"Anna hänen olla yksin, Patty", sanoi Emily. "Minä kyllä tiedän,
kuinka sinä rohkaiset ihmisiä. Jos sinä et olisi rohkaissut häntä
ennen tutkintoja, niin hän ei olisi reputtanut."
"Minä en tiennyt hänestä mitään silloin", sanoi Patty hiukan äreästi;
"ja joka tapauksessa", sanoi hän avatessaan oven, "minä en sanonut
mitään, joka olisi vaikuttanut hänen läpäisemiseensä tavalla tai
toisella."
Hän kääntyi Olivian huonetta kohti tuntien, ettei hänen omatuntonsa
ollut aivan puhdas. Hän ei voinut muistaa, mitä hän oli kertonut
noille ensikurssilaisille, mutta hänellä oli heikko aavistus, ettei
se ollut liioin rohkaisevaa laatua.
"Tahtoisinpa oppia tietämään, milloin sopii tehdä pilaa ja milloin
ei", tuumi hän itsekseen koputtaessaan ovelle.
Ei kuulunut mitään vastausta, jonka vuoksi hän avasi oven ja astui
sisään. Hillitty nyyhkytys kuului makuuhuoneesta ja Patty epäröi.
Hän ei koskaan itkenyt itse ja hänestä tuntui aina epämieluisalta
kun hän näki muiden tekevän niin. Jotakin oli kuitenkin tehtävä ja
hän lähestyi ovea ja katsoi äänetönnä Oliviaa, joka oli heittäytynyt
kasvot alaspäin vuoteelle. Kuullessaan Pattyn askeleet kohotti hän
päätään ja heitti pelästyneen katseen tunkeilijaan ja sitten taas
kätki kasvonsa tyynyihin. Patty sai käsiinsä paperiliuskan, jolle hän
kirjoitti nopeasti "ylösotettu" ja kiinnitti sen oven ulkopuolelle,
minkä jälkeen hän veti nojatuolin vuoteen viereen ja istuutui siihen
kuin lääkäri, joka on tullut sairaskäynnille.
"No niin, Olivia", alkoi hän levollisella äänellä, "mikä nyt on
hätänä?"
Olivia avasi kätensä ja näytti muutamia rypistyneitä papereita.
Patty levitti ne auki ja nopeasti silmäili virallisia, painettuja
paperiliuskoja:
Täten ilmoitetaan, että Neiti Copeland on osoittanut olevansa heikko
saksassa (kolme tuntia).
Täten ilmoitetaan, että Neiti Copeland on osoittanut olevansa heikko
latinassa (neljä tuntia).
Täten ilmoitetaan, että Neiti Copeland on osoittanut olevansa heikko
geometriassa (yksi tunti).
Patty toimitti nopeasti yhteenlaskun, -- "kolme ja yksi on neljä ja
siihen neljä on kahdeksan", -- ja rypisti otsaansa.
"Lähettävätkö ne minut kotiin, Patty?"
"Eihän toki, lapsukaiseni; toivon ettei. Sillä, joka on tehnyt niin
hyvää työtä kuin sinä englanninkielessä, pitäisi olla oikeus reputtaa
joka toisessa siunatussa aineessa, jos se häntä huvittaa."
"Mutta silloinhan eroitetaan, jos reputtaa kahdeksan tuntia; sinähän
sanoit sen itse minulle."
"Ei pidä uskoa mitään, mitä minä olen sanonut", sanoi Patty
vakuuttaen. "Minä en tiedä puolinakaan aikoina mitä minä puhun."
"En tahtoisi mitenkään, että minut lähetettäisiin kotiin ja isäni
saisi tietää, että minä olen reputtanut, kun hän uhrasi niin paljon
aikaa minua valmistaessaan"; ja Olivia alkoi itkeä uudelleen.
Patty laski kätensä hänen olalleen. "Mutta lapsi parka, sinähän
olet aivan likomärkä ja väriset vilusta! Nouse ylös ja riisu kengät
jaloistasi!"
Olivia nousi ylös, ja koetti vapisevin sormin avata kenkänsä nauhoja,
mutta Patty ei malttanut odottaa, vaan tempasi ne auki ja heitti
yhteen kasaan keskelle lattiaa.
"Tiedätkö, mikä sinua vaivaa?" kysyi hän. "Sinä et itke sen tähden,
että olet reputtanut, vaan siksi, että olet vilustunut, väsynyt,
märkä ja nälkäinen. Riisu pois nuo märät vaatteet tällä minuutilla
ja pue päällesi lämmin kylpypuku ja minä menen hakemaan jotain
päivälliseksi."
"En tahdo mitään päivällistä", valitti Olivia, ja aikoi uudelleen
hautaantua tyynyihin.
"Sinä käyttäydyt kuin pieni lapsi, Olivia", sanoi Patty tuimasti,
"nouse ylös ja ole kuin -- mies."
Kymmenen minuuttia myöhemmin palasi Patty onnistuneelta eräretkeltään
ja asetti saaliinsa makuuhuoneen pöydälle. Olivia istui vuoteen
reunalla ja katseli häntä välinpitämättömänä.
"Juo tämä", komensi Patty ojentaen hänelle höyryävän lasin.
Olivia nosti sen tottelevaisena huulilleen, mutta työnsi sen
takaisin. "Mitä siinä on?" kysyi hän heikosti.
"Kaikkia mitä voin löytää, joka on kuumaa -- kiniiniä, whiskya,
Jamaica inkivääriä, yskänsiirappia ja hiukan turkinpippuria ja vielä
jotain paria muuta ainetta. Se on minun oma keksintöni. Kun otat
tämän, niin et vilustu."
"Minä -- minä en usko tarvitsevani mitään."
"Juo se -- joka tippa", sanoi Patty äkäisesti, ja Olivia sulki
silmänsä ja nielaisi koko lasillisen.
"No", sanoi Patty ystävällisesti puuhaillen, "nyt minä rupean
laittamaan päivällistä. Onko sinulla mitään, jolla voin avata nämät
säilykepurkit? Ja hiukan metylialkohoolia? Sepä oli hauskaa. Laitamme
kolme ruokalajia -- säilykesoppaa, säilykepapuja ja säilykeinkivääriä
-- kaikki kuumina. Olipa luojan lykky, että Georgie Merriles oli
New-York'issa, muuten hän ei olisi näitä minulle lainannut."
Suureksi hämmästyksekseen huomasi Olivia jo nauravansa (hän oli
luullut, ettei hän hymyilisi enää koskaan) härppiessään soppaa
hammasvesikupista, sylissään vadillinen höyryäviä papuja.
"Ja nyt", sanoi Patty, kun kolme ruokalajia oli nautittu ja hän oli
peittänyt potilaansa vuoteeseen, "teemme taistelusuunnitelman. Mikä
sai sinut reputtamaan latinassa?"
"En ollut lukenut sitä koskaan ennen kouluun tuloani ja kun minä
kerroin neiti --"
"Tietysti; hän piti velvollisuutenaan reputtaa sinut. Sinun ei olisi
pitänyt ilmaista sitä hänelle. Mutta ei sillä väliä. Siihen ei mene
kauan, jos luet sen uudelleen. Kuinka sitten on saksan kanssa?"
"Saksa on hiukan vaikeaa sen tähden, että se on niin erilaista
kuin italia ja ranska. Ja minä olen niin peloissani, kun hän kysyy
minulta, ja --"
"No niin; luulen, että sinä ansaitsit tulla reputetuksi siinä.
Voithan käydä sen läpi ja suorittaa keväällä. Kuinka sitten on
geometrian laita?"
"Luulen, että osasin sen, mutta hän ei kysynyt sitä, mitä minä odotin
ja --"
"Paha juttu, mutta sattuuhan sitä aina. Etkö voi sitä vähän
parannella ja ottaa heti uutta tutkintoa?"
"Kyllä, olen varma, että voisin, mutta ne eivät anna minulle siihen
tilaisuutta. Ne tahtovat lähettää minut ensin kotiin."
"Kuka on sinun opettajasi?"
"Neiti Prescott."
Patty rypisti otsaansa ja naurahti sitten. "Minä ajattelin, että
jos se olisi ollut neiti Hawley, niin minä olisin voinut mennä
selittämään hänelle asian ja pyytämään, että hän panisi sinulle uuden
tutkinnon. Neiti Hawley on niin inhimillinen. Mutta neiti Prescott!
Ei kukaan ihmettele, että sinä reputit. Minä itsekin pelkään häntä.
Hän on ainoa nainen, joka on milloinkaan saavuttanut oppiarvon
saksalaisessa yliopistossa ja hänelle ei ole mikään maailmassa
minkään arvoinen paitsi matematiikka. Minä en usko sillä naisella
olevan ensinkään sielua."
Patty pudisti päätään. "Pelkään, ettei paljoakaan hyödytä keskustella
hänen kaltaisensa ihmisen kanssa. Jos hän kerran näkee jonkin
totuuden, niin hän näkee sen aina. Mutta ei sillä väliä; minä
koetan parastani. Kerron hänelle, että sinä olet vielä toistaiseksi
huomaamaton matemaattinen nero; että se on vielä salassa, mutta jos
hän tahtoo tutkia sinua uudelleen niin hän löytää sen. Sen luulisi
vaikuttavan häneen. Rupea nukkumaan, äläkä ole huolissasi. Minä kyllä
hoidan hänet."
"Hyvää yötä ja kiitos, Patty", kuului ystävällinen ääni peitteen alta.
Patty sulki oven ja seisoi hetkisen eteisessä harkiten asemaa.
Olivia Copeland oli liian arvokas pois heitettäväksi. Koulu täytyi
saada käsittämään, minkä arvoinen hän todella oli. Mutta se oli
vaikeaa. Patty oli koettanut saada koulun käsittämään asioita jo
aikaisemminkin. Neiti Prescott oli ainoa pelastuskeino, mitä hän voi
ajatella, mutta neiti Prescott oli hyvin epävarma keino. Patty ei
asettanut suuriakaan toiveita hänen luona käyntiinsä, mutta muutakaan
neuvoa ei näyttänyt olevan... Hän ei voinut olla naurahtamatta
itselleen. "Minähän käyttäydyn kuin 'nahkiainen'", ajatteli hän.
"Mutta rohkeasti eteenpäin, Patty, vaikka vasten luotisadetta." Ja
suomatta itselleen aikaa epäröimiseen juoksi hän nopeasti portaita
ylös ja koputti neiti Prescottin ovelle. Vasta sitten, kun hän
oli koputtanut, tuli hän ajatelleeksi, että olisi kenties ollut
viisaampaa lykätä asia seuraavaan päivään. Mutta ovi aukeni ennenkuin
hän ehti juosta pois ja hän huomasi jokseenkin hämmennyksissään
kumartavansa neiti Prescottille, jolla oli kädessään, ei mikään
matemaattinen teos, vaan tavallinen jokapäiväinen aikakauskirja.
"Hyvää iltaa, neiti Wyatt. Ettekö tahdo tulla sisään ja istuutua?"
sanoi neiti Prescott erittäin ystävällisellä äänellä.
Patty vajosi syvään ruoko-nojatuoliin ja ennenkuin hän ehti oikein
tointua ensimäisestä hämmästyksestään, huomasi hän tuttavallisesti
rupattelevansa neiti Prescottin kanssa ja lausuvansa arvelujaan
jatkuvan kertomuksen mahdollisesta julkaisemisesta tuossa
aikakauskirjassa.
Neiti Prescott ei näyttänyt olevan ollenkaan hämmästynyt tästä
odottamattomasta vierailusta, vaan jutteli kevyesti kaikenlaisista
asioista ja naureskeli niinkuin kaikkien inhimillisin ihmisolento.
Patty katseli häntä ihastuksissaan. "Hän on herttainen", ajatteli hän
itsekseen ja alkoi tuumia, kuinka vanha hän mahtoi olla. Hän ei ollut
koskaan ennen tullut ajatelleeksi, että neiti Prescottilla voisi olla
ikää ollenkaan. Hän oli katsellut häntä enemmän samanlaisessa valossa
kuin tieteellistä totuutta, joka kyllä on olemassa, mutta on ajasta
ja paikasta aivan riippumaton. Hän koetti muistutella mieleensä
jotakin juttua, mikä oli ollut puheenaiheena tyttöjen kesken hänen
ensi vuotenaan. Hän muisti hyvin heikosti, että oli oltu tietävinään,
että neiti Prescott oli ollut kerran rakastunut. Siihen aikaan Patty
oli ivallisesti vastustanut sellaista olettamusta, mutta nyt hän oli
puoleksi taipuvainen uskomaan sen.
Äkkiä, keskellä keskustelua, kello löi kymmenen ja Patty muisti
asiansa, mitä varten hän oli tullut.
"Minä luulen", sanoi hän, "että Te olette utelias tietämään, mitä
varten minä olen tullut tänne?"
"Minä toivon", sanoi neiti Prescott hymyillen, "että Te tulitte
ainoastaan minua katsomaan, ilman mitään sen suurempaa syytä."
"Se tapahtuu seuraavalla kerralla -- jos sallitte minun tulla
uudelleen; mutta tänä iltana minulla oli toinen syy, jonka
esittämistä minä pelkään Teidän pitävän tunkeilemisena -- ja", lisäsi
hän avomielisesti, "en tiedä, kuinka sen parhaiten esittäisin, että
Te ette pitäisi minua tunkeilevana."
"Kertokaa se minulle kuinka tahansa ja minä koetan olla ajattelematta
niin", sanoi neiti Prescott ystävällisesti.
"Ettekö ole ajatellut koskaan, että tytöt voivat joskus arvostella
paremmin toistensa kykyä kuin opettajat?" kysyi Patty. "Minä
tiedän erään tytön", jatkoi hän, "erään ensikurssilaisen, joka on
jossakin suhteessa huomattavin henkilö, mitä olen koskaan tavannut.
Luonnollisesti minä en ole aivan varma, mutta tahtoisin kuitenkin
sanoa, että hän tulee olemaan jonakin päivänä erittäin hyvä
englanninkielessä -- niin hyvä, tiedättekö, että koulu voi olla ylpeä
hänestä. No niin, tämä tyttö on reputtanut niin paljon, että minä
pelkään hänen olevan vaarassa tulla lähetetyksi kotiinsa, ja koulu
ei suorastaan voi menettää häntä. Minä en tietystikään tunne teidän
sääntöjänne, mutta minusta näyttäisi kaikkein yksinkertaisimmalta
antaa hänen suorittaa uusi tutkinto geometriassa heti paikalla -- hän
todellakin osaa sen, -- ja ilmoittaa siitä sitten tiedekunnalle ja
kehoittaa heitä antamaan hänelle uudet kokeet."
Patty esitti tämän hämmästyttävän pyyntönsä mitä asiallisimmalla
tavalla ja neiti Prescottin suupielet vetäytyivät omituiseen hymyyn,
kun hän kysyi: "Kuka on se tyttö, josta Te puhutte?"
"Olivia Copeland."
Neiti Prescottin ilme tuli vakavaksi ja hän näytti jälleen
matematiikan opettajalta.
"Neiti Copeland ei saanut aikaan mitään tutkinnossaan, neiti Wyatt,
ja se vähä, mitä hän on tuonut esiin lukukauden aikana, ei osoita
mitään tavatonta kykyä. Olen pahoillani, mutta Teidän ehdotuksenne on
mahdoton."
"Mutta neiti Prescott", huomautti Patty, "tyttöhän on työskennellyt
niin epäedullisissa olosuhteissa. Hän on amerikalainen, mutta asuu
ulkomailla, ja kaikki meidän tapamme ovat hänelle uusia. Hän ei
ole koskaan ennen ollut päivääkään koulussa. Hänen isänsä valmisti
hänet ja tietysti aivan toisella tavalla kuin toiset tytöt ovat
tulleet valmistetuiksi. Hän on arka ja ollen tottumaton esiintymään
luokalla hän ei tiedä, kuinka menetellä. Olen aivan varma, neiti
Prescott, että jos Te tahtoisitte ottaa ja tutkia häntä itse, niin Te
huomaisitte, että hän ymmärtää tehtävänsä -- se on, jos antaisitte
hänen ensin tottua olemaan pelkäämättä Teitä. Minä tiedän, että
Teillä on hirveän paljon työtä, ja sen vuoksi minä pyydän ehkä liian
paljon Teiltä", lopetti Patty anteeksipyytäen.
"Ei sen vuoksi, neiti Wyatt, sillä en minä tahdo arvostella oppilasta
väärin; mutta minä en voi sille mitään, että luulen Teidän arvioineen
liian suureksi neiti Copelandin kyvyn. Onhan hänellä ollut tilaisuus
näyttää, mihin hän kykenee ja jos hän on reputtanut niin monessa
aineessa kuin Te sanotte -- Koulun täytyy ylläpitää arvoansa, ja
tämänkaltaisissa kysymyksissä ei ole mahdollista ottaa huomioon
yksityistä henkilöä."
Patty huomasi ponnistustensa raukeavan tyhjiin ja hän hapuili
hädissään uutta puolustusta. Hänen silmiinsä sattui kehystetty kuva
Amalfin vanhasta luostarista, joka riippui seinällä kirjahyllyn
yläpuolella.
"Kenties olette asunut Italiassa?" kysyi hän äkkiä.
Neiti Prescott hätkähti hiukan. "En", vastasi hän, "mutta minä olen
viettänyt jonkun aikaa siellä."
"Tuo kuva Amalfista tuolla sai minut ajattelemaan sitä. Olivia
Copeland, tiedättekö, asuu siellä lähellä, Sorrentossa."
Neiti Prescottin silmiin ilmestyi omituinen kiilto ja hän näytti
tulevan huvitetuksi asiasta.
"Se oli siten kun minä ensiksi tulin huomaamaan hänet", jatkoi Patty;
"mutta hän ei herättänyt minun mielenkiintoani ennenkuin minä puhuin
hänen kanssaan. Hänen isänsä on taiteilija ja tyttö on syntynyt
Italiassa ja on ainoastaan kerran ennen pikku tyttönä ollessaan
käynyt Amerikassa. Hänen äitinsä on kuollut ja hän asuu isänsä
kanssa eräässä vanhassa huvilassa, joka sijaitsee Sorrentoon vievän,
aivan meren rantaa kulkevan tien varrella. Hänellä ei ole koskaan
ollut tyttöystäviä; ainoastaan isänsä ystäviä -- taiteilijoita ja
diplomaatteja ja senkaltaista väkeä. Hän puhuu italiaa, ja hän tuntee
Italian taiteen ja politiikan, kirkolliset olot ja agraarilait ja
kuinka kansa on verotettu, ja kaikki Sorrenton ympäristön talonpojat
ovat hänen ystäviään."
"Hänen huonetoverinsa ovat aito amerikalaisia tyttöjä, jotka
ovat innostuneet golf-peliin ja Richard Harding Davis'in
juttuihin ja kaikkeen sellaiseen, mistä hän ei ole edes
kuullutkaan mitään ennenkuin neljä kuukautta sitten. Hänellä
on vesiväriluonnos huvilasta, jonka hänen isänsä on tehnyt. Se
on valkea, marmoriseoksella päällystetty huvila terasseineen
ja marmorikaiteineen ja kuvapatsaineen ja lehtokujineen ja
suihkulähteineen puiston keskellä. Ajatelkaahan, neiti Prescott,
että on kuulunut sellaiseen ympäristöön ja sitten äkkiä joutunut
tämänkaltaiseen paikkaan ilman ystäviä tai ketään, joka ymmärtää tahi
edes tuntee niitä oloja -- ajatelkaahan, kuinka yksinäiseksi täytyy
tuntea itsensä!"
Patty nojasi eteenpäin posket hehkuvina oman kaunopuheisuutensa
vaikutuksesta. "Te tiedätte, mitä Italia on. Se on kuin jonkinlainen
sairaus. Jos siihen kerran ihastuu, niin sitä ei voi koskaan
unohtaa, eikä olla onnellinen ennenkuin on päässyt sinne takaisin.
Ja Olivialle se on sitäpaitsi koti. Hän ei ole koskaan tuntenut
muuta. On hyvin vaikea ensi alussa pitää mielessään matematiikkaa,
kun uneksii koko ajan lehtokujista ja suihkulähteistä ja satakielen
lauluista ja -- ja kaikesta sellaisesta."
Hän lopetti raukeasti, sillä neiti Prescott äkkiä nojautui taapäin
tuolissaan ja Pattystä näytti, että hänen kasvonsa olivat käyneet
kalpeiksi ja hänen kätensä, jossa oli aikakauskirja, vapisi.
Patty punastui ja koetti ajatella, mitä hän oli sanonut. Hän puhui
aina asioista, jotka loukkasivat ihmisten tunteita, ilman että
hän sitä tarkoitti. Äkkiä tuo vanha juttu hänen ensi vuodeltaan
iski hänen päähänsä. Hän oli ollut taiteilija ja elänyt Italiassa
ja kuollut malariaan; ja neiti Prescott oli matkustanut Saksaan
opiskelemaan matematiikkaa, eikä ollut sen koommin välittänyt
kenestäkään. Se tuntui kyllä keksityltä, mutta voihan se olla
tottakin. Oliko hän koskettanut sopimattomaan aiheeseen? mietti hän
pahoillaan. Tietysti hän oli; se oli niin hänen tapaistaan.
Hiljaisuus tuli sietämättömäksi; Patty koetti keksiä jotain
sanomista, mutta hänelle ei johtunut mitään mieleen ja hän nousi
äkkiä.
"Olen pahoillani, että olen niin paljon kuluttanut Teidän aikaanne,
Neiti Prescott. Toivon, etten ole ikävystyttänyt Teitä. Hyvää yötä."
Neiti Prescott nousi ja tarttui Pattyn käteen. "Hyvää yötä, rakkaani,
ja kiitos, että tulitte minua katsomaan. Oli hauskaa saada kuulla
Olivia Copelandista. Koetan tuumia, mitä voitaisiin tehdä hänen
geometriansa suhteen, ja olisin iloinen saadessani tuntea hänet --
ystävänä; sillä minäkin kerran olin ihastunut Italiaan."
Patty sulki oven hiljaa ja sipsutteli pimeän käytävän läpi
huoneeseensa.
"Toitko sinä tikkuja?" kuului uninen ääni Priscillan makuuhuoneesta.