Kahden tunnin kuluttua saapuivat ystävämme kylään, joka sijaitsi
kahdeksantoista peninkulman päässä Araukasta -- Araukanian
pääkaupungista -- Karampanguesin rannalla keskellä vuoristoa. He
saapuivat sinne juuri parhaaseen aikaan tullakseen omituisen tapauksen
todistajiksi. Erään majan eteen oli kokoontunut suuri joukko ihmisiä,
etupäässä naisia ja lapsia, ja sen oviaukolla makasi intiaanin ruumis.
Lukuisista sulkakoristeista päättäen oli vainajalla ollut sangen korkea
asema kansansa keskuudessa. Ympärillä seisovien kirkuna, intiaanien
rumpujen huumaava ääni, koirien katkeamaton ulvonta -- kaikki tämä sai
aikaan niin hirvittävän melun, että Valentin ja Ludvig tunsivat halua
antaa hevostensa jälleen nelistää.
Ruumiin vieressä keskellä väkijoukkoa seisoi vanha, isokasvuinen,
villinnäköinen mies. Hän oli puettu naisen pukuun. Mies väänteli
ruumistaan hirveästi ja päästi tuon tästäkin peloittavan ulvonnan. Hän
oli Machi -- heimon poppamies. Näillä liikkeillään puolusti hän
kuollutta Guekubun, pahan hengen, hyökkäyksiä vastaan, joka tahtoi
anastaa hänet.
Äkkiä antoi Machi merkin, ja sekä musiikki että valitushuudot
taukosivat heti. Guekubu oli nähtävästi voitettu, ja ruumis joutui nyt
Pilliaun, valkeuden jumalan, haltuun. Poppamies oli hetken ääneti ja
kääntyi sitten yleväpiirteisen ja käskevän näköisen miehen puoleen,
joka keihääseensä nojaten seisoi hänen edessään.
"Suuren Jäniksen mahtavan heimon päällikkö", alotti hän. "Sinä näet
tässä isäsi, urhoollisen Apo-Ulmenin, Karhunkynnen, joka niin synkällä
tavalla riistettiin meiltä. Kiitos Pilliau-jumalan, ei hänen tarvitse
enää pelätä pahaa henkeä, ja nyt metsästelee hän autuaitten sotilaitten
kanssa taivaan präärioilla. Kaikki tavat on täytetty, ruumis voidaan
haudata."
"Odotahan", keskeytti päällikkö. "Isäni on kuollut, mutta minä tahdon
tietää, kuka on tappanut hänet. Soturi on sitkeä eikä kuole niin
helposti. Kuka on siis sammuttanut hänen elämänsä lähteen? Vastaa
minulle, sinä Machi, jonka Pilliau on täyttänyt hengellään... minä
tahdon tietää murhaajan nimen. Sydämeni on täynnä surua eikä tule
tuntemaan helpoitusta, ennenkuin olen kostanut isäni kuoleman."
Kuullessaan nämä surevan sanat valtasi vavistus joukon. Kaikkien
katseet kääntyivät poppamieheen, joka kädet ristissä rinnalla ja katse
maahan vaipuneena seisoi heidän edessään. Päällikön vaatimus ei
ollenkaan hämmentänyt eikä kummastuttanut häntä. Hän oli nähtävästi
odottanut sitä ja seisoi nyt sangen miettiväisessä asennossa, joka yhä
enemmän ylensi hänen arvoaan väkijoukon silmissä.
"No niin, Machi, me odotamme! Tunnetko miehen, joka on syypää murhaan?"
"Minä tunnen hänet."
"Minkätähden isäni ei sitten puhu?"
"Koska on henkilöitä, jotka epäilevät Machin oikeudentuntoa, ja..."
"Kukaan ei epäile Machia, ei kukaan!" kirkui päällikkö. "Olipa
rangaistavan arvo mikä tahansa, niin ei hän tule välttämään kostoani.
Puhu Machi! Lupaan sinulle, että se mies, jonka nimen mainitset, on
kuoleva!"
Poppamies ei enää miettinyt. Hän oikaisi ylpeästi vartaloansa, kohotti
oikean kätensä ja muitten jännityksellä seuratessa hänen liikkeitään
näytti sormellaan juuri sitä päällikköä, joka oli osoittanut
sydämellistä vierasvaraisuutta ystävillemme.
"Täytä valasi, Ulmen! Tuossa seisoo mies, joka on syypää isäsi murhaan
-- Trangoil Lanec!"
Machin tiikerikatse viivähti hetkisen syytetyn vartalolla, sitten
näytti hänen olemuksensa äkkiä muuttuvan ja ikäänkuin sulautuvan
hiljaiseen suruun. Hän peitti kasvonsa kaapuunsa, aivankuin tämä
ilmoitus olisi tuottanut hänelle suurta tuskaa.
Syvä hiljaisuus vallitsi. Trangoil Lanec oli mies, jota kaikkein
vähimmin voitiin epäillä murhasta, sillä rohkeudellaan ja
avosydämisyydellään oli hän voittanut kaikkien suosion. Niin pian kun
hämmästys oli haihtunut, syntyi vilkasta liikettä, ja kaikki
vetäytyivät pois miehen luota, joka ennen oli ollut niin hyvässä
maineessa.
Trangoil Lanec seisoi nyt yksin syyttäjänsä edessä. Kuin salama olivat
Machin hirveät sanat iskeneet häneenkin, mutta nyt alkoi jo halveksuva
hymy väreillä hänen huulillaan. Hän astui satulasta ja odotti.
"Minkätähden tapoit isäni, Trangoil Lanec?" kysyi nyt sureva Ulmen
pehmeällä ja valittavalla äänellä. "Hänhän rakasti sinua, ja olinhan
minä sinun ystäväsi!"
"Minä en ole tappanut isääsi, Curumilla!" sanoi Trangoil Lanec
päättäväisesti ja vilpittömällä äänellä, joka olisi kenties vaikuttanut
kuuntelijoihin, jollei hetkellinen kiivastus olisi sotkenut heidän
ajatuksiaan.
"Minkätähden kiellät sen?" kysyi Ulmen katkeroituneena. "Machi on
puhunut!"
"Hän valehtelee!"
"Ei, Machi ei valehtele, Pilliau on ilmoittanut sen hänelle. Ei ole
muuta mahdollisuutta -- sinä, vaimosi ja lapsesi olette kuoleman omat,
niin kuuluu laki."
Trangoil Lanec ei vastannut, vaan heitti aseensa maahan ja asettui
kuolemanpaalun viereen, joka oli poppamiehen majan edessä. Hänen
ympärilleen muodostui pian pyöreä piiri, ja jo alettiin tehdä
valmistuksia uhria varten, sillä vanhan tavan mukaan ei murhattua
päällikköä saanut haudata, ennenkuin hänen murhaajansa oli rangaistu.
Machi oli voitonriemuinen. Hän oli käyttänyt tilaisuutta hyväkseen
vapautuakseen vihollisestaan, joka monta kertaa oli paljastanut hänen
petoksensa. Hänen vastustajansa kuolema tuottaisi hänelle ainoastaan
kunniaa.
Valentin ja Ludvig olivat pitäneet tarkasti silmällä poppamiestä. He
olivat tietoisia hänen rajattomasta vallastaan, ja intiaanien
herkkäuskoisuus ja petos, jonka uhriksi syytön mies joutuisi,
raivostutti heitä.
"Sallimmeko tämän murhan tapahtua?" kysyi Valentin neuvottomana
ystävältään.
"Emme", vastasi tämä. "Olen vakuutettu päällikön viattomuudesta ja
Machin konnamaisuudesta! -- Mutta mitä me oikeastaan voimme tehdä."
"Intiaaneja on siksi paljon, ettemme voi vapauttaa häntä väkivallalla.
Vaikka me saisimmekin viisi tai kuusi heistä surmatuiksi, hyökkäisivät
toiset päällemme, eikä yrityksestämme ei olisi mitään hyötyä."
Valentin löi äkkiä kädellään otsaansa.
"Etten tullut jo heti sitä ajatelleeksi! Olen saanut hyvän
päähänpiston. Käytän vanhaa silmänkääntötaitoani hyväkseni ja luulen,
että kaikki käy hyvin. Mutta lupaa minulle taivaan nimessä, ettet
kadota rauhallisuuttasi!"
"Ole huoletta, en estä sinua suunnitelmissasi."
"No hyvä, minä näytän tälle villille, että olen hiukan viekkaampi kuin
hän!" Valentin ohjasi nyt hevosensa keskelle piiriä ja huusi kuuluvalla
äänellä: "Kuulkaa minua, kansa! -- Te aiotte tehdä tyhmän rikoksen.
Machi on roisto. Hän nauraa teille selkänne takana."
Intiaanit tarkastelivat tyytymättöminä vierasta puhujaa. Ainoastaan
Curumilla säilytti rauhallisuutensa ja lähestyi Valentiniä.
"Kuka on kehoittanut valkoista veljeäni puhumaan? Vetäytyköön hän
syrjään, sillä hän ei tunne puelkojen lakeja. Machi on ilmiantanut
Trangoil Lanecin. Hänen täytyy siis kuolla."
"Todellako? Mutta minähän sanoin äsken teille, että poppamiehenne on
kurja roisto, ja minä riisun naamarin hänen kasvoiltaan, jos vain saan
tilaisuutta siihen."
Ulmen pudisti päätään, kääntyi Machin puoleen ja kysyi häneltä: "Mitä
isäni sanoo tähän?"
Tämä seisoi yhä liikkumattomana halveksuva hymy huulillaan. "Milloin
ovat valkeanaamat puhuneet totta? Muukalainen näyttäköön sanansa
toteen!"
Curumilla mietti vielä hetkisen. Ranskalaisen rehellinen,
luottamustaherättävä ilme voitti vihdoin. "No niin, veljeni puhukoon",
sanoi hän.
"Odottakaahan", keskeytti poppamies. "Mitä tapahtuu, jos minä
puolestani todistan, että muukalainen on väärässä?"
"Hän kuolkoon silloin!" vastasi Ulmen kylmästi.
"Siihen suostun kyllä", myönsi Valentin. "Kuulkaa nyt minua, Suuren
Jäniksen heimon sotilaat ja päälliköt. Minäkin olen suuri poppamies
heimoni keskuudessa ja sanon teille, ettei Trangoil Lanec, vaan Machi
itse on murhannut päällikön."
Pelon ja kummastuksen liikkeitä huomattiin ympärillä seisovien
keskuudessa. Valentin hengähti hetken ja jatkoi taas: "Niin, Machi on
tahrannut kätensä veljensä verellä. Tämän tietää hän itse sangen hyvin
ja koettaa nyt panna syyn viattoman miehen niskoille. Tarkastelkaa
häntä -- hän ei uskalla katsoa suoraan silmiini."
Poppamies värisi todellakin, ja hänen katseensa harhaili
levottomana sinne tänne. Hänen kasvoistaan saattoi selvästi lukea
syyllisyydentunnon.
"Valkoinen veljeni", sanoi Trangoil Lanec kääntyen Valentinin puoleen,
"minkätähden tahdot uhrata itsesi puolestani? Ystäväni luulevat minua
syylliseksi, sinä et voi estää heitä tappamasta minua. -- Tehkää siis
loppu asiasta, uhratkaa minut, mutta säästäkää vaimoni ja lapseni."
"Mitä sanovat veljeni?" kysyi Curumilla läsnäolevilta.
"Muukalaisten suuri poppamies näyttäköön sanansa toteen", kuului
yksiääninen vastaus.
"Hyvä", sanoi Valentin, "te tulette olemaan tyytyväisiä minuun." Hän
astui satulasta, veti sapelinsa huotrasta ja antoi sen kimallella
kaikkien silmissä. "Te näette tämän miekan", selitti hän rauhallisena.
"Sen pistän kahvaa myöten suuhuni. Jos Trangoil Lanec on syyllinen,
kuolen minä, mutta jos hän on syytön, suojelee suuri henki minua, ja
voin jälleen vetää tämän aseen ruumiistani haavoittumatta ollenkaan!"
"Veljeni puhuu kuin urhoollinen sotilas. Me katselemme."
"Ei, sitä minä en hyväksy", huudahti Trangoil Lanec. "Tahtooko
muukalainen tappaa itsensä?"
"Pilliau olkoon tuomari!" vastasi ranskalainen hymyillen. Sitten
asettui hän mahtavaan asentoon, pisti sapelin kärjen suuhunsa ja antoi
koko terän kadota ruumiiseensa.
Kauhistuneina katselivat puelka-sotilaat rohkeata muukalaista, joka
kääntyi ympäri, että kaikki tulisivat vakuutetuksi asian
todellisuudesta, ja veti sitten sapelin hitaasti ruumiistaan. Terä oli
yhtä kiiltävä kuin ennenkin, eikä valkonaama ollut haavoittunut. Nyt
nousi hirvittävä riemumeteli, joka loppui vasta sitten, kun Valentin
oli kädenliikkeellä vaatinut hiljaisuutta.
"Olen nyt todistanut teille, että Trangoil Lanec on syytön, eikö totta.
No niin. Machi väittää päinvastaista. Nyt on hänen vuoronsa todistaa,
että minä valehtelen. Mitä sanotte siitä, Machi?"
Onneton poppamies tunsi kaiken olevan mennyttä, tuskanhiki helmeili
hänen otsallaan ja hänen ruumiinsa vapisi, aivankuin hän olisi ollut
vilutautinen. Valentin tunsi sääliä häntä kohtaan ja tahtoi säästää
hänen henkensä, mutta se oli jo liian myöhäistä. Curumilla tunkeutui
Machin luo, antoi hänelle sapelin ja sanoi: "Isäni tahtoo olla suuri
poppamies... hyvä, näyttäköön hän, että Pilliau rakastaa häntä!"
"Muukalainen on petturi", änkytti Machi. "Hän petkuttaa kaikkia teitä."
"Me odotamme", sanoi Ulmen kuivasti.
Machi heitti epätoivoisen silmäyksen ympärilleen. Hän näki
uteliaisuuden kuvastuvan kaikkien kasvoilla. Apua ei hän voinut
keneltäkään odottaa, ja hän teki siis päätöksensä. Hän tahtoi kuolla
heimonsa poppamiehenä.
"Luuletteko, heikot sotilaat, että minä pelkään tätä asetta? Machi ei
pelkää mitään. Hän suoriutuu tästäkin. Mutta varokaa itseänne. Pilliau
suuttuu teidän käytöksestänne minua kohtaan. Hän on rankaiseva teitä
tästä nöyryytyksestä, johon nyt pakoitatte minut!"
Kun puelka-soturit kuulivat poppamiehensä sanat, alkoi heidän
päätöksensä horjua. Mutta Curumilla pysyi vaatimuksessaan ja vastasi
poppamiehen uhkauksiin käskevällä liikkeellä. Machi ei viivytellyt
enää, hän suuntasi vielä kerran vihaisen katseen ranskalaisiin ja
työnsi sitten ajatuksen nopeudella sapelin kurkkuunsa. Musta verivirta
syöksähti hänen kurkustaan. Onneton sulki heti silmänsä, otti kaksi
askelta eteenpäin ja kaatui sitten maahan. Machi oli kuollut.
"Heittäkää petollinen koira korppikotkien eteen", sanoi Curumilla
kääntyen inhoten poispäin. Hänen käskynsä täytettiin heti.
Trangoil Lanec syleili vuoroin Valentinia vuoroin Ludvigia, joita hän
nimitti pelastajikseen. "Tästälähtien olemme veljeksiä elämässä ja
kuolemassa", huudahti hän ihastuneena.