Neljänneksen sen jälkeen oli tunnettu salapoliisi kotonaan, missä hän
syödessään muiden muassa varustautui edellä mainituilla poskiparroilla,
ja hyvällä piipulla.
Puhelimitse oli hänellä uusi puhelu matkailutoimiston kanssa, jossa
arveltiin tilanteen viimeisen varkauden jälkeen olevan kerrassaan
sietämättömän.
Joko nyt täytyi ottaa varas kiinni eli muuten koko jälkikesän
matkailuliikkeen kuivua sikseen.
Miss Steward huomautti tällä välin, että se kokonaisuudessaan näyttäisi
vähemmän toivottomalta, kun vaan saataisiin läheinen yhteistyö
Kristianian salapoliisiosaston ja toimiston palvelukseen sitoutuneen
poliisiavun, nimittäin hänen itsensä, naissalapoliisi Miss Stewardin
välille.
Miss Steward oli aikonut jättää työnsä myötätunnon puutteessa, ja oli
juuri ehdottanut, että toimisto sähköttäisi Lontooseen Sherlock
Holmesin tunnettuun yksityissalapoliisitoimistoon.
Mutta toimisto ei tahtonut ottaa niin huomiota herättävää askelta
edeltäkäsin pyytämättä neuvoa Asbjörn Kragilta.
Krag vastasi lyhyesti ja selvästi, että he saivat tehdä mitä vaan
halusivat. Hän itse oli ottanut asian käsiinsä ja toimisto voisi
kernaasti ottaa palvelukseensa kuinka monta nais- ja miessalapoliisia
tahansa kunhan nämä vaan eivät menneet hänen tiellensä. Mutta jos he
sen tekevät, silloin ei hän vetäytyisi heittämättä heidät ulos missä
hän vaan heidät kohtaisi.
Ollakseen varma siinä näkökohdassa, kysyi hän toimistolta, mitä he nyt
tekisivät sillä oivallisella neidillä, joka kutsuu itseään
salapoliisiksi.
"Niin", vastasivat he, "hän on itse ehdottanut matkustaa
Fredriksstadiin noustakseen siellä saapuvaan mannermaanjunaan,
ylhäisenä ulkomaalaisena kreivittärenä eli sen tapaisena ja usuttaa
varasta varastamaan häneltä."
Krag kirosi hiljaa puhelimessa, jonka jälkeen hän keskeytti puhelun
toivoen neidille menestystä. Hän ei tahtonut valaista matkailutoimistoa
sillä tiedolla, että hän itse aikoi käyttää samaa hanketta.
Välttääkseen englantilaisen naisen sekaantumista oli hän pakoitettu
pukeutumaan aivan uuteen valepukuun. Hän oli nähnyt hänet juuri
salapoliisin konttorissa siinä puvussa, joka hänellä nyt oli ja eihän
käynyt päinsä astua mannermaanjunaan tässä puvussa.
Ensimäinen länteen menevä juna lähti tunnin kuluttua, joten Kragilla
oli vielä aikaa ryhtyä sopiviin järjestelyihin ja eipä hän unhoittanut
pistää pientä hopealla koristettua revolveria taskuunsa.
Heti ennen junan lähtöä osti hän kaikki iltalehdet. Tietenkin oli
paroonitar Blikenin käsilaukun varkaus päivän uutinen, ja loistikin se
lehdissä suurella päällekirjoituksella. Lehdet olivat jo ristineet
varkaan ja kutsuivat he sitä "Matkailijain kauhuksi."
Krag meni länsirataa Hosteniin, otti sieltä lautan salmen yli ja tuli
Mossiin ja meni sieltä laivalla Fredrikshaldiin, josta meni senjälkeen
höyryveturilla Kornsjöhön ja astui pois eräällä pienellä raja-asemalla,
täsmälleen puoli tuntia ennen mannermaanjunan tuloa.
Ja kun sitten mannermaanjuna saapui asettui hän ensiluokan vaunuun,
englantilaisen gentlemannin suuriruutuisissa polvihousuissa ja piippu
suussa. Jos joku olisi nähnyt hänet pari minuuttia myöhemmin, ei hän
olisi voinut arvella muuta, kuin että hän oli koko ajan istunut
vaunussa.
Hänellä oli vieressä pieni, hieno, vaaleanruskea matkalaukku, runsaine
heloineen loistaen matkustajien silmiin.
Varkaan täytyi nähdä tämä laukku. Ja hänen täytyi saada siitä se
vaikutus, että se sisälsi jotain arvokasta, sillä laukku näytti niin
lujalta ja hienolta ja sen omistaja englantilainen -- käyttäytyi sen
kanssa niin tavattoman varovaisesti.
Mannermaanjunalla kulki sinä päivänä eräs hieno matkailijaseurue.
Melkein kaikki ensiluokan vaunut olivat täynnä. Krag tarkasteli erästä
miljonäärinperhettä joka aivan varmasti olisi ollut oivallinen makupala
kenelle varkaalle hyvänsä. Heidän ympärillään oli joukko hyvältä
tuoksuvia venäläisestä nahasta tehtyjä laukkuja ja kilpikonnan
nahkaisia matkalaukkuja. Krag oli melkein peloissaan ettei hän vaan
katoaisi varkaan näkyvistä.
Sitäpaitse oli siellä kaksi ranskalaista naista ja pari saksalaista ja
eräs tanskalainen tukkukauppias.
Kristianialaissalapoliisi käytti osan matkaansa tutkien
kanssamatkustajiaan.
Kun juna pysähtyi Fredriksstadiin seisoi hän välinpitämättömänä vaunun
akkunassa ja katseli piippuaan.
Eräs nuori, vaaleahiuksinen nainen astui vaunuun ja otti paikan siellä.
Tämä nainen näytti olevan varakas; hänellä oli kallisarvoinen puku.
Hän kuletti mukanaan ainoastaan pientä laukkua, jonka hän asetti
vierellä olevalle sohvalle.
Tämän laukun täytyi sisältää arvokkaita esineitä, sillä hän oli koko
ajan tarkkana ettei se vaan katoaisi näkyvistä.
Asbjörn Krag hymyili.
Hän oli jälleen heti tuntenut valepukuisen naisen.
Sitävastoin nainen ei tuntenut salapoliisia.
Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, että tämä poliisimies matkusti
aivan samassa tarkoituksessa kuin hänkin.
Ja nyt matkustivat siis he molemmat, mies- ja naissalapoliisi
Kristianiaan.
Ja molemmat toivoivat tulevansa varastetuksi.