Niin pian kuin neiti oli mennyt, istuutui Krag ja puhkesi hillittömään
nauruun.
Harald Brede oli nolona poliisien puolesta.
Nuori Järven oli syvästi liikutettuna.
"On eräitä asioita, joita ei voi antaa anteeksi", sanoi Brede, "nyt
olet sinä loukannut koko poliisikuntaa tämän lörpöttelevän neidin
takia."
"Kaukana siitä", vastasi Krag, "en ole ensinkään loukannut poliisia.
Toimitan päinvastoin poliisille suuren hyvityksen."
"Mitä aijot?"
"Lähettää hänet jälleen tuleen."
"Ja hän voi vain saavuttaa sen, että tulee varastetuksi, kuitenkaan
löytämättä varasta ja silloin olemme todellisuudessa auttamattomasti
sekoitetut."
"Se on paljon mahdollista, mutta sitten saamme koettaa onnea."
"Älkää vain liiaksi uskaltako", mörisi poliisipäällikkö
virkamiesmäisesti.
"En käsitä", jatkoi Brede, "voivan olla hyödyllistä jälleen toimia tuon
naisen kanssa. En voi sietää häntä elämässäni. Hän on aivan liian
mahdoton, arvelen minä."
"Niin, ja merkityksetön."
"Aivan oikein. Hän on täydellisesti merkityksetön ja sen lisäksi
valheellinen ja tyhmä."
"Mutta kun hän on kaikkea tätä, niin onhan vielä vähemmän tarpeellista,
että käytämme häntä."
"Ei, rakas virkaveli, huolimatta siitä, on hän kovin tarpeellinen."
"Mitä luulet sinä hänen voivan tehdä meille?"
"Kaikkea."
"Ei, tätä käsitän vähimmin ja vähimmin. Sinä et koskaan ole suostunut
mihinkään törkeään pilaan."
"Ei koskaan, paras ystävä, ei koskaan. Tässä tapauksessa tarkoitan
ehdottomasti mitä teen. _Hän_ on tarpeellinen. Pieni tyttö lempeine
kasvoineen on meille todella niin tarpeellinen tässä tapauksessa, että
ilman hänen apuansa on mahdotonta vangita varasta."
"_Vangita_ hänet, sitä kai pitää kutsua toiseksi tehtäväksi. Ensiksi
kai meidän pitää päästä selville kuka varas on?"
"_Sen tiedän jo_."
Poliisipäällikkö pudotti lehden, jota hän juuri luki. Nuori Järven
nousi sohvalta ja Brede tuijotti ihmeissään ystäväänsä.
"Kuinka kauvan sitte?"
"Hetki sitten. Luin nimen paperossinsavun renkaissa."
"Toisin sanoen olet ottanut 'loppuspurtin'."
"Niin, ja nyt on hänet vangittava ja paljastettava ja paljastaa, missä
hän pitää varastettuja tavaroita."
"Mitä aijot nyt tehdä?"
"Niin kuin hyvin muistat, sanoin hetki sitten aikovani matkustaa
itärataa Kornsjöhön."
"Kyllä."
"Mutta nyt olen muuttanut suunnitelmani."
"Etkö ehkä matkustakaan?"
"Matkustan, mutta ensimäisellä junalla."
"Siis samalla kerralla kuin naissalapoliisiko?"
"Niin, mutta hän ei saa tietää mitään siitä, koska en luota hänen
käyttäytymiseensä. Hän voi ajattelemattomalla huomautuksella paljastaa
matkamme tarkoituksen."
"Pukeudutko siis valepukuun?"
"Kyllä, minun täytyy pukeutua paraimpaan valepukuuni joka ylipäänsä on
mahdollinen puettavaksi. Matkustan Mellerudiin jos hän matkustaa
Kornsjöhön."
"Mutta jos hän matkustaakin Mellerudiin?"
"Silloin matkustan Göteborgiin. Paras ystävä, voit olla aivan varma,
ettei hän matkusta Göteborgiin. Mutta nyt ei minulla ole pitkää aikaa
ennen kuin juna lähtee, ja minun täytyy pyytää sinua toimittamaan sen
pienen asian, josta jo puhuimme."
Krag meni sitten kiiruusti konttoriinsa ja ne kolme poliisimiestä,
jotka jäivät huoneeseen, poliisipäällikkö, Järven ja Brede eivät
tuijottaneet niin hiukan murheellisesti toisiinsa.
"On kuten koko ajan olen sanonut", mörisi Brede, "että, joko tulee hän
eräänä kauniina päivänä houreihin, eli myöskin... No niin, ehkä hän
onkin oikeassa. Uskon nyt kaikkien edestä häneen. Ja kun hän tahtoo
saada pienen pelirasian, niin tulee hän sen myös saamaan. Mutta sitten
on myöskin tuleva pelirasia, joka tuleekin rätisemään, paras mitä on
saatavissa."
Sitten läksi Brede mutisten itsekseen ettei hän koskaan ole ottanut
osaa selvillesaamiseen, missä niin monta kummallista esinettä
sekotetaan keskenään -- pelirasia, eräs puoli hullu neiti, valepukuinen
gentlemanni, matkoja sinne ja tänne...
Kun hän neljänneksen kuluttua tuli takaisin ruskea paketti kädessä,
istui ja odotti eräs vieras mies häntä.
Se oli vanhempi, harmahtava mies, kultaisine nenälasineen. Brede piti
häntä jonakin sellaisena kuin lähetystönneuvoksena, lähettiläänä eli
sen tapaisena. Hän kumarsi.
Mutta harmahtava meni häntä vastaan ja sanoi:
"Paras ystävä, en suututa sinua enään tänään näyttelemällä komediaa.
Etkö siis tunne minua?"
Brede seisoi ällistyksissä ja katsoi Kragiin.
"Tämä on todella paras valepuku, jossa tähän saakka olet esiintynyt",
sanoi hän.
"Sehän onkin tarkoitukseni. Katsokaamme pelirasiaa, oletko ostanut
oikeata."
Pelirasia ei ollut paljon suurempi kuin tavallinen seinäkello ja siinä
oli myös viisarit jonka mukaan koneisto voitiin panna soittamaan
mihinkä vuorokauden aikaan tahansa. Asbjörn Krag siirsi viisaria ja
kone soitti erään kaihoisan Ave Marian.
Salapoliisi nyrpisti nenänsä säveleelle.
"Minä siedän jotain eloisampaa musiikkia", sanoi hän.
"Se on helposti järjestettävissä, arveli Brede, toimitusmies takasi,
että sillä voidaan soittaa vähintään 5 à 6 säveltä. Halloo, tässä on
eräs uusi."
Pienestä pelirasiasta kuului eräs Sousamarssin osa.
"Se oli epäilemättä parempaa", sanoi Krag, "mutta anna kun saan kuulla
kolmannen."
Brede käänsi viisaria ja heti soitti kone erään uuden säveleen, marssin
"Carmenista."
"Seis", huudahti Krag, "sen otan. Se sopii mainiosti tilaisuuteen."
Heti sen jälkeen tuli eräs lähetti noutamaan hänen matkalaukkujaan,
niitä oli kaksi pieni ja suuri. Pienempi oli oikeastaan vain
käsilaukku.
"On kauheata miten paljon otat mukaasi tällä kerralla", sanoi Brede,
"Etkö voisi tulla toimeen vähemmällä?"
"Tämä käsilaukku", sanoi Krag, "on määrätty varastettavaksi. Suuressa
säilytän uutta valepukuani. Enhän voi matkustaa sekä pois että takaisin
samana miehenä."
"Ei tietenkään, ei."
Krag tilasi puhelimella ajurin ja kun tämä parin minuutin kuluttua
vieri poliisiasemalle oli kello jo niin paljon, että hänen täytyi
kiirehtiä ehtiäkseen junaan.