T. Artelett, jota nimitetään Tartelettiksi, esitellään asianmukaisesti
lukijalle.
Jos T. Artelett olisi ollut ranskalainen, olisivat hänen maanmiehensä
ihan varmaan nimittäneet häntä leikillisesti Tartelettiksi.
[_Tartelette_ merkitsee: pikku torttu. _Suom_.] Ja koska se nimitys
hänelle sopii, emme epäröi sitä hänestä käyttää. Ja jollei Tartelett
ollutkaan ranskalainen, olisi hänen varsin hyvin sietänyt olla.
Teoksessaan "Matka Pariisista Jerusalemiin" kertoo Chateaubriand
pienestä miehestä, joka "oli puuteroitu ja piti tukkansa käherrettynä
kuten ennen vanhaan, käytti kypsymättömän omenan väristä nuttua, pitkiä
droguet-kankaisia liivejä, muslimista poimukaulusta ja kalvosimia
samasta aineesta, vingutti käsiviulua ja tanssitti irokeeseilla
_Madelon Friquetia_".
Kalifornialaiset eivät ole irokeeseja, se vielä puuttuisi, mutta
Tartelett toimi siitä huolimatta tanssin- ja plastiikan opettajana
Kalifornian pääkaupungissa. Jollei hänen oppituntejansa maksettukaan
majavannahoilla ja karhunliikkiöillä, kuten hänen edeltäjänsä, niin
maksettiin ne dollareilla. Jos hän oppilaistaan puhuessaan ei sanonut:
"nämä arvoisat villit ja nämä armolliset villittäret", johtui se siitä,
että hänen oppilaansa olivat varsin sivistyneitä, ja uskoaksemme
häntä itseänsä, hän ei suinkaan ollut vähän kohottanut heidän
sivistystasoansa.
Vanhapoika Tartelettilla oli viisiviidettä ikävuotta siihen aikaan, kun
hänet lukijoillemme esittelemme. Mutta kymmenkunta vuotta sitten oli
hänen avioliittonsa erään jo kypsyneen neitosen kanssa ollut
toteutumaisillaan.
Silloin ja sitä varten pyydettiin häneltä "pari, kolme riviä" iästään,
persoonastaan ja asemastaan, ja hän katsoi velvollisuudekseen vastata
seuraavaan tapaan, mikä säästää meiltä vaivan piirtää hänen kuvansa
siveellisessä samoin kuin ruumiillisessakin merkityksessä.
Hän on syntynyt 17. p. heinäkuuta vuonna 1835, neljännestä yli kolme
aamulla.
-- Hän on viiden jalan, kahden tuuman ja kolmen linjan pituinen.
-- Hänen paksuutensa lanteiden kohdalta on täsmälleen kaksi jalkaa ja
kolme tuumaa.
-- Hänen painonsa, joka viime vuodesta oli lisääntynyt kuudella
naulalla, on sataviisikymmentäyksi naulaa ja kaksi unssia.
-- Pää on pitkulainen,
-- Hiukset, joita otsalla on harvassa, ovat harmahtavan
kastanjanruskeat; otsa on korkea, kasvot soikeat, ihonväri tummahko.
-- Silmät -- oivallinen näkö -- ovat harmaanruskeat, silmäripset ja
kulmakarvat vaaleanruskeat; silmäluomet ovat jokseenkin syvälle
painuneet kuoppaansa kaartuvien kulmakarvojen alle.
-- Nenä on keskikokoa, ja siinä on sierettymä vasemman sieraimen
kohdalla.
-- Ohimot ja posket ovat litteät ja karvattomat.
-- Korvat ovat suuret ja litteät.
-- Keskikokoista suuta ei tärvele ainoakaan mädäntynyt hammas.
-- Ohimoita ja vain hiukan suippenevia huulia verhoavat tuuheat viikset
ja tuuhea pujoparta; leuka on pyöreä ja sitäkin varjostaa monivärinen
parta.
-- Pieni kauneustäplä koristaa hänen lihavaa kaulaansa niskan puolelta.
-- Hänen kylpemässä ollessaan saattaa vielä nähdä, että hänen hipiänsä
on valkoinen ja melkein karvaton.
-- Hän on luonnostaan tyyni ja säännöllinen. Vaikka hänen
ruumiinrakenteensa ei ole vankimpia, on hänen suuren kohtuullisuutensa
avulla onnistunut säilyttää terveytensä aivan täydellisenä syntymästään
asti. Hänen henkitorvensa pää on herkkä ja ärtyy helposti; siksipä hän
onkin välttänyt tupakoimispahetta. Hän ei myöskään käytä väkijuomia, ei
kahvia, ei liköörejä, ei edes miedontamatonta viiniä. Sanalla sanoen,
kaikesta, mikä voisi ärsyttää hänen hermostonsa, hän terveydenhoitonsa
vuoksi mitä ankarimmin kieltäytyy. Heikko olut ja veteen sekoitettu
viini ovat ainoat juomat, joita hän vaaratta voi nauttia.
Varovaisuuttaan saa hän kiittää siitä, että hänen ei ole koskaan
tarvinnut kääntyä lääkärin puoleen siitä asti kun maailmaan tuli.
-- Hänen eleensä ovat välittömät ja vilkkaat, hänen liikkeensä pirteät,
hänen luonteensa suora ja avonainen. Sitäpaitsi hän menee
hienotunteisuudessa ihan äärimmäisyyteen asti, ja niinpä hän pelosta,
että tekisi naisen onnettomaksi, on tähän saakka epäröinyt antautua
avioliiton siteihin.
Sellainen oli Tartelettin itsensä esittämä todistus, mutta niin
viehättävä kuin tämä kuva olisikin saattanut olla määrättyyn ikään
ehtineelle neitoselle, raukesi suunniteltu liitto. Opettaja jäi siis
vanhaksipojaksi ja jatkoi oppituntiensa antamista tanssissa ja hyvässä
ryhdissä.
Juuri siihen aikaan hän tätä varten saapui William W. Kolderupin
taloon. Kun sitten aikaa myöten oppilaat hänet vähitellen jättivät, jäi
hän ikäänkuin vaunujen viidenneksi pyöräksi tämän äveriään perheen
henkilökuntaan.
Hiukan naurettavista ominaisuuksistaan huolimatta hän oli joka
tapauksessa kunnon mies. Häneen kiinnyttiin. Hän rakasti Godfreytä,
samoin Phinaa, ja nämäkin vuorostaan pitivät hänestä. Eikä hänellä enää
ollut kuin yksi kunnianhimo maailmassa: istuttaa heidän mieleensä
kaunotaiteensa kaikki hienoudet, tehdä heistä hyvään ryhtiin nähden
kaksi täydellistä olentoa.
Ja nyt -- kukapa sitä uskoisi? -- juuri opettaja Tartelettin valitsi
William W. Kolderup sisarenpoikansa toveriksi tälle suunnitellulle
matkalle. Niin, hänellä oli jonkun verran aihetta luulla, että
Tartelettilla ei ollut varsin vähäistä osaa Godfreyn kiihkeään
matkustusintoon, jotta tämä vieraisiin maihin tutustumalla saisi
sopivan viimeistelyn kasvatukselleen. William W. Kolderup päätti siis
toimituttaa heidät yhdessä matkalle. Jo seuraavana päivänä, huhtikuun
16:na, hän kutsutti tanssinopettajan työhuoneeseensa.
Pohatan pyyntö oli Tartelettille käsky. Opettaja lähti huoneestansa
pieni viulunsa, _pochette_, kainalossaan ollakseen valmiina kaikkiin
tilanteihin. Hän nousi palatsin pääportaita akateemisen siroin askelin,
kuten tanssinopettajalle sopii, kolkutti työhuoneen ovelle, astui
sisään, ruumis puolikumarassa, kyynärpäät pyörennettyinä, hymysuin, ja
odotti kolmannessa asennossa sovitettuaan jalkansa ristiin toisen
toisensa edelle puolelta pituudeltaan, niin että nilkat hiukan
koskettivat toisiansa ja kärjet olivat käännetyt ulospäin.
Jokainen muu kuin opettaja Tartelett olisi tällaisessa vaappuvassa
tasapainossa horjahtanut kannaltaan, mutta hän osasi pysyä ehdottoman
suorana ja vavahtelematta.
"Herra Tartelett", virkkoi William W. Kolderup, "olen käskenyt kutsua
teidät ilmoittaakseni teille uutisen, joka luullakseni ei teitä
kummastutakaan".
"Onneks' olkoon!" vastasi opettaja, vaikkei William W. Kolderup ollut
laisinkaan aivastanut, kuten olisi saattanut luulla.
"Sisarenpoikani avioliitto lykätään tuonnemmaksi, vuoden tai
puolentoista päähän", jatkoi eno, "ja omasta pyynnöstään lähtee Godfrey
matkoille vanhan ja uuden maailman eri valtioihin".
"Hyvä herra", vastasi Tartelett, "oppilaani Godfrey tuottaa kunniaa
maalle, jossa hän on syntynyt, ja..."
"Ja myöskin plastiikan opettajalle, joka on kehittänyt hänessä hyvää
ryhtiä ja kaunista esiintymistapaa", virkkoi liikemies äänellä, johon
sisältyvää ivallista vivahdusta Tartelett ei ollenkaan huomannut.
Ja tosiaankin hän, luullen sopivaksi pyöräyttää "tanssiliikkeen",
siirteli jalkojansa vuorottain eräänlaisessa sivuille päin liukuvassa
tahdissa. Sitten hän taivuttaen keveännotkeasti polveaan kumarsi
William W. Kolderupille.
"Olen ajatellut", jatkoi tämä, "että teille varmaan olisi hiukan
tuskallista erota oppilaastanne".
"Se tuska tuntuisi varsin kipeältä", vastasi Tartelett, "mutta jos
täytyy..."
"Ei täydy", ehätti William W. Kolderup, jonka tummat kulmakarvat
rypistyivät.
"Ah!..." vastasi Tartelett.
Hiukan hätääntyneenä astahti viimemainittu poljennollisesti taaksepäin
siirtyäkseen kolmannesta asennosta neljänteen. Sitten hän jätti
molempain jalkojensa välille niiden leveyden suuruisen alan -- olematta
kenties täysin tietoinen tästä liikkeestänsä.
"Niin", lisäsi rahamies lyhyesti ja äänellä, joka ei sallinut
vastauksen varjoakaan, "olen ajatellut, että olisi tosiaan julmaa
eroittaa opettaja ja oppilas, jotka niin hyvin ymmärtävät toisiansa!"
"Tietysti... matkat!..." vastasi Tartelett, joka ei näkynyt tahtovan
käsittää.
"Niin... tietysti!..." toisti William W. Kolderup, "matkat eivät
ainoastaan tuo esille sisarenpoikani lahjoja, vaan myöskin sen
opettajan kyvyt, jota hän saa kiittää mallikelpoisesta ryhdistään!"
Koskaan ei tämän suuren lapsen päähän ollut pälkähtänyt, että hänen
jonakuna päivänä täytyi lähteä San Franciscosta, Kaliforniasta ja
Amerikasta pitkille merimatkoille. Nämä ajatukset eivät olisi voineet
juolahtaa sellaisen miehen mieleen, joka oli paremmin tutustunut
balettitaiteeseen kuin matkoihin ja joka vielä ei tuntenut edes
pääkaupungin ympäristöä muutaman kymmenen kilometrin laajuudelta. Ja
nyt hänelle tarjottiin tilaisuus -- ei, hänen annettiin ymmärtää, että,
tahtoi tai ei, hänen oli lähdettävä kotiseudultaan omassa nahassaan
kokemaan kaikki vaivat ja hankaluudet, joita tuo hänen Godfreylle
suosittelemansa liikkuva elämä toisi mukanaan! Siinä oli tosiaan
kylliksi hämmentämään niin vähän vankkoja aivoja kuin onnettoman
Tartelettin, joka ensi kertaa eläissään tunsi vaistomaisen väristyksen
viidenneljättä vuoden harjoitusten notkistamissa säärilihaksissaan!
"Mutta kenties..." virkkoi hän, koettaen palauttaa huulilleen
balettimestarin alituisen hymyn, joka oli niiltä hetkiseksi poistunut,
"kenties... en ole sovelias..."
"Kyllä kelpaatte!" vastasi William W. Kolderup, niinkuin vastaa mies,
jonka kanssa on turha väitellä.
Kieltäytyminen oli mahdotonta. Tartelett ei sitä edes ajatellutkaan.
Mitäpä hän tässä talossa oli? Kapine, mytty, tavarakolli, jonka saattoi
lähettää kaikkiin maailman ääriin! Mutta suunniteltu retki häntä
sittenkin hiukan hermostutti.
"Ja milloin on lähdettävä?" kysyi hän yrittäen asettua jälleen
akateemiseen asentoon.
"Kuukauden kuluessa."
"Ja mille myrskyisille merille herra Kolderup on päättänyt lähettää
minut oppilaani kanssa purjehtimaan?"
"Ensiksi Isolle valtamerelle."
"Ja missä maailman kolkassa saan ensi kerran astua maihin?"
"Uuden Seelannin maaperällä", vastasi William W. Kolderup. "Olen
huomannut, että uusseelantilaiset eivät pyöritä asianmukaisesti
kyynärpäitänsä!... Te korjaatte heissä sen vian!"
Näin valittiin tanssinopettaja Tartelett Godfrey Morganin
matkatoveriksi.
Liikemiehen päännyökkäys ilmaisi hänelle sitten, että keskustelu oli
loppunut. Hän poistui siis hieman liiaksi liikutettuna, jotta hänen
lähtönsä ja se erikoinen sirous, jota hän esiintymisessään aina käytti,
eivät tässä vaikeassa tehtävässä olisi jättäneet toivomisen varaa.
Ensi kertaa eläissään Tartelett, hämmästyksessään unohtaen taiteensa
alkeellisimmat säännöt, astui jalat sisäänpäin kääntyneinä.
V
Lähtövalmistuksia ja lopuksi todellinen matkallelähtö.
Asia oli nyt kerta kaikkiaan päätetty. Ennen tuota pitkää kahdenmatkaa
elämän läpi, jota nimitetään avioliitoksi, Godfrey tekisi kiertomatkan
maailmassa -- mikä toisinaan on vielä vaarallisempaa. Mutta hän uskoi
palaavansa perin karaistuna ja, lähdettyään nuorukaisena, olevansa
takaisin tullessaan täysi mies. Hän saisi nähdä, tehdä huomioita,
vertailla. Hänen uteliaisuutensa tulisi tyydytetyksi. Sitten hän voisi
huoleti elää tyyntä ja rauhallista elämää nauttien perheonnesta, jota
mikään kiusaus ei häntä enää viettelisi jättämään. Oliko hän väärässä
vai oikeassa? Oliko hän menossa hyvään ja terveelliseen kouluun, jossa
saavutettu oppi olisi hänelle eduksi? Jätämme tähän kysymykseen
vastaamisen tulevaisuuden huoleksi.
Sanalla sanoen, Godfrey oli riemuissaan.
Levottomana, vaikkei antanut kenenkään sitä huomata, alistui Phina
kihlattunsa opintomatkaan.
Opettaja Tartelett, joka tavallisesti oli niin jänteväsäärinen,
kaikissa tanssitaidon tasapainotempuissa koulittu, oli menettänyt
tavallisen ryhtinsä ja yritti turhaan saada sitä takaisin. Hän horjui
kamarinsa parkettilattiallakin ikäänkuin olisi jo astellut aaltojen
kiikuttamassa ja tyrskyjen puskemassa laivassa hyttinsä permannolla.
William W. Kolderup taas oli päätöksensä tehtyään käynyt
harvapuheiseksi, varsinkin sisarenpoikansa parissa. Hänen suljetut
huulensa ja luomien alle puoliksi kätketyt silmänsä ilmaisivat, että
jokin tuuma oli pälkähtänyt tuohon päähän, jossa tavallisesti
haudottiin suuria ja rohkeita liikeyrityksiä.
-- No, sinä tahdot matkustaa, -- jupisi hän toisinaan, -- matkustaa sen
sijaan, että menisit naimisiin, jäisit kotiisi aivan jouten nauttimaan
onnestasi!... Sama se, sinä saat matkustaa!
Valmisteluihin ryhdyttiin heti.
Kaikkein ensimmäiseksi nousi kysymys matkasuunnitelmasta; sitä oli
pohdittava ja lopuksi tehtävä päätös.
Lähtisikö Godfrey etelään, itään vai länteen päin? Se oli ensin
ratkaistava.
Jos hän lähtisi etelän kautta, niin Panamasta Kaliforniaan ja
Brittiläiseen Columbiaan liikettä välittävä höyrylaivayhtiö ja
senjälkeen Packet Southampton Rio Janeiro Company huolehtisivat hänen
saattamisestansa Eurooppaan.
Jos hän lähtisi itään päin, niin Tyynenmeren suuri rautatie voi
muutamassa päivässä kuljettaa hänet New Yorkiin ja sieltä hän saattoi
Cunard-, Inman-, White-Star-, Hampurin--Amerikan tai ranskalaisen
Transatlantique-linjan laivoilla purjehtia vanhan maailman rannikoille.
Jos hän tahtoi lähteä matkalleen lännen kautta Steam Transoceanic
Golden Age-linjalla, niin hänen olisi helppo saapua Melbourneen ja
sitten Suezin kannakselle Peninsular Oriental Steam Companyn
höyrylaivoilla.
Kulkuneuvoista ei ollut puutetta, ja niiden matemaattisen tarkasti
toisiinsa sovitettujen lähtöaikojen vuoksi on matka maailman ympäri
enää vain huviretki.
Mutta näin ei matkustaisi Friscon pohatan sisarenpoika ja perillinen.
Ei! William W. Kolderupilla oli kauppaliikettänsä varten kokonainen
laivasto purje- ja höyryaluksia. Hän oli siis päättänyt asettaa yhden
näistä laivoista nuoren Godfrey Morganin käytettäväksi aivan kuin olisi
ollut kysymyksessä huviretkelle aikova prinssi, joka matkustelee isänsä
alamaisten kustannuksella.
Hänen käskystään varustettiin vankka kuudensadan tonnin vetoinen ja
kahdensadan hevosen voimainen höyrylaiva _Dream_ (Unelma). Sen
päälliköksi tuli kapteeni Turcotte, vanha merikarhu, joka oli jo
purjehtinut kaikilla valtamerillä ja kaikilla leveysasteilla. Tällä
oivallisella ja karaistulla, pyörremyrskyihin, tyfoneihin ja tuimiin
tuulispäihin tottuneella viisikymmenvuotiaalla merimiehellä oli
ammatissaan jo neljänkymmenen vuoden kokemus. Panna huppulakki päähänsä
ja uhmata hirmumyrskyä oli vain leikkiä tälle "matruusille", jota ei
koskaan ollut kiusannut muu kuin "maakipu", milloin hän nimittäin oli
satamassa. Ja tästä alituisesta oleskelusta laivan keinuvalla kannella
hänelle oli jäänyt tapa aina vaappua oikealle, vasemmalle, eteenpäin ja
taaksepäin: hänen liikkeissään oli aaltojen ja tyrskyjen tahtia.
Perämies, koneenkäyttäjä, neljä lämmittäjää, kaksitoista
matruusia, kaikkiaan kahdeksantoista henkeä, oli määrätty _Dreamin_
miehistöksi; ja vaikka alus tyytyi rauhallisesti kulkemaan kahdeksan
meripenikulmaansa tunnissa, niin siitä huolimatta sillä oli oivallisia
meriominaisuuksia. Vaikkapa se ei ollutkaan kyllin nopea korkeassa
aallokossa laineen harjalla viillättämään, niin eipä aalto myöskään
kuohahtanut sen ylitse, mikä etu hyvin korvaa keskinkertaisen vauhdin,
varsinkin kun ei ole mitään kiirettä. Sitä Paitsi _Dream_ oli taklattu
kuunariksi, ja edullisen tuulen vallitessa se saattoi aina levittää
viidensadan neliömetrin laajuisen purjeittensa pinnan höyryvoimansa
avuksi.
Ei kuitenkaan pidä uskoa, että _Dreamin_ matka oli aiottu pelkäksi
huviretkeksi. William W. Kolderup oli liian käytännöllinen mies, jotta
ei olisi koettanut saada hyötyä viidentoista- tai kuudentoistatuhannen
meripenikulman retkestä, joka ulottui maapallon kaikille merille. Hänen
laivansa tosin lähti lastitta, mutta se oli helppo pitää hyvässä
liikkumiskunnossa täyttämällä vedellä sen _water-ballastin_. [Osastoja,
jotka voidaan laivaa ollessa lastittomana täyttää vedellä, niin että se
pysyy lastilinjassa.] Täten se olisi tarpeen tullen voitu upottaa
kannen tasalle. Myöskin oli rikas liikemies päättänyt antaa aluksen
matkalla poiketa erinäisiin toimistoihinsa. Niin se kulkisi
markkinapaikasta toiseen. Olkaa huoleti: kapteeni Turcotte kyllä osaisi
ansaita matkan kustannukset. Godfrey Morganin oikku ei tuottaisi enon
rahakirstuihin dollarinkaan tappiota! Näin menetellään hyvin
hoidetuissa kauppaliikkeissä.
Kaikki tämä päätettiin pitkissä, hyvin salaisissa neuvotteluissa, joita
William W. Kolderupilla oli kahdenkesken kapteeni Turcotten kanssa.
Mutta näytti siltä, että tämän kuitenkin niin yksinkertaisen asian
järjestely ei sujunut aivan itsestään, sillä kapteenin täytyi monet
kerrat käydä liikemiehen työhuoneessa. Hänen sieltä lähtiessään
olisivat teräväsilmäisemmät havaitsijat kuin talon vakinaiset vieraat
huomanneet, että hänen kasvoillaan oli omituinen ilme, että tukka oli
pystyssä kun tuulen tuivertama, ikäänkuin hän olisi kuumeisella kädellä
riuhtonut hiuksiansa, ja että koko hänen ruumiinsakin vaappui ja
kiikkui tavallista rajummin. Omituisista äänen korostuksista
olisi myöskin saattanut kuulla, että neuvottelut eivät käyneet
myrskyttömästi. Suorasuinen kapteeni Turcotte osasi näet varsin hyvin
pitää puoliaan William W. Kolderupia vastaan, joka rakasti ja
kunnioitti häntä kylliksi sietääkseen hänen vastaväitteitään.
Vihdoin näkyi kaikki järjestyvän. Ken oli antanut perään, William W.
Kolderup vai Turcotte? En uskalla siitä vielä lausua mielipidettäni,
kun en tunne heidän varsinaista väittelyjensä aihetta. Mutta pikemmin
löisin vetoa kapteenin puolesta. Oli miten oli, mutta viikon
keskustelujen jälkeen näkyivät liikemies ja merikarhu päässeen
yksimielisyyteen. Mutta sittenkin Turcotte yhä mutisi hampaittensa
välistä:
-- Vieköön minut viisisataatuhatta paholaista ja paiskatkoon minut
hornan mustan kattilan pohjaan, jos minä, Turcotte, koskaan olisin
aavistanut saavani tällaista hommaa!
_Dreamin_ varustaminen sujui varsin nopeasti, eikä sen kapteeni
laiminlyönyt mitään saattaakseen sen merikuntoon kesäkuun ehtiessä
puoliväliin. Se oli tarkastettu telakassa, ja sen huolellisesti
mönjävärillä maalattu pohjapuu välkkyi kirkkaan punaisena sen runkoa
vasten.
San Franciscon satamaan saapuu joukottain kaikenlaisia ja kaikkiin
kansallisuuksiin kuuluvia laivoja. Eivätkä kaupungin säännöllisesti
pitkin rannikkoa rakennetut satamasillat olisi enää moneen vuoteen
riittäneet tavaroiden lastaamiseen ja purkamiseen, jolleivät
insinöörit olisi keinotekoisesti rakentaneet useita mereen pistäviä
lisälaitureita. Punakuusisia paaluja oli upotettu veteen, ja niiden
varaan oli laskettu lankuista alaltaan muutaman neliömailin laajuisia
laitureita. Siten kylläkin samassa määrässä riistettiin alaa lahdelta;
mutta lahtihan oli avara. Täten oli saatu todellisia lastauspengermiä,
joita nostoranat ja tavaramytyt peittivät ja joiden luo molempain
suurempain valtamerten höyrylaivat, Kalifornian jokien höyryveneet,
kaikkien maiden kutterit ja amerikkalaiset rannikkoalukset voivat
toisiansa murskaamatta asettua mitä parhaimpaan järjestykseen.
Erääseen tällaiseen keinotekoiseen laivasiltaan, joka sijaitsi
Wharf-Mission-Streetin äärimmäisessä päässä, oli _Dream_ vankasti
köytetty, sitten kun se oli palannut telakalta.
Mitään ei laiminlyöty, jotta Godfreyn matkaa varten määrätty
höyrylaiva voisi purjehtia mitä parhaimmissa olosuhteissa.
Muonituksesta ja kaikesta muusta pidettiin mitä tarkin huoli. Taklaus
oli mallikelpoisessa kunnossa, kattila tarkastettu ja koneessa
oivallinen potkuri. Otettiinpa laivaan kaiken varalta ja helpottaakseen
yhteyttä satamien kanssa höyrypursikin, nopea ja uppoamaton, josta
olisi paljon hyötyä purjehduksen kestäessä.
Sanalla sanoen, kesäkuun 10 päivänä oli kaikki valmista. Ei muuta kuin
lähteä ulapalle. Kapteeni Turcotten purjeita hoitelemaan ja konetta
käyttämään hankkimat miehet olivat valioväkeä, ja niitä parempia tuskin
olisi seudulta ollut saatavissa. Varsinainen karja eläviä elukoita:
pitkäkuonoisia porsaskaniineja, lampaita, vuohia, kukkoja ja kanoja oli
sijoitettu välikannelle; vatsantarpeiden tyydyttämiseksi oli sitäpaitsi
vielä varattu monet laatikolliset parhaita säilykkeitä.
Mitä _Dreamin_ matkaohjelmaan tulee, oli se epäilemättä ollut noiden
pitkien neuvottelujen aiheena, joita William W. Kolderupilla ja hänen
kapteenillaan oli ollut. Tiedettiin vain, että ensimmäinen
poikkeamispaikka, mikä mainittiin, oli Uuden Seelannin pääkaupunki
Auckland -- paitsi milloin jatkuvista vastatuulista aiheutunut
kivihiilentarve pakottaisi hankkimaan lisää polttoainetta jostakin
Tyynen meren saariryhmästä tai jostakin Kiinan satamasta.
Kaikki nämä yksityisseikat eivät muuten paljoa huolestuttaneet
Godfreytä siitä hetkestä asti, kun hän tiesi pääsevänsä merille; eikä
niistä laisinkaan välittänyt Tartelett, joka häiriintyneessä mielessään
päivä päivältä yhä enemmän liioitteli matkan mahdollisia vaaroja ja
selkkauksia.
Enää oli vain yksi muodollisuus jäljellä: valokuvien hankkiminen.
Kihlautunut ei voi säädyllisesti lähteä pitkälle matkalle maapallon
ympäri viemättä mukanaan rakastettunsa valokuvaa ja jättämättä hänelle
omaansa.
Matkailijaksi puettuna meni siis Godfrey Montgomery-Streetin
valokuvaajain Stephenson & C:on käsiteltäväksi, ja kävelypuvussaan
uskoi Phinakin hurmaavat, mutta hiukan murheelliset piirteensä auringon
kiinnitettäviksi taitavien ammattimiesten levylle.
Sekin oli tavallaan yhdessämatkustamista. Phinan valokuvalla oli
erikoisesti määrätty paikkansa Godfreyn hytissä, sulhasmiehen kuvalla
taas nuoren tytön neitsytkammiossa. Mitä Tartelettiin tulee, joka ei
ollut sulhasmies eikä suinkaan siksi aikonutkaan, päätettiin kuitenkin
asiaankuuluvaksi uskoa hänenkin kuvansa valonaralle levylle. Mutta
olivatpa valokuvaajat kuinka taitavia tahansa, he eivät voineet saada
tyydyttävää mallikorttia. Häälyvä kuvalaatta ei koskaan näyttänyt muuta
kuin sekavaa sumua, josta olisi ollut mahdotonta tuntea kuuluisaa
tanssin- ja plastiikanopettajaa.
Se johtui siitä, että, mikä häntä sitten lienee vaivannutkin, kuvattava
ei voinut olla liikkumatta -- kaikista houkutteluista huolimatta, joita
tämänlaatuisissa kuvaamoissa käytetään.
Koetettiin toisia, nopeampia keinoja, koetettiin ottaa
silmänräpäyskuvia. Mahdotonta! Tartelett kiikkui ja keinui jo
ennakolta aivan kuin _Dream_-laivan kapteeni. Täytyi luopua yrityksestä
ikuistaa tämän merkillisen miehen piirteitä. Korvaamaton vahinko
jälkimaailmalle, jos -- mutta poistakaamme mielestämme sellainen
ajatus! -- jos Tartelett luullessaan lähtevänsä vanhaan maailmaan
matkustaisikin siihen toiseen maailmaan, josta kukaan ei palaa.
Kesäkuun 9 päivänä oltiin valmiit. _Dreamin_ tarvitsi vain nostaa
ankkuri ja levittää purjeensa. Sen paperit, lastikirjat, rahtisopimus,
vakuutuskirjat olivat kunnossa, ja kahta päivää aikaisemmin oli
Kolderupin liikkeen asiamies lähettänyt viimeisetkin allekirjoitukset.
Sinä päivänä tarjottiin Montgomery-Streetin palatsissa upeat
lähtöaamiaiset. Juotiin Godfreyn matkan onneksi ja toivottiin hänen
pian palaavan.
Godfreykin tunsi mielensä liikutetuksi eikä hän yrittänytkään sitä
salata. Phina osoittautui häntä lujemmaksi. Tartelett taas upotti
pelkonsa muutamaan lasilliseen samppanjaa, jonka vaikutus jatkui
lähtöhetkeen asti. |Hän oli unohtamaisillaan taskuviulunsakin, joka
tuotiin hänelle viime hetkellä, kun _Dream_ irroitettiin laiturista.
Viimeinen hyvästijättö tapahtui laivalla, viimeiset kädenpuristukset
vaihdettiin perähytissä. Sitten kone muutamalla potkurinkierrolla
loitonsi höyrylaivan rannasta.
"Hyvästi, Phina!"
"Jumalan haltuun, Godfrey!"
"Taivas teitä johtakoon!" toivotti eno.
-- Ja saatelkoon meidät ennen kaikkea takaisin, jupisi tanssimestari
Tartelett.
"Äläkä milloinkaan unohda, Godfrey", lisäsi William W. Kolderup,
"mietelausetta, joka _Dreamilla_ on peräpeilissään:
"Confide, recte agens."
[Luota, kun teet oikein. _Suom_.]
"En milloinkaan, eno Will! Hyvästi, Phina!"
"Hyvästi, Godfrey!"
Höyrylaiva lähti liikkeelle, ja nenäliinoja heilutettiin niin kauan kun
se oli rantalaiturilta näkyvissä, vieläpä vähän kauemminkin.
Pian oli San Franciscon satamalahti, laajin maailmassa, kuljettu,
_Dream_ lipui ahtaan Golden Gaten, sataman suun, läpi ja sitten se
keulavantaallaan halkoi Tyynen valtameren aaltoja. Tuntui siltä kuin
tuo "kultaportti" olisi sulkeutunut sen jälkeen.