Kuin kastehelmissä hohtain
maa kukkiva auringon armoa juo,
ja juoksunsa ylväänä johtain
valovälkkeessä loistaa virran vuo;
kuin pelloilla tähkät nuojuu
elokypsinä oottain korjuutaan,
ja raskaina oksat huojuu
hedelmöimisen onnea kantaissaan,
niin olkoon lauluni lento
elontäyteisen kirkas ja murheeton,
väre sen niin herkän hento,
niin hehkuva kuin säde auringon!
Valo korkein määrä on elon,
ei tuijotus öiseen tyhjyyteen.
Elä! Loisteesta päivien selon
saat sielusi kuumaan kaipuuseen!
Yö kuoloa, päivä on juhlaa,
valo säihkyä hengen rikkauden.
— Sydän, lailla auringon tuhlaa
elonhehkua, mailmasi valkaisten!