-- Housunkannattimet menivät poikki ja saksa on osattava paremmin kuin
viimein, muuten käy pahasti, ja kengännauhat eivät ole nauhoja vaan
solmuja. Mutta: paikka paikan päällä, markka markan päällä, solmu
solmun päällä.
-- Sarri hyvällä päällä ja minä pahalla päällä.
-- Sano nyt pian mikä sinun on?
-- Sama kuin sinunkin. Se ettei ole markkaa markan päällä. Millä
ostamme piirustustarpeet huomiseksi?
Sarrin kasvot synkistyivät.
-- Sanotaanko opettajalle, ettei ollut varaa ostaa, ehdotti hän.
-- Se ei tepsi. Mutta kun voisi ansaita jollakin. Tänäkin hetkenä sadat
ihmiset ansaitsevat rahaa.
-- Mennään asemalle kantamaan ihmisten tavaroita.
-- Silloin täytyy ostaa asemasiltalippu, eikä meillä ole siihenkään
rahaa.
-- Ossilla oli eilen uusi keppi. Olisi maksanut ennemmin meille
velkansa.
-- Isot ihmiset menettelevät usein sillä tavalla. Mitähän jos
kysyttäisiin neuvoa joltakin hyvältä ja varakkaalta ystävältä.
-- Ei me löydetä sellaista.
-- Entäs Silja Sylvia Letala?
-- Junaomenaneiti! Mutta hän matkusti kolmannessa luokassa, ei hän ole
rikas.
-- Hän voi ainakin neuvoa, kun hän on postineiti ja tekemisissä rahojen
kanssa.
-- Vakuutettuja ja kirjattuja lähetyksiä! No mennään vain! Puhutaan
ensin muusta, jostain, mistä aikaihmiset puhuvat.
-- He puhuvat virkamiesten palkoista ja teollisuusnäyttelystä tai
vuodentulosta. Täytyy olla viisas ja hienotunteinen, se sopii minulle.
Aikaihmiset julmistuvat helposti.
-- Puhutaan karjaroduista ja hengenvaarallisista leikkauksista. Kyllä
sellaisesta voi puhua, jos viitsii.
-- Ehkä hän sitten itse kysyy, onko meillä rahapulaa, ja kun me
sanotaan, että on, niin hän varmaan neuvoo.
-- Minä koetan saada hänet kysymään, lupasi Sarri.
Näin valmentuneina pojat saapuivat neiti Letalan asunnolle, jonka he
helposti löysivät osoitteen avulla.
-- Onko neiti Silja Sylvia Letala kotona? kysyi Sarri juhlallisesti
palvelustytöltä.
-- On kyllä. Neiti, täällä on kaksi herraa hakemassa, sanoi tyttö
avaten lähimmän oven.
-- Pyydä heidät tänne.
Pojat jättivät päällysvaatteensa eteiseen ja astuivat arasti sisään.
-- Mitä ihmettä, minun matkatoverinihan siinä ovat. No tervetuloa,
en uskonut, että tulisittekaan. Istukaa nyt ja kertokaa elämästänne!
Oletteko olleet terveitä?
-- Kyllä kiitos, paitsi nyt juuri pakottaa päätä, mutta siihen voi olla
jokin erikoinen syy, vastasi Seppo.
-- Tässä on mehua, en voi tarjota muuta, sillä olen vuokrannut vain
huoneen, syön ulkona.
-- Kadullako? kysyi Sarri hämmästyneenä.
-- Ei, ei, vaan ruokapaikoissa. Mitä teille kuuluu, poikaseni?
-- Hyvää vain, vaikka virkamiesten palkat ovat yhä jerin huonoja. Eikä
taida tulla ylennystäkään.
-- Ennemminkin vähennystä, auttoi Seppo vaikeata keskustelua.
-- Mitä sanotte lapset! Keneltä olette kuulleet, että palkat
vähennettäsiin. -- Neiti oli pelästyneen näköinen.
-- Minä vain tässä itse ajattelin, mutta vuodentulo on onneksi lupaava,
heinäkin kasvaa aika lailla, käänsi Sarri keskustelun toiselle tolalle.
Seppo polki Sarria jalalle ja kuiskasi:
-- Ei nyt muu laiho kasva kuin hiuksesi, ja jatkoi ääneen: -- Aikooko
täti viedä jotain näytteille teollisuusnäyttelyyn kesällä?
-- Mitäs minä veisin sinne?
-- Esimerkiksi uusia postimerkkimalleja tai uutta lakkaa tai sinettejä,
-- Seppo lateli mitä luuli postineidin eniten käsittelevän.
-- Hyvä lapsi, luuletko, että minä olen päästäni vialla? Kunhan et
itsekin olisi sekaisin.
-- Mitkä karjarodut tädin mielestä ovat edullisimmat? Onkohan Suomessa
parempi käyttää maatiaisrotua vai äshiiriä?
-- En minä ymmärrä karjanhoidosta mitään.
-- Ajattelin vain, että jos joku maanviljelijä ottaisi tädin
rouvakseen, niin minkälaisia lehmiä teillä olisi?
-- Sen miehen, joka voittaa rakkauteni, täytyy olla sankari, ihana,
henkevä, rohkea mies.
-- Jahaa, hiljainen ei uskaltaisi.
-- Ole vaiti, Seppo, eihän täti ole niinkään... niinkään... -- Sarri
sekaantui ja vaihtoi nopeasti puheenaihetta.
-- Täällä kirurgissa tehdään paraikaa vaarallisia leikkauksia, vatsoja
halkaistaan, jalkoja sahataan poikki polven alapuolelta, nahkaa
nyletään yhdestä paikasta ja pannaan toiseen paikkaan, jossa on
palohaava, ja hiukset ajetaan pois päästä, jotta paremmin voitaisiin
neuloa kiinni ammottavia kirveen haavoja.
-- Sehän on kauheaa, mikä verilöyly nyt on ollut? Kuka sinulle
sellaista kertoi?
-- Ainahan isossa kaupungissa tapahtuu kaikenlaista, etenkin kun
jaloviina rehoittaa, auttoi Seppo Sarria.
-- Kerrankin Roobertinkadulla puukotettiin neljää miestä. Yksi sai
haavan korvasta alkaen rintaan asti, toinen -- -- --
-- Taivaan tähden pojat, kertokaa jo muuta, en minä jaksa kuulla enää
tällaista. Kertokaa jotakin koulusta.
Pojat olivatkin jo käyneet ohjelmansa päästä päähän ja huokasivat
helpotuksesta.
-- Koulussa on kallista käydä. Huomiseksi täytyisi ostaa
piirustustarpeita viidelläkymmenellä markalla, sanoi Seppo.
-- Ja housunkannattimet tuskin kestävät täältä kotiin. Mitä sitten
huomenna voimistelutunnilla! lisäsi Sarri.
-- Hyvänen aika, pojat! Kuinka olette unohtaneet ostaa noin tärkeitä
tarvikkeita?
-- Eipä me juuri olla unohdettukaan. Voihan olla muitakin syitä.
-- Välitunnilla vielä ehtii ostaa.
-- No silloin teidän täytyy välttämättä hankkia ne, sanoi neiti.
-- Ennen me hankittiin kaikki mitä piti. Mutta nyt on monta seikkaa
toisin kuin ennen.
-- Mitä tarkoitatte, pojat? Eikö teillä ole rahaa? -- Neiti alkoi
aavistaa vierailun syyt.
-- Mistä täti sen arvasi? sanoi Sarri.
-- Poika parat, antaako isänne teille niin vähän, rahaa?
-- Kyllä isä antaa tarpeeksi, mutta välistä on pakko lainata muille,
jotka eivät maksa heti, kertoi Seppo.
-- Ja nyt tulitte, rakkaat lapset, minulta saamaan apua. Orporaukkoja
olette isossa kaupungissa. Paljonko tarvitsette?
-- Emme me tulleet lainaamaan, muuten vain neuvoa kysymään. Ehtisiköhän
jollain tavalla ansaita sata markkaa nyt iltapäivällä? sanoi Seppo.
-- Sitä en luule, mutta lainaan teille mielelläni rahat. Voitte maksaa
sitten kun saatte takaisin velkanne.
-- Luultavasti ei isä tahtoisi että velkaannumme. Hän on varoittanut
siitä, sanoi Sarri.
-- Eikö täti tahtoisi ostaa jotain meiltä? Esimerkiksi minun kelloni.
Se on epäkunnossa ja muutenkin pöhnä, mutta se olisi mukava muistoesine
Uskin suvulta. Se oli isoisän, ehdotti Seppo.
-- Mitä täti välittää Uskin suvusta?
-- Tietysti minä välitän. Anna tänne vain. Minä panen sen tähän
laatikkoon, jossa se saa olla kunnes saatte rahaa, jolloin voitte ostaa
sen takaisin.
Molempien poikien kasvot säteilivät.
-- Arvasinhan minä, että täti keksisi keinon. Kiitoksia hirveän paljon.
Nyt on taas kivaa, kun asiat selvenee. Varmaan me tulemme takaisin,
sanoi Sarri.
-- Kiitoksia kamalasti! Onko postissa hyvät palkat? kysyi Seppo.
-- Mitenkä niin?
-- Että kannattaa ostaa ylimääräisiä kelloja.
-- En minä tämän takia joudu pulaan. Hyvästi nyt, poikaseni, ja pitäkää
minua vastedeskin ystävänä.
-- Prätskis, prätskis, sanoi Sarri, unohtaen iloissaan juhlallisemman
hyvästijätön.
-- Hyvästi, täti, paranteli Seppo, -- me tulemme aina rahapulassa tänne.
Pojat kulkivat onnellisina kotiin päin.
-- Päätä vain pakottaa ja muutenkin väsyttää, valitti Seppo.
-- Ei ole ihme, kun on ollut vimmatusti päänvaivaa. Ensiksikin piti
keksiä pelastuskeino ja puuhata koko iltapäivä, käydä vierailulla
aikaihmisen luona ja keskustella niinkuin isän ikäinen, sivistynyt
mies, tehdä kauppoja ja kiittää kamalasti.
-- Ja vielä naisen luona, vaikka ei tämä ollut niin naisellinen kuin ne
välistä ovat.
-- Ei ollut. Huomasitko, ettei hän kutsunut meitä ajattelemattomiksi
eikä käskenyt toisella kertaa olemaan varovaisempia kun lainaamme
rahoja toisille.
-- Eikä sanonut: älkää nyt vain hävittäkö rahoja. Ovat naisetkin
joskus...
-- Ovat.
* * * * *
Kotiin päästyään meni Seppo heti sänkyyn. Häntä puistatti ja värisytti
ja päätä pakotti yhä pahemmin. Naimi-täti tuli katsomaan ja huomasi
heti, että hänessä oli kuumetta, mistä seurasi aika touhu. Seppo
sai aspiriinipulverin, kylmän kääreen otsalle, sukat jalkoihin ja
vadelmateetä.
Sarri seisoi sängyn päädyn luona ja kysyi yhtämittaa:
-- Mikä sinua vaivaa? Onko sinussa tulirokko? Taitaakin olla vain
keuhkokuume tai vatsakalvon tulehdus.
-- Mene lukemaan saksanläksyä, sanoi Seppo.
-- Naimi-täti, kuiskasi Sarri mennessään, -- etkö luule, että
Seppelissä on kurkkumätä? Se on liikkeellä koulussa.
-- Mitä, onneton lapsi? Onko teidän koulussanne kurkkumätää?
-- Eino Räsäsellä oli ainakin paise kaulan ulkopuolella ja siinä oli
mätää.
-- Sehän on ihan eri asia.
-- No sitten se voi olla syöpä. Meillä oli täti, joka kuoli syöpään.
-- Mene heti lukemaan, Sakari. Minä menen Sepon luo. Anna meidän olla
rauhassa otaksumisiltasi. Yöksi jätän huoneittemme välisen oven auki ja
sinä saat nukkua Ossin kanssa.
-- Mutta jos kävisi niin pöhnästi, että Seppeli...?
Sarri oli surkean näköinen.
-- Mene nyt, älä otaksu enää mitään.
* * * * *
Seppo vääntelehti vuoteessaan. Hän ajatteli vain Varpunientä, isää,
äitiä, Jereä ja eläimiä ja tunsi olevansa pieni, sairas orpo.
-- Kun on kipeä, niin on vaikea olla ilman äitiä, oli hänen uudistuva
ajatuksensa.
-- Naimi-täti, saako Sarri soittaa huomenna Varpuniemeen?
-- Saa kyllä, poikaseni, tai minä soitan heti aamulla, kun Sakari on
vielä koulussa. Koeta nukkua.
Vastaus rauhoitti Seppoa, niin että hän nukkui pian, sikeästi.
Levoton vaalea pää ilmestyi ovenrakoon.
-- Joko Seppeli on parantunut?
-- Ei vielä, hän nukkuu.
-- Onkohan hänessä lavantauti?
-- Hyvää yötä, Sakari! Tädin ääni oli käskevä.
-- Vai tuhkarokko?
Täti sulki oven.
V.
KUUMETTA.
-- Hyvää huomenta, poikani! Mitenkä voit tänään? kysyi Naimi-täti
aamulla tullessaan Sepon sängyn ääreen.
-- Kiitos, ehkä vähän paremmin. Päätä ei pakota enää niin kamalasti ja
elimet ovat rauhoittuneet. Saanko jotain syötävää?
-- Tässä on munaa ja muutakin hyvää. Soitin tänään Varpuniemeen. Kaikki
voivat hyvin ja lähettivät terveisiä.
-- Tietääkö ne, että minä olen sairas?
-- Kyllä minä kerroin, että olit hiukan vilustunut.
-- Täti, Varpuniemi on Lohjanjärven ja Puujärven välillä. Aurinko
laskee toiseen järveen ja kuu nousee toisesta.
-- Niin, siellä on ihanaa. Pian tulee joululoma, jolloin pääset kotiin.
-- Ei missään ole sellaista vettä kuin Puujärvessä. Se on läpinäkyvää
kuin ilma ja lämmintä ja pehmoista. Kalat uivat niin lähellä, että
niitä voisi melkein potkia kahlatessa vedessä. Pääsisipä nyt sinne
uimaan, kuume menisi heti ruumiista. -- Seppo katseli tuskaisena
ympäriinsä.
-- Tuossahan Sakari tulee. Missä olet viipynyt näin kauan?
-- Käväisin vähän Jannen luona. Onko Seppeli terve?
-- Ei hän vielä ole aivan terve. Älä puhu noin kotvalla äänellä,
Sakari, sanoi täti mennen keittiöön.
-- Tässä Seppeli, minä toin sinulle lääkettä. Kun kerroin Jannelle,
että sinä olit jukin kipeä, niin hän sanoi, että tule meille, niin saat
lääkettä, ja minä menin. Juo nyt, niin tulet terveeksi.
-- Mitä se on? Jannella on aina kauheita myrkkyjä ja happoja, en minä
uskalla maistaa.
-- Janne sanoi, että tämä on parasta voima- ja
hengenpelastuseliksiiriä. Hän lupasi minulle uuden magneettinsa, jos
sinä vahingoittuisit.
-- No, anna tänne.
Seppo tyhjensi, pahasti irvistäen, epäilyttävän näköisen nesteen
pienestä pullosta.
-- Kyllä se ainakin maistuu inhottavalta. Ehkäpä se parantaa.
-- Janne sanoo parantaneensa sillä montakin ihmistä. Viimeksi hän antoi
sitä hiirelle, joka niillä oli häkissä, ja joka oli kipeä.
-- Paraniko se hiiri?
-- Ensin se parani ja sitten se kuoli.
-- Olisit sanonut sen ennenkuin minä nielaisin lääkkeen. Hyi sentään.
Sakari oli jo ruokahuoneessa syömässä. Sieltä palattuaan hän istuutui
Sepon vuoteen reunalle.
-- Saksa meni päinmäntyyn, ja maikka sanoi, että pitkä Uski osaa
jotakin, mutta lyhyt Uski seinään puski. Sarri kertoi jalomielisesti
tämän ilahduttaakseen veljeään.
-- Mikset lukenut illalla?
-- Minulta meni aika sinun kanssasi. Eikö ole mälvää maata tuossa?
-- Jeh, kerro jotakin.
-- Minä luin jännän kertomuksen eräästä Mur Tregenniksestä.
-- Oliko sen nimi Mur?
-- Se on hyvin tavallinen englantilainen miehen nimi, yhtä tavallinen
kuin Mary, ne kirjoittavat sen vaan Mr. No se Mur oli tekopyhä ja oli
sopivinaan vanhat vihat veljensä ja sisarensa kanssa, mutta panikin
jotain merkillistä intialaista myrkkyä uuniin, josta tuli kaasua, niin
että se kuoli ja toiset tulivat hulluiksi.
-- Se Murriko kuoli?
-- Ei, kun sisar, ja salapoliisi tutki tuhkaa ja sitten sekin kuoli.
-- Se salapoliisiko?
-- Ei kun se Mur itse. Mutta sitten siellä oli englantilainen
leijonanmetsästäjä -- -- --
-- Eihän Englannissa ole leijonia.
-- Se oli ollut Intiassa metsästämässä tiikerejä -- -- --
-- Leijonia kai?
-- Ei kun tiikerejä, ja sillä oli sitä myrkkyä, josta Mur oli kuollut,
ja sitä alettiin epäillä.
-- Murriako?
-- Älä sekoita kaikkea! Leijonanmetsästäjää epäiltiin Murrin
tappamisesta, koska hän rakasti sitä neitiä.
-- Murriko rakasti?
-- Ei kun tiikerinmetsästäjä.
-- Leijonanmetsästäjä varmaan?
-- No se metsästäjä, se sama, joka ampui tiikerejä -- -- --
-- ja metsästi leijonia.
-- Se oli tuonut sen myrkyn Intiasta, jossa se metsästi tiikerejä ja
jolla ne luulivat, että se myrkytti ne kaikki.
-- Tiikeritkö?
-- Ei, vaan Murrin sisarukset.
-- Kuka sitten Murrin tappoi?
-- Ne luulivat ensin, että Mur Ellis.
-- Kuka se on?
-- Se oli lääkäri, joka käytti potilailleen: uudenaikaista
nukutusainetta, joka haisi kamalasti.
-- Lääkärikö?
-- Ei kun nukutusaine. Se Mur oli nuorena ollut pakkotyössä.
-- Kumpainenko Mur?
-- Mur Ellis ja sillä oli rouva, jonka nimi on Murs, joka sitten
karkasi vankilasta.
-- Se Mursiko?
-- Ei, kun Mur, kuuntele tarkemmin.
-- Kuka Mur?
-- Ole vaiti. Sitten oli kauhean jännää, kun niin monta epäiltiin ja
kaksi oli murhattu ja veljet hulluja ja yksi Mur vangittu.
-- Oliko se kolmas Mur?
-- Oli niinkin, ja kerran yöllä salapoliisi yllätti ne, kun hän juuri
piilotti myrkkypullon.
-- Salapoliisiko?
-- Mur, Mur. Sinun pääsi on ihan sekaisin. Mutta se on hyvä, ettei
ihminen tiedä kuolemanhetkeä eikä muuta kolkkoa.
-- Älä leuhki turhia vaan sano mitenkä se selvisi sitten. Se poliisi.
-- Sitä minä en muista, mutta rikollinen vangittiin ja yksi matkusti
takaisin Intiaan sen naisen kanssa, ja salapoliisia huvitti niin, että
hän nauroi, vaikka olikin kaameata juuri silloin. Nyt minun täytyy
lähteä kouluun. Prätskis. Tuonko minä lisää Jannen hengenpelastus...?
-- Laita itses nopeasti täältä.
Sakari kokosi kirjansa ja meni omatunto hyvänä. Hän tunsi tehneensä
palveluksen sairaalle veljelleen.
* * * * *
Seppo makasi silmät ummessa ja koetti nukkua. Mutta päässä surisi
ja ajatukset kiersivät Sakarin kertomuksessa. Leijonanmetsästäjä,
intialainen myrkky, hullut veljet, kuolleet sisaret jyskyttivät
aivoissa, ja lopulta kuului vain mur, mur, mur -- -- --
-- Nukutko Seppo? Tässä on sinulle kylmä kääre otsallesi ja mehua janoa
sammuttamaan, kuuli hän Naimi-tädin puhuvan.
-- Kiitos, se oli ihanaa.
-- Antaisinkohan sinulle aspiriinia?
-- Sakari antoi jo lääkettä, jota hän oli saanut leijonanmetsästäjältä,
joka sanoi mur, mur.
-- Lapsi parka, kuumeesi on taitanut nousta.
-- Mutta hiiri kuoli siitä ja salapoliisi oli nuoruudessaan ollut
pakkotyössä.
Naimi-täti meni puhelimeen ja pyysi tohtori Haltia tulemaan Sepon luo.
Sitten hän istuutui taas sairaan sängyn viereen.
-- Saanko vettä, pyysi Seppo. -- Mutta älä vain anna sitä intialaista
myrkkyä, josta Murrit kuolivat.
Tohtori Halt saapui, mittasi kuumeen, antoi määräyksensä ja rauhoitti
Naimi-tätiä.
-- Ei tämä ole vaarallista. Äkillinen kylmettyminen vain. Antakaa pojan
olla rauhassa ja hiljaisuudessa.
Naimi-täti istui koko päivän Sepon luona eikä sallinut kenenkään
häiritä häntä. Ossi pisti ovesta suuren omenan, jota Seppo mielellään
söi. Yöksi hän sai rauhoittavaa lääkettä ja nukkui verrattain hyvin.
Hän heräsi seuraavana päivänä paljon terveempänä.
Oli tavattoman hiljaista, Ossi ja Sakari olivat koulussa, ja aika alkoi
käydä Sepon mielestä pitkäksi. "Tiede ja elämä" oli luettu, sitä ei
ollutkaan kuin pari vihkoa, ja postimerkit eivät enää huvittaneet.
Nyt kuului ääntä, eteisen kello soi, Lempi avaa oven, joku kysyy jotain
hiljaa, Lempin vastaus kaikuu selvästi.
-- Rouva on gyllä godona ja Sebbo on barembi. Olgaa hyvä, asdugaa
sisään.
Joku puhuu taas, ja Sepon valtaa omituinen onnellinen tunne. Kuka se
mahtaa olla? Ääni kuuluu lähempää. Sehän on, sehän on -- -- --
Seppo hyppää vuoteestaan, unohtaa sairautensa, yöpukunsa, kaikki, sillä
seuraavassa silmänräpäyksessä maailman hellimmät käsivarret sulkevat
hänet syleilyynsä.
-- Äiti, äiti, itse äiti.
-- Niin, rakkaani, tule nyt, niin vien sinut sänkyyn takaisin. --
Kuulin, että pojuseni on sairas ja lähdin heti tänne, sanoi äiti.
Seppo makaa onnellisena vuoteessaan, ja pitää äitiä kädestä. Tuntuu
niin turvalliselta ja rauhalliselta, kun tutut rakkaat kasvot ovat
vieressä. Äidistä virtaa parantava voima, ja äidin silmät tuovat
lohdutusta huoliin ja vaikeuksiin.
Ensin saa Seppo kuulla uutisia Varpuniemestä, mitä isä tekee, ja
että Jeren jalka on kihdistä kankea. Saima neuloo kapioitaan, Lauri
on käräjillä. Kaniineja on tullut lisää koko joukko ja varsat ovat
kasvaneet.
-- Mitkä niiden nimet ovat? kysyi Seppo.
-- Reksi ja Vaksi, hymyilee äiti.
-- Se on kivaa. Meillä on välistä kamalasti ikävä kotiin, varsinkin
torstaisin ja tiistaisin.
-- Mikä silloin niin muistuttaa kotia?
-- Torstaina on päivälliseksi rokkaa ja ohukaisia mansikkahillon kera,
juuri kuin kotona, ja tiistaina täti on jossain seurassa ja Ossi
eräässä salaisessa kerhossa ja silloin meillä on kruinallista.
-- Eikö teillä ole hauskoja tovereja?
-- Meillä on niitä montakin, ja parhaimmat ovat Janne ja Risto, mutta
niitä ei juuri voi tuoda tänne.
-- Kuinka niin?
-- Tämähän ei ole mikään poikapaikka. Katso nyt tätäkin huonetta,
keinutuoli, jossa on ruusukas matto, helmiä lampunvarjostimen
ympärillä, huonekalut naarmuttomat, tai olivat, kun me tultiin tänne,
ja iso peilikaappi -- ajatteles peilikaappi! Kun Risto kerran oli
täällä, niin hän kehoitti meitä nyt jo säästämään rahoja, millä
maksetaan tuo peili, kun se särkyy. "Se menee jo ensi painissa", sanoi
hän.
-- Eikö teillä käy tovereja täällä?
-- Kyllä joskus, mutta niistä on enimmäkseen harmia. Viimekin kerralla
Janne poltti magnesiumlankaa ja laittoi paperista tulikäärmeen, ja
tänne tuli tuhkaa huonekaluille ja sellainen haju, että Naimi-täti oli
tavattoman epämiellyttävä meille koko illan, eikä yhtään sukurakas. Ja
kerran tänne tuli kolme luokkatoveria, joilla oli kuraiset saappaat,
niin että matot tulivat toisen värisiksi, kuin ennen, ja silloin Lempi
vaati palkankorotusta ja toivoi, ettei hän koskaan saisi poikalapsia,
ja surkutteli äitiä, jolle niitä tulee parittain.
-- Äiti rakastaa omia poikiaan ja on onnellinen, kun hän on saanut ne.
Samassa lensi ovi auki ja Sakari riippui äidin kaulassa.
-- Äiti, äiti, olipa onnenpotku ja jerinkurin kivaa, että tulit.
Maailma on kamala ja elämä kruinankruinaa, ja nyt kaikki paranee ja
selviää.
-- Kerropas sitten mitä huolia teillä on?
-- Vaatteissa on montakin vikaa. Naimi-täti parsii sukat ja paikkaa
paidat, mutta hän ei tiedä kaikkea. Taskut ovat reikäisiä, siitä on
tullut monta vahinkoa ja hihanvuori on halki ja paljon sellaista.
-- Tietäähän sen. Hyvä, että lukukausi lähestyy loppuaan.
-- Naimi-täti huomaa kaikki asiat ja sellaisen kanssa on vaikeaa olla.
Hän keksii tahrat ja reijät ja hienon käytöksen ja kyynärpäät ja kaikki
mikä tippuu lattialle ja kunnioituksen vanhempia kohtaan. Ja täällä käy
vaarallisia naisia.
-- Kutka ovat vaarallisia naisia? kysyi äiti.
-- Sivistyneet ja hienot ja osanottavaiset ja helläsydämiset. Ne
huomaavat oitis, että me ollaan huonosti kasvatettuja ja laiminlyötyjä
poikaparkoja. Sivistys ei pysty meihin, vaikka me ollaan hurjan
kohteliaita, kun hoksataan.
-- Saksa on mennyt pöhnästi ja matikka tekee kiusaa. Seppo osaa
paremmin, mutta laulussa ja piirustuksessa minä olen voitonpuolella.
-- Eikö Seppo auta sinua?
-- Minä autan aina kun Sarri viitsii. Sitäpaitsi Sarrin aivot eivät
sovi artikkelien sulattamiseen eikä päätöslaskuun.
-- Sitten meillä on ollut rahapula, niin että täytyi myydä eräs
perhekalleus ja sukumuisto.
-- Sakari, mitä tarkoitat?
-- Tai oikeastaan se on pantattu eräälle postivirkamiehelle.
-- Selitä sinä, Seppo. Ei Sakarista saa selvää.
Seppo selitti asian juurtajaksain ja pyysi äitiä olemaan Ossia
ahdistamatta, minkä äiti lupasikin.
-- Huomenna lähden itse Sarrin kanssa lunastamaan kellon takaisin ja
kiittämään neiti Letalaa.
-- Meillä oli niin paljon huolta tästäkin asiasta, että Seppeli, joka
on heikkopäinen, sairastui.
-- En minä ole heikkopäinen muuta kuin kuumeessa, mutta nyt minä olen
jo terve. Saanko nousta ja pukeutua?
-- Et vielä, poikaseni, mutta ehkä huomenna. Nyt kuulen, että
Naimi-täti tulee kotiin. Minä menen häntä tervehtimään ja kiittämään.
-- Naimi-täti on kyllä kiltti, mutta hän pakottaa aina syömään enemmän
kuin jaksaa ja hämmästyy liian vähästä, ihan turhanpäiväisistä
asioista, sanoi Sarri.
-- Ja sanoo aina, että me emme ole niinkuin muut pojat, juuri silloin
kun me ollaan niinkuin muut pojat.
-- Näkisipä Naimi-täti Jannen ja Riston, kun ne ovat vapaina
"miestenhuoneessa" kotonaan.
-- Siellä ei matto säilyisi päivääkään, puhumattakaan lamppuhelmistä.
-- Naimi-täti on ollut herttainen teille. Olkaamme hyvin kiitollisia
hänelle, sanoi äiti.
-- Minä olen sivistynyt kauheasti täällä, ja Seppo on vieläkin
hienompi. Hän osaa houria kuumeessa ja kuoria perunoita niinkuin
arkkitehti.
-- Onko arkkitehti hienoin herra, minkä tunnet, Sarri? kysyi äiti.
-- Varmasti. Tädin luona oli kerran arkkitehti, jolla oli rannekello ja
kaksi kultahammasta.
-- Niin oli, sanoi Seppo, -- ja hän ei koskaan syönyt, aterioi vain.
VI.
LOMA-AIKA.
-- Kun minä olen kotona, niin minä olen kotona, sanoi Sarri istuessaan
matolla takan ääressä Varpuniemen ruokatuvassa, tai lämpötuvassa, joksi
pojat nimittivät ruokasalia.
-- Entä sitten? kysyi Seppo.
-- On niin hyvä olla silloin, kun on hyvä olla.
-- Sakarista näkyy, ettei Uskin suvusta nero sammu, kuului ääni
keinutuolista.
-- Lauri maffailee aina. Sinä sanoit, että Afrodite kuolee penikkana,
kun me annettiin sille hiivaa, että se kasvaisi ja nousisi kuin
taikina, ja nyt se on iso koira ja hyvä onkin. Ottaisit sinäkin koiran
ennemmin kuin tuon Saimuskin ja ristisit sen Saimaksi, josta vielä
kerran saat ristin. Oliko se sanaleikki?
-- Se oli hyvin epäkohtelias sanaleikki. Etkö tiedä, Sakari, että "veli
on sisarensa ensimmäinen luonnollinen ritari?"
-- Kuka niin on sanonut?
-- Se on painettu ja siis rahan arvoinen.
-- Kittiä minä painetusta! Kun eivät olisi painaneet englannin
kielioppiakaan, niin olisi paljon helpompaa koulussa.
-- Minä tarvitsen englantia, jotta ymmärrän, suuria kemioja ja
luonnontieteitä, joita ei ole käännetty suomeksi, sanoi Seppo.
-- Haa, Seppeli osaa jo kaikki suomalaiset tieteelliset kirjat, ilkkui
Sakari.
-- Tässä on teille vesipuoloja, kuului äidin ääni ovelta. Se johti
sopivalla hetkellä poikien ajatukset muualle.
-- Ei mikään ole niin kivaa kuin takkavalkea Varpuniemen ruokatuvassa
ja koko perhe vesipuolojen kimpussa, sanoi Seppo katsellen ympäri isoa
pöytää, jonka ääreen isä ja Saimakin jo olivat saapuneet.
-- Näin ihanaa joulua meillä ei ole ollutkaan -- kruinaa vain, kun
se on loppumaisillaan, sanoi Sarri. -- Paitsi että lomatehtävä on
suorittamatta. Kuka luonnollinen poika osaisi kirjoittaa aineen
Sokrateesta? Maikka sanoi, että Sysmässä on viisaampia lampaita, kuin
meidän luokallamme poikia. Hän vaatii, että meidän on käytettävä
omintakeista arvostelukykyä ja kirjoitettava moraalista, antiikin
tavoista ja Sokrateen hengen ylevyydestä. Henki ja sisu nousee
tuollaista vastaan.