Nuori mieli, kirkas usko
valaisevat ties.
Kultaa taivaas aamurusko,
toivon toukomies!
Minkä kylvät, itää hiljaa,
tiedon toukomies.
Ei vie hallat sitä viljaa,
jonka taimii ties.
Askel askeleelta eestyy
viljelyksen tie.
Siks, kun kerran kesä seestyy,
korpi raivattu jo lie.
Askel askeleelta raivaa
kuokkas erämaan, —
rämeet kuivaa, kannot kaivaa
— kaskeks kaikki vaan!
Sukupolvet kaatuu, katoo
aikain kalmistoon.
Pellot silmänkannot satoo
kerran aurinkoon.
Vaikka maatuu ihmissuku,
hautaa maamme yö,
hengen hedelmät ei huku,
toukomiehen työ.
Itää kohduss' ikuisuuden
siemen _tulevan_,
aatteen uuden, heimon uuden,
hengen jalomman.
1915.