Herkkäuskoinen hra Todhunter.
"Joko posti on tullut"? huusi Priscilla eräälle tytölle käytävän
toiseen päähän.
"En luule. Ei se ole käynyt ainakaan meidän huoneessamme."
"Tuollahan se tuleekin!" ja Priscilla juoksi alas postityttöä
vastaan. "Onko mitään huoneeseen 399."
"Otatteko myöskin Neiti Wyatt'in kirjeet?"
"Kyllä. Minä otan kaikki. Kuinka hirveän paljon! Ovatko ne
kaikki meille?" Ja Priscilla kulki pitkin käytävää huiskuttaen
muistikirjallaan ja aukoen kirjeitä käydessään. Hän lyöttäytyi
Georgie Merrilesin seuraan, joka myöskin huiskutti muistikirjallaan.
"Hei, Pris; oletko menossa englannin luennolle? Tahdotko, että autan
sinua kantamaani postia?"
"Kiitos", sanoi Priscilla. "Saat pitää suurimman osan siitä. Tämä",
lisäsi hän, ojentaen sinisen kirjeen, "on ilmoitus coldcream'ista,
joka ei saa puuttua keneltäkään naiselta; ja tämä" -- ojentaen
keltaisen kirjeen -- "on ilmoitus lihaekstraktista, joka ei saa
puuttua keneltäkään henkisen työn tekijältä; ja tämä" -- ojentaen
valkoisen kirjeen -- "on pahin kaikista, sillä se näyttää niin
viralliselta, eikä sisällä muuta kuin räätälini ilmoituksen, että hän
on muuttanut Kahdenneltakymmenenneltätoiselta Neljännellekymmenelle
neljännelle kadulle ja toivoo, että edelleenkin kunnioittaisin häntä
tilauksillani."
"Ja täällä", jatkoi hän, selaillen huonetoverinsa kirjeitä, "on cold
cream- ja lihaekstraktikirje Pattylle, ja kolmas Yalesta: siinä
varmaankin Raoul selittää, miksi hän ei voinut saapua tänne. Mutta
se ei paljoakaan paranna asiaa. Pattya hän ei saa millään voimalla
uskomaan, ettei hän olisi taittanut solisluutaan tarkoituksella.
Mutta tätä minä en tiedä, keneltä se on", jatkoi Priscilla, tutkien
viimeistä kirjettä. "Se on merkitty: Hotel A --, New York. En
ole koskaan kuullut siitä, oletko sinä? En ole nähnyt tällaista
käsialaakaan koskaan."
Georgie naurahti. "Pidätkö sinä luetteloa kaikista, jotka
kirjoittavat Pattylle."
"Oh, tätä nykyä minä tunnen suurimman osan niistä. Tavallisesti hän
lukee mielenkiintoisimmat ääneen ja niihin, jotka ovat ikäviä, ei hän
vastaa koskaan ja he lakkaavat kirjoittamasta. Kiiruhda: kello soi
kohta"; ja he liittyivät tyttölaumaan, jonka kohtasivat kynnyksellä.
Kello soi juuri kun he saapuivat luokkahuoneeseen, ja Priscilla
pudotti ohikulkiessaan mitään sanomatta kirjeet Pattyn syliin. Patty
luki runoa eikä katsahtanut ylös. Hän oli läpikäynyt kymmenkunta
sivua Shelleytä ensimäisen soiton jälkeen ja epätietoisena siitä,
mistä luokalla alettaisiin, ahmi hän nyt hätäisesti Wordsworthia.
Pattylla oli tapana olla lausuntotunneilla hyvin pirteä luennon
alussa, kiinnittää heti opettajan huomio puoleensa, lausua sitten
loistavasti ja viettää luennon loppuosa hiljaa mietiskellen.
Tänä päivänä kuitenkin tavattoman runsas posti käänsi hänen
huomionsa toisille urille. Hänen ei onnistunut kiinnittää ajoissa
opettajan huomiota puoleensa ja lausuminen meni ohi ilman hänen
myötävaikutustaan. Priscilla piti häntä silmällä takaistuimeltaan
hänen lukiessaan Yalen kirjettä epäilevästi otsaansa rypistellen
ja virnisteli suutaan hänen tarttuessaan siniseen ja keltaiseen
kirjeeseen; mutta ennenkuin hän oli ehtinyt ottaa esille Hotel
A-- kirjeen, alkoi Priscilla taas tarkkaavasti seurata lausuntoa.
Oli tulossa; hänen vuoronsa ja hän koetti huolestuneena muodostaa
itselleen mielipidettä niistä oleellisista tunnusmerkeistä, jotka
olivat kuvaavia Wordsworthin käsityskannalle kuolemattomuudesta.
Äkkiä hätkähti koko luokka kuullessaan Pattyn äänekkään hihityksen,
jota hän koetti nopeasti tukahuttaa ja tekeytyä niin viattoman
näköiseksi kuin mahdollista -- mutta se oli myöhäisiä. Hän oli
vihdoinkin kiinnittänyt itseensä opettajan huomion.
"Neiti Wyatt, mitkä ovat teidän mielestänne kirjailijamme pahimmat
puutteellisuudet?"
Neiti Wyatt ummisti silmänsä pari kertaa. Tämä kysymys, lausuttuna
erillään ajatusyhteydestä, ei ollut varsin valaiseva. Hänen tapansa
ei ollut kuitenkaan joutua vähällä hämilleen. Aina hän jotenkin
selvisi.
"Niin", alkoi hän hyvin miettivän näköisenä, "tähän kysymykseen voi
vastata kahdella tavalla, joko taiteelliselta tahi filosofiselta
näkökannalta."
Tämä kuulosti hyvin lupaavalta ja opettaja hymyili rohkaisevasti.
"Niinkö", sanoi hän.
"Ja sittenkin", jatkoi Patty vielä miettiväisemmän näköisenä, "minä
luulen, että sama syy on oleva molempien äärimmäisenä selityksenä."
Opettaja olisi voinut kysyä: "_Minkä molempien_", mutta hän
pidättäytyi ja odotti jatkoa.
Patty luuli sanoneensa jo tarpeeksi, mutta hän pinnisti vielä
epätoivoissaan: "Huolimatta hänen todella syvämielisestä
filosofiastaan voimme huomata jotain -- voisi melkein sanoa
liioittelua hänen runoudessaan, ja harkinnan puutetta, joka johtuu
hänen kypsymättömyydestään ja hänen -- jokseenkin rajusta elämästään.
Jos hän olisi elänyt kauemmin, niin olisi hän luultavasti voinut
vähitellen vapautua niistä."
Koko luokka näytti ällistyneeltä ja opettajan suupielet vetäytyivät
kokoon. "Se on tosiaankin mielenkiintoinen näkökanta, neiti Wyatt, ja
mikäli minä tiedän, aivan alkuperäinen."
Kun he tulvivat ulos luennon loputtua hyökkäsi Priscilla Pattyn
kimppuun. "Mitä ihmeessä sinä sanoit Wordsworthin nuoruudesta ja
kypsymättömyydestä?" kysyi hän. "Mieshän eli yli kahdeksankymmenen
ikäiseksi ja kirjoitti runon viimeisessä hengenvedossaan."
"Wordsworth? Minähän puhuin Shelley'stä."
"Niin, mutta luokka ei."
"Mistä minä olisin tiennyt?" kysyi Patty suuttuneena. "Hän sanoi
kirjailijamme ja minä koetin olla kajoamatta yksityiskohtiin niin
kauan kuin voin."
"Oh, Patty, Patty! Ja sinä sanoit, että hän oli raju -- tuo
lammasmainen Wordsworth!"
"Mille sinä sitten nauroit?" kysyi Georgie.
Patty hymyili taas. "Hyvänen aika, tälle", sanoi hän, levittäen
auki Hotel A-- kirjeen. "Se on eräältä englantilaiselta, herra
Todhunter'ilta, jonka isäni tapasi viime kesänä ja pyysi viipymään
luonamme muutamia päiviä. Olin kokonaan unohtanut hänet ja nyt hän
kirjoittaa ja kysyy, voisiko hän ja milloin tulla minua tervehtämään
ja jos se sopisi, niin voisiko hän tulla tänä iltana. Sepä vasta
oli sisältörikas lause, eikö ollutkin? Hänen junansa saapuu puoli
kuusi ja hän voisi tulla noin kuuden tienoissa. -- Minä pyysin hänen
tulemaan joskus päivällisille, vaikka olin jo unohtanut sen. Hän on
sangen miellyttävä, ja huolimatta siitä, mitä ilkeät sanomalehdet
sanovat englantilaisista, kovin huvittava."
"Tahallaanko vai huomaamattaan?" kysyi Georgie.
"Kummallakin tavalla."
"Mitä hän tekee Ameriikassa?" kysyi Priscilla. "Ei kai hän kirjoita
kirjaa amerikalaisesta tytöstä."
"Ei juuri niin", sanoi Patty. "Hän on erään sanomalehden
kirjeenvaihtajana. Hän on hyvin utelias tietämään jotain
oppilaitoksestamme."
"Patty, toivottavasti sinä et ole koettanut uskotella tuolle
englantilaiselle, joka oli vieraana isäsi talossa, kaikkia
sepittämiäsi valheita!"
"Luonnollisesti en", sanoi Patty: "Minä olin hyvin varovainen
kaikkeen nähden, mitä hänelle kerroin. Mutta", myönsi hän, "hän --
hän on herkkä vaikutuksille."
"Jokainen on herkkä vaikutuksille puhuessaan sinun kanssasi",
huomautti Georgie.
"Hän kysyi minulta", jatkoi Patty välittämättä tästä huomautuksesta,
"mitä me opiskelimme täällä! Mutta minä muistin, että hän oli
muukalainen vieraalla maalla ja hillitsin luonnolliset vaistoni ja
selostin hänelle kaikki oppikurssit sanasta sanaan ohjelman mukaan
ja selitin eri opetusmetoodit ja kuvailin kirjaston, laboratoriot ja
luentosalit."
"Tekikö se häneen vaikutuksen?" kysyi Priscilla.
"Kyllä", sanoi Patty; "luulen että hän oli melkein ällistynyt. Hän
kysyi minulta, onko meillä milloinkaan mitään huvituksia ja minä
sanoin: Kyllä vaan! Meillä on Browning- ja Ibsen-klubi ja joskus
esitämme kreikkalaisia murhenäytelmiä alkukielellä. Hän ei sitten
yrittänyt tulla enää lähelleni, peläten että epähuomiossa puhuisin
kreikkaa englannin asemesta."
Ottaen huomioon hänen kreikankielen taitonsa pitivät Pattyn ystävät
tätä viimeistä huomautusta melkein humoristisena.
"Koska hän on sanomalehtimies", sanoi Priscilla, "niin toivon, että
sinä koetat hiukan lieventää hänen vaikutelmiaan, tai hän ei tule
koskaan suosimaan naisten oppilaitoksia Englannissa."
"Sitä minä en ole tullut ajatelleeksi", sanoi Patty. "Kenties minun
olisi pitänyt."
He olivat saapuneet makuuhuoneen kynnykselle. "Ei mennä sisään",
sanoi Georgie; "mennään alas rouva Muldoon'in luo saamaan vähän
suklaakakkua."
"Ei kiitoksia", sanoi Priscilla.
"No soppaa sitten."
"En voi syödä ateriain välillä."
"Tule sitten sinä, Patty."
"Valitettavasti en voi; minun täytyy viedä valkea pukuni
silitettäväksi."
"Aiotko pukeutua häntä varten juhlapukuun?"
"Kyllä", sanoi Patty. "Luulen, että minun täytyy se tehdä
amerikalaisena tyttönä."
"No niin", huokasi Georgie. "Minulla on nälkä, mutta luulen, että
minun pitää mennä pukemaan nukkeani College Settlement Association'ia
varten. Näyttelyhän on tänä iltana."
"Minun on valmis", sanoi Priscilla, "ja Patty ei tahdo ottaa osaa.
Näitkö Bonnie Connaught'in istuvan takimaisella penkillä biologian
luennolla tänä aamuna päärmäten nukkensa alushametta koko luennon
ajan."
"Todellako?" naurahti Patty. "Hyvä että professori Hitchcock on
likinäköinen."
College Settlement Association piti, sivumennen sanoen, tapanaan
jakaa kolmesataa nukkea oppilaiden kesken joka vuosi ennen joulua,
puettaviksi ja lähettäviksi takaisin New-York'iin. Nukkien luultiin
tulevan niin hyvin puetuiksi, että äidit voisivat käyttää niitä
malleinaan omia lapsiaan pukiessaan, vaikka onkin myönnettävä, että
tytöt enemmän koettivat saada aikaan hyvän yleisvaikutuksen kuin
kiinnittää huomiotaan yksityiskohtiin. Ennenkuin nuket lähetettiin
pois, pidettiin säännöllisesti edellisenä iltana nukkenäyttely, johon
kannettiin kahden cent'in pääsymaksu (postimerkkejäkin otettiin
vastaan) lähetyskustannusten peittämiseksi.
Kello oli kymmenen minuuttia yli kuuden kun palvelustyttö astui
sisään tuoden Hra Algernon Vivian Todhunterin käyntikortin.
Patty, säteillen valkoisessa juhlapuvussaan, koetti kaikin tavoin
kiemurrella ruumistaan saadakseen sen takaa kiinni.
"Oh, Sadie", sanoi hän palvelustytölle, "tahdotko olla ystävällinen
ja tulla kiinnittämään pukuni? En ylety sinne itse miltään puolelta."
"Te näytätte aika komealta, neiti Wyatt", sanoi tyttö ihaillen.