Mannermaanjuna lähestyi Kristianiaa. Kulettiin ohi Ljansbron ja
matkustajat rupesivat kokoomaan matkatavaroitaan.
Krag katseli puoleksi uteliaasti nuorta naista, jonka painava lausunto
Kristianian poliisista tavallansa oli vaikuttanut häneen.
Hän teki hiljaisuudessa havaintoja naisen käytöksestä ja matkapuvusta.
Hänen täytyi tunnustaa että naisen valepuku oli kerrassaan
erinomainen; olihan siellä täällä kyllä pieniä erehdyksiäkin, mutta
kokonaisuudessaan siitä täytyi sanoa, että oli aivan oikein
valmistettu.
Että Krag oli hänet jälleen tuntenut riippui hänen erinomaisen tarkasta
katseestaan, mutta tämä ei selvästikään tuntenut häntä.
Nyt riensi juna kohti itäradan asemahallia. Asbjörn Krag oli kovin
innostunut saadakseen nähdä, näyttäytyisikö se salaperäinen tuntematon
ja ketä varas tällä kerralla kunnioittaisi huomiollaan.
Krag oli ehdottomasti varma että hän oli näytellyt osansa paraiten. Ei
kukaan voisi uskoa muuta kuin että Krag oli englantilainen,
englantilainen jolla oli jotain arvokasta käsilaukussaan -- niin
varovana oli hän laukustaan.
Kun juna seisahtui alkoi hotellipalvelijoita virrata vaunuihin.
Sekä englantilainen neiti, että salapoliisi eivät välittäneet heidän
avustaan, vaan itse kantoivat laukkujaan, osottaakseen niiden olevan
niin arvokkaita, että he itse tahtoivat olla kosketuksissa niiden
kanssa.
Kun Krag tuli ulos vaunusta loi hän silmäyksen asemasillalle.
Missä oli hän nähnyt tuon henkilön ennen? Piirteet tuntuivat hänestä
niin tutuilta.
Nyt ymmärsi hän kuka se oli. Se oli se salaperäinen tuntematon, joka
päivää ennen oli kadonnut niin arvoituksellisella tavalla.
Ja aivan oikein. Nyt näki hän myös useiden salapoliisien sukeltautuvan
mustapukuisen läheisyyteen, ennen muita Harald Brede, joka kiireesti
silmäsi Kragiin, tämän astellessa asemasillalla.
Krag oli varsin selvillä, ettei salaperäinen varas tahtonut esiintyä
tässä tilaisuudessa. Tuntui myöskin kovin naurettavalta, jos joku
normaali ihminen todella nyt uskaltaisi ryhtyä varkausyritykseen.
Asemasilta vähitellen täyttyi kansasta.
Niiden matkustajien mukana, jotka viimeiseksi astuivat asemasillalta
odotussaliin olivat Krag ja englantilainen neiti.
Neiti vaihtoi muutamia sanoja Breden kanssa ja kuiskasi ylpeästi,
ikäänkuin hän olisi tahtonut sanoa:
"Siinä nyt näette, hyvät norjalaiset herrat, että kun _minä_ olen
mukana pysyy kunniallinen varas kauniisti poissa."
Krag ajatteli kuitenkin antavansa varkaan saada saaliinsa. Hän pani
sentähden laukkunsa luotaan ja sytytti piippunsa.
Sen jälkeen pidätti hän Breden, joka samassa meni ja kysyi tältä
englanniksi:
"Missä on pakaasitoimisto?"
Brede, joka heti tunsi Kragin vastasi ajattelematta -- myöskin
englanniksi:
"Sitä en todellakaan tiedä. Sitä voitte kysyä joltain
asematoimihenkilöltä."
"Hyvä, mutta täällähän ei ole ketään toimihenkilöä?"
"Ettekö voi antaa hotellinne ottaa pakaasianne hoiviinsa?"
"Hyvä, mutta täällä ei ole myöskään hotellinpalvelijaa."
"Kyllä. Asemasilta vilisee sellaisia täynnä. Katsokaahan tuolla
juoksevat he kultanauhat lakkien ympärillä."
Nyt seisoivat molemmat miehet toistensa lähellä, ja Krag alensi
äänensä.
"Ei mitään uutta", kysyi hän.
"Ei."
"Pidätkö silmällä tuota salaperäistä vierasta? Näin hänet tuolla
asemasillalla."
"Olen asettanut kaksi parasta miestämme vartioimaan häntä. Tällä
kerralla hän ei pakene meiltä."
Krag tirkisteli odotussalin ikkunasta asemasillalle, ikään kuin
hotellipalvelijaa.
"Tuolla näen hänet", sanoi Krag.
"Niin, hän kulkee edestakaisin asemasillalla. Herra tietäköön mitä hän
odottaa."
"Hän odottaa kai soveliasta tilaisuutta toimittaakseen varkauden."
"Noo, keneltä sitten hän varastaisi? Nythän ovat melkein kaikki
matkustajat jo menneet."
"Hänhän voisi varastaa esimerkiksi minulta", vastasi Krag hymyillen ja
viittasi ales käsilaukkuunsa, joka oli lattialla hänen vieressään. "Ei
siltä englantilaiselta neidiltä, joka tuolla kaukaa liikkuu niin
hermostuneesti", lisäsi hän ja nyökkäsi neitiä kohden, joka selvästi
oli onneton ettei kukaan edes koettanut varastaa hänen käsilaukkuansa.
Kragin mainitessa neidin nimen, virnisteli Brede.
"O, hän", sanoi Brede pilkallisesti, "Hän luulee, että juna hänen
avullansa tällä kerralla on pelastunut! mystillisen varkaan kynsistä."
"Hän on koko ajan lukenut englantilaista romaania", sanoi Krag, "ja on
muuten ollut kovin onneton kun ei kukaan ole koettanut varastaa
häneltä."
Sillä aikaa kun ne molemmat salapoliisit seisoivat ja puhuivat täten ja
"englantilainen" Krag monilla huomatuilla eleillä koetti tekeytyä
"norjalaisen" Breden ymmärrettäväksi pitivät he tarkkaa tähystystä
asemasillalle, missä salaperäinen tuntematon vielä kulki edestakaisin.
"Voitko nähdä tuota miestä, joka nyt siirtyy asemasillalta keskustaan?"
kysyi Brede.
"Ymmärrän, että se on eräs miehiämme. Eikö se ole Järven?"
"Kyllä, se on Järven."
"Aivan erinomaisessa valepuvussa", mutisi Krag tunnustuksella, "siitä
miehestä kostuu. Ja se hieno herra, joka nyt menee suoraan eteenpäin
yli asemasillan hän kai kuuluu myös meikäläisiin?"
"Kyllä se on Nordahl."
"Aivan oikein, nyt tunnen hänet jälleen. Mutta voitko sinä ymmärtää
mitä tuolla salaperäisellä tuntemattomalla on tekemistä niin kauvan
junan saapumisen jälkeen? Alan uskoa, että jotain tulee tapahtumaan
myös tänään."
Harald Brede pudisti päätään miettiväisestä.
"Sitä en toivoisi", sanoi hän. "Silloin saamme jälleen kaikki lehdet
niskaamme."
Salaperäinen vieras asemasillalla oli äkkiä pysähtynyt, ja ne molemmat
salapoliisit, jotka seurasivat häntä saivat heti kiireellisesti
tehtävää, toinen katsoa pilettikirjaansa, toinen asettamalla kellonsa
aseman kellon mukaan.
"Nyt katsoo hän ahmivasti Järveniin", sanoi Krag.
"Kas nyt menee hän suoraan Järvenin luo. Mitä tapahtuu? Hänhän pui
nyrkkiä."
Tuntematon oli kiireellisesti astunut Järvenin eteen, Pitänyt
nyrkkiinpuristettua kättänsä salapoliisin kasvojen edessä ja huusi
tavattoman kovasti ja raivostuneella äänellä:
"Miksikä seuraatte minua? Mikä pöhkö te olette. Tahdotteko saada reilun
selkäsaunan?"
Kaikki ympärillä olijat kuulivat tämän puhelun ja paljon ihmisiä riensi
sinne juoksujalassa.
Asbjörn Krag olisi mennyt asemasillalle ja aikoi ottaa sentähden
käsilaukkunsa.
Mutta tässä hetkessä oli todellakin, kuin hänen verensä olisi
jähmettynyt.
Ensimäisen kerran moneen vuoteen tunsi hän itsensä todellakin
hämmästyneeksi.
Käsilaukku oli poissa.
Kolmastoista varkaus oli tapahtunut ja varastettu ei ollut kukaan muu
kuin salapoliisiosaston ensimäinen mies Asbjörn Krag.