Patty lohduttajana.
Tutkinto-aika lähestyi ja äänetön synkkyys oli vallannut koko
oppilaitoksen. Tunnolliset oppilaat, jotka olivat työskennelleet
ahkerasti koko vuoden, työskentelivät nyt kovemmin kuin koskaan
ennen, ja huolimattomat oppilaat, jotka olivat kevytmielisesti
leikitelleet koko vuoden, työskentelivät nyt epätoivoisella raivolla
saadakseen edes jossain määrin korjatuksi entiset laiminlyöntinsä,
siksi kunnes ratkaiseva hetki löi. Mutta Patty ei työskennellyt.
Hänen koulunkäyntifilosofiansa perussääntö, jonka hän oli saavuttanut
kolme- ja puolivuotisen persoonallisen kokemuksen kautta, oli se,
että tutkintojen edellinen päivä ei ollut sopiva aika alottaa
opiskeluja. Kukin on jo lukukauden aikana tehnyt opettajaansa hyvän
tai huonon vaikutuksen sen mukaan, millaista harrastusta hän on
osoittanut aineeseen ja tulos on yhtä selvä kuin jos arvosanat
olisivat jo valmiiksi merkittyinä koulun arkistossa. Ja senvuoksi
Patty, lukuunottamatta muutamia harvoja kohtia, jotka hän oli
päättänyt opetella ainoastaan tutkintokautta varten, johdonmukaisesti
laiminlöi sen "harkitun yleiskatsauksen", jota opettajat olivat
suositelleet.
Hänen ystävänsä kuitenkin, vaikka kenties olivatkin yhtä filosofisia,
mutta eivät yhtä johdonmukaisia, joutuivat aina silloin täydellisen
pänttäysraivon valtaan; ja kun kenelläkään ei ollut silloin aikaa
puhella Pattyn kanssa oli se hänelle sietämättömän ikävä aika. Hänen
oma huonetoverinsa ajoi hänet ulos, kun hän nauroi ääneen nähdessään
tämän hätääntyneen katseen; ja niinkuin maanpakolainen kierteli
hän ystäviensä ovilla, joilla kaikilla oli ilmoitus "ylösotettu."
Hän istuutui mietteissään ikkunalaudalle, kun hän yht'äkkiä
muisti ystävänsä "nahkiaiset" n:ossa 321. Hän ei ollut tavannut
heitä pitkään aikaan. Kun "nahkiaiset" olivat tavallisesti varsin
huvittavia tutkintojen edellä, läksi hän kulkemaan pitkin käytävää,
joka johti n:oon 321 ja hän näki heidänkin ovellaan kolmen tuuman
korkuisilla kirjaimilla: "Ehdottomasti ylösotettu!!" Tämä tuntui
lupaavan erittäin hauskaa ja hän veti niin äänekkään huokauksen,
ettei se voinut olla kuulumatta oven läpi.
Lehtien käänteleminen ja paperin kahina taukosi äkkiä; nähtävästi
he kuuntelivat, mutta eivät antaneet mitään elonmerkkiä itsestään.
Patty kirjoitti muutamia sanoja ovessa riippuvaan muistiniteeseen ja
poistui sitten jalkojaan kolistellen. Hetkisen kuluttua sipsutteli
hän takaisin ja nojasi seinää vasten. Uteliaisuus pääsi huoneessa
vallalle; ovi aukeni ja sieltä pisti esiin pää, joka etsien katseli
ympärilleen.
"Oh, Patty Wyatt. Sinäkö se olit?" sanoi hän. "Me luulimme, että
se oli Frances Stoddard, joka taas tahtoi selittämään itselleen
geometriaa, ja olimme senvuoksi hiljaa. Tule sisään."
"Herranen aika, enhän toki. En minä tahdo tulla teitä häiritsemään.
Teillä on tietysti hirveästi työtä."
"Nahkiainen" tarttui hänen käsivarteensa. "Patty, jos sinä vähänkin
meistä pidät, niin tule sisään ja rohkaise meitä. Me olemme niin
peloissamme, ettemme tiedä, mitä tehdä."
Patty antoi vetää itsensä kynnyksen yli. "En tahdo keskeyttää teitä",
sanoi hän, "jos teillä on jotain tekemistä."
Huoneessa oli kolme tyttöä. Patty hymyili suopeasti nähdessään
edessään kahdet pelästyneet kasvot. "Missä on lady Clara Vere de
Vere?" kysyi hän. "Ei kai hän liene vain hukkaamassa kalliita viime
hetkiä mihinkään kevytmielisiin huvituksiin."
"Hän on makuuhuoneessa toisessa kädessään geometria ja toisessa
kreikan kielioppi, koettaen lukea molempia yhdellä kertaa."
"Pyytäkää hänen tulemaan tänne; tahtoisin antaa hänelle muutamia
hyviä neuvoja"; ja Patty heittäytyi sohvalle ja katseli hymyillen
huonetta, jossa sekä pöydät että tuolit olivat täynnä levällään
olevia kirjoja...
"Oh, Patty, kuinka hauskaa nähdä sinua!" huudahti lady Clara
ilmestyessään ovelle. "Yläluokkalaiset ovat kertoneet meille mitä
hirveimpiä juttuja tutkinnoista. Eihän ne ole tosia, eihän?"
"Eihän mitä! Ei pidä uskoa sanaakaan siitä mitä he kertovat. Jos
ne olisivat puoleksikaan tosia, niin he eivät olisi ikinä niitä
läpäisseet itsekään."
Iloinen ilme levisi kaikkien kolmen kasvoille.
"Sinä osaat aina niin hyvin lohduttaa. Yläluokkalaiset ottavat asiat
niin kevyesti, eivätkö?"
"Tottuuhan sitä ajan ollen melkein mihin tahansa", sanoi Patty.
"Tutkinnot voivat olla huvittaviakin, jos vain osaa antaa oikeat
vastaukset."
"Mutta me emme tiedä oikeita vastauksia!" sanoi yksi heistä valittaen
ja pelästyen uudelleen. "Me emme tiedä kerrassaan mitään, ja huomenna
on meillä latina ja ylihuomenna geometria."
"Oh, teidän täytyy ottaa koko asia hyvin filosofisesti." Ja Patty
asettui mukavasti sohvalle tyynyjen varaan ja hymyili kevyen
huolettomasti pelästyneille kuulijoilleen. "Esimerkkinä opintojen
hyödyttömyydestä yhdennellätoista hetkellä, jollei ole tehnyt mitään
työtä lukukauden aikana, tahdon kertoa oman kokemukseni kreikankielen
tutkinnosta ensi vuotenani. Olin huonosti valmistautunut tullessani,
enkä tehnyt mitään koko lukukaudella ja yhtään liioittelematta
en tiennyt kerrassaan mitään. Kolme päivää ennen tutkintoja minä
äkkiä käsitin tilanteen ja aloin ahmia kielioppia yötä päivää minkä
kerkisin. Join mustaa kahvia pysyäkseni paremmin valveilla ja
työskentelin kello kahteen saakka yöllä ja tuskin keskeytin vahvojen
verbien pänttäämisen ateriainkaan ajaksi. Minä suorastaan ajattelin
kreikaksi ja uneksin kreikaksi. Ja jos uskotte tai ette, niin kaiken
tämän ponnistuksen jälkeen minä reputin kreikassa. Se järkytti minun
uskoni opiskelun hyödyllisyyteen juuri ennen tutkintoja. En ole
enää koskaan senjälkeen tehnyt niin, mutta en ole myöskään koskaan
reputtanut. Minä uskon, että se riippuu kokonaan kohtalosta, pääseekö
läpi vai ei ja sentähden minä en koskaan enää kiusaa itseäni."
"Nahkiaiset" katselivat lohduttomina toisiaan "Jos se on siis ennalta
päätetty asia, niin me olemme hukassa."
Patty hymyili myöntävästi.
"Mutta minä olen kuullut, että ne lähettävät kotiin, erottavat
koulusta, jos epäonnistuu useammin kuin määrätyt kerrat. Onko se
niin?" kysyi lady Clara peloissaan.
"Kyllä se on totta", sanoi Patty; "kyllä niinkin on sattunut."
Lady Clara voivotteli. "Minä olen niin hirveän heikko geometriassa,
Patty. Onko tutkinto hirveän ankara?"
"En muista siitä enää paljoakaan. Siitähän on jo niin pitkä aika kun
minä olin ensikurssilainen, nähkääs. He koettivat etsiä kaikkein
vaikeimmat teoreemit mitä voivat löytää: pyramiideja, jotka oli
leikattu -- en muista enää kuinka sitä kutsutaan -- ja kaikenlaisia
kuvioita, joista yksikin oli kuin etana, joka ryömii kuorestaan,
paholaisen ruumisarkku sen teknillinen nimitys oli, jollen väärin
muista. Ja -- oh; sitten ne antavat teille alkuperäisiä --
hirvittäviä alkuperäisiä teoreemia, jollaisia teillä ei ole koskaan
ollut ennen; ja ne panevat pienen huomautuksen sivun yläkulmaan, että
ne on suoritettava ensin, ja te tulette niin sekaisin koettaessanne
ajatella niitä, että te ette voi ajatella ensinkään. Minä tiedän
yhden tytön, joka kulutti molemmat tunnit koettaessaan miettiä
yhtä alkuperäistä, mutta juuri kun hän oli valmis ja rupesi sitä
kirjoittamaan, niin kello soi ja hänen täytyi antaa pois paperinsa
keskeneräisenä. Eikä oikeastaan voi syyttää opettajaakaan siitä,
ettei hän lukenut rivien välistä, sillä siinä ei ollut mitään rivejä,
joiden välistä olisi voinut lukea; mutta oli tosiaankin sääli, sillä
tyttö tiesi jokseenkin paljon -- mutta hän ei voinut esittää sitä,
kun aika kävi lyhyeksi."
"Aivan samoin on minun kanssani."
"Oh, aivan samoin on niin monen muun kanssa."
Seurasi hetken hiljaisuus ja "nahkiaiset" katselivat masentuneina
toisiinsa. "Mutta tehän voitte elää sittenkin, vaikka reputattekin",
jatkoi Patty vakuuttaen. "Toiset ovat tehneet samoin ennen teitä."
"Jos se olisi vain geometria -- mutta me olemme peloissamme myöskin
latinasta."
"Oh, latina! Sitä ei maksa vaivaa lukea, sillä teidän on kuitenkin
mahdoton lukea kaikkea, ja jos te valitsette jonkun osan, niin
on aivan varma, että se ei ole se, minkä he teille valitsevat.
Paras keino on lukea loitsuja kirjalle, avata se sitten silmät
ummessa ja lukea se sivu, mikä aukeaa. Jos sitten ette läpäise --
kuten luultavasti käykin -- niin voitte syyttää kohtaloa. Minun
ensi vuotenani, jollen väärin muista, antoivat he yhden Emersonin
tutkielman käännettäväksi latinaksi ja me emme edes ymmärtäneet mitä
se merkitsi englanniksi."
Kaikki kolme katselivat taas peloissaan toisiinsa.
"Minä en ainakaan osaisi sitä."
"Enkä minä."
"Eikä kukaan muukaan", sanoi Patty.
"Me voimme reputtaa latinassa ja matematiikassa; mutta jos me
reputamme vielä jossain muussa aineessa, niin olemme hukassa."
"Niin minäkin luulen", sanoi Patty.
"Ja minä olen hirveän heikko saksassa."
"Ja minä ranskassa."
"Ja minä kreikassa."
"Minä en tiedä mitään saksasta", sanoi Patty. "En ole opiskellut
sitä koskaan. Mutta muistelen Priscillan sanoneen, että painetut
tutkintopaperit eivät tulleet ajoissa ja Fräulein Scherin, jolla
on hirveä käsiala, kirjoitti kysymykset taululle saksalaisilla
kirjaimilla, joita oli aivan mahdoton lukea. Ranskassa oli
luullakseni ensimäisenä kirjoitettava marseljeesi; siinä on seitsemän
värssyä eikä kukaan ollut lukenut niitä ja marseljeesia te ette voi
kirjoittaa valmistamatta. Mitä taas tulee kreikkaan, niin minä olen
kertonut teille oman kokemukseni; olen varma, ettei mikään voi olla
pahempi kuin se."
Kaikki kolme katsoivat nyt toisiinsa aivan toivottomina. "Nyt on enää
englanti, terveysoppi ja raamatun historia jälellä."
"Englannista te ette voi tietää mitään. He voivat panna teidät
kirjoittamaan jonkun sankarirunon jambisilla pentametreilla, jos te
tiedätte, mitä ne ovat. Te olette riippuvaisia inspiratsionista,
ettekä voi siis sitä opiskella."
"Minä toivon", huokasi lady Clara, "läpäiseväni terveysopin ja
raamatun historian."
"Ei pidä olla kovin toivorikas", sanoi Patty. "Kaikki riippuu
onnesta. Terveysopin luokka on niin suuri, että professorilla ei
ole aikaa lukea kaikkien papereita; hän vain läpikäy nimiluettelon
ja reputtaa joka kolmannentoista tytön. En ole aivan varma raamatun
historiasta, mutta luulen, että siinä käy aivan samoin, sillä
kun minä ensimäisenä vuotenani tein sellaisen erehdyksen, että
annoin punaisella liidulla tehdyn Palestiinan kartan terveysopin
professorille ja piirustukseni ruuansulatussysteemistä uskonnon
professorille, niin ei kumpikaan huomannut sitä. Ne olivat kyllä
koko lailla samannäköiset, mutta ei kuitenkaan niin paljon, ettei
tarkemmin katsoessa olisi huomannut eroitusta. En voi muuta kuin
toivoa, ettei kukaan teistä olisi kolmastoista."
"Nahkiaiset" tuijottivat toisiinsa kauhusta sanatonna ja Patty
nousi. "No niin, hyvästi, lapsukaiseni, ja ennen kaikkea, älkää
olko huolissanne. Olen iloinen, että olen voinut hiukan virkistää
ja rohkaista teitä, sillä on hyvin tärkeätä onnistumiselle, ettei
ole hermostunut. Ei pidä uskoa mitään typeriä juttuja, joita
yläluokkalaiset teille kertovat", huudahti hän vielä olkansa yli: "he
vain koettavat peloitella teitä."