"Aivan varmaan, neiti", sanoi Sadie kohteliaasti.
Patty juoksi käytävän läpi vastaanottohuoneen ovelle, ja astui sitten
hiljaa sisään maailmannaisen levollisuudella. Huone oli tyhjä. Hän
katseli hiukan hämmästyneenä ympärilleen, sillä hän tiesi, että
molemmat toiset vastaanottohuoneet eteisen toisella puolella olivat
varatut nukkenäyttelyä varten. Hän sipsutteli kuitenkin sinne ja
kurkisti puoliavoimesta ovesta sisään. Huone oli täpötäynnä nukkeja.
Kaikki huonekalut olivat niiden peitossa; ja perimmäisessä nurkassa
pitkän nukkekujan päässä istui Hra Algernon Vivian Todhunter
varovasti tuolin reunalla, pellavapäisten nukkien ympäröimänä,
pidellen kömpelösti sylissään niitä, jotka hän oli nostanut pois
tuolilta. Patty vetäytyi takaisin oven taa ja jäi sinne muutamiksi
minuuteiksi saavuttaakseen jälleen maailmannaisen levollisuutensa;
sitten hän astui sisään ja tervehti ystävällisesti hra Todhunteria,
joka varovasti siirsi nuket vasemmalle käsivarrelleen ja nousi ylös
tarttuen ojennettuun käteen.
"Ehkä minä otan ne pienokaiset", sanoi Patty ystävällisesti;
"pelkään, että ne ovat teidän tiellänne."
Hra Todhunter mutisi jotain sellaista, että oli suuri nautinto ja
etuoikeus pidellä niitä.
Patty kohenteli niiden vaatteita ja asetti ne uudelleen sohvalle
äidillisellä hellyydellä hra Todhunterin katsellessa häntä
vakavana, samalla kun hänen synnynnäinen kohteliaisuutensa ja
sanomalehtimiesvaistonsa taistelivat keskenään vallasta. Lopulta
alkoi hän varovasti: "Kuulkaa, neiti Wyatt, kuluttavatko nuoret
neidit paljonkin aikaa leikkiessään nukkien kanssa?"
"Ei", sanoi Patty avomielisesti; "en luule, että voidaan sanoa heidän
kuluttavan siihen liian paljon aikaa. En ole vielä koskaan kuullut
kuin yhden ainoan tytön laiminlyöneen työnsä niiden tähden. Ette
saa ajatella, että meillä on täällä yhtä monta nukkea joka ilta",
jatkoi hän. "Tämä on jokseenkin tavaton sattuma. Vain kerran vuodessa
pitävät tytöt nukkenäyttelyn nähdäkseen kuka on pukenut nukkensa
parhaiten."
"Ah, minä ymmärrän", sanoi hra Todhunter; "pieni ystävällinen
kilpailu."
"Puhtaasti ystävällinen", sanoi Patty.
Kun he lähtivät ruokasaliin asetti hra Todhunter monokkelin silmäänsä
ja heitti vielä jäähyväissilmäyksen nukkenäyttelyyn.
"Pelkään, että pidätte meitä lapsellisina, hra Todhunter", sanoi
Patty.
"En ensinkään, neiti Wyatt", vakuutti hän.
"Minusta se oli kovin ihastuttavaa, tiedättekö, ja niin --
odottamatonta. Minulle on kerrottu, että näissä naisoppilaitoksissa
tehdään kaikellaisia hulluja kepposia, mutta minä en ole koskaan
luullut niiden oppilaiden olevan niin naisellisia, että leikkisivät
nukkien kanssa."
Kun Patty palasi sinä iltana huoneeseensa, löysi hän Georgien
ja Priscillan kielioppien ja sanakirjain keskeltä kääntämässä
saksankielen kirjoitusta. Hänen päälleen satoi tulvimalla suuttuneita
vastalauseita.
"Kun minulla on mies", sanoi Priscilla, "niin minä jaan hänet
ystävieni kesken."
"Varsinkin kun hän on harvinaisuus", lisäsi Georgie.
"Ja me olimme pukeutuneet juhlapukuun ja seisoimme aivan teidän
lähellänne tullessanne ulos kappelista", jatkoi Priscilla, "ja te
ette edes katsahtaneet meihin."
"Englantilaiset ovat niin ujoja", puolusteli Patty, "ja minä en
tahtonut peloittaa häntä."
Priscilla katsoi häneen epäluuloisesti. "Patty, toivoakseni et ole
käyttänyt hyväksesi mies-paran herkkäuskoisuutta!"
"Tietysti en!" sanoi Patty arvokkaasti. "Minä selitin kaikki mitä
hän minulta kysyi ja koetin olla mahdollisimman varovainen ollakseni
liioittelematta. Mutta", lisäsi hän avomielisesti, "minä en voi
vastata niistä vaikutelmista, jotka hän on voinut saada. Kun kerran
englantilainen saa asiasta jonkun käsityksen, niin on melkein
mahdoton saada sitä muutetuksi."