"Mitä mies tarkoittaa? Tahtooko hän kenties tehdä pilaa hiuksieni
väristä? -- Älkää sotkeutuko asioihin, jotka eivät kuulu teille",
vastasi hän päällikölle. "Menkää vain omia teitänne, villit, muuten..."
Hän tähtäsi intiaania ja Ludvig seurasi heti ystävänsä esimerkkiä.
Päällikkö ei kuitenkaan pelästynyt heidän sotaisesta käytöksestään.
Työntäen kevyesti häntä kohti suunnatun pyssynpiipun syrjään sanoi hän
leppyisällä äänellä. "Veljeni erehtyy, minun aikomukseni ei ollut
loukata häntä. Minä olen hänen ystävänsä ja veljensä. -- Valkonaamat
olivat juuri syömässä, kun me tulimme?"
"Aivan oikein, päällikkö", vastasi Ludvig. "Te häiritsitte ateriaamme
tulollanne."
"Jos tyydytte siihen vähäiseen eväsvarastoon, joka meillä on mukanamme,
niin olemme palvelijanne", jatkoi Valentin uteliaana, nähdäkseen, mitä
nyt tulisi tapahtumaan.
"Otan tarjouksenne vastaan", sanoi intiaani. "Mutta vain yhdellä
ehdolla."
"No?"
"Että saan lisätä ateriaan osani."
"Se on oikeudenmukaista", sanoi Valentin heittäen iloisesti pyssynsä
maahan ja tarttuen ystävällisesti villin käteen. "Me tyydymme kyllä
laihaan ateriaan..."
"Ystävän leipä on aina hyvää", sanoi päällikkö arvokkaasti. Sitten
antoi hän tovereilleen merkin, ja nämä ottivat nyt laukuistaan esille
kaikenlaisia ruokatarpeita, myöskin nahkaleilejä, jotka sisälsivät
chickaa -- eräänlaatuista viiniä, jota valmistetaan maissista ja
omenista. Kaiken tämän asettivat he ranskalaisten eteen. Sitten he
asettuivat itse piiriin heidän ympärilleen, ja nyt uhrattiin pitkä aika
kunnollisen aterian syömiseen. Kun se oli loppunut, kääntyi päällikkö
taas ranskalaisten puoleen ja kysyi:
"Veljeni eivät ole espanjalaisia? Miltä saarelta he tulevat?"
"Maamme ei ole mikään saari", vastasi Ludvig. "Me olemme ranskalaisia."
Intiaani kohotti ylpeästi päätään ja sanoi: "Veljeni eivät puhuneet
oikein. On vain yksi maa, joka ei ole saari -- se on Araukas, vapaitten
miesten suuri maa!"
Ystävykset nyökkäsivät. Niin päättäväisesti lausuttua ajatusta he eivät
tahtoneet kumota.
"Veljeni ovat siis ranskalaisia", sanoi päällikkö taas. "Heidän
aikomuksensa on epäilemättä harjoittaa kauppaa. Missä ovat heidän
tavaransa?"
"Te erehdytte, me emme ole kauppiaita", vastasi Valentin. "Me olemme
tulleet tänne tervehtimään araukaneja, veljiämme, sillä olemme kuulleet
heidän vierasvaraisuuttaan ylistettävän."
Intiaani näytti olevan sangen mielistynyt tähän arvosteluun hänen
kansastaan.
"Veljeni ovat aina tervetulleita luoksemme. He eivät ole viheliäisiä ja
katalia espanjalaisia, ja heidät otetaan kylissämme aina hyvin
vastaan."
"Mihin heimoon kuulutte?" kysyi nyt Valentin.
"Olen yksi ulmeneista -- päälliköistä -- ja kuulun Suuren Jäniksen
pyhään heimoon."
"Hyvä, silloin voitte sangen hyvin antaa meille ne tiedot, joita
tarvitsemme. Meidän täytyy tavata yksi heimolaisistanne."
"Mikä on hän nimeltään?"
"Antinahuel -- Auringontiikeri."
Intiaani näytti hämmästyneeltä. Kului pitkä aika, ennenkuin hän
vastasi.
"Valkoiset veljeni etsivät Suurtoquinia?" kysyi hän vihdoin hitaasti.
-- Toquiniksi nimitettiin intiaanikuvernementin korkeimpia päälliköitä,
joita oli neljä Araukaniassa. Toquinien jälkeen seurasivat Apo-Ulmenit
ja sitten Ulmenit. -- "Tietävätkö he että he joutuvat tekemisiin Utal
Mapuernan araukaniliittokunnan korkeimman päällikön kanssa. Veljeni
varokoot." Intiaanin kasvot synkistyivät, ja näytti siltä, kuin hän
aikoisi vielä lisätä jotakin. Mutta hän ajatteli hiukan ja sanoi
sitten. "Minä teen muukalaisille erään ehdotuksen. Jos he tahtovat
ensin levätä majassani, vien itse heidät Antinahuelin luo."
"Siihen suostumme. Me emme unhoita koskaan teidän hyväntahtoisuuttanne,
päällikkö."
"Trangoil Lanec -- Syvä Laakso -- täyttää ainoastaan velvollisuutensa.
Valkoiset veljeni seuratkoot minua, majani ei ole kaukana."
Ateria oli aikoja sitten loppunut, ja intiaanit nousivat hevostensa
selkään. Ludvig ja Valentin seurasivat heidän esimerkkiään. Päällikön
viittauksesta lähti pieni joukko liikkeelle, puelka-sotilaat poistuivat
joelta ja ratsastivat höllin ohjaksin täyttä laukkaa vuoria kohti.