Kerän ja Seppälän Maijan kuulutusjuhlaa vietetään Seppälän talossa.
Tämä ei ole aivan odottamatonta siihen nähden, että kumpaisellakin
asianomaisella oli jo pitkän aikaa ollut perinpohjainen harrastus
purjehtia avioliiton satamaan Seppälän ukon vastaväitteistä huolimatta.
Nämä vastaväitteet ukon puolelta olivat näyttäneet käyvän yhä
tiukemmiksi sen jälkeen, kun Kuivalan kylän suutarimestarit olivat
saattaneet ukon tietoon vävypojaksi aikovan oikean toimialan.
Asianomaisten tulevaisuuden taivas oli näyttänyt yhä pimenevän, kunnes
Maija kerran oli tehnyt tiukan päätöksen isälleen.
— Minä en olekaan lapsi enää ja saan mennä naimisiin kenen kanssa
tahdon. Ja jos ei isä lakkaa minun Johannestani vainoamasta, niin
minä menen tästä vaikka tuonne järveen. Ja minä sanon sen nyt tämän
ainoan kerran, että niin minä teen, jollei isä lakkaa Johannes-raukkaa
rusikoimasta ja potkimasta.
Ukko oli murahdellut mutta nähtävästi säikähtänyt tyttärensä uhkausta.
Kerä on myöskin osoittanut olevansa mies, joka ei säiky vastuksia, vaan
ajaa tahtonsa läpi vaikka vastaan haraisi kymmenenkin Seppälän ukkoa.
Kuten sanottu on asianomaisena päivänä julistettu Kuivalan
seurakunnalle, että Näreen tarkastaja Johan Ferdinand Kerä ja nuori
neito talon tytär Maija Heiskanen aikovat avioliittoon, ja seurakunta
on heristänyt korviaan ja saanut uutta puheenaihetta.
Silloin kun Seppälässä vietetään jotain perhejuhlaa, on kaikki
suurenmoista. Kun morsiusparin kuulutuskirja on tehty, virkkaa ukko
isäntärengilleen:
— Se iso jukuripää sonni on teurastettava. Täytyyhän niille riivatuille
laittaa kuuliaiset. Ja menköön tuo Iska hakemaan kirkonkylästä
paistajaa ja keittäjää.
Juhlaan on kutsuttu kaikki ystävät ja kylänmiehet ja kaksi parhainta
Kuivalan viuluniekkaa pitämään juhlailoa vireillä. Sen lisäksi on
pengattu Kuivalan kylältä esiin kaikki vanhat kanteleet ja harmonikat,
joista on järjestetty suurenmoinen orkesteri, joka kolistelee nuoren
väen polkiessa tahtia permantoon.
Kerä istuu pöydän päässä appiukkonsa rinnalla ja katselee iloista
karkeloa. Ukko näyttää vieläkin vähän happamalta mutta sulhasen
naamasta loistaa ylenmääräinen tyytyväisyys.
* * * * *
Vieremäestä päättävät herrat lähteä juhlamarssissa Seppälään.
Keikaus ehdottaa, että vietäisiin morsiusparille kukkasia, vaan kun
Vieremäessä ei ole muita kuin Palava rakkaus ja Vanhapoika, menee hän
talon kasvitarhaan mukanaan Tuhkanen, ja siellä käy valtainen hävitys.
Punajuurista ja porkkanoista riistettiin naatit ja sekaan pistettiin
vasta kukkaan puhjenneita rediisin ja palsternakan kukkia.
— Tästä tulee kovin sievä, ihasteli Keikaus.
— Jollei tule vain kovin suuri, arveli Tuhkanen.
— Mitä siitä tyhjästä. Sehän on koko meidän armeijan puolesta, ja
meitähän on yks', kaks'... seitsemän miestä.
Herrat odottivat portailla seppeleensitojia valmiina lähtemään.
— Mistä hiidestä te tuon saitte? kysyi Varsala osoittaen kukkavihkoa.
— Tämä setä sen keksi, sanoi Tuhkanen.
— Onpa se yhtä tukeva kuin keksijänsäkin, virkkoi Kantele.
— Mitäs jos minä menen tuonne perunamaahan ja sidon sieltä seppeleeni,
arveli Varsala. Nyrpistäisiköhän tuo arvoisa morsiuspari nenäänsä?
— Jos vielä loukkaantuvat, arveli Kukkarovuori.
— Pahus... kun toinen hyvästä sydämestään antaa, sanoi Varsala ja meni
perunamaalle.
Kevättoivo näytti miettivän, millä osoittaisi morsiusparille katkerata
mieltään. Ja hänelle näytti asia selvenevän.
— Onko täällä missään kuivia katajoita? kysyi hän Vieremäen pojalta.
— On tuolla tallin takana vaikka kuinka paljon. Pellonpientareilta
niitä kesällä hakattiin ja kannettiin ne sinne läjään, tiesi poika.
— Saisitko sinä minulle lujaa sidelankaa ja myöskin vanhat rukkaset?
— Kyllä, lupasi poika ja meni hakemaan.
Saatuaan tarpeelliset välineet meni Kevättoivo sitomaan seppelettään
tallin taakse.
Herrat järjestäytyivät riviin, lähteäkseen juhlataloon. Varsala tuli
perunamaalta olallaan seppele, jossa heloitti lehtien lomasta vasta
puhjenneet perunan kukkaset.
— Missä Kevättoivo on? kysyttiin.
— Se meni tallin taakse, sanoi poika.
— Mitä se siellä?
— Sanoi seppelettä sitovansa.
Kun Kevättoivo ilmestyi seppeleineen, letkautti Varsala, joka tiesi
asianomaisen syvimmät tunteet.
— Kaikkea se hyljätty rakkaus teetättää.
* * * * *
Herrat marssivat Seppälän tupaan, jossa hetkiseksi oli karkelo tauonnut
Kerä seisoi karsinapuolella morsiamensa rinnalla ja katseli tämän
hehkuvia poskia ja herttaista hymyä.