Etiikan luento.
Menettelytapa, millä Patty suhtautui opettajiinsa, oli hänen
pitkän ajan kuluessa saavuttamiensa kokemusten tulos. Kolmantena
oppivuotenaan hän oli järjestänyt tekemänsä havainnot systeemiksi
ja hän voi sanoa etukäteen erehtymättömällä tarkkuudella päivän,
milloinka, ja kysymyksen, johon hänen piti vastata. Hänen
taktiikkansa vaihteli oppiaineiden ja opettajain mukaan ja oli
samoin hänen tarkkanäköisyytensä ja ihmistuntemuksensa tulos, joka
arvokkaammassa asiassa olisi voinut saada suurtakin aikaan.
Hänen kemian opettajansa, esimerkiksi, ei sietänyt torkkumista
luennoillaan ja ne, jotka eivät olleet kylliksi tarkkaavaisia, saivat
sen heti kalliisti maksaa. Patty keksi tämän hänen heikkoutensa jo
heti alussa ja laati taistelusuunnitelmansa sen mukaan. Silloin kun
hän ei ymmärtänyt hänen suorittamiaan kokeiluja katsoi hän häneen
kasvot älykkäisyyttä loistavina, mutta niin pian kun hän ymmärsi ja
tahtoi osoittaa tietojaan, antoi hän katseensa siirtyä akkunaan ja
tuijotti epämääräiseen kaukaisuuteen ikäänkuin hänen ajatuksensa
olisivat harhailleet jossakin pitkien matkojen päässä, ja kun hänelle
tehtiin sitten kysymys siirtyi hän vähitellen jälleen todellisuuteen
ja oltuaan hetkisen miettivinään antoi loistavan vastauksen.
Ranskankielen luennolla oli hänen taktiikkansa aivan päinvastainen.
Rotunsa synnynnäisellä kohteliaisuudella ei opettaja tehnyt
kysymyksiä muille kuin niille, jotka kiinnittivät itseensä hänen
huomionsa ja näyttivät halukkailta vastaamaan. Tämä teki asian
verrattain yksinkertaiseksi, mutta vaati kuitenkin melkoista
oveluutta. Patty pudotti kynänsä, sitoi kiinni kengännauhojaan,
irroitti lehtiä muistikirjastaan, vieläpä aivastelikin, jottei
opettaja kysyisi häneltä sopimattomalla hetkellä. Toiset oppilaat,
jotka eivät olleet niin suuria taiteilijoita, tyytyivät vain
painamaan silmänsä alas, kun opettaja antoi katseensa kulkea pitkin
koko linjaa, -- joka Pattyn ivallisen arvostelun mukaan oli samaa
kuin jos olisi sanonut: "Olkaa hyvä älkääkä kysykö minulta; minä en
tiedä."
Mutta professori Cairnsleytä, joka opetti filosofiaa, ei ollutkaan
niin helppo pettää. Pitäen itsestään selvänä, että oppilaat olivat
yhtä innostuneita filosofisten totuuksien mietiskelyyn kuin
hän itse, ei hän epäillyt mitään petosta heidän puoleltaan ja
antoi menettelytapansa kokonaan riippua hetken innoituksesta. Se
olikin sen vuoksi jäänyt arvoitukseksi, jota monet oppilaspolvet
olivat turhaan koettaneet ratkaista. Muutamat arvailivat, että
hän kysyi joka seitsemänneltä tytöltä: toiset taas, että hän
heitti arpaa. Patty ilmoitti kerran voitonriemuisena, että hän
oli keksinyt vihdoinkin salaisuuden -- että maanantaina hän kysyi
punatukkaisilta tytöiltä; tiistaina keltatukkaisilta, keskiviikkona
ja torstaina ruskeatukkaisilta ja perjantaina valkotukkaisilta.
Mutta tämä johtopäätös, kuten monet muutkin, osoittautui käytännössä
paikkansa pitämättömältä; ja Patty kerrankin huomasi, että oli
tarpeen koko hänen nerokkuutensa, vieläpä hyvä joukko opiskelua,
jotta hän voisi ylläpitää loistavan maineensa myöskin professori
Cairnsleyn luennoilla. Ja hän koetti ylläpitää sitä, sillä hän piti
professorista ja oli hänen suosikkioppilaansa. Hän oli tuntenut
professorin rouvan ennen kouluuntuloaan ja oli usein käynyt heidän
kotonaan.
Aina kolmanteen oppivuoteensa asti, jolloin hän aloitti etiikan
opiskelun, oli Patty säilyttänyt filosofiassakin ansaitsemattoman
ja niin heikoilla perusteilla lepäävän maineensa, että keveinkin
kosketus olisi voinut sen kaataa kumoon. Hän oli ylläpitänyt sitä
kaikella kunnialla aina joululomaan asti, mutta sittenkun he olivat
alkaneet opiskella varsinaista teologiaa, joka perustui määrättyihin
historiallisiin tosiasioihin, ei Pattyllä ollut paljoakaan hyötyä
mielikuvituksestaan ja useat kerrat hän oli pelastunut joutumasta
pulaan pelkästään onnellisen sattuman kautta. Kerran oli kello soinut
juuri sopivalla hetkellä ja pari kertaa oli hänen onnistunut välttää
suora vastaus johtamalla keskustelun toisille urille. Hän käsitti,
että onni voi joskus pettää hänetkin ja kun opettaja tavallisesti
unohti toimittaa nimenhuudon, alkoi hän pitää tapanaan jäädä pois
luennoilta.
Varsinkin parina viikkona oli hänellä niin paljon työtä toisella
taholla, että hän ei voinut omistaa tarpeeksi suurta huolta
filosofisen maineensa ylläpitämiseen ja sen vuoksi hän jäi pois
useilta etiikan luennoilta peräkkäin.
"Mistä hän puhui etiikan luennoilla niinä päivinä, jolloin minä olin
poissa?" kysyi hän Priscillalta eräänä iltapäivänä.
"Swedenborgista."
"Swedenborgista", toisti Patty uneksien. "Hän perusti uuden uskonnon,
eikö niin? Vai oliko se uusi voimistelusysteemi? Olen kyllä kuullut
hänestä, mutta en voi muistaa mitään yksityiskohtia."
"Parasta, että tutustuisit häneen; hän on tärkeä."
"Luulen kyllä; mutta kun olen elänyt kaksikymmentä vuotta tietämättä
hänestä, niin voinhan odottaa vielä kuukauden lisää. Minä säästän
Confucius'en ja Jesuiitat tutkintoajaksi ja lisään Swedenborgin
samalle listalle."
"Parasta ettet jättäisi. Professori Cairnsley on ihastunut häneen ja
voi pistää erikoistutkinnon minä hetkenä tahansa."
"Mitä vielä", naurahti Patty. "Hän ei tahdo hukata suotta aikaa.
Hän aikoo luennoida kaksi viikkoa yhtämittaa. Minä näen sen hänen
silmistään."
"Kyllä sinä vielä eräänä kauniina päivänä huomaat surkeasti
erehtyneesi."
"Ei mitään hätää. Minä tunnen professori Cairnsleyn ja professori
Cairnsley luulee tuntevansa minut; ja me tulemme hyvin toimeen
keskenämme. Jospa olisi enemmän hänen kaltaisiaan."
Professori Cairnsley alkoi seuraavana aamuna luennon, joka oli
nähtävästi laskettu kestävän kokonaisen tunnin, ja Patty katsahti
riemuitsevasti Priscillaan. Mutta luennon kestäessä sai hän
tilaisuuden viitata Swedenborgiin, ja pysähtyen hetkeksi kysyi
hän sattumalta eräältä eturivissä istuvalta tytöltä Swedenborgin
filosofian pääpiirteitä. Tämä sekoitti hänet kaikeksi onnettomuudeksi
Schopenhauerin kanssa. Professori teki saman kysymyksen toiselle
tytölle, mutta yhtä huonolla tuloksella. Koko luokka oli nähtävästi
ollut Pattyn harhakuvitelman vallassa ja ajatellut, ettei vielä ollut
aika kerrata muistiinpanoja. Hämmästyneenä ja suuttuneena alkoi
hän käydä järjestään tytöstä tyttöön läpi koko luokan ja tuli yhä
ivallisemmaksi jokaisen vastauksen jälkeen.
Nähdessään hänen lopettavan ensimäisen rivin ja siirtyvän siihen,
missä hän istui, huomasi Patty olevansa hukassa. Hän koetti vaivata
aivojaan muistaakseen edes jotain Swedenborgista. Mutta se oli
hänelle ainoastaan nimi eikä mitään muuta. Hän olisi voinut olla yhtä
hyvin vanha kreikkalainen kuin uudenaikainen amerikkalainen. Patty
huomasi, että hänen mielikuvituksensa ei voinut häntä auttaa, että
tuo lempeä professori oli kerta kaikkiaan sotajalalla ja että vain
Swedenborg eikä mikään muu kuin Swedenborg voinut nyt pelastaa. Hän
heitti tuskallisen katseen Priscillaan ja Priscilla virnisti takaisin
niinkuin jokaisesta hänen kasvojenpiirteestään olisi voinut lukea
sanat: "Sanoinhan minä sen sinulle."
Patty vilkuili epätoivoisena ympärilleen. Luentosali oli
amfiteatterin tapainen: osa istuimista oli lattian tasalla, toiset
kohosivat kerroksittain ylemmäs. Patty istui keskilattialla vähän
taempana. Hän näki ainoastaan opettajan pään, mutta hänen vuoronsa
lähestyi auttamattomasti. Hänen edellään oleva tyttö oli vastannut
aivan päin mäntyyn, ja pahasti rypistäen otsaansa tarkasteli
professori nimikirjaansa ja merkitsi sinne hitaasti ja ehdoin tahdoin
nollan.
Kun hän taas nosti silmänsä oli Pattyn istuin tyhjä. Hän polvistui
lattialle taivuttaen päänsä edessään istuvan tytön selän taakse.
Mitään aavistamatta meni professori hänen kumartuneen päänsä ohi ja
kysyi hänen toisella puolellaan istuvalta tytöltä, joka ainoastaan
yskäisi hermostuneesti kerran tai pari; ja sill'aikaa kun hän teki
asianmukaisen merkinnän nimikirjaansa asettui Patty taas tyynesti
paikoilleen. Äkillisiä nauruntirskahduksia kuului ympäri huonetta;
professori vain rypisti otsaansa ja sanoi, ettei hänen mielestään
ollut mitään syytä nauruun. Kello soi ja tytöt ryntäsivät ulos hiukan
häpeissään.
Samana iltapäivänä tulla tuiskahti Patty huoneeseen, missä Priscilla
ja Georgie Merriles valmistivat teetä. "Oletteko koskaan ajatelleet,
että minulla on paljoakaan omaatuntoa", kysyi hän.
"Emme ole milloinkaan luulleet sitä sinun vahvimmaksi puoleksesi",
sanoi Georgie.
"Mutta nyt on aivan hirvittävä! Mitä luulette minun tehneen?"
"Kerranneen etiikan luentojen muistiinpanoja", sanoi Priscilla.
"Vieläkin pahempaa. -- No niin, kerron sen teille. Tapasin portilla
professori Cairnsleyn ja menin sisään hänen kanssaan ja hän kehui
minun etiikan opintojani."
"Sen täytyi olla yllättävää", sanoi Georgie.
"Niin olikin", myönsi Patty. "Minä sanoin hänelle, etten tiennyt niin
paljon kuin hän luuli minun tietävän."
"No, mitä hän sanoi?"
"Hän sanoi, että olin niin vaatimaton. Hän on niin herttainen vanha
ukko, tiedättekö, että on aivan sääli pettää häntä. Ja voitteko
uskoa? Minä kerroin hänelle suoraan aamullisen kepposeni."
Priscilla hymyili hyväksyvästi huonetoverilleen. "Patty, sinä olet
todellakin parempi kuin olen luullutkaan!"
"Kiitos", mutisi Patty.
"Minä alan uskoa, että sinulla on omatunto", sanoi Georgie.
"Erinomainen", sanoi Patty tyytyväisenä.
"Lopultakin se tulee näkyviin", sanoi Priscilla.
"Niinpä kyllä", myönsi Patty. "Professori Cairnsley sanoi, että
hän selittää minulle Swedenborgin itse ja kutsui minut luokseen
pävällisille tänä iltana!"