Krag lunasti piletin toiseen luokkaan ja varmuuden vuoksi aina
Göteborgiin saakka.
Kulkiessaan verkkaan vaunujen läpi huomasi hän pienen naissalapoliisin
eräässä naisvaunussa. Hän oli kovin somasti ja aistikkaasti puettuna.
Pieni matkalaukku oli hänellä jalkojensa vieressä. Hän vietti aikansa
lukemalla romaania.
"Siinä on meillä se laukku", ajatteli Krag, "jota hän tarkoittaa
varastettavaksi. Se on sama laukku, jota hän viime kerrallakin käytti."
Fredrikshaldissa meni nuori nainen syömään. Krag tahtoi saada selville
miten kauvas hän aikoi matkustaa ja kysyi sen tähden konduktööriltä,
oliko useita matkustajia matkalla Kornsjöhön.
"Ei", vastasi konduktööri, "ei niin kovin montaa, ainoastaan tuo
viheriäpukuinen nainen."
Puolen tunnin kuluttua juna pysähtyi Kornsjössä, ja nainen astui
junasta pois.
Krag tähysteli ikkunan läpi ja voi hän pimeässä selvästi huomata hänen
katoavan hotellin suuntaan.
"Siellä pysyy hän aina aamuun saakka ja sitten tapaamme toisemme
paluumatkalla", ajatteli Krag.
Salapoliisi oikaisi itsensä pitkäkseen eräässä vaunussa ja nukkui aina
siihen saakka kunnes juna lähestyi Mellerudia. Silloin oli pimeä yö.
Krag meni hotelliin ja nukkui seitsemään saakka.
Mannermaanjuna kulki ohi vasta pari tuntia myöhemmin, mutta Kragilla
oli uutteraa työtä pukeutumisessa sillä hänen täytyi vaihtaa taasen
valepukua.
Krag avasi suuren matkalaukkunsa ja otti sieltä erään tummanharmaan
syystakin, englantilaista muotia olevat vaatteet, pyöreäperäisen hatun,
useammanlaisia ihomaaleja j.n.e.
Jo kauvan ennen kuin hotellipalvelija oli noussut ylös, oli Krag
kerrassaan täysissä pukimissaan.
Hän pukeutui kuningas Edwardin-tyyppiin.
Hän näytti varmaankin ohuemmalta kuin brittiläiseltä hallitsijalta,
mutta valepuku oli kuitenkin aivan oivallinen ja sattuvasti tehty.
Kun hän oli valmiina, niin avasi hän käsilaukkunsa ja otti sieltä
pienen pelirasian.
Ensiksi koetti hän Ave Mariaa, ja kun se ei tyydyttänyt häntä, koetteli
hän Sousamarsia, ja senjälkeen marsia "Carmenista." Hän tutki
musiikkikappaleet läpi monta kertaa ja asetti kellolaitteen eri ajoille
Hänellä oli paljon tehtävää, ennen kuin hän sai kellolaitteen toimimaan
tyydyttävästi ja varmasti.
Lopuksi oli hän valmis tässäkin harjoitelmassaan, -- ja samalla tuli
hotellipalvelija paikalle kysyen mitä näytelmää hän oli niin varhain
aamulla toimittanut.
Hotellin eteisvartija tuijotti kovin ihmeissään Kragiin. Se oli sama
mies, joka laski salapoliisin sisään iltaa ennen ja mies ei voinut
ensinkään selittää, millainen muutos oli tapahtunut tässä solakassa,
harmahtavassa herrassa.
"Mitä hittoa?" kysyi mies, "en luule ensinkään, että herra on se sama,
herra näyttää aivan toisenlaiselta kuin eilisiltana", väitti hotellin
eteisvartija, "ei suinkaan herra ole se sama?"
"Kyllä, varmasti olen sama", vastasi Krag, "uskonette kai omia
silmiänne."
Lopuksi ei hän voinut tehdä muuta kuin uskoa silmiään, ja hän tuli
kovin mielenkiintoiseksi, Kragin huomauttaessa hänelle, että hän oli
norjalainen parooni, ja osotti tämän antamalla ylen runsaasti
juomarahoja.
Salapoliisilla ei ollut tapana, niin paljon matkustaneena kuin hän
olikin, antaa juomarahoja, mutta tässä tapauksessa teki hän sen, sillä
hän tahtoi häntä kutsuttavan parooniksi.
Hän virkisteli itseänsä ulkona, kuten ainakin korkeassa asemassa olevat
miehet, kävellessään hotellista alas eräälle pienelle asemalla, joka
oli parin minuutin päässä tiestä.
Pieni käsilaukku oli hänellä kädessä ja hän kielsi juoksupoikia
turmelemasta sitä. Eteisen vartija ja koko hotellipalveluskunta
seisoivat ja kumarsivat.
Junassa pani hän merkille, miten kohteliaita hotellipalvelijat, jotka
hänen matkalaukkunsa kantoivat vaunuun, olivat ja konduktööri kuuli
kutsuttavan häntä _herra parooniksi_.
Juuri tähän hän olikin tahtonut päästä ja tulos siitä olikin se, että
konduktööri kohteli häntä erinomaisella kohteliaisuudella, ja huolehti
siitä, että herra parooni sai paraimman paikan.
Kun hän tuli Kornsjöhön ja oli nousemassa norjan junaan kuulivat
norjalaisetkin konduktöörit paroonista, ja nimittivät häntä parooniksi
jotenka ei eräs sievä tyttö voinut olla sitä kuulematta.
Konduktööri, joka mielellään tahtoi tehdä jotain, jota voitaisiin pitää
niin mahtavalle miehelle palveluksena, kysyi, saisiko hän luvan nostaa
paroonin matkalaukut verkolle.
"Kyllä tämän", sanoi parooni ja osoitti suurinta laukkua, "mutta älkää
rohjetko liikuttaa sitä pienempää." Ja osottaakseen vielä miten arvokas
se oli laski hän kätensä sen päälle. Tämän huomasi se pieni neiti,
ottaessaan paikan vaunussa. Hänen matkalaukkunsa oli eräällä
viereisellä istuimella.
Koska kaikki naisvaunut olivat täynnä ("mikä suuremmoinen matka",
arveli Krag) täytyi neidin jäädä siihen vaunuun missä Krag istui.
Neiti otti romaaninsa, ryhtyen lukemaan sitä. Tupakoiminen oli sallittu
ja Krag sai aiheen ottaa esille hienon, kultaisen savukekotelon, minkä
hän oli saanut lahjaksi eräältä johtavalta valtiomieheltä, jolle hän
kerran oli tehnyt jonkun palveluksen.
Tämä savukekotelo oli koristettu muutamilla eriskummallisilla
rubineilla. Kun hän otti savukkeen kotelosta tuijotti pieni neiti
häneen. Tämä ei tuntenut Asbjörn Kragia. Juna kulki läpi alimman
Smolenenen, ohi Asbedammen, Prästebakken, Fistedalen, Fredrikshaldin,
Sarsbosgin ja Fredikstadin. Neiti ja parooni istuivat paikoillaan
melkein liikkumattomina. Parooni katseli siellä täällä maaseutua ja hän
selaili edelleen romaaniansa. Mutta sattui että neiti välistä katsoi
käsilaukkuaan -- oliko se vielä tallella.
Se oli siellä. Ei kukaan tehnyt yritystäkään varastaa sitä.
Mutta ei myöskään kukaan tehnyt koetta varastaa Asbjörn Kragin laukkua.
Vaunussa ei ollut ainoatakaan ihmistä jota hyvällä syyllä olisi voitu
epäillä sellaiseen varkauteen. Mutta miten käy silloin Asbjörn Kragin
suunnitelmien kanssa, kun ei tapahdu varkausta, sillä kaikkihan riippui
siitä edellytyksestä, että jälleen tulisi joku ryöstämään hänet.