestä.
Lauantaina.
Hyvää huomenta taas! En saanut tätä _koteloiduksi_ eilen ennenkuin
postimies tuli, ja niinpä lisään vielä jotakin. Meille tulee posti
kerran päivässä kahdentoista aikaan. Kirjeidenkanto maalla on oikea
siunaus maanviljelijöille. Postimiehemme ei ainoastaan jakele
kirjeitä, vaan toimittaa meille asioita kaupungissa, viisi senttiä
asiasta. Eilen hän toi minulle kengännauhat ja _coldcream-rasian_
(aurinko poltti nahan nenästäni ennenkuin sain uuden hattuni) ja
sinisen Windsor-kaulanauhan ja kenkämustetta, kaikki kymmenellä
sentillä. Se oli tavattoman hyvä kauppa, kiitos tilaukseni laajuuden.
Hän kertoo meille myöskin, mitä Suuressa Maailmassa tapahtuu.
Muutamat ihmiset hänen matkansa varrella tilaavat päivälehtiä, ja hän
lukee niitä tallustellessaan eteenpäin ja kertoo uutiset sellaisille,
jotka eivät tilaa. Niin että jos Yhdysvaltain ja Jaapanin välille
tulee sota, tai jos presidentti murhataan, tai Mr. Rockefeller
antaa miljoonan John Grier Homelle, ei sinun tarvitse vaivautua
kirjoittamaan, minä kuulen sen kuitenkin. Ei merkkiäkään vielä Master
Jerviestä. Mutta sinun pitäisi nähdä kuinka talomme kiiltää -- ja
kuinka huolellisesti pyyhimme jalat ennenkuin astumme sisään!
Toivon että hän tulee pian, kaipaan ihmistä jonka kanssa puhua.
Mrs. Semple, sanoakseni totuuden, käy hieman yksitoikkoiseksi. Hän
ei koskaan anna ajatusten katkaista keskustelunsa vuolasta virtaa.
Omituisia nämä ihmiset täällä. Heidän maailmansa on juuri tämä
ainoa mäennyppylä. He eivät ole hituistakaan yleismaailmallisia,
jos tiedät mitä tarkoitan. Se on aivan sama juttu kuin John Grier
Homessa. Siellä rajoitti ajatuksiamme rauta-aidan neljä sivua,
mutta en välittänyt siitä niin paljoa, kun olin nuorempi ja kun
minulla oli niin kauheasti työtä. Hetkenä jolloin olin saanut kaikki
vuoteet kuntoon ja pikkulasten kasvot pestyiksi ja olin mennyt
kouluun ja tullut kotiin taas ja pessyt heidän kasvonsa uudestaan
ja parsinut heidän sukkansa ja paikannut Freddie Perkinsin housut
(hän repi ne elämänsä jokaisena päivänä) ja lukenut läksyni jossain
välissä -- olin kypsä menemään sänkyyn, enkä huomannut mitään
keskinäisen ajatustenvaihdon puutetta. Mutta oltuani kaksi vuotta
keskustelurikkaassa korkeakoulussa, kaipaan sitä, ja olen iloinen kun
saan tavata jonkun, joka puhuu minun kieltäni.
Sinun alati
JUDY.
P.S. Salaatti ei ole vähääkään menestynyt tänä vuonna. Oli niin
kuivaa kesän alussa.
Elokuun 25 p.
No, Setä, Master Jervie on täällä. Ja niin hauskaa on meillä ollut!
Ainakin minulla, ja luullakseni hänellä myöskin -- hän on ollut
täällä kymmenen päivää eikä näytä mitään lähtemisen merkkiä. On ihan
häpeällistä millä tavoin Mrs. Semple lellittelee tuota miestä. Jos
tuo kunnon rouva hemmotteli häntä yhtä paljon kun hän oli pikkupoika,
en ymmärrä kuinka hänestä on voinut tulla niin mukava mies.
Hän ja minä syömme pienen pöydän ääressä verannalla tai väliin puiden
alla tai -- kun sataa tai on kylmä -- parhaassa vierashuoneessa.
Hän vain määrää paikan missä tahtoo syötävän ja Carrie tipsuttelee
hänen perässään kantaen pöytää. Jos siitä on ollut hirveästi vaivaa
ja astiat on täytynyt kantaa kovin kauas, löytää Carrie sokerirasian
alta dollarin.
Hän on kauhean hauska ja toverillinen mies, vaikka sitä ei ikinä
uskoisi, jos näkisi hänet vain sattumalta. Hän on ensi näkemältä
kuin todellinen Pendleton, mutta sellainen hän ei suinkaan ole.
Hän on aivan niin yksinkertainen ja teeskentelemätön ja herttainen
kuin suinkin voi -- tuntuu hullulta kuvailla miestä tällä tavoin,
mutta se on totta. Hän on äärettömän hauska suhteessaan talonpoikiin
täällä, kohtelee heitä toverillisella tavalla, joka riisuu heidät
heti aseista. He olivat hyvin epäluuloisia alussa. He eivät pitäneet
hänen vaatteistaan! Ja minä sanon että hänen vaatteensa ovatkin aika
ihmeelliset. Hän käyttää polvihousuja ja urheilupaitaa ja valkoista
flanellipukua ja ratsastuspukua leveine housuineen. Aina kun hän
tulee näkyviin yllään jotakin uutta, kävelee Mrs. Semple hänen
ympärillään paistaen ylpeydestä ja tarkastaa häntä joka puolelta ja
vaatii häntä tarkoin katsomaan mihin istuu, ettei vain saisi tomua
vaatteisiinsa. Se vaivaa häntä kauheasti. Hän sanoo Mrs. Semplelle
aina:
"Mene nyt siitä, Lizzy, ja pidä huolta omista töistäsi. Ei sovi enää
lellitellä minua. Olen kasvanut suureksi."
On kauhean hullua ajatella että tuo suuri, iso, pitkäsäärinen mies
(hän on melkein yhtä pitkäsäärinen kuin sinä, Setä) on joskus istunut
Mrs. Semplen sylissä ja tämä on pessyt hänen kasvojaan. Erityisen
hullua kun näkee Mrs. Semplen sylin! Hänellä on kaksi syliä nyt, ja
kolme leukaa. Mutta Master Jervie sanoo että hän kerran oli laiha ja
vikkelä ja reipas ja pääsi juoksemaan nopeammin kuin hän.
Voi kuinka meillä on ollut seikkailuja! Olemme tutkineet ympäristön
penikulmain laajuudelta, ja minä olen oppinut kalastamaan
vitsikkäillä pikku kärpäsillä, jotka on tehty höyhenistä. Niin
myöskin ampumaan rihlapyssyllä ja revolverilla. Niin myöskin
ratsastamaan -- vanhassa Grovessa on hämmästyttävä määrä elämää. Me
syötimme sille kauroja kolme päivää, ja se pelästyi vasikkaa ja oli
vähällä juosta tiehensä minun kanssani.
Keskiviikkona.
Kiipesimme Pilvitöyräälle maanantai-iltapäivänä. Se on vuori täällä
lähellä, ei hirveän korkea vuori -- ei mitään lunta huipulla --
mutta on sitä vain aika hengästynyt kun pääsee huipulle. Alemmat
rinteet ovat metsien peitossa, mutta huipulla on vain kivikasoja
ja aukeata kangasmaata. Viivyimme auringonlaskuun asti ja teimme
tulen ja keitimme illallisemme siellä. Master Jervie keitti, hän
sanoi osaavansa paremmin kuin minä -- ja hän osaakin, koska hän on
tottunut leirielämään. Sitten tulimme alas kuunvalossa, ja päästyämme
metsäpolulle missä oli pimeä, sähkölampun valossa, joka oli hänen
taskussaan. Se oli niin verratonta! Hän nauroi ja laski leikkiä koko
matkan ja puhui mielenkiintoisista asioista. Hän on lukenut kaikki
ne kirjat mitä minä ikinä olen lukenut, ja paljon muita lisäksi. On
hämmästyttävää kuinka paljon erilaisia asioita hän tietää.
Lähdimme pitkälle jalkapatikalle tänä aamuna, ja rajuilma yllätti
meidät. Vaatteemme olivat likomärkinä ennenkuin pääsimme kotiin --
mutta mielemme ei kastunut vähääkään. Olisitpa nähnyt Mrs. Semplen
kasvot, kun tupsahdimme hänen keittiöönsä.
"Oh, Master Jervie -- Miss Judy! Tehän olette likomärkinä! Oi, voi!
Mitä minun pitää tehdä! Tuo uusi kaunis puku on vallan pilalla."
Hän oli kauhean hullunkurinen, olisi luullut että me kumpikin olimme
kymmenvuotiaita ja hän hätääntynyt äiti. Minä jo hetkisen pelkäsin
ettemme saisi hilloa teen kanssa.
Lauantaina.
Aloitin tämän kirjeen aikakausia sitten, mutta minulla ei ole ollut
sekuntiakaan aikaa lopettaakseni sen.
Eikö ole hieno tämä Stevensonin ajatus:
The world is so full of a number of things,
I am sure we should all be as happy as kings.
[Maailma on niin täynnä kaikkea hyvää, olen varma että saisimme
kaikki olla onnellisia kuin kuninkaat.]
Se on totta, tiedätkös. Maailma on täynnä onnea ja avara kulkea
ympäri, jos vain haluat ottaa varteen juuri sen mikä sattuu tiellesi.
Koko salaisuus on siinä että osaa olla _joustava._ Maalla varsinkin
on niin äärettömän paljon hauskaa. Voin kulkea kenen tahansa maitten
yli ja katsella kenen tahansa näköalaa ja pulikoida kenen tahansa
purossa ja nauttia kaikesta ihan yhtä paljon kuin jos omistaisin maan
-- eikä minun tarvitse maksaa veroa.
* * * * *
Nyt on sunnuntai-ilta, kello noin yksitoista, ja luulin pääseväni
ihanaan uneen, mutta join mustaa kahvia päivälliseksi, siis -- ei
mitään ihanaa unta minulle!
Tänä aamuna sanoi Mrs. Semple Mr. Pendletonille hyvin päättävässä
sävyssä:
"Meidän on lähdettävä täältä neljännestä yli kymmenen ehtiäksemme
kirkkoon yhdeksitoista."
"Hyvä on, Lizzie", sanoi Master Jervie, "käskekää valjastaa vaan, ja
jollen ole pukeutunut, saatte lähteä jäämättä odottamaan."
"Kyllä me odotamme", sanoi Mrs. Semple.
"Niinkuin haluat", sanoi hän, "mutta älkää antako hevosten seisoa
liian kauan."
Mrs. Semplen pukeutuessa hän käski Carrie'a pistämään päiväaterian
eväskoriin ja minua hän käski kömpimään kävelyvaatteisiini, ja me
pujahdimme ulos takaovesta ja menimme kalastamaan.
Se häiritsi taloa kauheasti, sillä sunnuntaisin Lock Willow syö
päivällistä kello kaksi. Mutta hän tilasi päivällisen seitsemäksi --
hän tilaa aterioita milloin haluttaa vain, ihan kuin paikka olisi
ravintola -- ja se esti Carrie'a ja Amasaita pääsemästä ajelulle.
Mutta hän sanoi että se oli sitä parempi vain, eihän ole säädyllistä
että he menevät ajelemaan ilman kaitsijaa, ja joka tapauksessa hän
tarvitsi hevoset itse viedäkseen minut ajelemaan. Oletko koskaan
kuullut mitään niin hullua?
Ja Mrs. Semple parka uskoo että ihmiset, jotka menevät kalastamaan
sunnuntaina, joutuvat perästäpäin pihisevän kuumaan helvettiin!
Häntä vaivaa kauheasti se ajatus, että hän ei opettanut poikaa
paremmin, kun tämä oli pieni ja avuton ja hänellä oli hyvä tilaisuus.
Sitäpaitsi -- hän olisi tahtonut näytellä Mr. Pendletonia kirkossa.
Mutta kalassa me olimme kuin olimmekin (hän sai neljä pientä kalaa)
ja me paistoimme ne nuotiotulella päivä-ateriaksi. Ne putosivat
paahdinvartailtamme yhtäpäätä tuleen, niin että ne maistuivat hiukan
tuhkaisilta, mutta me söimme ne. Tulimme kotiin kello neljä ja
lähdimme ajelemaan kello viisi ja söimme päivällistä kello seitsemän
ja kymmeneltä minut lähetettiin nukkumaan -- ja täällä minä olen ja
kirjoitan sinulle.
Alkaa minun sentään tulla hiukan uni. Hyvää yötä. Tässä on sen ainoan
kalan kuva, jonka minä sain.
_Laiva hoi, Kapteeni Pitkäsääri!_
Seis! Kiinni! Ohei, ohoi, ja pullo rommia -- tänne! Arvaa mitä minä
luen? Keskustelumme kahtena viime päivänä on ollut pelkkiä laivoja
ja merirosvoja. Eikö "Aarresaari" ole mainio? Oletko lukenut sitä,
vai eikö se ollut vielä ilmestynyt kun sinä olit poika? Stevenson sai
vain kolmekymmentä puntaa, kun kirja ilmestyi vihkoina -- minä en
usko että kannattaa ruveta suureksi kirjailijaksi. Ehkä minusta tulee
opettajatar.
Anna anteeksi että kirjeeni ovat niin täynnä Stevensonia, mieleni
askartelee hänessä paljon nykyään. Hän käsittää Lock Willow'n koko
kirjaston.
Olen kirjoittanut tätä kirjettä kaksi viikkoa ja ajattelen että se
nyt mahtaa olla tarpeeksi pitkä. Älä koskaan sano, Setä, etten minä
kirjoita yksityiskohtaisesti. Soisin että sinäkin olisit täällä,
meillä olisi kaikilla niin hauskaa yhdessä. Tahtoisin että eri
ystäväni tuntisivat toisensa. Aioin kysyä Mr. Pendletonilta tunteeko
hän sinut New Yorkissa -- mielestäni hän voisi, te varmaan liikutte
samoissa korkeissa yhteiskuntapiireissä ja molemmat harrastatte
uudistuksia ja sen semmoista -- mutta enhän voinut, kun en tiedä
oikeata nimeäsi.
Hassuin asia mitä ikänä olen kuullut, etten tiedä nimeäsi. Mrs.
Lippett sanoi minulle jo ennakolta, että olet oikullinen. Minä
luulisin niin!
Kiintyneenä
JUDY.
P.S. Lukiessani tämän läpi huomasin ettei se ole kokonaan
Stevensonia. Siinä on myöskin pari kolme ohimenevää vihjausta Master
Jervie'iin.
Syyskuun 5 p.
_Rakas Setä!_
Hän on lähtenyt, ja me kaipaamme häntä! Kun on tottunut ihmisiin tai
paikkoihin tai elämän muotoihin ja ne sitten äkkiä temmataan pois,
jää jäljelle kauhean tyhjä, kalvava tunne. Mrs. Semplen keskustelu on
nyt mielestäni sangen maustamatonta ravintoa.
Korkeakoulu alkaa kahden viikon päästä ja olen oikein iloinen
päästessäni taas lukuihin kiinni. Olen sentään tehnyt aika lailla
työtä tänä kesänä -- kuusi novellia ja seitsemän runoa. Ne jotka
lähetin aikakauskirjoihin, tulivat kaikki takaisin kohteliaan
nopeasti. Mutta siitä en välitä. Se on hyvää harjoitusta. Master
Jervie luki ne -- hän toi postin, enkä voinut sille mitään että hän
sai tietää asian -- ja hän sanoi että ne ovat _kauheita._ Niistä kävi
ilmi ettei minulla ole pienintäkään aavistusta, mistä puhun. (Master
Jervie ei anna kohteliaisuuden häiritä totuutta.) Mutta viimeinen,
jonka tein -- pikkuinen kyhäelmä vain, aihe korkeakoulusta -- ei
hänen sanojensa mukaan ollut huono, ja hän antoi kirjoittaa sen
koneella, ja minä lähetin sen erääseen aikakauskirjaan. Se on ollut
heillä nyt kaksi viikkoa, ehkä he miettivät asiaa.
Näkisitpä taivaan! Kaiken yllä on mitä kummallisin oranssinvärinen
valaistus. Tulee myrsky.
* * * * *
Juuri sinä hetkenä alkoi pudota pöyristyttävän suuria pisaroita,
ja kaikki ikkunaluukut alkoivat ryskiä. Minä juoksin sulkemaan
ikkunoita, ja Carrie lensi ullakolle sylillinen maitokannuja
käsissään pantaviksi paikkojen alle, mistä katto vuotaa -- ja
sitten, juuri kun olin taas tarttumaisillani kynään, muistin että
olin jättänyt tyynyn ja viltin ja hatun ja Matthew Arnoldin runot
hedelmätarhaan puun alle, ja syöksyin hakemaan niitä. Kaikki olivat
likomärkinä. Runojen punainen kansi oli värjännyt sisäpuolen,
"Doverin rannikkoa" huuhtovat tästälähin punaiset aallot.
Myrksy maaseudulla on kauhea häiriö. Täytyy aina ajatella mitä
kaikkea onkaan ulkona ja menee pilalle.
Torstaina.
Setä! Setä! Mitä ajattelet? Posti tuli juuri ja toi kaksi kirjettä.
1. -- Novellini on otettu vastaan. 50 dollaria. _Alors!_ Minä olen
KIRJAILIJA.
2. -- Kirje korkeakoulun sihteeriltä. Olen saanut kahdeksi vuodeksi
stipendin, joka vastaa täysihoitoa ja lukukausimaksua. Se on
perustettu oppilaita varten, jotka ovat osoittaneet "huomattavaa
edistystä englanninkielessä ja yleistä etevyyttä muissa aineissa".
Ja minä olen saanut sen! Hain sitä ennen lähtöäni, mutta ei minulla
ollut aavistustakaan että voisin sen saada, kun keltanokka-työni
matikassa ja latinassa oli niin huono. Mutta näyttää siltä että
olen parantanut maineeni. Olen hirmuisen iloinen, Setä, koska nyt
en enää ole sellaisena taakkana sinulle. Kuukausiraha on kaikki
mitä tarvitsen, ja ehkä voin ansaita senkin kirjoittamalla tai
yksityistunneilla tai jollakin.
Minä _ikävöin_ takaisin kouluun ja työhön.
Sinun alati
JERUSHA ABBOTT,
Novellin "Kun sofomorit voittivat pelin" tekijä. Myytävänä kaikissa
sanomalehtikojuissa, hinta kymmenen senttiä.
Syyskuun 36 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Koulussa taas ja yläluokkalainen. Lukuhuoneemme on tänä vuonna
parempi kuin koskaan -- etelän puolella ja kaksi suurta ikkunaa --
ja oi, niin hienosti kalustettu! Julia rajattomine kuukausirahoineen
saapui kaksi päivää aikaisemmin ja joutui oikean kalustamiskuumeen
valtaan. Meillä on uudet seinäpaperit ja itämaiset matot ja
mahonkituolit -- ei maalattua mahonkia, joka viime vuonna riitti
tekemään meidät onnellisiksi, vaan oikeata. Se on hyvin ylellistä,
mutta minusta tuntuu kuin en kuuluisi siihen, olen kaiken aikaa
hermostunut pelosta että pudotan mustetahran väärään paikkaan.
Ja, Setä, kirjeesi odotti minua täällä -- anteeksi -- tarkoitan
sihteerisi kirjettä.
Tahdotko ystävällisesti sanoa minulle järkevän syyn, miksi en ottaisi
vastaan tuota stipendiä? En ymmärrä vastustustasi vähääkään. Mutta
missään tapauksessa ei vastustelustasi ole pienintäkään hyötyä,
sillä olen jo ottanut stipendin -- enkä aio muuttaa mieltäni. Tämä
kuulostaa hieman nenäkkäältä, mutta en tarkoita sitä siksi.
Otaksun että kun kerran olet ruvennut kasvattamaan minua, tahtoisit
kernaasti lopettaa työsi ja panna sievän pisteen diploomin muodossa
loppuun.
Mutta katsohan nyt sekunnin verran asiaa minun kannaltani. Minä
saan kiittää kasvatuksestani sinua aivan yhtä hyvin kuin jos
antaisin sinun maksaa kaiken, mutta en ole aivan yhtä velkaantunut.
Tiedän ettet tahdo minua maksamaan rahaa takaisin, mutta minä aion
kuitenkin tahtoa tehdä sen, jos suinkin voin, ja tuon stipendin
saaminen helpottaa asiaa suuresti. Odotin saavani viettää lopun
elämääni velkojeni maksamisessa, mutta nyt meneekin vain toinen puoli
loppuelämästäni siihen. Toivon että ymmärrät asemani etkä pahastu.
Kuukausirahan otan vieläkin hyvin kiitollisena vastaan. Tarvitaankin
rahaa, jos tahtoo elää Julian ja hänen kalustonsa tasalla! Soisin
että hän olisi kasvatettu yksinkertaisemmille tavoille tai ettei hän
olisi huonetoverini.
Tämä ei juuri ole kirje, aioin kirjoittaa paljon -- mutta olen
päärmännyt neljä ikkunaverhoa ja kolme oviverhoa (olen iloinen
kun et voi nähdä pistojen pituutta) ja kiillottanut messinkiset
kirjoitusneuvot hammaspulverilla (hyvin vastahakoista työtä) ja
sahannut poikki teräslankaa kynsisaksilla ja pakannut auki neljä
kirjalaatikkoa ja ripustanut kaksi matka-arkullista vaatteita (ei
tunnu uskottavalta että Jerusha Abbott omistaa kaksi matka-arkullista
vaatteita, mutta se on totta!) ja siinä välissä toivottanut
viisikymmentä rakasta ystävää tervetulleiksi takaisin.
Avajaispäivä on iloinen tilaisuus!
Hyvää yötä, Setä kulta, ja älä ole vihoissasi, vaikka kananpoikasi
tahtoo kaaputtaa itse itselleen. Hänestä kasvaa kauhean ponteva pieni
kana -- jolla on hyvin päättäväinen kaakatus ja paljon kauniita
höyheniä (kaikki sinulta saatuja).
Kiintyneenä
JUDY.
Syyskuun 30 p.
_Rakas Setä!_
Vieläkö sinä nytkin jumpittelet tuosta stipendiasiasta? En
ole koskaan nähnyt miestä niin itsepintaista ja kovakorvaista
ja järjetöntä ja järkähtämätöntä ja härkäpäistä ja
kykenemätöntä-tajuamaan-toisten-ihmisten-näkökantoja kuin sinä.
Sinä pidät parempana etten muka ota vastaan lahjoja vierailta.
Vierailta! -- Ja mikä sinä sitten olet, jos saan luvan kysyä?
Onko maailmassa ketään, jota tuntisin vähemmän? En tuntisi sinua,
jos tulisit kadulla vastaan. Näet nyt, jos olisit ollut järkevä,
ymmärtäväinen ihminen ja kirjoittanut sieviä, rohkaisevia, isällisiä
kirjeitä pikku Judyllesi ja tullut silloin tällöin taputtamaan häntä
päähän ja sanomaan että olet iloinen, kun hän on niin kiltti tyttö.
-- Silloin hän ehkä ei olisi ilkkunut sinua vanhalla iälläsi, vaan
olisi totellut pienintäkin toivettasi niinkuin kuuliainen tytär
ainakin, jollaiseksi hänet oli tarkoitettu.
Vierailta tosiaankin! Te elätte lasitalossa, Mr. Smith.
Ja sitäpaitsi se ei ole mikään lahja, se on palkinto -- olen
ansainnut sen kovalla työllä. Jollei kukaan olisi ollut tarpeeksi
etevä englanninkielessä, ei komitea olisi jakanut stipendiä
ollenkaan, muutamina vuosina on käynyt niin. Siis -- Mutta
mitä kannattaa väitellä miehen kanssa? Te kuulutte, Mr. Smith,
sukupuoleen, jolta logiikan taju puuttuu. On vain kaksi keinoa, jos
tahtoo saada miesväkeä järkiinsä: täytyy joko mielistellä tai olla
epämiellyttävä. Minä en alennu mielistelemällä yrittämään miehiltä
sitä mitä haluan. Senvuoksi minun täytyy olla epämiellyttävä.
Minä kieltäydyn, sir, luopumasta stipendistäni, ja jos vielä pidätte
ääntä asiasta, en tahdo ottaa vastaan kuukausirahaakaan, vaan väsytän
ja hermostutan itseni pilalle antamalla yksityistunteja typerille
keltanokille.
Se on minun uhkavaatimukseni. Ja kuule -- minulla on vielä uusi
ajatus. Koska niin pelkäät että minä, ottamalla vastaan tämän
stipendin, riistän koulunkäynti-mahdollisuuden joltakin toiselta,
tiedän keinon siihen. Voithan käyttää rahan, jonka olisit kuluttanut
minun hyväkseni, jonkun toisen John Grier Homen pikku tytön
kasvattamiseen. Eikö se ole mielestäsi hyvä ajatus? Mutta, Setä,
_kasvata_ uutta tyttöä niin paljon kuin tahdot, mutta älä toki _pidä_
hänestä enemmän kuin minusta.
Toivon ettei sihteerisi loukkaannu, kun kiinnitän niin vähän huomiota
ehdotuksiin, joita hän tekee kirjeissään, mutta jos hän loukkaantuu,
en voi sitä auttaa. Hän on hemmoteltu lapsi, Setä. Olen säyseästi
taipunut hänen oikkuihinsa tähän saakka, mutta tällä kertaa aion olla
LUJA.
Sinun,
päättävästi,
täysin ja peruuttamattomasti ja
maailman loppuun saakka iki-jyrkkänä,