Auringonhohde valkeiden hankien yllä
jälkeen pitkien, synkkien syyshämäräin! —
Kirkas, keltaisenvehreä taivas varjoihin kytketyllä!
— Kevät! kevät! sa saavutko, kaivattu, näin?
Riemujen riemu! Sa vanha ja ainian nuori!
Maan ylösnousemuksen koi! —
Kuin valon aalloissa säihkyy jäätikkövuori.
Aurinko sen yli kirkastuksensa loi!
Alhaalla varjossa untunut maailma nukkuu
— valveillaan; —
varjossa syntyy ja häälyy, varjoihin hukkuu.
Ah, polot lapset lattean maan! —
Vaan kenen viimana kaipaus korkeammalle,
kirkastus-vuorelle toi,
hän ei hautau laakson huolien alle,
häntä ei varjot peittää voi!