P.S. Yhdestä asiasta ainakin olen täysin varma. Minä _en_ ole
kiinalainen.
Helmikuun 4 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Jimmie McBride on lähettänyt minulle Princetonin lipun, joka on suuri
kuin huoneen seinä.
Olen hyvin kiitollinen, kun hän on muistanut minua, mutta en
tiedä mitä maailmassa tekisin sillä. Sallie ja Julia eivät anna
minun ripustaa sitä seinään; huoneemme on tänä vuonna kalustettu
punaiseksi, ja voit kuvitella miltä näyttäisi, jos lisäisin siihen
oranssia ja mustaa. Mutta se on niin kaunista, lämmintä, paksua
vaatetta, enkä mitenkään tahtoisi hukata sitä. Olisiko hyvin
sopimatonta tehdä siitä kylpyvaippa? Vanha kylpyvaippani vanui
pesussa.
Viime aikoina olen kokonaan laiminlyönyt kertoa sinulle, mitä
opin, mutta vaikka et voikaan sitä kuvitella kirjeistäni päättäen,
täyttävät opinnot aikani kokonaan. On hyvin hämmennyttävää tulla
oppineeksi viidessä aineessa yhtaikaa.
"Todellisen opiskelijan tunnusmerkki", sanoo kemian professori, "on
intohimoinen kiintymys yksityiskohtiin."
"Varokaa ettette anna katseenne takertua yksityiskohtiin", sanoo
historian professori. "Seisokaa niin kaukana että voitte saada
käsityksen kokonaisuudesta."
Huomaat siis kuinka taidokkaasti meidän on luovittava kemian ja
historian välillä. Pidän historiallisesta metodista enimmän. Jos
sanon että Wilhelm Valloittaja purjehti Englantiin 1492 ja Kolumbus
löysi Amerikan 1100 tai 1066 tai koska se nyt oli, on se pelkkä
yksityiskohta, johon opettaja ei takerru. Se antaa historian
kertauksiin varmuuden ja turvallisuuden tunteen, joka kokonaan
puuttuu kemiasta.
Kello lyö kuusi -- minun täytyy mennä laboratorioon katsomaan
pientä happo- ja suola- ja alkalivalmistetta. Olen polttanut
lautasensuuruisen reiän keskelle kemia-esiliinaani suolahapolla. Jos
teoria pitäisi paikkansa, pitäisi minun pystyä neutralisoimaan tuo
reikä hyvällä väkevällä ammoniumilla, eikö totta?
Tutkinto ensi viikolla, mutta kuka pelkää?
Sinun alati
JUDY.
Maaliskuun 5 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Nyt puhaltaa maaliskuun tuuli, ja taivas on raskaiden, mustien,
kiitävien pilvien peitossa. Varikset männyn latvoissa pitävät kovaa
meteliä. Se on juovuttavaa, virkistävää, _kutsuvaa_ ääntä. Tahtoisi
lyödä kirjat kiinni ja lähteä ulos kukkuloille juoksemaan tuulen
kanssa kilpaa.
Meillä oli viime lauantaina paperimetsästys yli viiden peninkulman
matkalla rämeistä maata. Kettu (jonka muodosti kolme tyttöä ja
muutama pussillinen konfettia) lähti puolen tuntia aikaisemmin
kuin kaksikymmentä seitsemän metsästäjää. Minä olin yksi
kahdestakymmenestä seitsemästä, kahdeksan tippui tielle, ja me
lopetimme kahdeksanatoista. Jäljet veivät yli mäen, läpi viljapellon
ja halki rämeikön, jossa meidän oli kevyesti hypättävä mättäältä
mättäälle. Tietysti puolet meistä vajosivat nilkkoja myöten.
Hukkasimme jäljet ja menetimme kaksikymmentäviisi minuuttia tuohon
suohon. Sitten erästä kukkulaa ylös läpi metsien ja sisään ladon
ikkunasta! Ladon ovet olivat lukossa ja ikkunat korkealla ja aika
pienet. Minä en sano että se oli kauniisti tehty, sanotko sinä?
Mutta me emme kiivenneet sisään, me luovailimme ladon ympärillä ja
keksimme jäljet, jotka jatkuivat matalan katoksen kautta pensasaidan
huipulle. Kettu luuli että olimme nyt joutuneet kiikkiin, mutta me
ilkuimme sitä. Sitten suoraan eteenpäin kaksi penikulmaa pitkin
epätasaista vainiota, jolla oli kauhean vaikea seurata jälkiä,
sillä konfetteja alkoi olla harvassa. Sääntönä on että niitä pitää
olla ainakin kuuden jalan etäisyydellä toisistaan, mutta ne olivat
pisimmät kuusi jalkaa mitä koskaan olen nähnyt. Lopuksi, kahden
tunnin tuiman juoksun jälkeen seurasimme Monsieur Foxin jälkiä
Crystal Springin keittiöön (se on maatalo, jonne tytöt ajelevat
bobsleigh-kelkoilla ja heinävaunuilla syömään kananpoika- ja
vohveli-illallisia) ja löysimme kolme kettua rauhallisina syömästä
maitoa ja hunajaa ja leivoksia. He eivät olleet luulleet että
tulisimme näin kauas, he luulivat meidän vielä roikkuvan ladon
ikkunoissa.
Kumpikin puolue väitti voittaneensa. Minusta me voitimme, eikö
sinustakin? Koska kerran saimme heidät kiinni ennenkuin he olivat
päässeet takaisin urheilukentälle. Oli miten oli, me yhdeksäntoista
heittäydyimme kuin heinäsirkat huonekaluille ja vaadimme hunajaa.
Sitä ei ollut niin paljon että kaikki olisivat saaneet, mutta
Mrs. Crystal Spring (se on lempinimemme hänelle, hänen oikea
nimensä on Johnson) toi ruukullisen mansikkahilloa ja kannullisen
vaahterasiirappia -- sitä oli tehty viime viikolla -- ja kolme
ruskeata kyrsää.
Pääsimme takaisin korkeakouluun vasta puoli seitsemäksi -- puolen
tuntia liian myöhään päivälliselle -- ja menimme suoraan sisään
pukeutumatta, ja ruokahalumme oli sanoin kuvaamaton! Sitten jäimme
kaikki pois iltarukouksesta, koska jalkineittemme tila riitti syyksi.
En ole vielä kertonut tutkinnosta. Läpäisin kaikissa aineissa
äärimmäisen helposti -- tunnen salaisuuden nyt enkä aio enää koskaan
saada reppuja. En kuitenkaan voi saada loppututkinnossa kiitettävää
tuon typerän latinan proosan ja geometrian tähden keltanokkavuonna.
Mutta minä vähättelen. Mitäs siitä niin kauan kun on onnellinen? (Se
on sitaatti. Olen lukenut Englannin klassikkoja.)
Klassikoista puhuen, oletko lukenut "Hamletin"? Jollet ole, tee
se heti paikalla. Se on _suorastaan päihdyttävä_. Olen kuullut
Shakespearestä kaiken ikäni, mutta minulla ei ollut aavistustakaan
että hän kirjoitti todella niin hyvin, epäilin aina ettei hän ole
maineensa veroinen.
Minulla on eräs hurmaava leikki, jonka keksin kauan sitten, kun
ensiksi opin lukemaan. Joka ilta kun menin levolle, kuvittelin
olevani henkilö (kaikkein tärkein henkilö) kirjassa, jota sillä
hetkellä luin.
Nyt olen Ofelia -- ja niin järkevä Ofelia! Pidän Hamletia hyvällä
tuulella koko ajan ja lellittelen ja torun häntä ja panen hänet
nostamaan takinkauluksensa pystyyn, kun hän on vilustunut. Olen
kokonaan parantanut hänet synkkämielisyydestä. Kuningas ja kuningatar
ovat molemmat kuolleet -- tapaturmassa merellä, ei tarvittu
hautajaisia -- ja nyt Hamlet ja minä hallitsemme Tanskanmaata ilman
minkäänlaisia vaikeuksia. Panemme kuningaskunnan kauniisti työhön.
Hän pitää huolta hallituksesta ja minä hyväntekeväisyydestä. Olen
juuri keksinyt ensiluokkaisen orpokodin. Jos sinua tai jotakin
muuta Johtokunnan Jäsentä haluttaisi käydä tarkastamassa sitä, olen
mielihyvällä kuljettava teitä ympäri. Ajattelen että teillä voisi
olla paljon hyödyllisiä ehdotuksia.
Olen alati, sir
armollisimmin Teidän
OFELIA,
Tanskan kuningatar.
Maaliskuun 24 tai kenties 25 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Minä en luule että voin päästä taivaaseen -- minulla on niin kauhean
paljon hauskaa täällä, eikä olisi kunniallista saada sitä myös
jälestäpäin. Kuule mitä on tapahtunut.
Jerusha Abbott on voittanut novellikilpailussa (25 dollarin
palkinto), jonka _Kuukauslehti_ panee toimeen joka vuosi. Ja hän on
sofomori. Kilpailijat ovat enimmäkseen senioreita. Kun näin nimeni
lehdessä, en ollut uskoa sitä todeksi. Ehkä minusta lopultakin tulee
kirjailija. Soisin vain ettei Mrs. Lippett olisi antanut minulle niin
typerää nimeä -- se kuuluu niin kirjailijattarelta, eikö totta?
Minut on myöskin valittu kevätnäytelmään -- "Miten haluatte"
esitetään ulkoilmassa. Minusta tulee Celia, Rosalindin serkku.
Ja vihdoin: Julia ja Sallie ja minä lähdemme ensi perjantaina New
Yorkiin erinäisille kevätostoksille ja viivymme siellä koko illan
ja menemme seuraavana päivänä teatteriin "Master Jervien" kanssa.
Hän kutsui meidät. Julia asuu kotona perheensä luona, mutta Sallie
ja minä asumme Martha Washington Hotellissa. Oletko koskaan kuullut
mitään niin jännittävää? En elämässäni ole ollut hotellissa enkä
teatterissa, paitsi kerran kun katolinen kirkko piti juhlan ja kutsui
orpolapset, mutta se ei ollut oikea näytelmä eikä sitä lasketa.
Ja mitä luulet meidän menevän katsomaan? "Hamletia". Ajatteles sitä!
Olemme lukeneet sitä neljä viikkoa Shakespeare-tunneilla ja osaan sen
ulkoa.
Olen niin jännittynyt kaikesta mikä on tulossa että tuskin osaan
nukkua.
Hyvää yötä, Setä.
Tämä on hyvin hauska maailma.
Sinun alati
JUDY.
P.S. Olen juuri katsonut kalenteria. On 28 päivä.
Toinen jälkikirjoitus.
Näin tänään raitiovaunun kuljettajan, jolla oli toinen silmä ruskea
ja toinen sininen. Eikö hän olisi sopiva roisto salapoliisijuttuun?
Huhtikuun 7 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Voi taivas! Eikö New York ole suuri? Worcester ei ole mitään
siihen verrattuna. Aiotko kertoa että tällä hetkellä elät keskellä
tuota sekasortoa. En usko että kuukausiin toivun noiden kahden
päivän hämmennyttävästä vaikutuksesta, jotka vietin siellä. En voi
ruvetakaan kertomaan sinulle kaikesta ihmeellisestä, jota näin, mutta
otaksun että tiedät sen itsekin, koska kerran asut siellä.
Mutta eivätkö kadut ole hauskoja? Ja ihmiset? Ja kaupat? En ole
koskaan nähnyt niin ihastuttavia tavaroita kuin siellä on ikkunoissa.
Ihan tekee mieli omistaa koko elämänsä vaatteiden käyttämiseen.
Sallie ja Julia ja minä olimme yhdessä ostoksilla lauantai-aamuna.
Julia meni ylellisimpään paikkaan mitä koskaan olen nähnyt; valkeat
ja kultaiset seinät ja siniset matot ja siniset silkkiverhot ja
kullatut tuolit. Kerrassaan kaunis neiti, jolla oli keltainen tukka
ja musta silkkinen laahuspuku, tuli tervehtimään meitä, huulilla
tervetuliaishymy. Luulin että olimme kohteliaalla vieraskäynnillä
ja aioin tarjota käteni, mutta näyttikin siltä että olimme vain
ostamassa hattuja -- ainakin Julia. Hän istuutui peilin eteen ja
koetti tusinaa, toinen toistaan ihastuttavampia, ja osti kaksi
kaikkein ihastuttavinta.
En voi kuvitella suurempaa iloa elämässä kuin istua peilin edessä
ja ostaa hattu, jonka on valinnut tarvitsematta ensin ajatella
hintaa! Siitä ei ole epäilystäkään, Setä, New York nopeasti turmelisi
sen hienon stoalaisen luonteen, jonka John Grier Home on niin
kärsivällisesti rakentanut.
Ja kun olimme lopettaneet ostoksemme, kohtasimme Master Jervien
Sherryssä. Otaksun että olet ollut Sherryssä? Kuvittele sitä ja
kuvittele sitten John Grier Homen ruokasalia vahakangaspöytineen
ja valkeine saviastioineen, joita ei _voinut_ saada rikki, ja
puuvartisine veitsineen ja haarukkoineen, ja koeta ymmärtää miltä
minusta tuntui!
Söin kalaa väärällä haarukalla, mutta tarjoilija hyvin ystävällisesti
toi minulle toisen niin ettei kukaan huomannut.
Ja päiväaterian jälkeen menimme teatteriin -- se oli häikäisevä,
ihmeellinen, uskomaton -- näen siitä unta joka yö.
Eikö Shakespeare ole ihmeellinen?
"Hamlet" on paljon parempi näyttämöllä kuin luettuna tunnilla. Pidin
sitä arvossa ennenkin, mutta nyt, voi taivas!
Jollei sinulla ole mitään sitä vastaan, luulen että mieluummin rupean
näyttelijättäreksi kuin kirjailijaksi. Etkö antaisi minun jättää
korkeakoulua ja mennä teatterikouluun? Ja sitten lähettäisin sinulle
aitiopaikan joka näytäntööni ja hymyilisin sinulle ramppivalojen
yli. Mutta ole kiltti ja pidä punaista ruusua napinlävessäsi, niin
että varmasti hymyilen oikealle miehelle. Olisi kauhean pulmallinen
erehdys, jos rupeaisin antamaan merkkejä väärälle.
Tulimme takaisin lauantai-illalla ja söimme päivällistä junassa
pienten pöytien ääressä, joilla paloi neilikanpunaiset lamput.
Neekeripalvelijat tarjosivat. En ole koskaan ennen kuullut että
junassa tarjotaan aterioita, ja tulin varomattomasti maininneeksi sen.
"Missä ihmeessä sinä sitten olet kasvanut?" sanoi Julia minulle.
"Eräässä kylässä", sanoin nöyrästi Julialle.
"Mutta etkö sinä sitten koskaan ole matkustanut?" sanoi hän minulle.
"En ennenkuin tulin korkeakouluun, ja silloin oli matka vain
satakuusikymmentä penikulmaa emmekä syöneet", sanoin minä hänelle.
Minä alan suorastaan herättää hänessä mielenkiintoa, kun puhun
niin hullunkurisia. Koetan kaikin mokomin olla puhumatta, mutta
ne pujahtavat suustani kun olen ihmeissäni -- ja ihmeissäni
olen suurimman osan ajasta. On huimaava kokemus, Setä, viettää
kahdeksantoista vuotta John Grier Homessa ja sitten äkkiä tulla
sinkautetuksi MAAILMAAN.
Mutta minä alan tottua. En enää tee sellaisia kommelluksia kuin
alussa, eikä minun enää ole epämukava olla toisten tyttöjen kanssa.
Ennen ihan kiemurtelin kun ihmiset katselivat minua. Minusta
tuntui että he uusien pukujeni harhakuvan läpi näkivät ruutuiset
pumpulivaatteet niiden alla. Mutta minä en anna pumpulipukujen enää
häiritä rauhaani. Ne ovat jo menneen talvenlumia.
Unohdin kertoa sinulle kukistamme. Master Jervie antoi meille
jokaiselle suuren kimpun orvokeita ja kieloja. Eikö se ollut
kultaisesti tehty? En ole koskaan suurestikaan välittänyt miehistä --
päättäen Johtokunnan Jäsenistä -- mutta alan muuttaa mieltäni.
Yksitoista sivua -- onpa se kirje! Rohkeutta! Aion lopettaa nyt.
Sinun alati
JUDY.
Huhtikuun 10 p.
_Rakas Mr. Rikas-Mies!_
Tässä on viidenkymmenen dollarin pankkiosoituksenne. Hyvin paljon
kiitoksia, mutta minusta tuntuu etten voi pitää sitä. Kuukausirahani
on siksi suuri että sillä saan kaikki hatut mitä tarvitsen.
Olen pahoillani että kirjoitin kaiken tuon typerän lörpötyksen
muotikaupasta -- koko asia on vain siinä etten koskaan ollut nähnyt
mitään sellaista.
En kuitenkaan kerjännyt! Enkä tahtoisi ottaa vastaan enemmän
armeliaisuutta kuin välttämätöntä on.
Vilpittömästi teidän
JERUSHA ABBOTT.
Huhtikuun 11 p.
_Rakkahin Setä!_
Oletko kiltti ja annat anteeksi kirjeen, jonka kirjoitin sinulle
eilen? Kaduin vasta kun olin jo pannut sen postiin ja koetin saada
sen takaisin, mutta tuo typerä postilaatikon tyhjentäjä ei suostunut
antamaan sitä.
Nyt on keskiyö, olen valvonut tuntikausia ajatellen mikä Mato minä
olen -- mikä tuhatjalkainen Mato -- ja se on pahinta mitä osaan
sanoa! Olen sulkenut lukuhuoneen oven hyvin hiljaa, jotten herättäisi
Juliaa ja Salliea, ja istun sängyssä kirjoittaen sinulle historian
muistiinpanovihosta revitylle paperipalalle.
Tahdoin vain sanoa sinulle että olen pahoillani, kun olin niin
epäkohtelias pankkiosoituksesi suhteen. Tiedän että tarkoituksesi
oli ystävällinen, ja mielestäni olet herttainen vanha olento, kun
näet niin paljon vaivaa niin viheliäisen kappaleen kuin hatun tähden.
Minun olisi pitänyt palauttaa rahat paljon kohteliaammin.
Mutta joka tapauksessa minun oli palautettava ne. Minun laitani on
aivan toinen kuin muiden tyttöjen. He voivat ottaa toisilta aivan
luonnollisesti. Heillä on isät ja veljet ja tädit ja sedät, mutta
minulla ei voi olla sellaista suhdetta keneenkään. Minusta on hauska
kuvitella että sinä kuulut minulle -- leikkiäkseni vain tuolla
ajatuksella -- mutta luonnollisesti tiedän ettet kuulu. Olen yksin,
todella yksin -- selkä vasten seinää taistelen maailmaa vastaan -- ja
henkeäni vähän salpaa kun sitä ajattelen. Karkoitan sen mielestäni ja
kuvittelen edelleen, mutta etkö näe, Setä? Minä en voi ottaa vastaan
enempää rahaa kuin minun täytyy, sillä jonakin päivänä minun täytyy
maksaa se takaisin, eikä edes niin suuri kirjailija kuin minusta
aikoo tulla kykene uhmaamaan _suorastaan hirvittävää_ velkaa.
Pitäisin kauniista hatuista ja tavaroista, mutta en saa pantata
tulevaisuuttani niiden maksuksi.
Annathan anteeksi, annathan, kun olin niin töykeä? Minulla on
inhottava tapa kirjoittaa ihan välittömästi niinkuin ensi hetkessä
ajattelen ja sitten panna kirje postiin peruuttamattomasti. Mutta
jos joskus tunnun ajattelemattomalta ja kiittämättömältä, en koskaan
tarkoita sitä. Sydämessäni aina kiitän sinua elämästä ja vapaudesta
ja riippumattomuudesta, jotka olet antanut minulle. Lapsuuteni
oli sellainen pitkä, synkkä kapinan ponnistus, ja nyt olen niin
onnellinen jokaisena päivän hetkenä että tuskin uskon sitä todeksi.
Tunnen olevani kuin kertomuskirjan keksitty sankaritar.
Kello on neljännestä yli kahden. Hiivin varpaillani ulos ja vien
tämän postiin. Saat sen seuraavassa postissa toisen jälkeen, joten et
kovin pitkää aikaa ehdi ajatella minusta pahoja.
Hyvää yötä, Setä,
rakastan sinua aina,