P.S. Intiaaneja ensimäisessä luvussa ja rosvoja toisessa. Pidätän
henkeäni. Mitä _voikaan_ olla kolmannessa? "Punainen Haukka putoaa
kahdenkymmenen jalan korkeudesta ja kuolee." Sellainen on luvun nimi.
Eikös Judyllä ja Jerviellä ole hauskaa?
Syyskuun 15 p.
_Rakas Setä!_
Minut punnittiin eilen jauhovaa'alla aitan nurkassa. Olen lisääntynyt
painossa yhdeksän naulaa! Salli minun suositella Lock Willow'ta
hyvänä parantolana.
Sinun alati
JUDY.
Syyskuun 25 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Katso minua -- olen sofomori! Tulin viime perjantaina. Oli ikävä kun
piti jättää Lock Willow, mutta hauska saada taas nähdä leikkikentät.
Totisesti _on_ mieluisa tunne palata johonkin tuttuun. Alan kotiutua
korkeakouluun ja olla tilanteen herra; itse asiassa alan kotiutua
tähän maailmaan -- ikäänkuin todella kuuluisin siihen enkä olisi
juuri ryöminyt sisään kärsimyksen portista.
En usko että vähimmässäkään määrässä ymmärrät mitä nyt koetan sanoa.
Henkilö joka on kyllin tärkeä ollakseen Johtokunnan Jäsen ei voi
käsittää miltä tuntuu henkilöstä, joka on kyllin mitätön ollakseen
löytölapsi.
Ja nyt, Setä, kuule tätä. Kenen kanssa luulet minun asuvan? Sallie
McBriden ja Julia Rutledge Pendletonin. Se on aivan totta. Meillä on
lukuhuone ja kolme pientä makuuhuonetta -- _voilà!_
Sallie ja minä päätimme viime keväänä että kernaasti asuisimme
yhdessä, ja Julia päätti jäädä Sallien seuraan -- en voi kuvitella
miksi, sillä he eivät ole hituistakaan samanlaiset, mutta Pendletonit
ovat luonnostaan vanhoillisia ja vierovat vaihtelua. Joka tapauksessa
olemme nyt täällä. Ajattele Jerusha Abbottia, John Grier Orpokodin
entistä asukasta, erään Pendletonin huonetoverina! Tämä on
kansanvaltainen maa.
Sallie on ehdolla luokkapresidentiksi, ja elleivät kaikki merkit
petä, tulee hän valituksi. Ilma on täynnä vehkeilyjä -- näkisitpä
vain minkälaisia poliitikkoja olemme! Oi, minä sanon sinulle,
Setä, että kun me naiset saamme oikeutemme, täytyy teidän miesten
ollakin varuillanne, että voisitte pitää omanne. Vaalit tulevat ensi
lauantaina, ja illalla panemme toimeen soihtukulkueen, voitti kuka
voitti.
Olen aloittanut kemiaa, hyvin tavaton opinhaara. En ole koskaan
nähnyt mitään sensuuntaista. Molekyylit ja atoomit ovat siinä
aineksina, mutta kykenen puhumaan niistä tarkemmin vasta ensi kuussa.
Otan myöskin todistelutaitoa ja logiikkaa.
Niin myöskin koko maailman historiaa.
Niin myöskin William Shakespearen näytelmiä.
Niin myöskin ranskaa.
Jos tällaista jatkuu vielä monta vuotta, tulee minusta kerrassaan
älykäs.
Olisin mieluummin valinnut kansantalouden kuin ranskan, mutta en
uskaltanut, sillä pelkäsin että jollen uudelleen valitsisi ranskaa,
ei ranskanopettaja päästäisi minua läpi -- kun ihan nipinnapin
onnistuin selviytymään kesäkuun tutkinnosta. Mutta minä sanon että
valmistukseni oppikoulussa ei ollut juuri asianmukaista.
Luokalla on eräs tyttö, joka livertelee ranskaa yhtä nopeasti kuin
englantia. Hän oli lapsena vanhempiensa kanssa ulkomailla ja kävi
kolme vuotta luostarikoulua. Voit ymmärtää kuinka hän loistaa
meihin muihin verrattuna -- säännöttömät verbit ovat hänelle
paljasta leikkiä. Soisin että vanhempani olisivat työntäneet minut
ranskalaiseen luostariin, kun olin pieni, eikä löytölastenkotiin. Oi
ei, ei sentään! Silloin en kenties koskaan olisi tutustunut sinuun.
Tunnen mieluummin sinut kuin ranskankielen.
Hyvästi, Setä. Minun täytyy nyt pistäytyä Harriet Martinin luo, ja
keskusteltuamme kemiallisesta tilanteesta, vaihtanemme pari ajatusta
lähenevän presidentinvaalin johdosta.
Sinun politiikassa
J. ABBOTT.
Lokakuun 17 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Oletetaan että uima-allas voimistelusalissa olisi täynnä
sitruunahyytelöä, voisiko ihminen, joka yrittäisi uida siinä, pysyä
pinnalla vai uppoisiko?
Meillä oli sitruunahyytelöä jälkiruuaksi, kun tämä kysymys tuli
esille. Väittelimme tulisesti puolen tunnin ajan, ja kysymys on
vielä ratkaisematta. Sallie luulisi voivansa uida siinä, mutta minä
olen ihan varma että maailman paras uimari uppoisi. Eikö olisi
hullunkurista hukkua sitruunahyytelöön?
Kaksi muuta kysymystä pitää pöytämme mielenkiintoa vireillä.
1. Minkä muotoisia ovat huoneet kahdeksankulmaisessa talossa?
Muutamat tytöt väittävät kivenkovaan että ne ovat nelikulmaisia,
mutta minä uskon että ne ovat samanmuotoisia kuin pannukakun palaset.
Etkö sinäkin?
2. Oletetaan suuri, ontto, peililasista tehty pallo, jonka keskellä
istuu ihminen. Missä kohden peili lakkaisi kuvastamasta hänen
kasvojansa ja alkaisi kuvastaa hänen selkäänsä? Mitä enemmän
ajattelee tuota ongelmaa, sitä enemmän sotkeutuu. Sinä näet mitkä
syvät filosofiset mietteet täyttävät joutohetkemme!
Olenko kertonut vaaleista? Ne olivat kolme viikkoa sitten, mutta niin
nopeata on elämämme, että se mikä tapahtui kolme viikkoa sitten,
on jo vanhan ajan historiaa. Sallie tuli valituksi, ja meillä
oli soihtukulkue, jossa kannettiin lippua "McBride ainiaaksi",
ja orkesteri, jonka muodosti neljätoista soittokonetta (kolme
huuliharppua ja yksitoista kampaa).
Olemme nyt hyvin tärkeitä henkilöitä huoneessa 258. Juliaan ja minuun
heiastuu hyvä osa kunniasta. Onhan suorastaan yhteiskunnallisesti
arvokasta asua samassa talossa kuin presidentti.
_Bonne nuit, cher_ Setä.
_Acceptez mes compliments_,
_Tres respectueux_,
_Je suis_
_Votre_ JUDY.
Marraskuun 12 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Me annoimme keltanokille eilen selkään koripallossa. Tietysti olimme
mielissämme -- mutta oi, jospa voisimme antaa selkään junioreille!
Olisin kernaasti kauttaaltaan musta ja sininen ja pysyisin sängyssä
viikkokauden sideharsokääreissä.
Sallie on kutsunut minut joululuvaksi kotiinsa. Hän asuu
Worcesterissa, Massachusetts. Eikö se ollut kilttiä? Lähden niin
mielelläni. En elämässäni ole ollut yksityisperheessä, paitsi Lock
Willow'ssa, ja Semplet ovat täysikasvuisia ja vanhoja eivätkä tule
laskuihin. Mutta McBrideilla on talontäysi lapsia (ainakin kaksi
tai kolme) ja äiti ja isä ja isoäiti ja angora-kissa. Siis aivan
täydellinen perhe! Matkalaukun pakkaaminen ja lähteminen _on_
hauskempaa kuin jääminen kouluun. Olen kauheasti kiihtynyt tästä
aikeesta.
Kello on seitsemän -- minun täytyy rientää harjoituksiin. Minä tulen
esiintymään kiitosjuhlanäytelmässä. Prinssinä tornissa, samettiviitta
yllä, keltaisin kutrein. Vitsikästä, vai mitä?
Teidän
J.A.
Lauantaina.
Tahdotko tietää minkä näköinen olen? Tässä on Leonora Fentonin ottama
valokuva kaikista kolmesta.
Vaalea, joka nauraa, on Sallie, pitkä, joka istuu nenä pystyssä, on
Julia ja pieni, jonka hiukset lentävät silmille, on Judy -- hän on
luonnossa kauniimpi kuin tässä, mutta aurinko paistoi silmiin.
"STONE GATE"
WORCESTER, MASS.
Joulukuun 31 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Aioin kirjoittaa sinulle ennemmin ja kiittää sinua jouluksi
lähettämästäsi pankkiosoituksesta, mutta elämä McBridella vie
ihmisen kokonaan, eikä tunnu mahdolliselta että voisin viettää kaksi
minuuttia peräkkäin kirjoituspöydän ääressä.
Ostin uuden puvun -- sellaisen, joka ei ole välttämätön, mutta jota
kyllä tarvitsen. Joululahjani on tänä vuonna Setä Pitkäsääreltä --
perheeni lähetti vain rakkaat terveisensä.
Minulla on ollut hurmaava joululupa Sallien luona. Hän asuu isossa
vanhanaikaisessa tiilitalossa, jossa on valkeat räystäskoristeet
kadun puolella -- juuri sitä lajia talo, jota niin uteliaana katselin
kun olin John Grier Homessa, enkä voinut käsittää minkälainen se
oli sisältäpäin. En luullut koskaan näkeväni sellaista omin silmin
-- mutta täälläpä olen nyt! Kaikki on niin mukavaa ja viihtyisää
ja kodikasta, kävelen huoneesta huoneeseen ja ahmin huonekaluja
silmilläni.
Se on aivan verraton koti lapsille, jotka siinä kasvavat; siinä on
varjoisia soppia piilosillaoloa varten ja avonaisia takkoja nallien
paukahuttamista varten ja ullakko, jolla telmiä sadepäivinä ja
liukkaat kaidepuut, joiden alla on mukava tasainen kumpu, ja suuri
avara aurinkoinen keittiö ja hauska lihava aurinkoinen kokki, joka
on palvellut perheessä kolmetoista vuotta ja aina säästää kimpaleen
taikinaa lasten leivottavaksi. Juuri sellaisen talon näkeminen saa
ihmisen toivomaan että voisi uudelleen tulla lapseksi.
Entä perhe sitten? En uneksinutkaan että se voisi olla niin hauska.
Salliella on isä ja äiti ja isoäiti ja suloisin kolmivuotias
pikkusisar, jonka pää on yhtä kiharaa, ja keskikokoinen veli, joka
aina unohtaa kuivata jalkansa, ja iso, kiltinnäköinen veli Jimmie,
joka on junior Princetonissa.
Meillä on sanomattoman hauskaa pöydässä -- kaikki nauravat ja
laskevat leikkiä ja puhuvat yhtä aikaa eikä meidän tarvitse siunata
ruokaa. On helpotus kun ei tarvitse kiittää Jotakin joka suupalasta
minkä syö. (Pelkään että puhun kovin jumalattomia, mutta niin sinäkin
tekisit, jos olisit lausunut niin monta pakollista kiitosta eläissäsi
kuin minä.)
Miten paljon olemmekaan tehneet -- en osaa alkaakaan kertoa sinulle
kaikesta. Mr. McBride omistaa tehtaan, ja aattoiltana laitoimme
kuusen työläisten lapsille. Se oli pitkässä pakkaushuoneessa, joka
oli koristettu ikivihreällä ja rautatammen lehdillä. Jimmie McBride
oli pukeutunut joulupukiksi, ja Sallie ja minä autoimme häntä
lahjojen jakamisessa.
Mutta voi taivas, Setä, mikä hassu tunne! Huomasin olevani yhtä
hyväntahtoinen kuin Grier-kodin Johtokunnan Jäsen. Suutelin
herttaista, tahmeanlikaista pikku poikaa -- mutta en luule sentään
taputtaneeni ketään päähän!
Ja kaksi päivää joulun jälkeen he pitivät tanssiaiset omassa
talossaan MINUN KUNNIAKSENI.
Ne olivat ensimäiset oikeat tanssiaiset, missä koskaan olen ollut
-- korkeakoulua ei lasketa, siellähän tanssimme vain me tytöt
keskenämme. Minulla oli uusi valkea iltapuku (sinun joululahjasi
-- monet kiitokset) ja pitkät valkoiset hansikkaat ja valkoiset
silkkikengät. Ainoa vajaa kohta täydellisessä, äärimmäisessä,
ehdottomassa onnessani oli se että Mrs. Lippett ei voinut nähdä
minua, kun johdin kotiljongia Jimmie McBriden kanssa. Ole hyvä ja
kerro se hänelle, kun ensi kerran käyt J. G. H:ssa.
Sinun alati
JUDY.
P.S. Olisitko kauhean pahoillasi, Setä, jos minusta loppujen lopulta
ei tulisikaan Suuri Kirjailija -- tavallinen tyttö vain!
Lauantaina klo 6.30.
_Rakas Setä!_
Lähdimme tänään jalkaisin kaupunkiin, mutta auta armias, kuinka
satoi! Pidän talvesta enemmän kun se on oikea talvi ja kun sataa
lunta eikä vettä.
Julian miellyttävä setä kävi katsomassa meitä taaskin tänä
iltapäivänä -- ja toi viiden naulan suklaalaatikon. Huomaat että on
edullista olla Julian huonetoverina.
Viaton lörpöttelymme näytti huvittavan häntä ja hän jäi odottamaan
myöhäisempää junaa saadakseen juoda teetä lukuhuoneessamme. Meillä
oli julmetusti puuhaa ennenkuin saimme luvan. Vaikeata jo on saada
pitää seuraa isille ja isoisille, ja mitä veljiin ja serkkuihin
tulee, on se miltei mahdotonta. Julian täytyi vannoa notarius
publicuksen edessä että Mr. Jervis on hänen setänsä ja saada
piirikunnan kirjurin todistus asiasta. (Enkö tunne lakiasioita?) Ja
sittenkin epäilen tokko olisimme saaneet pitää teekutsujamme, jos
dekanus olisi sattunut näkemään kuinka nuorekas ja hauskannäköinen
setä Jervis on.
Joka tapauksessa tarjosimme teetä ruskeiden sweitsiläisten
juustovoileipien kera. Hän auttoi tekemään niitä ja söi neljä.
Kerroin hänelle että olin viettänyt viime kesän Lock Willow'ssa, ja
meillä oli hauska juttuhetki Sempleistä ja hevosista ja lehmistä ja
kananpojista. Kaikki hevoset, jotka hän tunsi, ovat kuolleet, paitsi
Grove, joka oli ollut pikku varsa hänen viime käyntinsä aikana --
ja nyt Grove parka on niin vanha että hädintuskin jaksaa nilkuttaa
laitumella.
Hän kysyi vieläkö piparkakkuja säilytetään keltaisessa ruukussa
sinisen lautasen alla ruokakomeron perimmäisessä kaapissa -- ja
niin niitä säilytetäänkin! Hän tahtoi tietää vieläkö hevoshaassa
kivikasan juurella on murmelieläimen kolo -- ja siellä on! Amasai
sai tänä kesänä kiinni suuren, lihavan, harmaan -- lapsenlapsi
kahdennessakymmenennessä viidennessä polvessa sille, jonka Master
Jervis otti kiinni pikku poikana.
Sanoin häntä "Master Jervie'ksi" vasten kasvoja, mutta hän ei
näyttänyt loukkaantuvan. Julia sanoo ettei hän koskaan ole
nähnyt setäänsä niin ystävällisenä, tavallisesti tämä on sangen
luoksepääsemätön. Mutta Julialla ei ole hituistakaan tahdikkuutta, ja
miehet, sen olen huomannut, vaativat sitä aika paljon. He kehräävät,
jos heitä silittää oikeaan suuntaan, ja sylkevät, jos silittää
väärään suuntaan. (Tämä ei ole juuri hieno vertaus. Tarkoitan
kuvannollisesti.)
Me luemme parhaillaan Marie Bashkirtseffin päiväkirjaa. Eikö se ole
ihmeellinen? Kuule tätäkin: "Viime yönä valtasi minut epätoivon
puuska, joka ilmeni voivotuksissa ja joka vihdoin sai minut
heittämään ruokasalin kellon järveen."
Se saa minut melkein toivomaan etten olekaan nero; nerot mahtavat
olla hyvin väsyttäviä ympäristölleen -- ja kauhean tuhoisia
huonekaluille.
Taivas, kuinka sataa! Saamme uida kappeliin tänä iltana.
Sinun alati
JUDY.
Tammikuun 20 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Onko sinulla koskaan ollut herttaista tyttölasta, joka pienenä
varastettiin kehdosta?
Ehkä minä olen se tyttö! Jos olisimme romaanissa, olisi ratkaisu
sellainen, eikö totta?
On todella hirvittävän hullunkurista kun ei tiedä kuka on
-- jännittävää ja romanttista. On niin äärettömän paljon
mahdollisuuksia. Kenties en ole amerikkalainen: niin monet ihmiset
eivät ole. Voin suoraan polveutua vanhoista roomalaisista, tai voin
olla viikingin tytär, tai voin olla venäläisen maanpakolaisen lapsi,
jonka oikea paikka olisi siperialaisessa vankilassa, tai voin olla
mustalainen -- se ehkä olenkin. Minulla on hyvin _kuljeskeleva_
sielu, vaikka minulla tähän asti ei juuri ole ollut tilaisuutta
kehittää sitä.
Tunnetko tuon yhden häpeällisen tahran elämänurassani -- kun kerran
karkasin orpokodista, koska minua syytettiin kaakkuvarkaudesta? Se
on kyllä merkitty kirjoihin jokaisen Johtokunnan Jäsenen vapaasti
luettavaksi. Mutta totisesti, Setä, voiko muuta odottaakaan?
Kun panet nälkäisen yhdeksänvuotiaan pikkutytön ruokakomeroon
kiillottamaan veitsiä, kaakkuvati vieressään, ja lähdet pois ja jätät
hänet yksin, ja hetken päästä äkkiä kurkistat sisään, niin etkö
odotakin näkeväsi hänen, suutaan hieman kaakunmuruissa. Ja kun sitten
ravistat häntä kyynäspäästä ja lyöt häntä korville ja lähetät hänet
pois pöydästä kun vanukas tulee ja sanot kaikille muille lapsille
että se tapahtuu siksi että hän on varas, niin etkö odotakin hänen
juoksevan tiehensä?
Juoksin vain neljä peninkulmaa. He saivat minut kiinni ja veivät
minut takaisin, ja viikon ajan olin joka päivä sidottuna kuin mikäkin
ilkeä pentu aitaukseen takapihalla sillä aikaa kun toiset lapset
olivat välitunnilla.
Siunatkoon, tuohan on kappelikello, ja kappelin jälkeen minulla on
komitean kokous. Olen pahoillani, sillä aioin kirjoittaa _oikein_
hauskan kirjeen tällä kertaa.
_Auf wiedersehen_
_Cher_ Setä,
_Pax tibi!_