Matin pappilasta lähdettyä oli hänen rintaansa jäänyt tuikuttamaan
pieni toivon kipinä. Hän oli saanut sellaisen käsityksen, että
rovasti ei uskonut mustalaisen ennustukseen, ja se keventäen horjutti
hiukan hänen omaakin uskoansa. Mutta kun hän paluumatkalla johtui
ajattelemaan, että ehkä rovasti uskoi, vaikka tahtoikin puheissansa
kierrellä kautta rantain, samoin kuin lääkärikin kuolemansairaalta
toivon läpinäkyvällä harsolla verhoaa alastoman totuuden.
* * * * *
Yö perjantaita vasten oli Matille oikea Getsemanen yö.
Seuraavana aamupäivänä hän toimitti kotiväkensä heinäntekoon
ulkoniitylle; sillä hän tahtoi ratkaisevan hetken tullessa olla yksin,
niinkuin oli pitkän odotusajankin tuskat yksin kantanut. Hän oli
monta kertaa miettinyt päänsä ympäri, missä hän tuon kutsumattoman
vieraan vastaanottaisi, ulkonako vai sisällä, mutta ei vieläkään ollut
päässyt siitä päätökseen. Tähän epäröintiin kätkeytyi tiedottomana
itsesäilytysvaistona jokin kaukainen pelastuksen toivo, samanlainen
kuin lienee kaikilla hukkuvilla, niilläkin, jotka eivät voi edes
oljenkorteen tarttua.
Paljon oli ajatteluttanut myöskin epätietoisuus siitä, missä muodossa
surma häneen vasamansa iskee. Äkillinen halvaus voisi tehdä lopun
silmänräpäyksessä. Saattaisi nousta ukonilma, sinkauttaa salaman
pilvistä alas, ja tuho olisi yhtä nopea. Ja onhan niitä putoillut
taivaalta palavia kiviäkin maahan; eipä tarvitsisi muuta kuin että
sellainen suuri möhkäle mätkähtäisi päähän — ja kuka tietää, vaikka se
hirveällä vauhdilla jo olisikin kaukaisista avaruuksista tulossa. Jos
hän jäisi sisälle, voisi huoneen katto sortua alas ja tuottaa Simsonin
kohtalon, tai ylen ankara tuulispää romahduttaa seinätkin sisään ja
haudata allensa kuten Jobin pojat.
Sillä oli aseita lukematon paljous, eikä sen silmää voinut välttää
kukaan, jonka se oli tähystimeensä ottanut.
Vielä hetkistä aiemmin Matti oli päättänyt asettua ratkaisevan hetken
lähetessä aukealle niitylle, taskukello kädessä. Mutta kun semmoinen
pakoileminen tuntui rikolliselta petosyritykseltä, istui hän tupansa
penkille akkunan pieleen ja päätti siinä odottaa kohtaloansa.