Nakkilan kaupunkiin on järjestetty Riennon asiamieskokous, ja
kenttämiehet ovat mieslukuisina saapuneet tekemään selkoa työstään
sekä samalla saamaan uusia ohjeita entisten kilpailijoiden ja vasta
perustetun Näreen varalta. Yhtiön tarkastaja Kaljanheimo on pitänyt
pitkän puheen joka loppuu seuraaviin ponsiin:
1) Riennon herrat matka-asiamiehet älkööt kolmen kuukauden aikana
nukkuko muuta kuin neljä tuntia vuorokaudessa. Lopusta ajasta on
käytettävä kymmenen tuntia hartiavoimaiseen hankintatyöhön, kolme
tuntia syömiseen ja juomiseen, kaksi tuntia tarvittaessa nyrkkeilyyn
toisten yhtiöitten miesten, varsinkin Djefvulsund'in herrojen kanssa,
ja loppuaika sydänmailla kinttupolkujen tavaamiseen.
2) Näreen, uuden yhtiön matka-asiamiehiä ja tarkastajia on kohdeltava
kovakouraisesti.
3) Paikallisasiamiehet täytyy saada, jos ei muuten niin patukan avulla
liikkeelle.
Puheessa oli totta toinen puoli, vaikka ponsien tekijä koettikin hieman
hermostuneesti hymyillä.
Kokouksessa vaihdetut mielipiteet olivat ylimalkaan hyvin kiihkoisia.
Näre oli jo aloittanut hankintansa ja, kun kaikki uusi aina ihmisiä
viehättää, päässyt myös hyvään alkuun. Tämän lisäksi oli Djefvulsund
kenttäarmeijaansa yhä vain laajentanut, niin että miehiä oli yksi joka
kyläkunnassa. Honkayhtiöllä ja Leimauksella oli omat salaiset keinonsa,
jotka näyttivät hyvin tehoavan. Ei siis ihme, jos Riennon herrat
pyyhkivät hikeä otsaltaan ja katselivat permantoon miettien, mikä
auttaisi.
* * * * *
Nakkilaan oli sattunut samaan aikaan Leimauksen tarkastajien ja
matka-asiamiesten kokous. Siellä pohdittiin väliajoilla, miten
saataisiin Riennon kokouksessa tehdyistä suunnitelmista urkituksi
tietoja. Riennon miehet olivat joskus onnistuneet saamaan tietoja
Leimauksen kokouksista, ja nyt sopisi maksaa samalla mitalla. Varsala
neuvotteli Tuhkasen kanssa joka oli muuttanut Leimaukseen, ja kaikkien
riemuksi lupasi Tuhkanen lähteä vakoilemaan.
— Jos kukaan, niin sinä onnistut, virkkoi Varsala ja taputteli miestä
olalle.
Tuhkanen oli päättänyt uhrata tuuhean leuka- ja poskipartansa
asian hyväksi. Hän meni parturiin, ja sieltä aivan tuntemattomaksi
muuttuneena Nakkilan seurahuoneelle, jossa Riennon kokousta pidettiin.
Täällä hän pyysi saada puhutella Keikausta.
— Mitä teillä olisi asiaa, kysyi Keikaus Tuhkaselta, jota hän ei voinut
aavistaakaan entiseksi hankintatoveriksi.
— Otetaanko Rientoon uusia asiamiehiä? kysyi Tuhkanen koettaen tekeytyä
hieman typerän näköiseksi.
— Mistä te olette?
— Kuivalan kylästä. Olen siellä nähnyt joskus herran ja olen aikonut
pyrkiä jo ennemmin asiamieheksi, minä kun siihen toimeen voisin olla
sopiva.
— Mikä teidän nimenne on? kyseli yhä Keikaus.
Tuhkasen nenä kävi punaiseksi.
— Jokohan tuo ottaa kohta rokinmitat minusta, ajatteli hän, mutta
selviytyi kumminkin pian pulasta.
— Romppanen, Aapeli Romppanen on minun nimeni, virkkoi Tuhkanen
tekeytyen juhlallisen näköiseksi.
— Vai Aapeli... minunkin nimeni on Aapeli. Me olemmekin kaimakset,
Kyllä me otamme teidät asiamieheksi. Käykää sisään.
Tuhkanen tunsi hieman tukalaksi olonsa, vaikka selviytyikin hyvästi
Keikauksesta. Voisiko ehkä joku toinen tuntea hänen alkuperäisen
persoonansa. Silloin olisi hän auttamattomasti kiipelissä. Uutta
asiamiestä kestittiin ja hänelle toivoteltiin hyvää menestystä, eikä
kukaan entisistä tuttavista aavistanut, että Romppasen housuissa kävi
vanha Tuhkanen. Keikaus tuli uudelleen hänen kanssaan juttelemaan.
— Saatte nyt vain heti aloittaa hankintatyön siellä kotikylässänne.
Siellä on muuan Tuhkanen, joka oli meillä ennen matka-asiamiehenä,
vaan joka oli niin kavala, että lyöttäytyi Leimauksen mieheksi. Hän on
semmoinen mies, joka nuuskii joka nurkan ja on aina siellä, missä häntä
vähimmän tarvittaisiin. Mies teki meille aikoinaan paljon vakuutuksia,
ja nyt hän kuuluu niitä peruuttelevan ja vakuuttavan uudelleen
Leimauksessa.
— Kyllä tunnen miehen, virkkoi Tuhkanen.
— Eikö olekin hävytön mies, kun kehtaa semmoista peliä harjoittaa.
— On kylläkin, myönsi Tuhkanen ja mietti. — Mitähän tuo sanoisi, jos
tietäisi tämän kepposen. Voisi tästä pian löytää itsensä pahasti
rusikoituna kadulta. Kutti parahiksi! Muille matka-asiamiehille
nostivat palkkaa ja luulivat minun muka juoksevan entisestä. Tuo mies
tuossa on aina kehunut, ettei kukaan uskalla tehdä hänelle mitään
kolttosia, vaan tässä on nyt poika, joka uskaltaa. Kun tämä tulee
tiedoksi, on selkäsauna hyvin mahdollinen, vaan sen kuurin hän on
tottunut vakuutusmiehenä hymyillen läpäisemään.
Riennon kokousta jatkettiin ja Tuhkanen tunsi jo olevansa kuin
kotonaan. Kuivalan kulmakunnan asiamiehet esittelivät ystävyyttä ja
lupasivat auttaa miestä pääsemään hyvään alkuun hankinnassa.
Kokouksen loputtua palasi Tuhkanen omiensa joukkoon, jotka eivät häntä
kuitenkaan tunteneet.
— Kukas te olette? kyseli Varsala ja mittaili miestä kiukkuisilla
katseillaan kiireestä kantapäähän.
— Olenpahan vain maankiertäjä, joka haluaisin tulla Leimauksen
asiamieheksi, virkkoi Tuhkanen naureksien.
— Meillä ei oteta maankiertäjiä asiamiehiksi, sanoi Varsala jyrkästi. —
Menkää matkoihinne.
— Enpä minä, pahuus vie, niin lähdekään, virkkoi Tuhkanen ja kävi
istumaan sytytellen savuketta. Vai niin te vakoojianne kohtelette.
— Mitä? sehän on totta tosiaan Tuhkanen, ja minä en tuntenut, ällistyi
Varsala.
— Sinä olet ajanut partasi, virkkoi yksi.
— No voi tuhannen tervat, ihmetteli toinen.
— Täytyyhän hyvän asian eteen uhrata vaikka ainoat housunsa. Tällä
kertaa minä uhrasin partani, ja eipä itse Keikaus tuntenut minua.
— Sinä jutkautit sitä?
— Jutkautin aika tavalla. Voihan siitä olla vielä jälkiseurauksia,
mutta mitäpä siitä.
— Ähä kutti, iloitsi Varsala. Häntä riemastutti, että Keikausta oli
kerrankin saatu jutkauttaa. Saanpa sitä hieman nolata, kun ensi kerran
tavataan.
— Miten pääsit kokoukseen?
— Pyysin asiamieheksi.
— Lupasivat ottaa?
— Ottivat.
— Et kai nimeäsi mihinkään kirjoittanut?
— Silloinhan minä olisinkin jo ollut vialla päästäni.
— Hyvä juttu.
Ja Tuhkanen sai kiertää miesten hartioilla riemukulussa ympäri
kokoushuonetta.