Lukija tutustutetaan uuteen henkilöön.
Matka oli alkanut. Siinä alkamisessa ei mitään vaikeutta ollut, kuten
kernaasti myönnettäneen.
Niinpä toistelikin opettaja Tartelett usein ja kieltämättömän
johdonmukaisesti:
"Matka alkaa aina! Mutta mihin ja miten se päättyy, se on tärkeintä."
Godfreyn hallussa oleva hytti avautui _Dreamin_ peräkannelle
ruokasalina käytetyn nelikulmaisen suojan päälle. Nuori matkustajamme
sai siellä kaikkea mahdollista mukavuutta. Hän oli antanut Phinan
valokuvalle kaikkein parhaimman paikan kammionsa edullisimmin
valaistulla sivulla. Riippumatto nukkumista varten, hyvin
varustettu pesuteline, muutamia kaappeja pukujen ja liinavaatteiden
säilyttämiseksi, työpöytä, nojatuoli istuttavaksi, -- mitäpä tämä
kaksikolmattavuotias matkustaja muuta kaipasi? Näillä ehdoilla hän
olisi tehnyt kaksikolmatta kertaa matkan maan ympäri! Eikö hän ollut
sen käytännöllisen filosofian iässä, jonka muodostavat hyvä terveys ja
hilpeä luonne? Oi, nuorukaiset, matkustakaa, jos voitte ja ellette voi,
niin... matkustakaa kumminkin!
Mutta Tartelett ei ollut hyvällä tuulella. Hänen lähellä oppilaansa
hyttiä sijaitseva suojansa tuntui hänestä kovin ahtaalta, hänen
riippumattonsa perin kovalta ja hänen käytettävissään oleva kuuden
neliömetrin pinta-ala perin riittämättömältä, jotta hän sillä olisi
voinut toistella poljentojansa ja tanssiaskeleitansa. Eikö siis
matkustaja hänessä tukehduttanut tanssin ja plastiikan opettajaa? Ei!
Se oli hänellä veressä, ja jahka Tartelettille saapuu hetki laskeutua
nukkumaan viimeistä untansa, ovat hänen jalkansa vieläkin vaakasuorassa
viivassa, kantapäät toisiansa vasten, ensimmäisessä asennossa.
Ateriat piti nauttia yhdessä, ja niin tehtiinkin -- Godfrey ja
Tartelett istuivat vastapäätä toisiansa, kapteeni ja ensimmäinen
perämies kumpikin omassa päässänsä kiikkupöytää. Tuo hirvittävä nimitys
"kiikkupöytä" antoi jo aavistaa, että tanssinopettajan paikka jäisi
liian usein tyhjäksi!
Matkalle lähdettäessä kauniilla kesäkuulla puhalsi leppoisa
koillistuuli. Kapteeni Turcotte oli voinut vauhdin enentämiseksi
levittää purjeet, eikä _Dream_, joka kellui tarpeeksi syvällä ja
hyvässä tasapainossa, keinunut liiaksi puolelta toiselle. Ja kun aallot
iskivät siihen takaapäin, niin ei kiikkuminen sitä ylenmäärin
rasittanutkaan. Tällainen kulku ei saa matkustajia nyrpistämään
nenäänsä, ei heidän silmiänsä kauhusta onttonemaan, ei otsia
sinertymään lyijynvärisiksi eikä poista verta poskista. Olihan tämä
siedettävää. Laskettiin suoraan lounasta kohti suopean meren tuskin
väreilevällä ulapalla, jolla ei mitään vaahtoharjoja näkynyt. Pian oli
Amerikan rannikko kadonnut taivaanrannan taakse.
Kahden päivän ajalla ei purjehduksessa tapahtunut mitään mainitsemisen
arvoista. _Dreamin_ matka joutui. Retken alku oli siis suotuisa --
joskin kapteeni Turcotte silloin tällöin ilmaisi levottomuutta, jota
olisi turhaan yrittänyt salata. Joka päivä hän auringon kulkiessa
puolipäiväpiirin yli tarkkasi huolellisesti laivan asemaa. Mutta
saattoi huomata, että hän heti jälkeenpäin kutsui perämiehen hyttiinsä,
ja siellä he molemmin pitivät salaista neuvottelua, ikäänkuin heillä
olisi ollut jokin vakava ja uhkaava mahdollisuus pohdittavana. Tämä
seikka jäi epäilemättä huomaamatta Godfreyltä, joka ei ymmärtänyt
mitään purjehdusasuista, mutta muonitusmestari ja jotkut merimiehet
eivät olleet sitä kummastelematta.
Sitäkin enemmän olivat nämä kunnon miehet ihmeissään, kun ensimmäisen
viikon jälkeen _Dreamin_ suunta parisen kertaa muutettiin tuntuvasti
yön aikaan ja sitten palautettiin ennalleen päivän valjettua, vaikkei
tuota yöllistä liikettä mikään ollut tehnyt välttämättömäksi. Tämä
olisi ollut selitettävissä purjelaivalla, joka on ilmavirtojen
vaihtelusta riippuvainen, mutta höyryaluksen kannalta se oli
käsittämätöntä, koska se saattaa seurata suurten reittien suuntia ja
laskea purjeensa alas, milloin tuuli ei enää ole sille suotuisa.
Kesäkuun 12 päivän aamupuolella sattui laivassa odottamaton tapaus.
Kapteeni Turcotte, hänen ensimmäinen perämiehensä ja Godfrey olivat
asettumassa suuruspöytään, kun kannelta kuului outoa melua. Työntäen
oven auki ilmestyi melkein samassa muonitusmestari ruokasalin
kynnykselle.
"Kapteeni!" virkkoi hän.
"No, mitä nyt?" huudahti Turcotte vilkkaasti, kuten alati valppaalta
merimieheltä saattaa odottaa.
"Täällä on... kiinalainen!" vastasi muonitusmestari.
"Kiinalainenko?"
"Niin, oikea kiinalainen, jonka vast'ikään sattumalta keksimme
lastiruuman pohjalta!"
"Lastiruuman pohjalta!" huudahti kapteeni Turcotte. "Kautta kaikkien
Sacramenton pirujen, heittäkää hänet meren pohjaan!"
"_All right_!" vastasi muonitusmestari.
Ja tuntien sitä halveksumista, jota jokaisen kalifornialaisen on
tunnettava "taivaan valtakunnan" poikaa kohtaan, tuo kunnon mies piti
käskyä mitä luonnollisimpana ja aikoi häikäilemättä ryhtyä sitä
toimeenpanemaan.
Mutta kapteeni Turcotte oli tällä välin noussut pöydästä ja lähti
Godfreyn ja perämiehen seuraamana laivan perällä sijaitsevasta
ruokasalista, suunnaten askeleensa _Dreamin_ keulapuolella olevaa
miekkosta kohti.
Siellä kiinalainen tosiaankin kovassa pinnistyksessä reuhtoi kahden tai
kolmen merimiehen käsissä, jotka eivät kitsastelleet antaessaan hänelle
iskuja. Muukalainen oli kolmenkymmenen vuoden ikäinen mies, älykkään
näköinen, sopusuhtainen rakenteeltaan ja sileänaamainen, mutta hiukan
kalpea vietettyään kuusikymmentä tuntia ummehtuneessa lastiruumassa.
Vain sattumalta oli hänet löydetty hämärästä piilopaikastaan.
Kapteeni Turcotte viittasi heti miehilleen, että päästäisivät irti tuon
onnettoman tungettelijan.
"Kuka sinä olet?" kysyi hän keltarotuiselta.
"Auringon poika."
"Ja mikä on nimesi?"
"Seng-Vu", vastasi kiinalainen, jonka nimi hänen oman maansa kielellä
merkitsee sellaista, "joka ei elä".
"Ja mitä sinä täällä laivassa teet?"
"Minä purjehdin!..." vastasi Seng-Vu rauhallisesti. "Mutta en tuota
teille kuin mahdollisimman vähän vahinkoa."
"Tosiaan! Mahdollisimman vähän vahinkoa!... Ja olet kätkeytynyt
lähtöhetkellä lastiruumaan?"
"Kuten sanotte, kapteeni."
"Hankkiaksesi itsellesi vapaamatkan Amerikasta takaisin Kiinaan,
Tyynenmeren toiselle puolelle?"
"Jos niin suvaitsette."
"Mutta jollen sitä suvaitse, sinä keltanahkainen veijari, jos käsken
sinun olemaan hyvä ja matkustamaan Kiinaan uimalla?"
"Minä yrittäisin", vastasi kiinalainen hymyillen, "mutta on luultavaa,
että tekisin matkalla haaksirikon!"
"Kuulehan, kirottu John!" [lisänimi, jota amerikkalaiset käyttävät
kiinalaisista], huudahti kapteeni Turcotte, "kyllä minä opetan sinut
säästämään pilettirahoja!"
Paljon suuttuneempana kuin mihin tässä olisi aihetta ollut, olisi
kapteeni Turcotte ehkä pannut uhkauksensa täytäntöön, ellei Godfrey
olisi tullut väliin.
"Kapteeni", virkkoi hän, "yksi kiinalainen enemmän _Draw_-laivassa on
yksi kiinalainen vähemmän Kaliforniassa, jossa niitä on aika paljon!"
"Jossa niitä on liikaa!" vastasi kapteeni Turcotte.
"Liikaa tosiaan", toisti Godfrey. "No niin, koska tuo mies-raukka on
katsonut hyväksi vapauttaa San Franciscon läsnäolostaan, niin hän
ansaitsee senvuoksi jonkun verran sääliä!... Pyh, viskaamme hänet
maihin Shanghain rannikon ohi purjehtiessamme, emmekä hänestä sen
koommin enää kuule!"
Sanoessaan, että Kalifornian valtiossa oli liiaksi kiinalaisia, Godfrey
puhui oikean kalifornialaisen kieltä. On varmaa, että "taivaan
valtakunnan" poikien sinne siirtyminen -- niitä oli kolmesataa
miljoonaa Kiinassa kolmeakymmentä miljoonaa amerikkalaista vastaan
Yhdysvalloissa -- on koitunut vaaraksi kaukaisen lännen valloille.
Siksipä ovatkin näiden valtioiden -- Kalifornian, Oregonin, Nevadan ja
Utahin -- lainsäätäjät, jopa itse valtakunnan kongressikin, pohtineet
keinoja tämän uudenlaisen kulkutaudin leviämisen vastustamiseksi,
jonka "jänkit" ovat ristineet "keltarutoksi". Siihen aikaan
laskettiin yksistään Kalifornian valtiossa elävän enemmän kuin
viisikymmentätuhatta kiinalaista. Nämä ihmiset, jotka olivat perin
uutteria kullanhuuhdonnassa, myöskin hyvin kärsivällisiä, eläen
riisipivollisella, kulauksella teetä, opiumihaikusella, pyrkivät
alentamaan työpalkkoja maan omien uurastajain vahingoksi. Nämä
tulokkaat oli täytynyt vastoin amerikkalaista perustuslakia asettaa
erityisten säädösten alaisiksikin. Niinpä oli annettu asetuksia niiden
maahanmuutosta ja kielletty heiltä kansalaisoikeuden saanti, jotta
eivät lopuksi hankkisi itselleen enemmistöä kongressissa. Sitäpaitsi
pidellään heitä ylimalkaan pahoin, kuten intiaaneja ja neekereitä, ja
heille annetun "ruttoiset" nimityksen oikeuttamiseksi suljetaan heidät
useimmiten eri kaupunginosaan, jossa he huolellisesti säilyttävät
kotimaansa tavat ja tottumukset.
Kalifornian pääkaupungissa on toisrotuisen kansan puristus keskittänyt
heidät Sacramento-kadun seutua kohti, missä he asuvat merkkitauluillaan
ja lyhdyillään koristetuissa majoissansa. Täällä heitä tapaa
tuhansittain sipsuttamassa leveähihaisissa mekoissaan, kartionmuotoinen
lakki päässä ja keikkakärkiset kengät jalassa. Täällä he
enimmäkseen harjoittavat maustekauppiaan, puutarhurin ja pesijän
ammatteja, jolleivät kenties palvele kokkeina tai kuulu niihin
näyttelijäseurueihin, jotka esittävät kiinalaisia kappaleita San
Franciscon ranskalaisessa teatterissa.
Ja -- ei ole mitään syytä sitä salata -- Seng-Vu kuului tuollaiseen
sekalaiseen teatteriseurueeseen, jossa hänellä oli ensimmäisen
ilveilijän paikka, mikäli tätä eurooppalaisen näyttämön käsitettä voi
ollenkaan sovittaa mihinkään kiinalaiseen taiteilijaan. He ovat näet
perin vakavia leikkiä laskiessaankin, joten kalifornialainen
romaaninkirjoittaja Bret Harte saattoi sanoa, ettei ollut koskaan
nähnyt kiinalaisen näyttelijän nauravan; vieläpä hän myöntää, ettei
voinut tuntea, oliko eräs noita kappaleita, jota hän kävi katsomassa,
murhenäytelmä vai pelkkä ilveily.
Sanalla sanoen, Seng-Vu oli koomikko. Näyttämökauden lopussa hän
saavutettuaan runsaasti menestystä ja kenties kerättyään kolikoitakin
oli saanut halun palata kotimaahansa muussa muodossa kuin raatona.
[Kiinalaisten tapana on hautauttaa itsensä kotimaan poveen, ja eräät
laivat kuljettavat yksinomaan heidän ruumiitaan Kiinaan.] Senvuoksi hän
kaiken uhalla oli salaa pujahtanut _Dreamin_ lastiruumaan. Eväillä
varustettuna hän siis toivoi tuntemattomana tekevänsä tämän muutaman
viikon merimatkan ja sitten kenenkään näkemättä nousevansa maihin
jossakin Kiinan rannikolla, kuten oli laivaankin tullut.
Olihan se toki mahdollista. Eikä tuollainen tekonen kai mikään
hengenrikos ollut.
Oikeassa oli Godfrey ollutkin ryhtyessään puhumaan tungettelijan
puolesta, ja kapteeni Turcotte, joka tahtoi näyttää häijymmältä kuin
oli, luopui suuremmitta vastusteluitta aikomuksestaan heittää Seng-Vu
taistelemaan Tyynenmeren aaltojen kanssa.
Seng-Vu ei siis enää mennyt piilopaikkaansa laivan pohjalle, mutta hän
ei saanut tuottaa paljon haittaa kannellakaan. Hidasluontoisena,
järjestelmällisenä, vähäpuheisena hän vältti huolellisesti merimiehiä,
joilla aina oli joku kolaus hänen varalleen. Hän eli jäljellä
olevilla eväillään. Kaiken kaikkiaan hän oli kyllin laiha, jotta
hänen tuottamansa ylipaino ei tuntuvasti lisännyt _Dreamin_
purjehduskustannuksia. Jos Seng-Vu matkustikin ilmaiseksi, niin
varmaankaan hänen matkansa ei maksanut senttiäkään William W.
Kolderupin kukkarolle.
Hänen läsnäolonsa laivalla herätti kapteeni Turcottessa kuitenkin erään
mietelmän, jonka erikoisen merkityksen kaiketikin vain hänen
perämiehensä ymmärsi.
"Kyllä se tuottanee meille paljon kiusaa, se kirottu kiinalainen, jos
siksi tulee!... No, sitä pahempi hänelle!"
"Miksikä hän lie salavihkaa hiipinyt _Dreamiin_?" uteli ensimmäinen
perämies.
"Ennen kaikkea siksi, että pääsisi Shanghaihin!" vastas kapteeni
Turcotte. "Hiiteen John ja Johnin pojat!"