-- Kiitoksia vain!
-- Kiitos, kiitos!
Poistuvat puhellen. Lindevall ja Storm jäävät.
STORM vieläkin kiihtyneenä, vaikka hän on tähän asti koettanut sitä
huolellisesti peittää. Voitko sinä ymmärtää, mitä tuo Göös oikein
tarkoitti...? Kun tekee suoranaisen skandaalin...
LINDEVALL. En usko, että hän mitään tarkoitti... juovuksissa oli. Mutta
tiedätkö, minä ihailin sinun mielenmalttiasi, kun jaksoit hillitä
itsesi... Ei sinun enää tuosta tulisuudestasi tarvitse olla
huolissasi.. --
STORM miltei alakuloisesti. Kiitos vain, veli hyvä, myötätunnostasi...
Kyllä se äsken vaikealta tuntui, mutta koetan aina täst'edeskin...
LINDEVALL. Oikein! -- (Kiihtyen) -- Ja ellei tuo aasi pyydä sinulta
anteeksi viimeistään huomisaamuna -- niin hän joutuu minun kanssani
tekemisiin...
STORM lyöden häntä olkapäälle, hymyillen. No veikkonen! Nythän minä
saan jo ruveta _sinua_ varottelemaan.
MIRJAM ilmestyen ovelle, leikillisesti. Mutta herra Lindevall! Tehän
viivytätte meidän uutta vierastamme!
LINDEVALL samoin. En mitenkään! Te neiti, saatte hänet nyt heti
paikalla haltuunne! Minä jätän hänet tähän ja riennän teetä ottamaan.
-- (Pysähtyy ovelle, uhaten sormellaan) -- Mutta, mutta...
MIRJAM nauraen. Olkaa vain rauhassa, herra Lindevall!
Lindevall poistuu.
MIRJAM astuu nopeasti Stormin luokse ja tarttuu hänen käteensä. Minä
olen kaiken aikaa nähnyt, miten levoton te olette ollut... Minä pyydän:
haihduttakaa vihdoinkin mielestänne tuo...
STORM epäröiden. Enhän minä mitään...
MIRJAM. Älkää kieltäkö, minä kyllä näin... Oi jospa tietäisitte miten
pahoillani olen, että teille minun luonani sattui tuollainen ikävyys!
STORM lämpimästi. Neiti hyvä... älkäämme puhuko siitä! Vaikka olisi
sattunut mitä tahansa, niin sen korvaa kymmenkertaisesti teidän
seuranne.
MIRJAM tekeytyen lempeän moittivaksi. Tekin, herra Storm! Minä luulin,
että te olisitte kokonaan toisenlainen kuin muut, jotka aina
imartelevat... Mutta nyt huomaan pettyneeni.
STORM. Kuulkaa, minä vakuutan kunniasanallani, etten imarrellut!
Tiedättekö neiti, siitä asti kun näin teidät kerran Opheliana, olette
te aina ollut mielessäni. Olisin niin mielelläni tahtonut tuntea teidät
lähemmin.
MIRJAM veitikkamaisesti. Mikä olisi teidät siitä estänyt, jos asia
olisi niinkuin sanotte...?
STORM epävarmasti. Emme ole tavanneet siten, että... olisi ollut...
MIRJAM. Olimmehan me yhdessä tuomari Lindevallin luona...
STORM. Niin -- mutta siellä en saanut edes pienintäkään tilaisuutta
puhua kanssanne kahdenkesken. -- (Hiljaa, kiihkeästi) -- Ja nyt kun
minulla vihdoinkin on tilaisuus siihen... kun tunnen itseni siitä hyvin
onnelliseksi -- silloin te sanotte, että minä imartelen.
MIRJAM hiljaa, kiehtovasti. Minä olen hyvin pahoillani... mutta myöskin
iloinen... jos olin väärässä.
STORM. Te olitte väärässä... Ettekö te sitten usko minua?
MIRJAM heittäen äkkiä kaiken teeskentelyn. Olen tehnyt teille väärin,
antakaa minulle anteeksi... Minä uskon teitä täydellisesti... Niin --
minä olen vakuutettu siitä, ettette koskaan puhu muuta kuin totta...
Ettekä voi uskoa, miten hyvin ymmärsin teidät äsken. Sillä minäkin olen
orpo...
STORM lämpimästi. Niinkö? Tekin... Silloin te kyllä ymmärrätte... Te
tunnette silloin tuon tunteen.
MIRJAM liikutettuna. Tunnen, tunnen... Eikä kukaan muu kuin se, joka on
sen kokenut, saatakaan käsittää, kuinka kauhealta tuntuu, kun ihminen
ensikerran tajuaa, että suloinen lapsuus on auttamattomasti, ikuisesti
kadotettu -- kun tuntee, ettei saa siitä yhtä ainoata päivää
takaisin... Ei nähdä koskaan äitiään, vaikka kuinka polttavasti
kaipaisi... Silloin tuntuu kuin särkyisi jotakin...
Äänettömyys.
STORM on katsonut Mirjamiin kuin huumaantuneena; kiihkeästi. Oi minä en
tahdo voida uskoa sitä, että me olemme vasta äskettäin tutustuneet!
Minusta tuntuu kuin olisin tuntenut teidät kauan, jo lapsuudesta
asti... Eikä kukaan ole vielä koskaan osoittanut minulle tuollaista
ymmärtämystä.
MIRJAM sisäisellä innostuksella. Se johtuu ehkä siitä, että
kohtalossani on jotain samanlaista kuin teidänkin... Ja minä olen
varma, että tulen muistamaan tämän illan hyvin kauan... aina... Ja kun
en tiedä koska teidät taas näen -- niin tahtoisin sanoa, että... että
te tietämättänne olette taiteilija...
STORM luoden katseensa alas. Nyt minun täytyy ruveta syyttämään teitä
samasta rikoksesta, josta te äsken minua syytitte...
MIRJAM hieman hämmentyen; hurmaavasti hymyillen. Niin -- me taidamme
sitten molemmat olla syyllisiä...
STORM tarttuen hänen käteensä; tulisesti. Jospa te tietäisitte,
miten...
LUND ilmestyy ovelle, katsoo terävästi Stormia ja lausuu kumartaen.
Anteeksi... minä en huomannut...
Poistuu.
STORM kummastellen. Miksi herra Lund katsoi minuun niin merkillisesti?
Lieneekö hän suuttunut?
MIRJAM hämillään. Mistäpä hän olisi suuttunut...? Se on vain
mielikuvitusta...
STORM. Ei, ei se ole mielikuvitusta... minä näin sen. -- (Iloisesti) --
Mutta sehän on samantekevää! Minä en välitä koko maailmasta!
Vieraita tulee sisään.
STORM
hämmentyen. Niin... niin, sitä minun piti vielä kysymän, että saammeko
nyt pian nähdä teitä jossakin suuressa osassa?
MIRJAM. Harjoittelemme par'aikaa Romeota ja Juliaa -- jossa esiinnyn
Juliana.
LINDEVALL joka on tullut heidän seuraansa. Sepä on hauska uutinen!
Tulee olemaan suuri nautinto nähdä teidät Juliana.
MIRJAM. Jospa nyt onnistuisin...
LINDEVALL. Sehän on ilman muuta selvä!
STORM. Koska ensi-ilta onkaan?
MIRJAM huolettomasti. Oh, siihen on vielä kuukausi!
Kaikki vieraat alkavat lähteä. Kättelevät Mirjamia.
Vain epäselvästi kuuluu seuraavia ääniä.