Ystävämme Böljengögel on Kanteleen ja Keikauksen kanssa Ala-Kämpissä
viettämiensä illallisten jälkeen saanut olla monessa seikkailussa,
joista hän kuitenkin yleensä on selviytynyt hyvin käyttäen apunaan
tunnettua kylmäverisyyttään. Yksi tapaus on vain hänen persoonaansa
jättänyt näkyviä jälkiä, ja niiden takia hän on saanut makailla
Kuivalan sairashuoneella kokonaista kaksi viikkoa.
Hänen virkaveljensä olivat aikoneet häntä varoittaa lähestymästä
Mikkolan isäntää vakuutusmiehenä, mutta se oli heiltä jäänyt tekemättä,
ja niinpä Böljengögel meni kuin menikin muutamana sunnuntaipäivänä
mitään pahaa aavistamatta Mikkolaan, jossa isäntä oli tapansa mukaan
sanaa tutkimassa. Böljengögel selitteli vakuutuksen erinomaisia
etuja ja sai ensimäisen, hillityn varoituksen isännältä, mutta tästä
huolimatta jatkoi hän kuvailuaan niistä onnettomista, jotka olivat
jättäytyneet pois vakuutettujen joukosta. Isännällä sattui olemaan
tällä kertaa lukukirjana teräskantinen raamattu, ja kiivastuneena
ylenmääräisestä kiusaamisesta tempasi hän kirjan käteensä ja iski sillä
Böljengögeliä päähän.
Asianomainen kykeni tuskin omin voimin poistumaan naapuritaloon, jossa
pää pantiin kääreisiin ja mies vietiin sairashuoneelle.
Mikkolan isäntä oli nyt saanut haasteen tuleviin Kuivalan käräjiin
pahoinpitelystä, ja mies jatkoi, sairashuoneelta päästyään toimintaansa
entistä innostuneemmin.
Tällä kertaa oli hän sattunut Möttösen taloon, jossa asukkaat olivat
hieman takapajulla Kuivalan edistysmielisestä väestöstä... Niinpä
isäntäkään ei vielä tietänyt, mitä on henkivakuutus. Böljengögel koetti
sitä hänelle hiki päässä selittää toivoen tämmöisessä alkuperäisessä
asukkaassa saavansa heräämään tavallista suuremman harrastuksen
vakuutusaatteeseen.
— No miten siinä kävisi, jos nuo vakuutetut sattuisivat kuolemaan
kaikki yht'aikaa? tiedusteli ukko tutkaillen asiaa siltäkin puolelta.
— Ne eivät voi mitenkään kuolla kaikki yht’aikaa, selitti Böljengögel.
Toisia kuolee vakuutetuista mutta toisia tulee sijaan.
— Mutta jos sattuisi kuolemaan, tikasi ukko. Silloin siinä tulisi hätä
käteen herroille.
Böljengögel pyyhki hikeä otsaltaan ja selitti.
Ukko mietti hetken ja kysyi taas katsellen kenkäinsä kärkiä.
— Mutta jospa ne yhtiöt yhden kerran tekevät konkurssin. Mitenkäs
silloin?
— Ne eivät uskalla,
— Kyllä ne herrat semmoista uskaltavat, väitti ukko. Kun saavat kokoon
mieleisensä summan, niin silloin kintaat pöytään.
Ja isäntä näytti havainnollisesti kädellään, miten se tapahtuu.
— No jo on ihme, kun mies ei usko, vaikka kuinka selittäisi, vaikeroi
Böljengögel harmistuen.
— En usko enkä vakuuta, vaikk'olis rahaa kuin roskaa, päätti ukko ja
sylkäsi asialle pisteeksi vahvan tupakkisyljen, joka sattui vieraan
saappaan kärjelle.
Emäntäkin oli istunut penkille kuuntelemaan keskustelua ja tiesi
kertoa, että Tiehaaran talossa olivat palvelijat vakuuttaneet itsensä
ja nyt kuuluvat jättävän koko puuhan sikseen.
— Niin kävi, että rahat jäi sinne. Eivät kuulu saavan takaisin
itkemälläkään. Semmoisia ne on ne vakuutukset, päätteli emäntä ja kysyi
hetken perästä.
— Mikä se tämä herra on sukujaan.
Asianomainen mainitsi niinensä.
— Vai kökel, no sekö Pöljänkökel, joka kuuluu täällä Kuivalan puolella
liikkuneen?
— En minä mikään pöljä ole enkä kökel, teki vastalauseen emännälle
harmistunut vieras. Te moukat, ette osaa lausua edes ihmisten nimeä.
Tämä Moukkalan kyläkunta onkin niitä maan mainittavia, jossa ihmiset on
kuin alkuasukkaita.
— Mitäs tänne tulette, moukkien sekaan kökelit ja pökelit, kiivastui
emäntä. Ei me teitä täällä tarvita. Täällä ei jaetakaan rahoja herrojen
taskuihin. Ja eikä tänne tarvitse tulla vakuuttamaan, ja eikä täällä
passata semmoisia herroja niinkuin Kuivalan kylällä, ja eikä...
Rajuilma oli nähtävästi nousemassa ja Böljengögel katsoi parhaaksi
korjata olemuksensa rauhallisemmille seuduille. Kysyttyään tietä
isännältä Tiehaaran taloon sanoi vieras hyvästit ja kiitteli
kohteliasta talonväkeä. Isäntäkin tunsi tarvetta tehdä tunnetuksi
mielialansa vieraalle ja huusi pihamaalla vieraan jälkeen.
— Niin... ei täällä semmoisia herroja tarvita. Menkää vain hiiteen.
* * * * *
Djefvulsundyhtiö oli alkanut horjua, ja huhu kertoi jo Kuivalankin
kylässä, että yhtiö tekee tuossa tuokiossa vararikon. Herrat Pörjönen
ja Haukkunen olivat jo sattuneet asian aiheuttamaan myrskyyn
ja henkisesti ja osaksi ruumiillisesti runneltuina väistyneet
rauhaisemmille laitumille. Puheenaolevat henkilöt, olivat sattuneet
menemään Möttösen taloon, jossa he vuosi takaperin olivat vakuuttaneet
talon miehet ja palvelijat. Nyt parhaiksi oli täällä saatu tieto
Djefvulsund'in häviön oireista, kun asianomaiset herrat tulivat
taloon. Herroille tehtiin heti tuima välikysymys ja, kun siihen ei
saatu kylliksi pian tyydyttävää vastausta, tarttuivat miehet herrojen
housunkauluksiin ja päättivät antaa hieman ilmaista hierontaa
Djefvulsund'in kenraaleille. Ja kun talossa ei sattunut olemaan
vierasta väkeä tapahtuman todistajana, saivat nämä pitää kestityksen
hyvänään ja hivellen kipeiltä tuntuvia paikkoja lähteä hammasta purren
toisille paikkakunnille.
* * * * *
Tiehaaran talossa oltiin päivällisellä kun Böljengögel meni tupaan.
Tervehdykseen vastattiin ystävällisesti, ja isäntä tuli syöntinsä
lopetettuaan puhuttelemaan vierasta. Tuli siinä vähitellen tiedoksi
isännälle ja talonväelle, että vieras oli vakuutusmiehiä. Isäntä
lopetti heti keskustelun ja kiipesi uunin päälle vetelemään ruokaunia,
siellä kun eivät hänen lepoaan kärpäset häirinneet. Tiehaaran pojat
Jussi ja Aatami kyyräilivät kulmiensa alta vierasta pahaenteisesti.
Böljengögel aavisti pahaa poikien synkistä katseista. — Jokohan nuo
riiviöt ovat samallaista väkeä kuin Möttösessäkin, ajatteli hän.
Oli tuhoa ennustava hiljaisuus. Pojat kaivelivat vain hampaitaan ja
kopistelivat piippujaan kuin uhitellen.
— No se Djefvulsund kuuluu menevän nurin ja sinne ne nyt menee
meidänkin vakuutuksista maksetut rahat.
— Niin menee. Saivat minultakin jo viisikymmentä markkaa, virkkaa
renki-Jooseppi pahasti mulkoillen vieraaseen.
— Saisitte nyt pulittaa meille ne rahat, jotka saitte sinne
keinotelleeksi, sanoo Aatami, hyvin villin näköinen mies,
Böljengögelille.
— Kyllä ne olisi takaisin maksettava, säestää Jussi.
— Mitä hemmettiä ne minuun kuuluu. Ottakaa rahanne sieltä mihin olette
antaneet. Olenko minä teitä vakuuttanut Djefvulsund'issa? kivahti
Böljengögel.
— Vai semmoinen se nyt onkin ääni kellossa, alkoivat pojat meluta.
— Pulittakaa vain joka ainoa penni takaisin uhkaili Jooseppi.
— Niinpä sitä silloin sanottiin, kun vakuutusta tehtiin, että rahat saa
takaisin silloin, kun vaan tahtoo. Nyt ne tuntuukin olevan jo lujassa.
— Mutta enhän minä ole teille vakuutuksia tehnyt, ettekö ymmärrä senkin
aasit Minä olen Honkayhtiön mies ja teiltä on vakuutukset tehnyt
tietysti Pörjönen tahi Naukkunen Djefvulsundyhtiössä. Ymmärrättekö, sen
vietävät.
— Se haukkuu jo.
— Minkä Honkayhtiön. Ei sitä semmoista yhtiötä olekkaan. Se valehtelee,
tenäsi Aatami. Annetaan sille pampusta, että tietää Tiehaarassa
käyneensä.
Böljengögel nousi lähteäkseen, koska huomasi tilansa erittäin
vaaralliseksi, mutta pojatkin nousivat uhkaavan näköisinä.
Annetaanko sille selän pehmitystä, virkkoi Jooseppi.
— Kyllä sille pitäisi antaa, murahti Jussi.
Böljengögel koetti lähennellä ovea, vaan hänen ahdistajansa lähenivät
myöskin häntä ja jankutus jatkui, kunnes Böljengögel vihdoin
potkaistiin ovesta ulos kolmella hyvin tähdätyllä anturan iskulla
asianomaisen takapuoleen.
Böljengögel lasketteli pihalle päästyään kaiken voimasanavarastansa
ilmoille mielialansa ilmaisuksi ja tunnusteli takapuolaan jatkaessaan
matkaansa. Samalla hän päätti jättää ikuiset hyvästit Moukkalan kylälle.
Lähellä Kana-ahon majataloa tuli Böljengögeliä vastaan Tuhkanen
taluttaen pyöräänsä.
Virkaveljet laskivat heponsa puhelinpylvästä vasten ja istuivat tien
viereen lepäämään.
— Mistä sinä tulet? kysyi Tuhkanen alakuloisesti.
— Sanoisinpa melkein, että helvetistä, murahti Böljengögel.
Asia alkoi valjeta Tuhkaselle lähemmittä selvityksittä hänen
tarkatessaan Böljengögelin vääristynyttä naamaa.
— Arvaan, hyvä veli, että sinulle on käynyt samoin kuin minullekin,
sanoi Tuhkanen.
Sinun persoonasi on varmaankin ollut samanlaisessa muokissa kuin
minunkin. Menin tänä aamuna Mutkan taloon, ja heti kävivät kimppuuni
Djefvulsundin vakuutuksista, joita heillä poloisilla kuului olevan.
Koetin heidän visaisiin kalloihinsa iskeä, etten ole tuon kuuluisuuden
miehiä enkä siis syyllinen heidän onnettomuuteensa. Vaan tästäkös ne
välittivät. Ne raakalaiset tarttuivat minuun kiinni, ja nyt on selänpää
hyvin kipeä. Koetin ajaa pyörälläkin, mutta eihän se luonnistanut.
— Kuuluu kyllä, että silläkin kulmakunnalla ovat asukkaat ihmissyöjien
sukua, virkkoi Böljengögel. Ja kun minäkin aijoin mennä Mutkan taloon.
— Älä hyvä ihminen mene, jos et aio lisätä ruumiillisia kipujasi.
Olipa hyvä, että ehdin varoittamaan sinua. Miten käynee muille
vakuutusmiehille, jos tuohon kirottuun pesään sattuvat.