Kuivalan kyläkunta oli saanut olla rauhassa henkivakuutusherroista
useita viikkoja. Mahdollisesti olivat asianomaiset liikkumassa muilla
paikkakunnilla ja huhu tiesi kertoa, että Nakkilan kaupungissa oli
syntynyt hankintaottelu jommoista ei siellä oltu ennen nähty. Omaa
hyötyänsä vastaan haraavat henkilöt vakuutettiin lehtori Linnasesta
aina rajasuutarimestari Muikkuseen asti. Mutta rynnäkön jälkeen
lienevät asianomaiset olleet tyytyväisiä tuntiessaan, että nuo
monen seikkailun lipaisemat ja heidän osaksi vihaamansa herrat
tarkoittivat joka tapauksessa heidän parastaan. Tästä huolimatta
heidän mielipiteensä lienee ollut kumminkin se, että vakuutusherroja
oli siunaantunut liiaksi ainakin Nakkilan seutuville. Nakkilaisten
maallisen olemuksen olisi voinut puoletkin heistä johdattaa
vakuutusaatteen siunauksesta osalliseksi.
Kuten sanottu Kuivalan kyläkunta oli saanut muutamien viikkojen rauhan
asianomaisista vieraistaan. Mutta nyt tiesi suutari Jortikaisen akka,
joka oli tullut Vieremäkeen, että vakuutusherroja oli tulossa Vieremäen
taloon, joka oli lähinnä Seppälän taloa, jossa tulisi seuraavana
päivänä, joka oli sunnuntai, vietettäväksi Kerän ja Seppälän Maijan
kuulutusjuhlaa. Herrat aikovat jäädä yöksi Vieremäkeen ja seuraavana
päivänä mennä Seppälään.
Vieremäen emäntä hätääntyi,
— Voi hyvä isä. Mitenkä tämmöisessä kananpesässä herroja hoivataan.
Kun tuossakin kamaripöksässä ei ole kuin yksi sänky ja sekin vaivainen
liitoksistaan natiseva risa. No voi pahuus. Kun nyt eivät muihin
taloihin... Ihan tästä täytyy ottaa jalan nousu. Mistä sinä kuulit
niiden herrojen tulon? kysyy emäntä Jortikaisen akalta.
— Ukko oli käymässä kauppias Lurpiinin puodissa ja siellä olivat
herrat ihan ukolle itselleen niin sanoneet. Ja olivat puhuneet niinkin,
että sen Jehvelsuntin vakuutukset ottaa joku toinen yhtiö hoivatakseen,
niin ettei mene ihmisten rahat hukkaan. Niin olivat sen asian
tietäneet. Ja se Varsala oli tarjonnut ukolle semmoisen sikarinkin,
joss' on panta ympärillä.
— Mitä sinä sanoit että Jehvelsuntin vakuutukset...? kysyi emäntä.
— Niin, että niistä huolehtii toinen yhtiö, että ei muuta kuin maksaa
vain niinkuin ennenkin.
— No nythän minun pitää tuo asia sanoa heti ukolle, virkkoi emäntä.
Silläkin on sen Pörjäsen tekemä vakuutus, ja se on siitä pitänyt
kauheata elämää. Tuossahan tuo onkin.
Isäntä, vanhanpuoleinen partaniekka ukko, tuli tupaan mahdottoman iso
piippu hampaissa.
— Että mitä, murahti hän.
— Se sinun vakuutuksesi ei kuulukaan menevän hukkaan. Kuuluvat toiset
yhtiöt pitävän niistä Jehvelsuntin vakuutuksista huolta.
— Eivätkö liene kaikki yksiä jehveliä ja kehveliä, murahti ukko.
— Ja kuuluu herroja tulevan meille yöksi, mennäkseen aamulla Seppälään,
Maijan kuuliaisiin. Laita sinä ukko hyviä puita saunaan. Ne tietysti
tahtovat saunaan, kun tulevat tähän. Sauna se on aina lämmitettävä
laukkuri-Iivanallekin, kun se tähän tulee.
— Mitä herroja? kysyi ukko epäluuloisesti katsella muljautellen
avioonsa.
— Niitäpä vakuutusherroja.
— Per... Menkööt vain muihin taloihin.
— Älä murise. Kun kerran tulevat, niin tulevat, ei siinä sinun murinasi
auta. Eikä noita herroja usein käykään Vieremäissä.
— Mutta minäpä en heille lämmitä saunaa, se on vissi, uhkasi ukko.
— Sinä lämmität saunan ilman turisematta. Se nyt on ihan ihme, että
sinä aina joka asiassa haraat vastaan, senkin vastarannan kiiski.
— Itse olet kiiski, jurisi ukko ovessa mennessään.
Jortikaisen akka ei valehdellut. Herrat tulivat iltapäivällä
Vieremäkeen. Ensimäisinä tulivat Keikaus, Kantele ja Varsala. Kohta
heidän jälestään tuli Tuhkanenkin. Kurkoitteli ensin ovenraosta
tupaan ja pötkähti viimein kokonaan huomattuaan jo toisten saapuneen.
Kotvan kuluttua tuli Kevättoivo mukanaan kaksi uutta Honkayhtiön
matka-asiamiestä, joista toinen oli Vornanen, entinen valtiopäivämies
ja Kukkarovuori, Nakkilan kaupungin entinen poliisi.
Seura oli täysilukuinen, ja harkittiin miehissä, miten saataisiin ilta
kulumaan loppuun. Odottamattomalta taholta saatiin siihen ratkaisu.
Emäntä tuli tupaan ja niiattuaan herrojen edessä virkkoi:
— Herrat ei saa tykätä pahaa, kun minä olen herroja varten
lämmityttänyt saunankin. Ajattelin, että se saattaisi olla tarpeen
herroille, kun saa rämpiä näitä Kuivalan sydänmaita.
Herrat ottivat mielihyvällä saunasanoman vastaan, ja emäntä sai
perinpohjaisen ylistyksen toimenpiteestään.
* * * * *
Vieremäen ukko oli pahasti paapattaen suostunut vihdoinkin lämmittämään
saunan ja puuhaili nyt siellä savun seassa ähkien.
— Kun nuo puut tuosta palavat, niin pitäisi täällä sitten herrojen
nahkat lämmitä. Kun saisin tuota itse tulla saunottajaksi, niin
tietäisivät kerran Vieremäessä saunoneensa.
Herrojen aiheuttama jää ukon sydämestä ei näyttänyt vieläkään sulaneen,
vaikka hän oli saanut sikaritkin heiltä, joka toimenpide oli ennen
näyttänyt saavan sulamaan pahasisuisimmankin maanukon sydämen herroja
kohtaan.
Ukko kyyrötti saunan uunin edessä ja suunnitteli jotain kepposta. —
Saisi niitä lempoja vähän jutkauttaa, mietti hän.
Yht'äkkiä keksivät hänen aivonsa omistajansa mielestä sopivan
jutkauksen. Herroja oli seitsemän miestä ja saunan lavat hieman
epävarmat kevyemmällekin lastille. Jos ottaisi tuosta pois vielä yhden
pönkän, niin eiköhän nuo tuolta romahaisi alas, ja se olisi niille
niinkuin parhaiksi. Saisi niistä silloin Kuivalan kyläkunta rauhan
pitkiksi ajoiksi.
Niin ajatteli paatunut ukko ja irroitti pönkän lavoista ja
jännityksellä jäi odottamaan pakanallisen toimenpiteensä tuloksia.
* * * * *
Herroista oli jo suurin osa lavoilla. Keikaus kohosi viimeisenä
hämärään korkeuteen. Lavat rusahtelivat jo pahaa ennustavasti. Kantele,
joka oli musikaalinen mies, alkoi loilottaa muuatta äsken kuulemaansa
operettivalssia ja polki jaloillaan tahtia.
— Tuntuu niinkuin nämä lavat painuisivat, virkkoi Tuhkanen. Olkaa
veljet varovaisia.
— Minustakin tuntuu niinkuin jokin paikka pettäisi, sanoi Kukkarovuori.
— Setä Keikaus ja Toivonen olivat myöskin ottaneet osaa Kanteleen
valssiesitykseen, ja asiaan innostuneina jymisyttelivät hekin jo
jaloillaan.
— Ei saa niin vietävästi polkea jalkaa, komensi Kukkarovuori uudelleen.
Mutta samassa silmänräpäyksessä sortui lava miehineen saunan pimeään
ja nokiseen nurkkaan. Musiikkiesitys katkesi ja hetken aikaa kuului
nurkasta vain ähkimistä ja tilaisuuteen sopivia voimasanoja.
— Minä täällä olen alimaisena, ilmoitti Tuhkanen.
— Minun nenäni sattui johonkin rautanaulaan ja varmaankin halkesi
kahtia, virkkoi Kantele.
— Hullusti taisi käydä minullekin, valitteli Keikaus.
— Johan minä sanoin, että pitäisi noudattaa suurinta varovaisuutta,
kivahteli Kukkarovuori, entinen järjestyksen valvoja.
— Minun liikavarpaisiini koskee niin kehnosti, valitteli Varsala.
— Nouskaa hemmetissä ylös ja poistukaa. En minä jaksa olla enää teidän
allanne, kiivastui Tuhkanen, joka oli alimmainen.
* * * * *
Herrat jäivät edelleen selvittelemään olemuksiaan Vieremäen saunan
nokiseen nurkkaan ja Vieremäen ukko saunan oven takana hillittömästi
nauraa hihitteli julmalle kepposelleen.