IX

Seuraavana päivänä, joka sattui olemaan sunnuntai, odotteli Mikkolan

emäntä herrojen Pörjösen ja Naukkusen heräämistä öisestä unesta.

Emäntä lämmitteli kahvipannua, joka oli herroja odottamassa keittiön

hellalla. Talon miehet olivat syöneet aamiaisensa ja nukahtaneet

helteiselle pihamaalle ja aittoihin kuluttamaan makealla unella pitkää

sunnuntaipäivää.

Emäntä pui sormea hymy suupielessä karjakko Marille, joka oli keksinyt

vaikuttavan kepposen naisväkeä liiaksi lähenteleville herroille ja

pannut sen renki Kallen kanssa täytäntöön. Asia, joka oli herättänyt

aamulla erittäin hyvän tuulen koko talon perheessä, oli kaikessa

yksinkertaisuudessa seuraava.

Pörjönen oli pyytänyt tytöiltä, että hän kavereineen pääsisi

iltamyöhällä heidän luttiinsa ja saatuaan myöntävän vastauksen samalla

ottanut tarkat tiedot, missä lutissa karjakko Mari nukkui ja missä

talon vanhin tytär Iida, sillä he olivat saaneet herrojen jakamattoman

huomion osaksensa. Mari neuvoi ja herrat lähtivät liikkeelle, kun talon

perhe nukkui iltasaunan jälkeen parhainta untansa. Mari oli neuvonut

Naukkusen Ruota-Rietun, vanhan päiväläisukon luttiin ja Pörjöselle

esitellyt Kiukku-Miinan, vanhan kupparimuorin lutin, jota paitsi hän

oli neuvoteltuaan Kallen kanssa asiasta kulottanut täyden vesikorvon

Ruota-Rietun lutin parveen avonaisen aukon ääreen, josta se oli

tyhjennettävä Pörjösen niskaan silloin, kuin tämä rupeisi herättelemään

Ruota-Rietua.

Herrat avasivat luttien ovet kumpainenkin omalla tahollaan aikoen ensin

laulaa lemmityilleen jonkun kuutamoaarian, vaan jättivät sen tekemättä

peläten ankaran isännän heräämistä.

Pörjönen hiipi sykkivin sydämin istumaan Ruota-Rietun sängyn laidalle

samalla tehden hänelle hartaan tunnustuksen lämpimistä tunteistaan.

Ruota-Rietu nosti partaisen naamansa peitteistä ja päästyään

asiasta selville, harasi takkuista päätään ja päästeli tilaisuuteen

hänen mielestään sopivia voimasanoja. Pörjönen seisoi sanatonna

hämmästyksestä, mutta kun hän oli saanut yläkerrasta täyden vesikorvon

niskaansa, selvisi hänelle tilanne, ja Ruota-Rietun saattamana kimmahti

hän pihalle ja sieltä samaa tietä huoneeseensa.

Naukkunen sai Kiukku-Miinalta yhtä kylmän vastaanoton. Hänen

tehdessään hämärässä lutissa selvää mieltymyksen tunteistaan, ponnahti

Kiukku-Miina vuoteestaan, sivalsi nurkasta silityslaudan ja mittaili

sillä pakenevan Naukkusen selkää, antaen itsestään nimeään vastaavan

kuvan vieraalle. Haukkunen harppaili pitkin askelin pihamaata,

melkein Pörjösen jäljissä, pidellen toisella kädellään päätään,

Ruota-Rietun selvitellessä Kallen kanssa vesikorvon kaatamisasiata,

sillä Ruota-Rietukin oli saanut siitä osansa mitään pahaa aavistamatta

Talon koira heräsi ja haukkui vimmatusti pihamaalla. Isäntä ilmestyi

piharakennuksen rapuille kuulostamaan metelin aihetta. Pirtin

ikkunoihinkin oli ilmestynyt unisia päitä.

Nähtävästi kostoksi yöllisestä kommelluksesta nukkuivat herrat vielä

vaikka kello osoitteli jo yhtätoista ja emännän täytyi lämmitellä heitä

varten kahvipannua.

Varsala oli herännyt aikaisemmin saman päivän aamuna Mutkan talossa

ja tehtyään vielä epätoivoisen yrityksen emännän kanssa isännän

vakuutusasiassa ja saatuaan onnellisen voiton, kiiruhti Pekkarisen

Eenokin kanssa Mikkolaan ja ilmestyi tupaan, jossa isäntä oli lukemassa

postiltaansa.

Varsala oli käynyt jo ennemmin Mikkolassa ja pannut ahtaalle isännän,

joka nyt vilkaisi alta kulmainsa tulijaa ja jatkoi lukemistaan

vastaamatta Varsalan tervehdykseen. Varsala katsoi edullisemmaksi

siirtyä emäntäväen puolelle, jossa hän oli ennestään hyvä tuttava.

Edellisillä käynneillään oli hän osannut voittaa emännän luottamuksen,

ja ilomielin otettiin hänet nytkin vastaan naisten puolella. Kertoipa

emäntä hänelle vieraittensa yöllisen seikkailunkin.

Kohta ilmestyivät talon uniset vieraat keittiöön, jossa vielä Varsala

jutteli hartaasti emännän kanssa. Naukkunen tuli hieman arkaillen

sisään. Hänen korvallisensa oli pöhöttynyt yöllisestä Kiukku-Miinan

iskusta. Karjakko Mari poistui toisesta ovesta, kun herrat astuivat

toisesta sisään. He olivat odottaneet tapaavansa keittiössä ainoastaan

emännän, vaan nähdessään siellä Varsalan hyvätuulisen persoonan,

venähti heiltä naama pitkäksi.

— Hauskaa tavata herroja, joilla lienee mieluisassa muistissa edellinen

yhdessä olo Kuivalan kylällä, aloitteli Varsala kiusoitteluaan.

Djefvulsund'in herrat murahtelivat pahatuulisesti.

— Veli Naukkusta on, näen mä, isketty kalloon. Aivan tuommoisia

mustelmia saatiin ennen, kun käytiin yökulussa, virnaili Varsala. Missä

lienee tämä kohlu saatu?

Emäntä koetti salata nauruaan, mutta Pörjönen huomasi sen ja murahti

kiukkuisena.

— Kas, kun emäntä höröttää kuin vanha ruuna.

— Herrat ovat huonolta tuulelta nähtävästi, naureksi Varsala. Onko

kenttäarmeijassa tehty huonoja liikkeitä?

Pörjönen murahteli vain ja maksoi emännälle, sanoen lähtevänsä.

Kohta, kun Djefvulsund'in herrat olivat lähteneet ja Varsala siirtynyt

tupaan muistuttelemaan isännälle, että kauniista Mikkolan talosta

oli isännän kerran erottava ja siltä varalta pitäisi hänen vakuuttaa

henkensä, ilmestyi Keikauksen leveä olemus tuvan ovelle, ja hänen

olkansa yli kurkoitteli Tuhkasen partainen naama. Riennon miehet olivat

saaneet tietää, että Mikkolassa oli isännälle syntymässä vakuutus,

jonka Varsala aikoi kiepata yhtiöönsä; ja Keikaus päätti Tuhkasen

kanssa lähteä uudistamaan junavaunussa syntynyttä tuttavuuttaan

Varsalan kanssa.

— Hyvää päivää. Täällähän tapaa vanhoja tuttavia. Me olemme nähtävästi

jo ennemmin tavanneet, hymyili Keikaus Varsalalle.

Isäntä jatkoi aamupäivällä aloittamaansa postillan lukemista, tällä

kertaa hiljaa, aina väliin heittäen vieraisiin murhaavan katseen.

Varsala näytti ensin hämmästyvän nähtyään Keikauksen, vaan palauttaen

ryhtinsä virkkoi hän.

— Hauska tavata, »herra tilanomistajaa.» Mitä kuuluu matkoille?

Keikauksen ivan kärki oli taitettu ja huomio kääntyi nyt Tuhkaseen,

joka ryntäsi tupaan kuin tuulispää ja suoraan isännän eteen.

— Nyt isäntä panee pois postillan ja puhutaan vakuutuksista. Meillä on

pääomavakuutuksia, yhteisvakuutuksia, lastenvakuutuksia. Montako lasta

isännällä on? Joko isäntä on vanha? Ei suinkaan tässä talossa ole tehty

vielä yhtään vakuutusta? Missä emäntä on?

Isäntä sulki kirjansa ja nosti sen huolellisesti nurkkalaudalle.

Silmäiltyään herroja hetkisen virkkoi hän ukkosta ennustavalla äänellä.

— Se on nyt herroilla paras aika lähteä tästä talosta. Ja minun tapani

ei ole kahdesti huomauttaa yhdestä asiasta, niin että nyt heti osaatte

korjata luunne täältä.

— Mutta kuulkaahan isäntä, meillä on niin hirmuinen nälkä, koetti

Keikaus rauhoittaa isäntää; mutta nähtyään tämän mustenevan muodon

katsoi hän parhaaksi väistyä ovelle. Varsala oli jo pötkinyt pihamaalle

ja kuunteli siellä myrskyn nousua. Tuhkanen yritteli vielä masentaa

isännän mielenkuohua, vaan löysi kohta olemuksensa tuvan eteisestä.

Hattu oli häneltä tipahtanut tupaan, mutta isäntä pani oven hakaan

ja poistui tuvan kautta toisiin huoneisiin, ja Tuhkanen sai hetken

ruikuteltuaan hattuaan kanan varkaana lähteä astumaan toisten herrojen

jälkeen.

X

Nakkilan kaupungin seurahuoneelle on järjestetty Djefvulsund'in

asiamiesjuhlat. Koko huoneisto on varattu niitä varten, ja kaupungin

arkkitehti Hinkkinen on kaunistellut huoneet makunsa mukaisesti. Kautta

maan on lähetetty herroille tarkastajille, matkatarkastajille ja

asiamiehille ystävällinen pyyntö saapua läsnäolollaan kunnioittamaan

juhlaa. Ja suurin osa heistä on saapunut, vapaata matkaa ja ylöspitoa

vastaan.

Juhla on alkanut, ja seurahuoneen joka sopukka on ahdinkoon

asti täynnä juhlavieraita. Aluksi kaupungin soittokunta esittää

tervetuliaismarssin, ja sen jälkeen käydään tutkimaan kyökkimestarin

keittotaidon salaisuuksia. Piiripäälliköt kehoittelevat ottamaan vankan

pohjan siltä varalta, että maljojen maisteleminen sattuisi jatkumaan

tavallista myöhempään seuraavaan päivään.

Yhtiön toimitusjohtaja Hösting istuu suuren salin keskipalkoilla, erään

pöydän päässä kukitettuna. Hänelle satelee tervehdyksiä ja onnitteluja

yhtämittaa, ja hän vastaa imelästi hymyillen ja kohottaen viinimaljaa.

— Kippis, mina bästa herrat.

Aloitetaan juhlapuheitten sarja, ja ensimäisenä puhuvat piiripäälliköt

huomauttaen jokainen siitä kunniasta ja onnesta, että saavat palvella

Djefvulsundyhtiötä, joka on vallannut yhdellä iskulla kansan kaikki

kerrokset. Samaa toteavat matkatarkastajat kertoillen onnistuneista

kilpataisteluistaan kentällä ja kuvaillen, miten he ovat kylvettäneet

toisten yhtiöitten hankintamiehiä.

Ohimennen on huomattava, että juhlavieraiden joukossa ovat myöskin

Nakkilan kaupungin virkailijat ja muut huomattavimmat henkilöt

poliisi Pirjoseen asti, jotka heille osoitetun huomaavaisuuden

johdosta päättävät nyt yhteisesti kaikesta voimastaan kannattaa

Djefvulsundyhtiötä.

Juhla oli saanut äänekkään ja suurpiirteisen luonteen seuraavan päivän

alkutunneilla.

Suuressa salissa istuu Hösting entisellä paikallaan kädessään

viinimalja, johon käyvät kilistämässä kaikki ne, joitten alaraajat

vielä jonkun verran pitävät yllä omistajansa painoa. Toisella kädellään

haparoi Hösting ympärilleen ja tavottaessaan jonkun sattumalta

ohi kulkevan juhlavieraan vaatii hän tämän kumoamaan kanssaan

punaviinimaljan, sopertaen.

— Ännu en skål, mina herrar.

Yksityishuoneista kuuluu tilapaisköörien luja tahti, jota voimakkaasti

säestää kengänanturain ja tuolinjalkojen sääntöperäinen isku

permantoon. Hätääntynyt vahtimestari juoksee huoneesta toiseen

rauhoitellen tappelunhaluisia vieraita ja sulkien ikkunoita, joita

juhlijat aukovat nauttiakseen raittiista yöilmasta vähääkään

ajattelematta Nakkilan kaupungin asukkaiden häiriytyvää yörauhaa.

Oli annettu nimenomainen määräys, että ketään ei saanut heittää

ulos, vaikkapa asianomaisen olemus olisikin joutunut juhlahumussa

epäjärjestykseen. Ja tämän määräyksen turvissa nukkui kaikkialla

käytävissä ja portaissa sekaisin »resinspektooreja», ja tavallisia

kenttämiehiä. Olipa joukossa joku Djefvulsundin korkeampikin virkamies.

Vahtimestari puristeli nyrkkejään, joilla nähtävästi olisi voinut

taittaa niskat vaikka härältä, ja aikoi käydä käsiksi nukahtaneisiin,

vaan muistaen Höstingin ankaran määräyksen ja hänen lupaamansa

kunnialliset juomarahat, jätti hän heidät rauhaan.

Tuhkanen oli sattunut Nakkilaan samoihin aikoihin ja kuultuaan

suurenmoisesta juhlasta, päätti hänkin vaikkapa olikin toisen yhtiön

asiamies, saada osansa kestityksestä. Varovaisesti pujottelihe hän ylös

seurahuoneen rappuja, ettei herättäisi niillä pitkin ja poikki nukkuvia

juhlavieraita, ja esitteli itsensä vahtimestarille Djefvulsund'in

asiamiesehdokkaana. Vahtimestari viittasi hänet jonkun pöydän ääressä

torkkuvan tarkastajan luokse, jolle hän esitti asiansa. Tämä viittasi

vuorostaan Tuhkaselle pöytää, jossa oli koskemattomia boolimaljoja ja

sampanjapuolikkaita ja Tuhkasen sydän löi muutamia kertoja liikaa hänen

istuessaan pöydän ääreen.

Nakkilan varhain heräävät asukkaat olivat saaneet tietää, että juhlat

jatkuivat asianomaisten nukkuessa seiniä ja pöytiä vasten, ja päättivät

hekin käyttää harvinaista tilaisuutta hyväkseen pistäytymällä ottamassa

aamu tuikun Djefvulsundin kustannuksella, samalla tehden kunnioittavia

kumarruksia vahtimestarille, joka ei välittänyt enää juhlavieraitten

laadusta. Ensimäisen tuikun kävi ottamassa ajuri Illikainen, Nakkilan

uskaliain mies, ja hän levitti viestin kaupungille ilmaisesta

kestityksestä, jota Nakkilaiset päättivät kiitollisuudella käyttää

hyväkseen.

Nakkilan viskaali oli myöskin nukahtanut seurahuoneen portaille, ja

kun hänen sekä kaupunkilaisten välit olivat alituiseen hyvin kireät,

sai hän siinä nukkuessaan potkun Nakkilan sisukkaimmilta miehiltä,

jotka kävivät ilmaisessa aamukestityksessä. Vihdon hänet pelasti

kaupunkilaisten jatkuvista mielenosoituksista hänen vaimonsa. Aamulla

herätessään oli tämä huomannut miehensä olevan poissa ja arvaten hänen

viipyvän vielä Djefvulsund'in kesteissä oli hän päättänyt mennä, kuten

monasti ennenkin noutamaan hänet kotiin. Viskaali kuorsasi portailla,

ja vaimon viha leimahti korkeimpaan asteeseen. Ottaen aviotaan tukasta

veti hän hänet kolisten portaita alas, ja ajuri Illikaisen avulla

nostettiin nyt arvoisan viskaalin väsynyt olemus rattaille. Siihen

hänet kyllästynyt vaimo saalillansa peitti jättäen loppusuorituksen

ajuri Illikaisen tehtäväksi.

Viskaalin aviopuolisoa kohtasi kauhistava näky yläkerran saleissa,

mistä hän meni hakemaan miehensä hattua ja päällystakkia. Pitkin seiniä

nukkui juhlavieraita seisoaltaan ja pitkin sekä poikin permannolla.

Hösting oli nukkunut pöytää vasten puristaen lujasti toisella kädellään

punaviinimaljaa. Yöllinen kuorolaulu, joka oli niin mahtavasti kaikunut

yli kaupungin, oli muuttunut yhtä äänekkääksi kuorsaukseksi.

Tuhkanen, saatuaan osansa kestityksestä, kiitteli vahtimestaria ja

kysyi.

— Mitä luulette tämän juhlan tulevan maksamaan?

— On vähän vaikeaa sanoa. Luultavasti hyvän joukon yli kaksikymmentä

tuhatta.

Tuhkanen kiitti tiedosta ja laskeutui kadulle, johon vielä kuului

voimakkaat kuorsaukset yläkerrasta.