Toukokuun 4 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Katselmuspäivä viime lauantaina. Hyvin näkemisenarvoinen tilaisuus.
Ensin oli kaikilla luokilla juhlakulkue, joka tyttö oli puettuna
valkoisiin, senioreilla oli sini- ja kultakirjavat jaapanilaiset
päivänvarjot, ja junioreilla valkeat ja keltaiset liput. Meidän
luokalla oli punaiset ilmapallot -- hyvin vitsikästä, varsinkin kun
ne yhtäpäätä irtaantuivat ja lensivät pois -- ja keltanokilla oli
vihreät paperihatut, joissa oli pitkät liehuvat töyhdöt. Olimme
myöskin tilanneet kaupungista soittokunnan sinisissä univormuissa.
Niin myöskin kaksitoista ilveilijää, kuten klovneja sirkuksesta,
huvittamaan katselijoita kilpailujen välillä.
Julia oli puettu lihavaksi maalaisherraksi, jolla oli valkoiset
kesävaatteet ja viikset ja turpea päivänvarjo. Patsy Moriarty
(Patricia, totisesti. Oletko koskaan kuullut sellaista nimeä? Mrs.
Lippett ei olisi voinut keksiä parempaa.) joka on pitkä ja laiha, oli
Julian vaimo, ja hänellä oli hassunaikainen vihreä myssy toisella
korvalla. Nauruaallot seurasivat heitä pitkin kulkueen koko matkaa.
Julia esitti osansa suurenmoisen hyvin. En olisi uneksinutkaan että
jossakin Pendletonissa olisi niin paljon taipumusta komiikkaan --
pyydän anteeksi Master Jervieltä; en kuitenkaan pidä häntä oikeana
Pendletonina niinkuin en pidä sinua oikeana Johtokunnan Jäsenenä.
Sallie ja minä emme olleet mukana juhlakulkueessa, koska otimme osaa
kilpailuihin. Ja mitä arvelet? Voitimme molemmat! Ainakin jossakin.
Koetimme pituushyppyä ja hävisimme, mutta Sallie voitti seiväshypyssä
(seitsemän jalkaa kolme tuumaa) ja minä voitin viidenkymmenen metrin
juoksussa (kahdeksan sekuntia).
Läähätin aika lailla lopussa, mutta oli suunnattoman hauskaa kun koko
luokka huojutti ilmapalloja ja hurrasi ja kirkui:
Kuinkas kävi Judy Abbottin?
Aivan hyvin.
Kenen kävi hyvin?
Judy Abbottin!
Sellaista, Setä, on tosi maine. Sitten sai marssia takaisin
pukeutumistelttaan ja tulla hierotuksi alkoholilla ja saada sitruuna
imettäväkseen. Näet että olemme hyvin ammatinmukaisia. On hyvin
hienoa voittaa luokalleen palkinto, sillä se luokka, joka voittaa
eniten palkintoja, saa vuodeksi urheilumaljan. Seniorit voittivat
sen tänä vuonna seitsemän palkinnon enemmistöllä. Urheiluseura antoi
päivälliset kaikille voittajille voimistelusalissa. Meillä oli
paistettuja rapuja ja suklaajäätelöä, josta oli muodostettu pieniä
koripalloja.
Istuin puolen viime yötä ylhäällä lukemassa "Jane Eyreä". Oletko sinä
niin vanha, Setä, että voit muistaa kuusikymmentä vuotta taaksepäin
ajassa? Ja jos voit, sano, puhuivatko ihmiset silloin tuolla tavalla?
Kopea Lady Blanche sanoo palvelijalle: "Lopeta jo lorusi, tolvana,
ja tee niinkuin sanon." Mr. Rochester puhuu metallikannesta ja
tarkoittaa taivasta, ja mitä taas tulee hulluun naiseen, joka nauraa
kuin hyena ja sytyttää vuodeverhoja tuleen ja repii morsiushuntuja
ja _puree_ -- se kaikki on puhtainta melodraamaa, mutta siitä viisi,
luet ja luet ja luet. En käsitä kuinka kukaan tyttö on voinut
kirjoittaa sellaista kirjaa, varsinkin kukaan tyttö, joka on kasvanut
hautausmaalla. Noissa Brontëissa on jotakin, joka tenhoo minua.
Heidän kirjansa, heidän elämänsä, heidän henkensä. Mistä he saivat
sen? Kun luin pikku Janen kärsimyksistä köyhäinkoulussa, suutuin niin
että minun täytyi lähteä ulos kävelemään. Ymmärsin tarkalleen miltä
hänestä tuntui. Koska olen tuntenut Mrs. Lippettin, voin nähdä Mr.
Brocklehurstin.
Älä raivostu, Setä. En tahdo sanoa että John Grier Home on
samanlainen kuin Lowoodin laitos. Meillä oli yllinkyllin ruokaa ja
vaatteita, tarpeeksi pesuvettä ja lämmin kellari. Mutta on olemassa
yksi kuolettava yhtäläisyys. Elämämme oli ehdottoman yksitoikkoista
ja vailla tapahtumia. Ei koskaan tapahtunut mitään hauskaa, paitsi
että saatiin jäätelöä sunnuntaisin, ja sekin oli säännöllistä.
Kaikkina kahdeksanatoista vuotena, jotka vietin siellä, sattui vain
yksi ainoa seikkailu -- kun halkovaja paloi. Meidän piti nousta
keskellä yötä ja pukeutua ollaksemme valmiita, jos talo syttyisi.
Mutta se ei syttynyt ja me menimme takaisin sänkyyn.
Jokainen ottaisi mielellään hieman yllätyksiä, se on täysin
inhimillinen pyyntö. Mutta minulla ei ollut ainoatakaan ennenkuin
Mrs. Lippett kutsui minut kansliaan kuulemaan että Mr. John Smith
aikoi lähettää minut korkeakouluun. Ja silloinkin hän ilmoitti
uutisen niin vähitellen että töin tuskin hämmästyin.
Tiedätkö, Setä, mielestäni tärkein ominaisuus ihmiselle en
mielikuvitus. Se tekee hänelle mahdolliseksi asettua toisten ihmisten
asemaan. Se tekee hänet ystävälliseksi ja myötätuntoiseksi ja
ymmärtäväksi. Sitä pitäisi viljellä lapsissa. Mutta John Grier Home
heti tukahutti pienimmänkin tuikkeen. Velvollisuudentunne oli ainoa
ominaisuus, jota rohkaistiin. Minä en luule että lasten pitäisi
tuntea tuon sanan merkitystä, se on sietämätön, vihattava. Heidän
pitäisi tehdä kaikki rakkaudesta.
Odota kun saat nähdä sen orpokodin, jonka pää minusta tulee! Se on
mielileikkini iltaisin ennenkuin menen nukkumaan. Suunnittelen sen
pienimpiä yksityiskohtia myöten -- ateriat ja puvut ja opinnot ja
huvitukset ja rangaistukset, sillä myöskin minun erinomaiset orponi
ovat joskus pahoja.
Mutta joka tapauksessa heistä tulee onnellisia. Mielestäni
jokaisella, tuli hänelle sitten miten paljon huolia tahansa kun
hän kasvaa suureksi, pitäisi olla onnellinen lapsuus takanaan. Ja
jos minulla joskus on omia lapsia, yhdentekevää miten onneton itse
saatan olla, en anna heillä olla mitään huolia ennenkuin he kasvavat
suuriksi.
(Kappelikello soi -- lopetan tämän kirjeen joskus.)
Torstaina.
Kun tänä iltapäivänä tulin laboratoriosta, istui teepöydän ääressä
orava, joka nakerteli manteleita. Tällaisia vieraita me harrastamme
nyt kun on tullut lämmin ilma ja ikkunat ovat auki --
Lauantai-aamuna.
Kenties luulet, koska eilen illalla oli perjantai eikä mitään
läksyjä täksi päivää, että vietin miellyttävän, hiljaisen lukuillan
Stevenson-painoksen ääressä, jonka ostin palkintorahoillani? Mutta
jos niin luulet, et koskaan ole käynyt tyttö-korkeakoulussa, Setä
kulta. Kuusi ystävää pistäytyi luokseni laittamaan vaahtokakkua, ja
yksi heistä pudotti kakun -- kun se vielä oli nesteenä -- keskelle
parasta mattoamme. Emme koskaan saa sitä sotkua lähtemään.
En ole viime aikoina maininnut oppituntejani; kyllä ne jatkuvat joka
päivä. On sentään huojennus jättää ne sikseen ja keskustella elämästä
suurin piirtein -- tosin ovat keskustelumme sangen yksipuolisia,
mutta se on oma syysi. Vastauksesi on tervetullut milloin vaan
suvaitset.
Olen kirjoittanut tätä kirjettä kolmena päivänä, ja pelkään että nyt
_vous êtes bien_ kyllästynyt.
Hyvästi, kiltti Mr. Mies.
JUDY.
_Mr. Setä Pitkäsääri Smith!_
Sir, luettuani logiikkaa ja jaoitusoppia, olen päättänyt omaksua
seuraavan kirjeiden kirjoittamis-muodon. Se sisältää kaikki
välttämättömät tosiseikat, mutta ei mitään turhaa monisanaisuutta.
I. Meillä on tällä viikolla ollut kirjalliset kokeet:
A. Kemiassa.
B. Historiassa.
II. Uusi makuusali on rakennettu.
A. Sen aineet ovat:
(a) punainen tiili,
(b) harmaa kivi.
B. Siihen mahtuu:
(a) yksi dekanus, viisi opettajatarta,
(b) kaksisataa tyttöä,
(c) yksi taloudenhoitajatar, kolme kokkia, kaksikymmentä
tarjoilijatarta, kaksikymmentä sisäkköä.