Kun hän oli hätäisesti vilkaissut kelloon, alkoivat hänen silmänsä
tarkoituksetta harhailla ympäri tupaa. Se oli alkujaan ollut
savupirtti, jonka kiuas oli kauan sitten hajoitettu ja sijaan
muurattu uloslämpiävä uuni, tukittu räppänä ja veistetty seinien
alapuoli valkeaksi, ylimmän hirsikerran ja laipion jäädessä mustina
muistuttamaan mennyttä aikaa.
Mennyttä aikaa....
Niinkuin hän olisi pitänyt toista silmäänsä kiinni ja toisella
kurkistanut pyöreästä lasista sisään, ja kuvakaapin näyttäjä
pyörittänyt konettansa ja samalla esittänyt kuvien johdosta selventäviä
huomautuksiansa.
‒ ‒ ‒ Mies, jonka elämänjuoksua olet kuvissani seurannut lapsuudesta
alkaen tähän asti, sanoi näkymätön näyttäjä, on nyt vaihdokaskoniansa
ruoskien tullut markkinoilta kotiin. Hoiperreltuaan talvisena
pakkas-iltana tupansa ovesta sisään hän tuliaisiksi ottaa kuuraisen
turkkinsa taskusta... Kas!... Sinun tukkasi, Matti Pellonpää, seisoo
pystyssä kuin harjan terä... Ehkei sen aikomuksena sentään ole
vaimoansa tyyten tappaa, ehkä se vain pelotellakseen tapailee pullolla
puolisonsa päätä ja näyttääkseen kuka isäntä on... Lapsetko?...
Siinähän äiti painaa pienintä suojaten rintaansa vasten, toisella
torjuu miehensä uhkaavia iskuja. Isompia lapsia ei näy, ne ovat
arvattavasti kipaisseet paitasillaan uunille piiloon ja päät yhdessä
nurkkaan kyyristyneinä vapisevat pelosta.
‒ ‒ ‒ Tässä kuvassa se äskeinen hurjistunut markkinamies makaa vaimon
vieressä rakkaassa syleilyssä... Ei, ei se naisihminen ole Eeva-Loviisa.
‒ ‒ ‒ Edelleen...
— Seis! Minä en jaksa nähdä enempää, olen nyt jo märkä kuin uitettu
koira, huudahtaa katsoja tuskaisena ja pyyhkii paitansa hihalla kylmää
hikeä otsaltansa.
— Saattaa olla, että kuvani eivät oikein miellytä, mutta jaksat tai
et, katsottavasi on kaikki mitä rullalla on, vastaa esittäjä ja jatkaa
koneen pyörittämistä niin vinhasti kuin hänellä olisi erikoinen kiire
päästä loppuun.
— Sehän näyttää, tuo mies, rikkoneen kaikki kymmenen käskyä, sanoi
katsoja, kun kaappi vihdoin pysähtyi.
— Sen verran vain siitä syystä, että katekismuksessa ei ole useampia,
kuului ivallinen vastaus.
— Mutta miten voi olla mahdollista, että ne ovat niin suuria, ne
rikkeet, joita ennen ei ole huomannutkaan?
— Vesipisaran salaisuus. Olethan kuullut koulupojilta: kaikkea ei voi
nähdä paljain silmin — linssi suurentaa.