"Italian kautta."
Koulu on enemmän tai vähemmän itsekäs paikka. Jokainen on niin kiinni
omissa asioissaan, ettei kukaan voi uhrata aikaansa naapurinsa
hyväksi, ellei tämä voi tehdä jotain vastapalvelukseksi. Olivia
Copeland ei nähtävästi voinut olla kenellekään miksikään hyödyksi.
Hän oli niin hiljainen, että tuskin huomasi häntä olevankaan. Heti
ensi silmäyksellä saattoi huomata, että hänen kasvonsa olivat
kovin miellyttävät ja hänen silmissään oli ilme, joka puuttui
muilta "nahkiaisilta." Onnettoman sattuman kautta joutui hän samaan
huoneeseen kuin lady Clara Vere de Vere ja Emily Washburn. Hän oli
heistä vieras ja kummallinen ja hän taas puolestaan piti heitä
raakoina ja vallattomina, ja koetettuaan viikon tai parin ajan
kohteliaasti tutustua toisiinsa luopuivat molemmat puolet vihdoin
kaikista lähentymisyrityksistään.
Vuosi kului eikä kukaan tiennyt tai ei ainakaan ollut huomaavinaan,
että Olivia Copeland oli kotikipeä ja onneton. Hänen huonetoverinsa
luulivat tehneensä velvollisuutensa pyytäessään häntä silloin tällöin
mukaansa golfia pelaamaan tai luistelemaan (ja sen he voivat tehdä
aivan huoletta, pelkäämättä saavansa hänestä epämieluista seuraa,
sillä Olivia ei osannut kumpaakaan). Myöskin hänen opettajansa
luulivat tehneensä velvollisuutensa häntä kohtaan kutsuessaan hänet
eteensä luentojen jälkeen ja huomauttaessaan hänelle, etteivät olleet
tyytyväisiä hänen työhönsä ja että hänen täytyi parantaa itsensä, jos
tahtoi päästä läpi.
Englanninkielen opinnot olivat ainoat, joista hän ei ollut saanut
huomautusta; mutta hänellä itsellään ei ollut aavistustakaan siitä,
että hänen ainekirjoituksensa kulkivat kädestä käteen opettajien
kesken, ja että he hänestä puhuessaan käyttivät nimitystä "tuo
huomattava neiti Copeland." Opettajat olivat nimittäin sitä mieltä,
että jos joku tyttö saa kuulla, että hän tekee hyvää työtä, niin
hän heti lakkaa ja lepää laakereillaan; ja Olivia ei niin ollen
päässyt selville, että hän oli huomattava. Hän vain huomasi, että
hän oli onneton ja kaiken keskellä yksin, ja vuodatti kyyneleitä
koti-ikävästä italialaista huvilaa esittävän taulun edessä, joka
riippui hänen pulpettinsa yläpuolella.
Se oli Patty Wyatt, joka ensiksi keksi hänet. Patty oli pistäytynyt
eräänä iltana "nahkiaisten" huoneeseen jollekin asialle (luultavasti
lainaamaan metylialkoholia), ja sattumalta löytänyt pöydältä pakan
englantilaisia ainekirjoituksia.
"Kenen nämä ovat? Saanko minä katsella niitä?" kysyi hän.
"Kyllä; voit lukea ne, jos tahdot", sanoi lady Clara. "Ne ovat
Olivian, mutta hän ei pane pahakseen."
Patty käänteli huolettomasti lehtiä, ja sitten kun eräs otsikko
sattui hänen silmiinsä, katsahti hän äkkiä ylös huvitetun näköisenä.
"Caprin korallinpyytäjät! Mitä ihmeessä Olivia voi tietää Caprin
korallinpyytäjistä?"
"Oh, hän asuu jossakin siellä lähellä -- Sorrentossa", sanoi lady
Clara välinpitämättömästi.
"Olivia Copeland asuu Sorrentossa!" huudahti Patty. "Miksi ette ole
sanoneet sitä minulle ennemmin?"
"Minä luulin, että sinä tiesit sen. Hänen isänsä on taiteilija tai
jotain sellaista. Hän on asunut Italiassa koko ikänsä; se on juuri
se, mikä tekee hänet niin kummalliseksi."
Patty oli kerran itse viettänyt yhden aurinkoisen viikon Sorrentossa
ja jo muisto siitä vaikutti häneen melkein päihdyttävästi. "Missä hän
on?" kysyi hän kiihoittuneena. "Tahdon puhua hänen kanssaan."
"En tiedä, missä hän on. Ulkona kävelemässä, luultavasti. Hän menee
aina yksin, eikä puhu koskaan kenellekään ja kun me pyydämme häntä
tekemään jotain järkevää, kuten pelaamaan golfia tai luistelemaan,
niin hän sulkeutuu huoneeseensa ja lukee Dantea italiaksi.
Ajatelkaahan!"
"Vai niin, hän on varmaankin hyvin mielenkiintoinen!" sanoi Patty
ihmeissään ja alkoi uudelleen lukea hänen aineitaan.
"Minusta nämä ovat loistavia!" huudahti hän.
"Hiukan kummallisia minun mielestäni", sanoi lady Clara.
"Mutta siellä on yksi jokseenkin hullunkurinen. Se luettiin luokalla
-- talonpojasta, joka kadotti aasinsa. Minä etsin sen"; ja hän
selaili läpi koko pakan.
Patty luki sen hitaasti ja lady Clara katseli häntä sill'aikaa hiukan
pettyneen näköisenä.
"Eikö se ole sinusta jokseenkin hyvä?" kysyi hän.
"Kyllä; minusta se on parhainta, mitä olen koskaan lukenut."
"Sinä et edes yhtään hymyillyt!"
"Mutta lapsi kulta, ei se ole hullunkurinen."
"Ei ole hullunkurinen! Mitä! Luokka suorastaan ulvoi sille."
Patty kohotti olkapäitään. "Teidän arvostelunne varmaankin tyydytti
Oliviaa. Ja nyt on meillä jo helmikuu ja minä olen tuskin puhunut
hänen kanssaan."
Seuraavana päivänä palatessaan luennolta näki Patty Olivia
Copelandin pihamaan toisessa päässä nähtävästi lähdössä yksinäiselle
kävelyretkelleen.
"Odota hetkinen, Olivia", huusi Patty hänelle. "Oletko menossa
kävelemään? Saanko minäkin tulla?" kysyi hän saavutettuaan hänet.
Olivia suostui ehdotukseen silminnähtävästi hämillään, ja Patty
asettui kulkemaan hänen rinnallaan. "Kuulin juuri eilen, että sinä
asut Sorrentossa, ja tahtoisin keskustella kanssasi. Olin siellä
kerran itse ja minusta se on maailman suurenmoisin paikka."
Olivian silmät loistivat. "Todellako?" huudahti hän. "Oh, kuinka
hauskaa!" Ja ennenkuin hän huomasikaan kertoi hän Pattylle, kuinka
hän oli tullut kouluun tehdäkseen isälleen mieliksi ja kuinka
hän rakasti Italiaa ja vihasi Amerikaa; ja mitä hän ei kertonut
yksinäisyydestään ja koti-ikävästään, sen Patty arvasi.
Hän käsitti heti, että tyttö oli huomattava ja päätti vastaisuudessa
ottaa osaa hänen harrastuksiinsa ja tehdä hänet ystäväkseen. Mutta
yläluokkalaisen aika menee niin kokonaan omiin harrastuksiin, että
parina seuraavana viikkona hän hyvin vähän ehti olla uuden ystävänsä
kanssa, paitsi joskus aivan pikimältään keskustella jonkun minutin
käytävissä.
Eräänä iltana palasi hän Priscillan kanssa hyvin myöhään kaupungista
ja he löysivät huoneen pimeänä ja tulitikkulaatikon tyhjänä.
"Odota hiukan, niin menen hakemaan tikkuja", sanoi Patty; ja hän
koputti käytävän vastakkaisella puolella olevalle ovelle, missä asui
"nahkiainen", jonka kanssa heillä oli lainaamistuttavuus. Hän tapasi
omien "nahkiais"-ystäviensä joukossa lady Clara Vere de Veren ja
Emily Washburnin. Heidän hyvin lähellä toisiaan olevista päistään ja
hänen sisäänastuessaan syntyneestä hiljaisuudesta päätti hän heti,
että jokin juorupuhe oli jäänyt kesken. Patty unohti huonetoverinsa
odottavan pimeässä ja istuutui nojatuoliin nähtävästi aikoen jäädä
sinne koko illaksi.
"Kertokaa minulle koko juttu, lapsukaiset", sanoi hän ystävällisesti.
"Nahkiaiset" katsoivat toisiinsa ja epäröivät.
"Uusi johtaja?" kysyi Patty, "tahi luokkakapina?"
"Se koskee Olivia Copeland'ia", vastasi lady Clara epävarmasti;
"mutta en tiedä, pitäisikö minun puhua mitään."
"Olivia Copeland'ia?" ja Patty oikasihe paremmin istumaan, silmät
uteliaisuutta loistaen. "Mitä Olivia Copeland on sitten tehnyt?"
"Hän on reputtanut ja --"
"Reputtanut!" Pattyn kasvot kalpenivat.
"Mutta minusta hän oli niin loistava!"
"Oh, hän on loistava; mutta, tiedätkö, hän ei voi saada sitä
tuoduksi esiin; ja sitäpaitsi", lisäsi lady Clara tarkoitetulla
painostuksella, "hänet oli peloitettu ennen tutkintoja."
Patty heitti häneen pikaisen katseen. "Mitä sinä tarkoitat?" kysyi
hän.
Lady Clara oli ihastunut Pattyyn, mutta hän oli vain ihminen ja
hän itsekin oli ollut pelästynyt. "No niin", selitti hän, "hän oli
kuullut kaikellaisia juttuja -- yläluokkalaisilta siitä, kuinka
ankaria tutkinnot olivat ja mitä kaikkia hirveitä asioita saa
kokea, jollei läpäise, ja ollen ulkomaalainen uskoi hän kaikki.
Luonnollisesti minä ja Emily tiesimme enemmän; mutta hän oli aivan
kuoleman peloissaan, ja --"
"Tytöt eivät reputa siksi, että he ovat peloissaan", sanoi Patty, "he
reputtavat siksi, etteivät tiedä mitään."
"Olivia osasi viisi kertaa enemmän geometriaa kuin minä, ja minä
menin läpi, mutta hän jäi."
Patty tuijotti äänetönnä lattiaan.
"Hän luulee, että hänet eroitetaan ja hän itkee parhaillaan juuri
julmasti", huomautti Emily.
"Itkee!" sanoi Patty terävästi. "Miksi hän itkee?"
"Koska hänellä on paha olla, luulen ma. Hän on ollut ulkona
kävelemässä ja kastunut sateessa, ja sitten hän myöhästyi
päivälliseltä ja tultuaan löysi pöydältä nuo ilmoitukset tutkinnon
tuloksista. Hän makaa siellä huoneessaan vuoteellaan ja hänellä on
hysteerisiä kohtauksia ja kuumetta ja mitä kaikkea lieneekin. Hän
pyysi meitä menemään pois ja jättämään hänet yksin."