— Toivon, ettei mitkään myrskyt särkisi onneanne. Kestäköön rakkautenne
haaksi, vaikka se joskus hauraaltakin näyttäisi, purjehtia teidän
vanhuuden kauniiseen satamaan. Vertauskuvana kestävästä rakkaudesta
pyydän Teitä säilyttämään tämän seppeleen.
Ja Kevättoivo laski kiehkuransa morsiusparin kaulaan.
— Aih... pistää... pistää, kiljahti Maija.
Sulhasen muoto musteni. Hän luuli virkaveljensä tekevän karkeata
pilaa heistä, vaan kun toisetkin herrat esittivät valituin lausein
onnittelunsa ja ojensivat kukkalaitteensa, sai kohtaus iloisen
käänteen. Ukkokin hymyili pöydän päässä, ja musikantit aloittivat
seiniä tärisyttävän »Iloisen lesken» valssin, johon Kuivalan kylän
nuoriso kehoittelematta yhtyi.
Böljengögel oli löytänyt tuvan nurkasta Mäkäräisen Iidan ja
supateltuaan tämän kanssa hetkisen, vei hänet valssiin. Kuivalan kylän
emännät seisoivat uunin kupeella suu vehnäsellään katsellen nuorten
kiivasta karkeloa. Herrat istuivat hyvässä järjestyksessä peräpenkillä.
Karkelon humu sai Varsalan ja Keikauksen muistelemaan poikamiesaikojaan
ja Keikaus virkkoi Varsalalle:
— Eiköhän meidänkin sopisi vielä kerran koettaa jalan joustavuutta.
Minusta tuntuu niinkuin nuo emännät odottaisivat meitä tuolla
uuninkupeella.
— Miksei. Ota sinä tuo Kana-ahon emäntä. Minä koetan hilata Hameahon
emäntää. Tulevatko herrat mukaan? kysyi hän vieruskumppaneiltaan.
— Miks'ei, lupasi Pörjönen.
— Oivallinen keksintö, tunnusti Tuhkanen.
— Minä otan Mäkäräisen emännän, lupasi Kevättoivo.
Herrat menivät ja tekivät kohteliaan kumarruksen asianomaisille.
Kana-ahon emäntä hieman vastusteli, mutta toiset lähtivät empimättä.
Lattiapalkit alkoivat notkahdella parien lisäyksestä. Musikantit,
huomattuaan Kuivalan emäntien ottavan osaa valssiin, loihtivat
koneistaan esiin kaiken mahdollisilla keinoilla saatavan äänen.
Pöydän päässä nauroi Seppälän isäntä jo aivan ääneensä.