Ei se ollut ainoastaan rubineilla varustettu savukekotelo, joka
paljasti paroonin rikkauden.
Asbjörn Krag oli tätä matkaa varten ottanut kaikki ne lahjat mitkä hän
oli saanut erinäisiltä ruhtinaallisilta henkilöiltä.
Ensiksikin oli siis kotelo. Sitten oli hänellä timanttisormus, jonka
hän oli vastaanottanut Monacon ruhtinaalta, tämän viime Norjassa
käynnillä.
Edelleen kultakello paksuine kultakuorineen (lahja Saksan
hallitukselta) ja kunnialegionan ritarinauha.
Tietenkin oli Asbjörn Krag kovin vaitelias. Ei kukaan voinut väittää,
että hän näytteli esineitään tahallansa. Sen teki hän aivan
tilapäisesti. Hän ei voinut olla silloin tällöin katsomatta kelloaan.
Koska hänellä nyt oli savukkeita arvokkaassa savukekotelossa täytyikin
hänen näytellä sitä, ja saadakseen sen täytyi hänen työntää takin
lahkeitaan jollekin sivulle, niin paljon, että ritarinauha näkyi. Ja
mitä tulee Monacon ruhtinaan timanttisormukseen niin ei hän voinut olla
näyttelemättä sitä, silloin kun hänellä oli savuke sormien välissä.
Vihdoin vieri juna Kristianian asemalle. Frediksstadista ei ollut
ketään uutta matkustajaa astunut junaan.
Nuori nainen nousi ja kokosi kapineensa. M.m. pukeutui hän pieneen,
sievään matkatakkiin.
Parooni otti käsilaukun käteensä ja kun hotellipalvelijoita tunkeutui
vaunuihin, jätti hän suuremman matkalaukun Viktoria hotellin pojalle.
Se oli hienoin hotelli mitä hän saattoi löytää.
Lähellä olijat saivat myöskin kuulla, että hän asettui sinne ja
kuulivat Kragin sanovan pojalle:
"Sano portierille, että tahdon vanhat huoneeni, ellei, menen
Grand-hotelliin."
"Kyllä", vastasi poika, "herra saa varmasti vanhat huoneensa."
Neiti otti myös matkalaukkunsa, mutta hänen astuessaan ulos vaunusta
käytävään tapahtui jotain mikä eniten hämmästytti Asbjörn Kragia.
* * * * *
Ennenkuin lähemmin kerromme mitä tapahtui, täytyy meidän puhua eräästä
pienestä tapauksesta, joka oli ollut Harald Bredellä.
Hän tuli konttoriinsa heti ennen kello kolmea iltapäivällä erään matkan
jälkeen kaupungilla.
Oli ainoastaan muutamia minuutteja mannermaanjunan Kristianiaan
saapumisesta.
Salapoliisille ilmoitettiin jonkun nuoren miehen odottavan häntä
konttorissa.
Hyvä. Se ei ollut mitään mahdotonta, ja Brede meni sisälle. Siellä oli
hotellilähetti jonka hän tunsi.
Harald Brede tunsi nim. kaikki hotellilähetit Se oli hänen
erikoisuutensa, sillä nämät nuoret miehet saattoivat antaa tietoja
matkailijoista, joita salapoliisi syystä tai toisesta halusi tutkia.
Brede arveli luonnollisesti kysymyksessä olevan jotain samanlaista.
Harald Brede, joka odotti Asbjörn Kragin Kristianiaan saapumista sanoi
sen vuoksi:
"Ellei sinulla ole mitään erikoista ilmoitettavana, niin saat tulla
huomenna uuden kerran."
"Mutta minuthan on lähetetty tänne?"
"Silloin sinut on lähetetty jonkun toisen salapoliisin luokse."
"Ei mitenkään" vastasi poika, "juuri teidän lue."
"Niin, en vain minä ole missään tapauksessa lähettänyt sinua
noutamaan."
"Kyllä varmaan, ja vieläpä tavattomalla kiireellä."
Harald Brede rupesi ihmettelemään.
Hän ymmärsi, että tässä täytyi olla jotain.
"Kuka se oli joka lähetti sinut?" kysyi hän, "tapahtuiko se
puhelimitse?"
"Ei, se oli eräs herra, joka oli alhaalla. Tapasin hänet hotellin
ulkopuolella. Luulin sitä salapoliisiksi, hän näytti siltä."
"Oletko nähnyt häntä ennen?"
"En, luulin sitä joksikin uudeksi salapoliisiksi."
"Ja mitä hän sanoi? Joudu, on kiire."
"Hän kysyi nimeäni ja saatuaan sen sanoi hän:
"'Niin, olet juuri se jota etsin. Olet tehnyt Harald Bredelle
palveluksia ennen, eikö totta?'
"'Kyllä', vastasin minä, sillä tiesinhän tulevan jotain ylimääräistä
tuloa. Mutta se oli niin, että minä menisin junalle mannermaanjunalle."
Brede tarttui kiivaasti hänen käteensä; mannermaanjuna, varas, Krag
hm...
"Edelleen", huudahti hän.
"Niin sillä lailla sanoi mies, että piti tulla heti."
"'Mutta mitä minä teen', kysyin minä, 'jos joku tietää etten ole
vastassa asemalla, erotetaan minut paikalla.'
"'Sen tulemme kyllä järjestämään', vastasi mies, ja niin otti hän
virkalakkini ja antoi minulle sijalle hattunsa.' Me salapoliisit
tapaamme tehdä jokaiselle vähäisen, mikä koskee palvelusta. 'Menen
asemalle sijaasi ja hankin sinulle yhden tai toisen matkustajan, juokse
nyt heti poliisiasemalle, ja jos ei Brede ole siellä niin tulee hän
heti, sinun tulee kuitenkin odottaa kunnes hän saapuu'."
Kun Brede oli kuullut hotellipojan kertomuksen, kulki hän ympäri
huonetta kuin paha turkkilainen.
Hän katsahti kelloa. Juuri nyt saapui mannermaanjuna.
Hän ei epäillyt hetkeäkään etteikö kepponen tapahtuisi
rautatieasemalla, ja todennäköisesti mannermaanjunan saapuessa.
Tietysti myöskin hotellipojan lakkia käytettiin aikeen onnistumiseksi.
Missä oli nyt Krag, hänen paras virkaveljensä, joka nyt oli vaarassa.
Luonnollisesti oli Brede lähettänyt Järvenin ja pari muuta
sivilipukuista salapoliisia asemalle, mutta hehän eivät voineet tietää
tästä uudesta tempusta.
Hän pyysi nuorta miestä tulemaan myöhemmin uudelleen poliisiasemalle
itse juosten pikapäätä rappuja alas, heittäytyi ensimäisiin ajurin
rattaisiin ja juoksujalkaa ajoi itäradalle. Hän tuli kyllin aikaiseen
nähdäkseen mitä oli tapahtunut ja hän tunsi heti kuningas Edwardin,
Asbjörn Kragin.
Krag seisoi varas käsivarressa. Ja kun Brede sai nähdä, ken se oli löi
hän otsaansa ja huudahti:
"Mikä idiootti olenkaan ollut, kun en heti nähnyt tätä. Tietenkään ei
se voinut olla kukaan muu."
Ja nyt kerromme mitä tapahtui.
* * * * *
Asbjörn Krag oli tavattomasti ihmetellyt pienen englantilaisen neidin
esiintymistapaa vaunun käytävässä.
Neiti otti aivan yksinkertaisesti erään hotellipojan ja jätti tälle
pienen käsilaukkunsa.
Asbjörn Krag ei heti ymmärtänyt tätä yllättävää vetoa, mutta nähtyään
hotellipalvelijan kasvot käsitti hän heti kaikki.
-- Hän ei tuntenut palvelijaa. Kaikki muut hotellipalvelijat hän kyllä
tunsi, mutta ei tätä. Lakissa oli kultakirjaimin Europa-hotellin nimi.
Palvelija otti vastaan neidin laukun ja neiti sanoi tälle: "Tahdon
hyvän huoneen. Ja pidä hyvin varoin laukkua, sillä se on sangen
arvokas."
Krag hymyili.
"Kas sillä tavalla", ajatteli hän, "tahtoo neiti siis osottaa, että hän
tahtoo varastuttaa laukkunsa. No niin se voi olla ehkä joku idea."
Neiti meni hänen edellään vaunusta ulos yhdessä muiden matkustajain
kanssa.
Kragin astuessa vaunusta asemasillalle pani hän hetkeksi, ikäänkuin
satunnaisesti laukun luotaan, napittaakseen syystakkinsa. Tämän huomasi
neiti.
Tämä meni kiireesti asemasiltaa eteenpäin erään nuoren herran lähetessä
häntä.
Nuori mies kohotti hattua neidille puhuakseen hänen kanssaan, mutta
neiti tuli näkemästään niin liikutetuksi että antoi tälle läiskähtävän
korvallisen. Nuori mies hoiperteli muutamia askeleita taaksepäin.
"Kurja konna!" huusi nainen raivosta väristen, "kuinka te uskallatte
näyttäytyä silmieni edessä, te alhaisin kaikesta miesväestä."
Tietysti herätti se oivallinen esiintyminen suurta huomiota ja väkeä
tuli juosten joka taholta.
Sillä hetkellä ei asemasillalla ollut ainoatakaan joka ei olisi
huomannut nuorta tyttöä, joka seisoi ja raivosta värisi, samalla kun
eräs mies poistui. Ei kukaan -- paitsi Asbjörn Krag.
Sillä siinä hetkessä jolloin meteli oli kauheimmillaan ja kaikkien
huomio oli kiintynyt siihen -- sillä hetkellä _taaskin varastettiin
hänen käsilaukkunsa_.
Se oli neljästoista varkaus. Laukku katosi jäljettömästi kuin se olisi
tuuleen temmattu.
Krag otti sen sangen tyynesti, sillä nyt hän tiesi miten se kokonaan
oli tapahtunut. Hän tunsi varkaan ja sen apurin, hän tunsi myöskin sen
uuden kujeen jota tässä käytettiin.
Krag riensi suoraan nuoren naisen luo ja sanoi luonnollisella äänellä,
ei kuitenkaan niin kovasti että ulkopuolella olijat olisivat kuulleet
sen:
"Olette mielettömässä kiihkossa, huomaan minä, neitiseni, mutta en pidä
sopivana Scotland Yardin arvokkaan työkumppanin panna toimeen tällaista
yleisellä paikalla."
Kun neiti kuuli tämän äänen kalpeni hän hiukan, sitten tullakseen
leimuavan punaiseksi.
"Oletteko jälleen matkassa", sanoi hän, "en ole tuntenut teitä."
"Ei, teiltä puuttuu luonnottomassa määrässä katsetta valepukuun."
"Mutta silloin on myös mahdotonta tuntea teitä", kuiskasi hän, "mutta
menkäämme täältä, herätämme liiaksi huomiota. Ja varasta ei kuitenkaan
saada kiinni, näyttää siltä."
"Älkää olko niin varma hyvä neiti", sanoi Krag, "varas voi näyttäytyä
ennen kuin aavistattekaan. Mikä mies se oli jota rankaisitte niin
isällisellä tavalla?"
"Se oli eräs mies, joka kerran on syvästi loukannut minua. Mutta emmekö
mene?"
"Odotan jotain", vastasi Krag katsoen kelloaan, "ja pyydän myös että
tekin odotatte. Siten saamme seuraa kadulle ja saamme puhua siitä mitä
nyt on taasen tapahtunut."
Hän tuijotti Kragiin kauhistuksella jota tämän täytyi ihmetellä. (Mikä
suurenmoinen näyttelijätär, arveli Krag.)
Neiti kysyi:
"Oo, näen ettei teillä olekaan matkalaukkua. Ette kai..."
Krag nyökkäsi.
"Niin, neiti", sanoi hän, "laukku on jälleen varastettu."
"Mutta sehän on kauheata."
"Mutta miten on teidän oman käsilaukkunne laita?"
"Pidin sitä silmällä ja olen sen jättänyt hotellipalvelijan huostaan
helpottaakseni varkaan työtä. Mutta huomaan ettei se ole onnistunut.
Tuolla kaukana hän on laukkuineen."
"Niin, tunnen sen myöskin, pieni, sievä, ruskea tuolla. Palvelija
kantaa sitä oikeassa kädessä ja näyttää siltä kun hän menettelisi sen
kanssa mitä suurimmalla varovaisuudella."
"Pyysin häntä tekemään sen. Mutta lähdemmekö?"
"Annan teille erään hyvän neuvon", sanoi Krag.
"Sanokaa pois. Tahtoisin mielelläni hyvän neuvon tässä tilaisuudessa.
Näettekö miten julkeasti ja uteliaasti väki tuijottaa minuun?"
Krag katsoi kelloaan.
"Katsotteko kelloanne?" kysyi hän edelleen. "Mutta mikä on se neuvo?"
"Teidän tulee itse ottaa laukkunne. Siten ehkä sittekin voitte olla
tulematta varastetuksi."
"Kyllä, mielelläni."
Hän viittasi hotellipojalle ja sai laukkunsa. Palvelija näytti hiukan
hämmästyneeltä.
"Menemmekö nyt", kysyi nainen.
"Vielä pyydän teitä odottamaan hetkisen."
Krag katsoi jälleen kelloaan.
"Tahdon saada varkaan kiinni ennenkuin jätän aseman", sanoi hän.
"Mitä sanotte? Se ei voi olla mahdollista. Kuinka saatte sen
siepatuksi? Eikö hän taasen ole kadonnut jäljettömiin?"
"Kyllä, mutta hän ilmaantuu."
"Milloin hän näyttäytyy?"
"Kun sekunttiviisari on saapunut tuohon", sanoi Krag ja osoitti
kelloaan.
"Siis puolen minuutin kuluttua", kysyi hän nauraen, "mutta miksi olette
laskeneet niin tarkalleen?"
"Siksi", vastasi Asbjörn Krag, "että olen tahtonut uudistaa Kristianian
salapoliisin kunnian. Teidän täytyy ajatella, rakas neiti, että kun
poliisilta tällä naurettavalla tavalla kerta toisensa jälkeen näin
varastetaan, silloin täytyy olla jotain saadakseen tahran pestyksi pois
-- Mutta miten kalpea olette, neiti", sanoi Krag.
"Se on sangen ilmeistä", vastasi hän, "jospa voisitte aavistaa miten se
herra jota niin mainiosti rankaisin, on loukannut minua."
"Oletteko varma siitä", kysyi Krag, "että olette siksi niin kalpea?"
"Se ei ole mitään muuta."
"Mutta tehän värisettekin. Viimein ette voi pitää edes laukkua
kädessänne -- omaa kallisarvoista laukkuanne."
"Kaikki nuo ihmiset ympärillämme", mutisi hän, "katselevat minua.
Olenhan vain nainen."
"Mutta nerokas nainen", vastasi Krag ja tarttui hänen käteensä.
"Nyt on aika kulumassa, neiti", jatkoi hän, "yksi hetkinen vielä, niin
on varas paljastettu, luulen, että tuskin ehdin laskea kymmeneen.
Katsokaamme. Yksi -- kaksi -- kolme -- neljä -- viisi -- kuusi -- aivan
oikein! Tässä hän on."
Neiti huusi kovasti pelästyksestä ja päästi laukun kädestään
asemasillalle.
Hän tahtoi juosta ulos, mutta Asbjörn Krag piti häntä kiinni kuin
jossain ruuvipenkissä.
Ja samassa hetkessä saapui Brede.
Mutta mikä se sitten oli joka keskeytti Kragin laskun ja nosti nuoren
neidin pelästyksen?
Niin, se oli aivan yksinkertainen musiikkinumero, se oli marssi
"Carmenista", joka kuului _neidin laukussa_ olevasta pienestä
soittorasiasta.
Harald Brede ja Järven astuivat esille ja Krag osoitti näille kahta
miestä, jotka piti vangittaman ja jotka nyt koettivat vetäytyä pois
nähdessään pelin auttamattomasti olevan menetetyn.
Nämät miehet olivat: se herra jolle neiti oli antanut korvallisen ja
hotellipalvelija joka oli kantanut neidin laukkua.
Tullakseen pois uteliaitten näkyvistä vietiin neiti odotussaliin, missä
hän pyörtyi, jonka tähden hänet kuletettiin katettuun vaunuun ja
vietiin poliisiasemalle.
Neidin laukku oli vielä paikallaan ja soitti "Carmen-marssia".
Vangitsemiset suoritettiin täyden musiikin soidessa, ja täytyi
tunnustaa, että Krag oli onnistunut täydellisesti laskuissaan, kun hän
jälleen kohotti poliisin kunnian.
Niin pian kun laukku oli soittanut loppuun marssinsa -- mikä kesti
hetkisen -- heitettiin se patrullivaunuun, joka kuletti vangittuja
poliisiasemalle.
"Kun ajattelin hieman lähemmin näitä varkauksia", sanoi Asbjörn Krag
Harald Bredelle kun nämät molemmat salapoliisit myöhemmin keskustelivat
asioista poliisiasemalla, "selvisi minulle heti, että varkaalla täytyi
olla yksinkertainen keino saadessaan varastetut tavarat hetkiseksi
näkymättämiin. Mutta en ensinkään voinut ajatella missä tämä
välikappale piili.
"Sitten matkailin täällä ja tutkin asiaa perinpohjaisesti samalla kun
annoin sikarin savun ympäröidä itseni. Ja äkkiä oli minulla kaikki
selvillä.
"Neidin laukku ei luonnollisesti ollut mikään käsilaukku, se oli
suoraan sanottuna varaskaappi jolla oli laukun muoto ja kun hän
tahtoo varastaa käsilaukun taikka toisen, niin asetti hän aivan
yksinkertaisesti laukkunsa sen päälle, joku haka sen sisällä tarttui
esineeseen, jonka jälkeen hän aivan levollisena käveli ulos
varastettuine tavaroineen. Sillä tavalla kävi mahdolliseksi, että
varastetut tavarat katosivat niin jäljettömiin. Eihän kenellekään
pälkähtänyt epäillä häntä, vielä vähimmin meille, sillä olihan hän muka
naispuolinen virkaveljemme tunnetusta Scotland Yardista ja oli hänellä
paikka suurimmassa matkailutoimistossamme, tarkoituksella paljastaa
'turistien kauhu'. Hän on todellakin näytellyt rohkeata osaa ja hän on
esittänyt sen mainiosti. Hän on nähtävästi hankkinut itselleen väärät
paperit Lontoosta, joilla hän on hämmästyttänyt matkailutoimistoa."
"Ja sitten oli hänellä sellainen komea ja reipas apulainen", jatkoi
Krag esitystään. "Hänen tehtävänään oli määrätyssä hetkessä koota
kaikkien huomio kysymyksessä olevaan tapaukseen, niin että neiti eli
joku hänen apureistaan näkemättä voisivat upottaa laukkunsa määrättyyn
esineeseen.
"Nuoren brittiläisen esiintyminen Järveniä kohtaan oli selvästi siinä
tarkoituksessa.
"Tänään antoi hän erään apulaisensa toimittaa varkauden sillä välin kun
hän itse alotti esiintymisen antamalla eräälle herralle pamahtavan
korvallisen. Tämä oli tietysti kanssarikollinen. Minähän en voinut olla
katsomatta sitä odottamatonta näytelmää ja juuri kun se oli,
hotellipalvelija, joka kantoi neidin laukun, toimitti varkauden. Kun nyt
kuulen, missä ystävämme hotellipoika Europa hotellista oli ollut, niin
selviää minulle se ainoa tumma kohta jota en käsittänyt. No, kas tässä
onkin meillä vastaus...."
Kragin lausuessa viimeisiä sanoja saapui sähkösanoma mikä tuotiin
sisään. Se oli vastaus Asbjörn Kragin kysymykseen jonka hän oli tehnyt
heti vangitsemisen jälkeen.
Krag avasi sähkösanoman ja luki:
Onnittelen. Hän on yksi meidän vaarallisempia ja
kekseliäimpiä huijarittaria.
Smyth,
Johtaja Scotland Yardissa.