minun voileipäni, kun kerran saat toista lajia, nauroi Arvi, jonka
juustovoileipää Olavi juuri pisti suuhunsa.
Aamiaisen jälkeen pojat leikkivät, kävivät katsomassa kanoja, hevosta
ja kaniineja. Oltiin lumisotasilla, juotiin kahvit, tarkastettiin
Niilon postimerkit ja muut nähtävyydet.
Sitten kiitettiin Niilon vanhempia ja lähdettiin kotimatkalle.
Kun oli vähän matkaa hiihdetty, nähtiin vastaantuleva hevonen. Reessä
istui pari miestä ja yhtä monta poikaa.
-- Paavo ja Matti pyövelin käsissä! huusi Sarri. -- Pysäyttäkää hevonen.
Pojat asettuivat tielle ja alkoivat huitoa käsillään ja
suksisauvoillaan, niin että miesten oli pakko pysähtyä.
-- Mistä te saitte ne kiinni? kysyi Janne.
-- Mitä se teitä liikuttaa, pois tieltä, huusi toinen miehistä.
-- Älkää lyökö heitä liiaksi, he eivät koskaan enää karkaa, pyysi Risto.
-- Ette saa polttaa ranskan liljaa käsivarteen, sanoi Ville rohkeasti.
-- Tässä on teille hengenpelastus-eliksiiriä; juokaa sitä ennen ja
jälkeen selkäsaunan, virkkoi Janne pistäen pienen pullon toisen pojan
käteen.
-- Ja tässä on teille pieni kompassi, se on kiva kapine, sanoi Risto
antaen käärön toiselle pojalle.
Muutkin pojat antoivat lohdutuskapineita, joku antoi lantin, toinen
kynän, Olavi koulussa kielletyn "stritsan", Ville karamellejä, Esko
kumiletkun ja Antti purukumia.
-- Pois edestä taikka ajan päällenne, huusi mies, joka oli ohjaksissa.
Pojat hajaantuivat ja hevonen alkoi juosta. Matti ja Paavo olivat
olleet niin noloja, etteivät olleet saaneet sanaa suustaan. Nyt vasta
he tointuivat ja huusivat:
-- Kiitoksia paljon, kiitoksia!
Seppo ja Sarri olivat pysytelleet toisten takana. He muistivat miesten
kovakouraiset otteet, eivätkä tahtoneet antautua liian suureen vaaraan.
Kotimatka sujui pojilta hauskasti. Puheltiin seikkailusta, jota neljä
heistä käsitteli kerran ainekirjoitustunnilla koulussa.
Väsyneinä Seppo ja Sarri saapuivat kotiin, jossa loput päivästä
levättiin ja luettiin läksyjä. Illalla Sarri kirjoitti isälle kirjeen.
Lupapäivänä Ratakadulla.
Rakas isä.
Viime torstaina minä näin potkurin, jossa oli moottori, joka
kulki kauheaa vauhtia. Isän pitäisi tulla sitä katsomaan, se
sopisi juuri eläinlääkärille, kun Jere ei huoli lähteä ajamaan
läävän tarkastusmatkalle. Onko Kirjo poikinut ja tuliko siitä
vasikka vai sonni? Me oltiin huisin kivalla hiihtoretkellä, mutta
ei Lauri ja Eino, jotka olivat hammaslääkärissä ja leffassa,
vaikka joka paikkaus maksaa 100 markkaa, Sepolla on kaksi reikää
hampaissa. Oulunkylään asti. Tiellä me pelastettiin kaksi
vaivaistalon poikaa, jotka kuitenkin saivat selkäsaunan. Ne
luulivat meitä niiksi ja syyttivät meitä voista ja sokerista,
kun ne olivat ottaneet, eikä ne saaneet niitä kiinni, kun
me autettiin ne niiden käsistä, vaikka ne lopulta lupasivat
selkäsaunan niille. Mutta me ei nähty. Janne ja Risto pelastivat
sukset niiltä ja meidät niiltä. Minun talvitakista on kaksi
nappia poissa, mutta Risto opetti hyvän konstin rautalangalla
ja kahdella kynänpätkällä, miten vaatteet pysyvät kiinni ilman
nappia, kun Naimi-tätiä on mälvää aina pyytää. Meillä ei ole
ikävä kotiin paitsi melkein aina.
Ystävyydellä _Sarri Uski_.
J.K. Lähetä hammaslääkettä, kun Seppeli on niin harmillinen
öillä. Minä koetin vivuta saksilla hampaan irti, mutta Seppeli
suuttui. On kenkkua, kun ei tiedä, mitä aina keksisi.
VIII.
PULASSA.
Ossin huone oli poikien mielestä erinomaisen mielenkiintoinen. Se oli
hyvin kalustettu, aina siisti ja kodikas. Ossilla oli kauneusaistia ja
varoja, joten hän voi ostaa itselleen kaikenlaista mitä mieli teki,
kuten tauluja, kirjoja, valokuvauskoneen, pyssyn, polkupyörän ja
runsaasti hedelmiä ja muita makeisia.
Nyt hän oli pyytänyt pojat luokseen mämmiä syömään.
-- Imelistä saadaan mämmiä.
-- Tytöistä tulee ämmiä, sanoi Seppo.
-- Varmaan Jeren viisautta, nauroi Ossi.
-- Niin, se on pannut meihin enemmän sananlaskuja kuin Lehtonen
kielioppia.
-- Täällä on aina jännää -- sinä olet onnenpoika! Onko sinulla koskaan
huolia? kysyi Sarri.
-- On niitä enemmän kuin tällainen hemmoteltu olento oikein jaksaa
kantaa.
-- Ylioppilaskirjoituksia kai sinun ei tarvitse pelätä? Naimi-täti
sanoo, että sinä olet äärettömän lahjakas ja ahkera poika, virkkoi
Seppo.
-- Koko pääsiäisloman, jonka me vietimme Varpuniemessä, sinä olit
täällä ja pänttäsit saksaa. Naimi-täti sanoo, että niin kauniiksi
pojaksi sinä olet tavattoman kunnollinen. Hänestä vain rumat ihmiset
ovat säädyllisiä, sanoi Sarri.
-- Itsestään paha pappi saarnaa, hymyili Ossi.
-- Mitä?
-- Tarkoitan vain, että Naimi-täti on hyvin säädyllinen. Mutta
kyllä minun ahkeruuteni on ollut sopusoinnussa ulkomuotoni kanssa,
sillä laiska minä olen ollut aina. Ellei minulla olisi taipumusta
matematiikkaan, en olisi päässyt näinkään pitkälle. Mutta saksa! Onpa
ihme, jos suoriudun saksasta kunnialla.
-- Niin, saksassa ei auta lahjakkuus, huokasi Sarri.
-- Minun täytyy tulla ylioppilaaksi tänä keväänä. Olen jo vanha, ja
isä on luvannut, että pääsen ensi vuonna ulkomaille ja sitten saan
itsenäisen paikan isän tehtaassa. Se on toista kuin tämä ihmisarvoa
alentava kouluorjuus.
-- Mutta sinähän olet aina iloinen.
-- Niin on härkäkin, niin kauan kuin veistä hiotaan.
-- Mitä sinä teet, jos saat reput?
-- Te olette liian nuoria kuulemaan sitä, sanoi Ossi synkän näköisenä.
Pojat istuivat vaiti, kaamean tunnelman vallassa. Sarri ajatteli, että
veri hyytyy ruumiissa. Sitten Seppo kysyi:
-- Etkö voisi lukea nyt kamalasti?
-- Lukeminen ei sovi sieluntilaani. Penkinpainajaisten jälkeen en ole
voinut lukea ollenkaan. Jos luen niin kaikki menee sekaisin. Päässä
pyörii Kustaa Aadolf, nahkiaisen ruoansulatus, katkaistun kartion turha
kaava, kirjallisuuden merkkiteosten nimet ja an, auf, hinter, in,
neben, über -- -- --
Pojat nauroivat niin, että mämmi meni väärään kurkkuun. Sarri kysyi:
-- Mitä kaikkea sinun onkaan muistettava yhdellä kertaa?
-- Meiltä vaaditaan, että meidän henkemme vaeltaa muutamassa viikossa
läpi koko koulun. Meidän tulee olla filosofeja, matemaatikkoja,
historian tuntijoita, teologeja ja itsenäisiä ajattelijoita ja
kirjailijoita. Meidän täytyy arvostella suurmiehiä ja uskonnollisia
liikkeitä, kirjoittaa Snellmannista ja Homeroksesta ja olla
satavuotiaita sieluiltamme, lateli Ossi.
-- Mutta sinä olet hurjan viisas mies, paitsi tyttöasioissa, sanoi
Seppo.
-- Mitä sinä vihjailet?
-- Kun sinä vängällä haluat pelleillä heidän kanssaan. Se Vernakin
-- -- --
-- Älä sekaannu miesten asioihin. Nainen kuuluu elämän järjestelyyn,
niinkuin suola ja ruusut. Toista on tämä tietopeli ylioppilaslakista.
Tekisi mieli luovuttaa hyvällä koko ottelu.
-- Kittiä minä koko lakista, jos täytyy vaivata päätään noin
luonnottomasti, sanoi Seppo.
-- Mennään nukkumaan, siihen on kolme syytä, sanoi Sarri.
-- Että mämmi on loppunut? arveli Ossi.
-- Ja meitä nukuttaa, sanoi Seppo.
-- Ja Ossi on kruinallisella tuulella, lopetti Sarri lähtien huoneesta
Sepon seuraamana.
-- Kumma, kun Ossi ei maksa velkaansa, sanoi Sarri niin varomattomasti,
että Ossi kuuli sen huoneeseensa.
-- Mitä velkoja minulla on? huusi hän tullen ovelle.
-- Etkö muista, että me annettiin sataneljäkymmentä markkaa, kun menit
tanssiin Verna Airon kanssa?
-- Miksette ole muistuttaneet siitä? En minä koskaan velkojani muista
-- luotan siihen, että lainaajat perivät ja muistuttavat. Tässä saatte
rahanne ja kiitoksia niistä. Olisitte nähneet kuinka iloinen Verna oli,
kun hain hänet autolla.
-- Voiko olla ihmisiä, jotka unohtavat sataneljäkymmentä markkaa?
ihmetteli Seppo poistuessaan.
* * * * *
Ylioppilaskirjoituksia edeltävä aika oli levoton jokaiselle. Ossi
pysytteli paljon huoneessaan, jonne toverit tulivat neuvottelemaan. Ovi
oli usein lukossa tuntikausia. Naimi-täti oli hermostuttavan osaaottava
antaen neuvoja pitkin päivää. Syötiin entistä parempaa ruokaa, sillä
Naimi-täti piti syömistä parannuskeinona joka asiaan.
Kun ensimmäinen kirjoitus alkoi, oli koko talo jalkeilla ennen
seitsemää aamulla. Ossille oli varattu hyvät eväät ja Naimi-täti
puuhaili ja puhui.
-- Tahdotkos vähän valeriaanaa? kysyi hän.
-- Tai Jannen hengenpelastuseliksiiriä? sanoi Seppo.
-- Ei mitään, torjui Ossi, -- älkää himmentäkö minun aivojani, joissa
muutenkin vallitsee hämäryys.
-- Ota sokeripaloja mukaan. Konsentroitu sokeriliuos antaa tilapäistä
vauhtia kaikelle kehitykselle, neuvoi Seppo.
-- Tulenko saattamaan sinua kouluun, niin voin lohduttaa ja tukea sinua
matkalla? kysyi Naimi-täti.
-- Varjelkoon! Enhän minä astu mestauslavalle sentään.
Lempikin tuli mukaan sanomaan:
-- Tässä on neliapilas ja mustan pässin sarvi ja hevosenkenkä.
Ossi pisti neliapilaan taskuun antaen muut aarteet takaisin.
-- Nyt lähden, kun vielä on vähänkin järkeä jäljellä, -- kiitoksia vain
huolenpidostanne, sanoi hän.
Kirjoitukset onnistuivat hyvin. Ossi sai matematiikassa ja
ainekirjoituksessa hyvät arvosanat, muissa aineissa huonommat, mutta
kuitenkin hyväksyttävät numerot.
Nyt hän oli aina kotona, luki ahkerasti ja pysytteli huoneessaan. Pojat
ihmettelivät, ettei hän ollut iloisempi, vaan kovasti allapäin.
Sitten tuli päivä, joka toi paljon levottomuutta pieneen kotiin.
Ossi oli mennyt kouluun tenttimään historiaa. Pojat lukivat läksyjään
huoneessaan, kun Seppoa pyydettiin puhelimeen.
-- Tämä on Hannes Pälsi. Ossi ei voi tulla itse puhumaan, mutta hän
pyytää sinua ottamaan hänen huoneestaan ruskean kaapin alalaatikosta
pohjapaperin alta ison ruskean kirjekuoren. Laatikon avain on samassa
kotelossa kuin Ossin kiikarikin.
-- Kyllä minä ne löydän, sanoi Seppo.
-- Ota kirjekuori sisältöineen ja piilota se varmasti. Vie mieluummin
pois koko talosta, jatkoi Hannes.
-- Miksi Ossi ei tee sitä, kun hän tulee kotiin? kysyi Seppo.
-- Minulla on tulinen kiire, älä kysy mitään. Näytä, että olet mies ja
toimitat asian kunnollisesti. Älä suinkaan kerro kenellekään mitään
tästä.
-- En minä voi pitää mitään Sarrilta salassa.
-- Nyt täytyy. Ossi on muuten hukassa.
-- Silloin en voi tehdä mitään. Mutta kyllä me Sarrin kanssa pidetään
asia salassa.
-- No, sano sitten Sarrille, mutta varokaakin, ettei se tule ilmi.
-- Ei me kerrota. Onko se valtionkavalluspapereja tai jokin
testamentti? kysyi Seppo.
-- Ei, ei. Siinä on kirjeitä. Katsos, Ossi ei tahdo, että Verna Airolle
tulee ikävyyksiä.
-- Jeh, ymmärrän.
-- Toimita siis asia ja heti paikalla. Voiko teihin luottaa?
-- Eikö Ossi luota?
-- Luottaa, luottaa. Hyvästi nyt vain.
Seppo juoksi Sarrin luo ja selitti asian. Sitten he kiiruhtivat Ossin
huoneeseen ja löysivätkin kirjekuoren. Samassa kuului askeleita. Seppo
pisti kirjeen latinan sanakirjan sisään pannen kirjan kainaloonsa.
-- Mitä te teette Ossin huoneessa? kysyi Naimi-täti sisään tullessaan.
-- Me lainaamme vain tämän kirjan, sanoi Seppo peloissaan.
-- Näytä tänne. Latinan sanakirja! Mitä te sillä teette? Lukemiseen
ette ainakaan sitä käytä.
-- Se on niin raskas, sitä voi käyttää vaikka painona paperien päällä,
jotka lentävät tuulessa, sanoi Sarri.
-- Tai kantena vesikannun päällä, ettei vesi tule tomuiseksi, auttoi
Seppo.
-- Nyt puhutte turhia. Antakaa Ossin kirjojen olla rauhassa ja menkää
lukemaan läksyjänne. Naimi-täti otti kirjan pannen sen pöydälle.
Poikien täytyi poistua huoneesta. He odottivat kauan aikaa, kunnes tie
taas oli selvä Ossin huoneeseen, jolloin Seppo riisui saappaansa ja
hiipi varovasti takaisin. Hän sai kirjekuoren käsiinsä puolipimeässä
huoneessa, mutta hänen täytyi äkkiä ryömiä sängyn alle, Lempi kun tuli
sisään tuomaan pesuvettä ja laittamaan Ossin vuodetta.
Sarri, joka odotti huoneessaan, käsitti Sepon joutuneen vaaraan. Hän
juoksi ulos keittiön kautta ja soitti eteisen kelloa, jolloin Lempi
meni avaamaan.
-- Kuinka sinä pakkasessa juokset tuolla tavalla ulkona, torui Lempi.
Missä oma avaimesi on?
-- Se on Sepolla, meillähän on vain yhteinen avain. Tässä saat kauniin
kortin, siinä on Nikolainkirkko, sanoi Sarri pidättääkseen Lempiä
eteisessä.
-- Kiitoksia vain, Sarrilla on hyvät puolensa, kehui Lempi.
Sarri meni nyt huoneeseensa, jonne Seppokin oli jo pelastautunut.
-- Katsos Vernaa, kun kirjoittaa saksaksi, sanoi Seppo vetäen paperin
ruskeasta kuoresta.
-- Anna tänne, pyysi Sarri, -- katsotaan vain mitä alla seisoo. Muitten
kirjeitä ei saa lukea, sanoo isä.
-- Ei mitään allekirjoitusta. Kylläpä ovat varovaisia. -- Sarri heitti
paperin muitten joukkoon pöydälle.
-- Mitä me nyt tehdään? Tämä on piilotettava hyvin ja vietävä pois koko
talosta, sanoi Seppo.
-- Poltetaan se.
-- Sitä ei uskalla tehdä. Ossi voi suuttua.
-- No viedään Vernalle. Hän asuu tuolla Robertinkadulla, kyllä minä
löydän sinne.
-- Jeh, se on parasta, sanoi Seppo ottaen paperin pöydältä ja pistäen
sen ruskeaan kuoreen. -- Mene sinä yksin, se on parempi.
Sarri juoksi ulos, tärkeä kirje kädessään. Hän oli tuskin sulkenut
keittiön oven, kun eteisen kello soi ja Lempi meni avaamaan ovea.
Seppo kokosi ajelehtivia papereita pöydältä ja heitti ne tuleen, sillä
Naimi-täti kasvatti poikia järjestystä harrastaviksi.
Sitten hän juoksi Ossin huoneeseen, sieltä kun kuului kiivasta puhetta.
Sinne tultuaan hän pysähtyi ällistyneenä ovelle, ja hänen silmänsä
juuttuivat kahteen herraan, jotka puhuivat Naimi-tädin kanssa.
-- Mutta sanokaa toki, mistä Ossia syytetään, pyysi Naimi-täti.
-- On käynyt ilmi, että ylioppilaskokelaat ovat saaneet käsiinsä
matematiikan ja saksan kirjoitukset, ja me kuulumme tarkastuskomiteaan,
joka tutkii asiaa, sanoi pitempi herroista. Seppo hätkähti, kun kuuli
saksankirjoitusta mainittavan.
-- Kuinka voitte epäillä Ossia! Hän on hienoin, kohteliain ja paras
nuorukainen koko Helsingissä! huudahti Naimi-täti loukkaantuneena.
-- Koko luokkaa epäillään. Eräs on jo tunnustanutkin ja hän on usein
ollut täällä. Me vaadimme nyt, että saamme tutkia Ossi Hägerin huoneen,
sanoi toinen herroista.
-- Olkaa hyvä, tarkastakaa koko talo, meillä ei ole mitään salattavaa,
sanoi Naimi-täti.
Herrat tekivät tarkkaa työtä. Joka nurkka ja laatikko haettiin, sängyn
sisästä, sohvan raoista, kirjahyllyn joka sopesta vedettiin pieninkin
roska esiin. Sitten tarkastettiin poikien huone ja samoin ruokahuone.
Työ oli turhaa.
-- Olisikohan hän saanut tiedon tänne jollain tavalla? Et kai sinä
ole piilottanut Hägerin pyynnöstä mitään papereita? kysyi pitkä herra
Sepolta.
-- En ole tavannut tänään Ossia, vastasi Seppo.
-- Onko joku soittanut tänne? kysyi mies Lempiltä, joka peloissaan
seisoi vieressä.
-- Pojat olivat delevoonissa, vastasi Lempi.
-- Kutka pojat?
-- Tämä juuri tai Sarri.
-- Olitko puhelimessa? kysyi mies Sepolta.
-- Olin.
-- Saitko sanan Hägeriltä?
-- Se koski toista asiaa.
-- Mitä varten tämä alimmainen paperi laatikosta on vedetty näin
syrjään? Siellä on varmaan ollut jotain pohjalla, puuttui toinen herra
puheeseen.
Herrat alkoivat nyt tutkia laatikkoa, ja Seppo, joka kuuli Sarrin
palaavan, meni eteiseen.
-- Nyt on Ossi vaarassa, tuolla on miehiä hakemassa sitä saksanpaperia.
Mene sinä vastaamaan, ei minusta ole sellaiseen, sanoi Seppo hiljaa.
-- Kyllä minä suoriudun, sanoi Sarri mennen sisään.
-- No mitä sinulle sanottiin silloin puhelimessa? kysyi pitkä mies
Sarrilta, jota hän luuli Sepoksi.
-- En minä ole ollut tänä päivänä puhelimessa.
-- Kuinka uskallat puhua noin? Äsken tunnustit jo puhuneesi, sanoi mies
vihaisena.
-- Sitä en ole tehnyt.
-- Jos et puhu totta, niin vien sinut rehtorisi luo.
-- Minä puhun aina totta.
-- Oliko tämä poika puhelimessa vai eikö? kysyi herra Lempiltä.
-- Oli jos ei se ollut toinen, sanoi Lempi vakuuttavasti.
-- Kuka toinen? Oletteko kaikki järjiltänne?
-- Kun se ei ole yksi.
-- Kuka, tuo poikako?
-- Lempi tarkoittaa, että minä olen kaksi poikaa. Hänen kannaltaan
voi ollakin niin, mutta minun kannaltani..., niin, minä olen yksi
kokonainen, en murtoluku enkä kaksi.
-- Varo itseäsi, Sarri! Älä härnää ketään, nyt on vaarallinen hetki,
sanoi Naimi-täti, joka oli kierrellyt käsiään sohvan nurkassa.
-- Vastaa kiertelemättä, olitko puhelimessa vai etkö? kysyi herra
Sarrilta.
-- Olin, vastasi Seppo ovelta.
Herra kääntyi äkkiä.
-- Ahaa, sinä olet siis kuitenkin kaksi, sanoi hän. -- Oletko ollut
Hägerin huoneessa puhelinkeskustelun jälkeen?
-- Sitä en voi sanoa.
-- Molemmat pojat olivat siellä, sanoi Naimi-täti.
-- Otitteko sieltä jotain?
-- Latinankieliopin he aikoivat ottaa, mutta minä estin, sanoi taas
Naimi-täti.
-- Tämähän on sekavaa. Missä toinen poika oli silloin, kun toinen oli
yksin täällä?
-- Kävin erään tuttavan luona, sanoi Sarri. -- Se oli vain yksityinen
asia.
-- Vai yksityinen asia? Kylläpä osaat! Oliko sinulla jotain käsissä.
-- Oli kirje, minä näin, sanoi Lempi.
-- Kantelupukki, sanoi Seppo hiljaa Lempille.
-- Minne veit sen sinisen kirjeen? kysyi mies viekkaasti Sarrilta.
-- Ruskean -- -- --, aloitti Sarri, mutta vaikeni saadessaan Sepolta
salaisen potkun.
-- Nyt siis tiedetään, että olet vienyt ruskean kirjekuoren jonnekin.
Luultavasti Hannes Pälsin kotiin, otaksui pitkä herra. -- Kävitkö
Lönnrotinkadulla?
-- En kun Robertinkadulla vain.
-- Kenen luona?
-- En voi sanoa.
-- Häger on siis kieltänyt. Kuka Hägerin tuttavista asuu
Robertinkadulla?
-- Janne ja Risto asuvat siellä, sanoi Seppo johdattaakseen tutkimukset
harhaan.
-- Ossi-herran heila asuu siellä, sanoi Lempi.
-- Lempille täytyy kostaa, kuiskasi Seppo Sarrille.
-- Kuka on Ossi-herran heila? kysyi pitkä herra.
-- No se Verna-neiti, sen tuomari Airon neiti, ne asuvat siinä neljässä.
-- Kuule Virtanen, sanoi pitkä mies apulaiselleen, -- menepäs
Pikku-Robertinkatu neljään ja vaadi Verna neidiltä se kirje, jonka tämä
poika toi hänelle.
Virtanen lähti, ja huoneessa vallitsi kiusallinen odotus. Naimi-täti
puhui ylistyspuheita Ossista, mutta pitkä herra näytti olevan
jokseenkin tunteeton.
Vihdoin saapui Virtanen.
-- Tässä on kirje. Neiti antoi sen mielellään. Hän sanoi, että Ossi
Häger on tullut hulluksi, kun lähettää hänelle tuollaista roskaa.
-- Minä sanoin hänelle, että Ossin kunnia ja luultavasti henkikin
riippui siitä, että paperi tuli pois meiltä. Ja nyt Verna petti hänet
katalasti. Hyi, minkälainen tyttö! sanoi Sarri halveksien.
-- Jere se tuntee naiset. Hän sanoo, että he ovat kettua kavalampia ja
sisiliskoa liukkaampia, sanoi Seppo.
Pitkä mies oli sillävälin vetänyt paperin kuoresta ja lukenut sitä.
Paperiin oli pojan käsialalla kirjoitettu:
Se joka käyttää tätä tietoa ilman lupaa, se syö ruohoa vanhana ja
sen hiukset tulevat punaisiksi kahdessa päivässä. Ja se tieto on
tämä:
5 grammaa magnesiumsulfaattia ja salisyylihappoa kaadetaan
koeputkeen jossa on sahramia ja eetteriä. Sitten lisätään
pippuria ja etikkaa ja puistetaan viisi minuuttia. Tyhjään
pulloon pannaan lusikallinen kollodiumia niin että seiniin tulee
ohut kalvo. Edelliset ja vähän ammoniumsulfaattia lisätään.
Siinä viimeisessä on typpeä, joka on hyvä lannoitusaine. Ihmisen
elimiä täytyy väliin lannoittaa. Hiivaa on myöskin aina pantava
voimalääkkeisiin. Koko lääkkeen kaava on MgNH4SO4 + C4H10O + 4H2O.
Sitä on otettava ruokalusikallinen kovassa taudissa ja hädässä.
_Keksijä_.
Muistakaa punaiset hiukset.
-- Mitä hullutusta tämä on? Ei tämä ole ylioppilaskirjoitus eikä
mikään, sanoi mies antaen paperin Sarrille.
-- Jannen hengenpelastuseliksiiri! huudahti tämä.
-- Hän on antanut sen Ossille, sanoi Seppo, mutta vaikeni samassa.
Hän muisti nyt, että paperi oli ollut pöydällä, kun hän Sarrin kanssa
katsoi saksalaista kirjoitusta, jonka he olivat ottaneet kirjekuoresta.
Seppo katsoi Sarria, joka nyökäytti päätään merkiksi, että hänkin
käsitti kirjoitusten vahingossa vaihtuneen.
-- Hyvä, että poltin muut paperit, silloin se onneton
saksankirjoituskin meni menojaan, ajatteli Seppo.
-- Selittäkää nyt mitä tämä on, sanoi mies ankarasti.
-- Meillä on toveri, joka on suuri kemisti, ja hän tekaisee lääkkeitä
ja tämä on hänen paras keksintönsä. Seppokin parani sillä kerran,
selitti Sarri.
-- Lähdetään pois, Virtanen, sanoi pitkä herra. -- Olemme kuluttaneet
paljon aikaa turhaan. Näyttää siltä kuin Häger olisi syytön. Hyvästi
vain ja anteeksi, että olemme vaivanneet teitä, mutta se oli
velvollisuutemme.
-- Hyvästi! Olen iloinen, että Ossin maine on puhdistettu. Minua ei
mikään saa uskomaan, että niin kunnollinen poika pettäisi, sanoi
Naimi-täti.
-- Mutta miksi tuo poika kuljetti sitä paperia sille neidille? kysyi
Virtanen.
-- Tehdäkseni Ossille palveluksen, sanoi Sarri.
-- Neidin päätä varmaan särki ja te tahdoitte parantaa hänet, otaksui
pitkä mies.
-- Sairaana on pöhnää olla, sanoi Seppo.
-- Älkää antako tuon kaksinkertaisen pojan myrkyttää itseänne, hyvä
rouva, sanoi pitkä herra ja poistui kumartaen. Virtanen seurasi häntä.
-- Nyt minä olen niin väsynyt, että menen nukkumaan. Hyvää yötä, pojat!
sanoi Naimi-täti mennen huoneeseensa.
Pojat puhelivat vielä vuoteissaan.
-- On kauhean kruinaa, jos Ossi on petkuttanut, sanoi Seppo.
-- Minä uskon, enkä usko. Miksi meidänkin piti joutua siihen! Mutta
minä en narrannut.
-- Harmillista, ettei voinut selittää asiaa tarkalleen. Eihän voi
pettää luottamusta.
Samassa tuli Ossi hiljaa huoneeseen.
-- Kertokaa nyt tarkkaan mitä täällä on tapahtunut, pyysi hän.
Pojat kertoivat vuoroin ja Ossi rupesi nauramaan, kun sai kuulla Jannen
lääkereseptistä.
-- Naurattaako sinua, Sarri? Minua ei naurata yhtään, sanoi Seppo.
-- Kiitos, pojat. Te olette tehneet minulle ja neljälle toverilleni
suuren palveluksen. Huomenna vien teidät teatteriin katsomaan
"Tukkijokea".
-- Ei meille sovi, sanoi Sarri lyhyesti.
-- No, mitä nyt? Ostanko teille jännän dekkarin?
-- Ei kiitos, ne maistuisivat saksalle, ja siitä me ei välitetä nyt,
sanoi Seppo.
-- Vai niin, pojat. Näen, että epäilette minua; täytyy siis selittää
asia. On todellakin niin surkeasti, että moni ylioppilaskokelas
ei ole voinut vastustaa, kun kiusaus on ollut suuri. Vääryyttä on
tehty sekä matematiikan- että saksankirjoituksissa, ja meitä on koko
päivä kuulusteltu ja tiukattu. Mitä minuun tulee, voin vakuuttaa
kunniasanallani, ettei minulla ollut aavistustakaan matematiikan
kokeista.
-- Entäs saksa? kysyivät molemmat pojat samalla kertaa.
-- Kerran, kun Hannes Pälsi oli täällä, tuli eräs herra -- en voi
sanoa hänen nimeään -- tänne ja tarjosi meille saksankirjoituksen
ostettavaksi. Voitte uskoa että viettelys oli suuri, kun minä pelkäsin
juuri saksaa. Me katsoimme toisiamme silmiin, Hannes ja minä. Olimme
olleet ystäviä pikkukoulusta asti ja jakaneet hyvät ja huonot ajat.
Monta kepposta ja tyhmyyttä olemme tehneet, mutta tällaisia rumia ja
halpamaisia tekoja emme koskaan. Hannes ojensi kätensä minulle ja sanoi
herralle: "Menkää heti tiehenne, me emme tahdo enää olla hetkeäkään
seurassanne." Ja minä aukaisin oven.
-- Te olette kamalan -- -- --, aloitti Seppo ihastuneena.
-- Kamalan suuria sankareita, lopetti Sarri, joka tuskin löysi kylliksi
suuria sanoja tunteilleen.
-- Entäs se kirje? Miksi se oli niin vaarallinen? kysyi Seppo.
-- Hannes, joka puhuu saksaa, kirjoitti minulle kerran sillä kielellä
ja kertoi ketä poikia hän epäili. Minä piilotin kirjeen ja unohdin
sen, mutta nyt kun meitä tutkittiin, muistin sen ja pyysin Hannesta
soittamaan teille. Hannes pääsi kuulustelusta ennen minua.
-- Mutta mitenkä ne niin sinua epäilivät?
-- Siksi että minun saksankokeeni onnistui paremmin kuin odotettiin.
Mutta minä selviydynkin usein hyvin, kun oikein kovalle ottaa. Hyvää
yötä nyt. Tuletteko "Tukkijoelle"?
-- Tietysti, se on jerin kivaa, sanoi Sarri.
-- Kiitos, Ossi. Sinä olet, sinä olet -- -- mies, lisäsi Seppo.
-- Hyvää yötä! Onko kaikki selvää?
-- Välit ovat selvät, sanoivat pojat.
IX.
JEREN KAUPUNGINMATKA.