"Ei, ei. Kirjoita hänelle kirje. Se on paljon helpompaa."
"Ei", sanoi Patty arvokkaasti. "Luulen, että olen velvollinen
selittämään hänelle asian henkilökohtaisesti. Onko minun tukkani
hyvin? Jos te tytöt kerrotte tämän yhdellekään siunatulle sielulle
ennenkuin minä tulen takaisin, niin en kerro teille sanaakaan siitä,
mitä hän sanoo", lisäsi hän sulkiessaan oven.
Patty palasi puoli tuntia myöhemmin, juuri kun tytöt olivat
rupeamaisillaan juomaan teetä. Hän tähysteli ympäri hämärtyvää
huonetta. Löytäen siellä ainoastaan neljät odottavat kasvot
heittäytyi hän veltosti sohvalle ja ojensi kätensä ottaakseen
vastaan höyryävän kupin.
"Mitä hän sanoi? Miksi sinä viivyit niin kauan?"
"No niin", sanoi Patty, "kerroin hänelle aivan niin kuin asia on.
En salannut mitään -- kerroin myöskin jutun professori Winterin
morsiamesta."
"Oliko hän äreä vai nauroiko hän?"
"Hän nauroi", sanoi Patty, "niin että luulin hänen putoavan
tuoliltaan ja minä katselin huolestuneena ympärilleni löytääkseni
vähän vettä ja soittokellon. Hänellä on todellakin hämmästyttävä
huumorin taju ollakseen koulun opettaja."
"Oliko hän herttainen?"
"Kyllä," sanoi Patty; "hän oli suorastaan rakastettava. Ja lopuksi
minä kysyin häneltä, voisinko vielä alkaa opiskella tähtitiedettä,
ja hän sanoi, että se voisi tuntua vaikealta alkaa toisella
lukukaudella; mutta minä sanoin hänelle, että halusin työskennellä ja
hän sanoi, että minulla oli todellakin huomattava taipumus selittää
ilmiöitä ja että jos minä puhuin tosissani, niin hän olisi hyvin
iloinen, jos tulisin hänen luennoilleen."
"Sinullahan on enemmän rohkeutta kuin minä luulinkaan," sanoi Bonnie.
"Minä en olisi koskaan voinut mennä selittämään sitä tuolle miehelle."
Patty hymyili hiljaa. "Kun Teillä on jotain selitettävää naiselle,"
sanoi hän sellaisella äänellä kuin olisi selittänyt luonnon lakia,
"niin on parempi kirjoittaa kirje; mutta kun on kysymyksessä mies,
niin selittäkää aina henkilökohtaisesti."