Sillaikaa kuin keskikaupungilla taisteltiin, tapahtui sen itäosassa
eräs paljon merkitsevä tapaus.
Tiedämme, että kreivi Ludvig oli saanut tehtäväkseen jäädä donna
Rosarion luo suojellakseen häntä. Seurattuaan ystäviään portille asti
palasi hän taloon. Hän tapasi nuoren tytön syventyneenä lukemiseen ja
aikoi jo vetäytyä takaisin, kun tämä sattumalta kohotti katseensa. "Ah,
señor!"
"Suokaa anteeksi, taisin häiritä teitä. Tiedätte kai, että isänne on
lähtenyt kaupungille tärkeitten asioitten vuoksi. Ikäväksenne täytyy
teidän siis viettää muutamia tunteja minun seurassani."
"Te teette vääryyttä itsellenne puhuessanne noin", vastasi Rosario
ystävällisesti. "Sellaisen miehen läsnäolo, jota isäni kutsuu
ystäväkseen, tuottaa vain hauskuutta minulle. Sitäpaitsi olen näinä
levottomina aikoina niin yksinäinen, että ilolla otan vastaan
tilaisuuden, joka tarjoaa minulle hiukan vaihdosta."
Näin sanoen ojensi nuori tyttö rakastettavasti hymyillen hänelle
kätensä ja vei hänet lähimmäiselle tuolille, jolle hänen täytyi
istuutua. Keskustelu oli pian käynnissä, ja kysymyksin ja vastauksin
kului tunti mitä hauskimmalla tavalla. Kova melu, joka näkyi kuuluvan
raatihuoneelta päin ja jonka syyn me jo tunnemme, sai molemmat
kuuntelemaan.
"Mitä tämä merkitsee?" kysyi donna Rosario levottomana. "Alkavatkohan
nuo kauheat veljesmurhat taas täällä?"
"Näihin murhiin on don Bustamente yksin syypää, señorita, hänen
syykseen lankeaa kaikki veri, joka tähän asti on vuotanut", sanoi
Ludvig mennen nuoren tytön kanssa ikkunan ääreen ja katsoen siitä
kadulle. "Toivokaamme, että asia saa tällä kerralla paremman lopun."
"Onnettomuutta tuottava sota!" huokasi Rosario. "Milloinkahan se
vihdoinkin loppuu?"
"Se on Jumalan kädessä. Kenties aivan pian... ensin täytyy oikeuden
voittaa."
Seurasi hetkellinen hiljaisuus. Molempien ajatukset olivat -- melun
tähden, joka levisi kadulta kadulle -- saaneet uuden suunnan, ja heidän
kasvoillaan kuvastui nyt levottomuus ja uteliaisuus. Mutta äkkiä
häiritsi heidän mietiskelyjään kova isku oveen. Ludvig hyökkäsi esiin,
mutta ovi natisi jo saranoillaan ja murtui, ja voimakkaita
intiaaniolentoja tunkeutui huoneeseen.
Donna Rosario päästi kovan huudon ja pakeni huoneen perälle. Kreivi
Ludvig ryntäsi sillaikaa kahdella pistoolilla asestettuna
sisäänmurtautujia vastaan. Kaksi laukausta pamahti, mutta samalla
hoiperteli nuori mies taaksepäin useiden tikarien lävistämänä. Suureksi
tuskakseen näki hän intiaanien tarttuvan nuoreen tyttöön ja laahaavan
hänet pois.
"Murha! Murha!" karjui hän kaikin voimin laukaisten vielä kerran
pistoolinsa ja kaataen taas yhden intiaaneista lattiaan. Eikö häntä
kuultu, vai eikö häntä tahdottu kuulla? Väsyneenä suurista
ponnistuksistaan hoiperteli hän kuin juopunut sinne tänne. Hänen
korvissaan humisi, kaikki musteni silmissä, ja hän vaipui vihdoin
tajuttomana lattialle.