Koneellisen huolellisin liikkein ja hajamielisen n‰kˆisen‰ sytytti
vanha kenraali Santierra pitk‰n ja paksun sikaarin.
"Kesti monta tuntia ennen kuin saimme l‰hetetyksi patrullin takaisin
rotkolle", jatkoi h‰n. "Olimme tavanneet kolmanneksen kaupunkia
luhistuneena, muun osan j‰rkkyneen‰; yhteinen onnettomuus oli syˆssyt
yht‰l‰iseen h‰t‰‰nnykseen kaikki asukkaat, rikkaat ja kˆyh‰t. Toisten
teeskennelty reippaus oli r‰ike‰n‰ vastakohtana toisten ep‰toivolle.
Yleisess‰ sekasorrossa joukko hurjaluontoisia varkaita, jotka eiv‰t
pelj‰nneet Jumalaa tai ihmisi‰, koitui vaaraksi niille, jotka olivat
saaneet kotinsa h‰viˆst‰ pelastetuksi joitakin arvokapineita. Huudellen
'_Misericordia!_' ‰‰nekk‰‰mmin kuin kukaan muu jokaisen t‰r‰hdyksen
tullessa ja lyˆden rintojaan toisella k‰dell‰‰n n‰m‰ roistot rosvosivat
onnettomia uhreja toisella, h‰ik‰ilem‰tt‰ murhaakaan.
"Kenraali Roblesin divisiona oli kaikin voimin ryhtynyt suojelemaan
kaupungin tuhoutuneita osia noiden ep‰inhimillisten heittiˆiden
tihutˆilt‰. K‰skyl‰isupseerin velvollisuuksien pid‰ttelem‰n‰ p‰‰sin
vasta aamulla varmistautumaan oman perheeni turvallisuudesta. ƒitini
ja sisareni olivat hengiss‰ pelastuneet tanssisalista, johon olin
heid‰t j‰tt‰nyt aikaisin illalla. Muistan nuo kaksi tyttˆ‰ -- Jumala
heid‰n sieluilleen rauhan suokoon -- kuin n‰kisin heid‰t t‰ll‰
hetkell‰, tuhoutuneen talomme puutarhassa, kalpeina, mutta toimeliaina,
auttelemassa muutamia kovaonnisia naapureitamme, tahrautuneissa
tanssipuvuissaan ja sortuneiden seinien tomu hiuksille kerrostuneena.
ƒidill‰ni oli horjumaton sielu heikossa ruumiissaan. Puolittain
verhoutuneena kallisarvoiseen shaaliin lep‰si h‰n puutarhalavitsalla
koristealtaan ‰‰ress‰, jonka suihkul‰hde oli sin‰ yˆn‰ ainiaaksi
lakannut lirisem‰st‰.
"Minulla oli tuskin ollut aikaa syleill‰ heit‰ kaikkia suunnattomassa
riemastuksessani, kun p‰‰llikkˆni saapui paikalle ja l‰hetti minut
muutamien sotamiesten kanssa rotkolle noutamaan voimaihmist‰ni, kuten
h‰n sanoi, ja valjua tyttˆ‰.
"Mutta siell‰ ei ollut ket‰‰n noudettavaksemme. Maanvierem‰ oli
peitt‰nyt talon rauniot; paikalla oli pelkk‰ multakumpu, josta siell‰
t‰‰ll‰ n‰kyi hirrenp‰it‰.
"Siten olivat vanhan kuningasmielisen pariskunnan koettelemukset
p‰‰ttyneet. Valtainen ja vihkim‰tˆn hauta oli niellyt heid‰t el‰v‰lt‰,
heid‰n onnettomassa niskuroimisessaan kansan vapautumistahtoa vastaan.
Ja heid‰n tytt‰rens‰ oli tipo tiess‰‰n.
"Ett‰ Gaspar Ruiz oli vienyt h‰net mukanaan, sen k‰sitin hyvin. Mutta
kun t‰t‰ tapausta ei oltu ennakolta otettu lukuun, ei minulla ollut
mit‰‰n m‰‰r‰yst‰ heid‰n takaa-ajostaan. Eik‰ minulla totisesti
ollut siihen haluakaan. En en‰‰ luottanut v‰litykseeni. Se ei ollut
koskaan tuottanut menestyst‰ eik‰ edes n‰ytt‰nyt kunniakkaalta. H‰n
oli mennyt matkoihinsa. No, menkˆˆn. Ja h‰n oli vienyt mukanaan
tuon kuningasmielisen tytˆn! Se sopi oivallisesti. _Vaya con Dios_.
Nyt ei ollut aika piitata karkurista, jonka olisi syyst‰ tai syytt‰
pit‰nyt olla kuollut, ja tytˆst‰, jonka olisi ollut parempi pysy‰
syntym‰ttˆm‰n‰.
"Marssitin siis mieheni takaisin kaupunkiin.
"Muutamien p‰ivien kuluttua, kun j‰rjestys oli palautettu, muuttivat
kaikki huomattavammat perheet Santiagoon, minunkin. Meill‰ oli siell‰
komea talo. Samalla kertaa siirrettiin Roblesin divisiona uuteen
asemapaikkaan l‰helle p‰‰kaupunkia. T‰m‰ muutos soveltui hyvin minun
kotoisiin ja lemmentunteisiini.
"Er‰‰n‰ iltana, jokseenkin myˆh‰‰n, kutsuttiin minut p‰‰llikkˆni
luo. Tapasin kenraali Roblesin asunnossaan lep‰ilem‰ss‰, univormu
riisuttuna, ja siemailemassa raakaa konjakkia pikarista --
varokeinoksi, kuten h‰nell‰ oli tapana selitt‰‰, unettomuutta vastaan,
jota moskiitojen puremat tuottivat. H‰n oli kelpo soturi, ja h‰n antoi
minulle k‰yt‰nnˆllist‰ kuten tietopuolistakin sotataidon opetusta.
Varmaankin on Jumala ollut armollinen h‰nen sielulleen, sill‰ h‰nen
vaikuttimensa eiv‰t milloinkaan olleet muuta kuin is‰nmaallisia, jos
h‰n olikin kiivasluontoinen. Moskiitoverkkojen k‰ytt‰mist‰ h‰n taasen
piti hentomielisen‰, h‰pe‰llisen‰ -- soturille sopimattomana.
"Huomasin ensi silm‰yksell‰, ett‰ h‰nen jo melkoisesti punehtuneilla
kasvoillaan oli erinomaisen hyv‰ntuulinen ilme.
"'Ahaa, _senjor teniente_', huusi h‰n kovaa, kun tervehdin ovelta.
'Katsopas! Sinun voimaihmisesi on taas sukeltanut esiin.'
"H‰n ojensi minulle kokoontaitetun kirjeen, jonka n‰in osotetuksi
'Tasavaltalaisten armeijan ylip‰‰llikˆlle'.
"'T‰m‰n', pitkitti kenraali Robles kaikuvalla ‰‰nell‰‰n, 'tyˆnsi joku
poika vartiosoturin kouraan p‰‰kortteerin edustalla, miehen seistess‰
siin‰ kai hempukkaansa ajatellen -- sill‰ ennen kuin h‰n ‰lysi mit‰‰n
oli poika kadonnut markkinav‰en sekaan, ja h‰n v‰itt‰‰, ettei h‰n
henke‰ns‰k‰‰n pelastaakseen kykenisi tuntemaan nulikkaa.'
"P‰‰llikkˆni kertoi minulle edelleen, ett‰ sotamies oli antanut kirjeen
vartion kersantille ja ett‰ se oli lopulta joutunut ylip‰‰llikkˆmme
k‰siin. H‰nen ylh‰isyytens‰ oli suvainnut ottaa omin silmin
huomatakseen sen sis‰llˆn. Sitten oli h‰n kahdenkeskisen‰ luottamuksena
kertonut asian kenraali Roblesille.
"Kirjett‰, _senjores_, en en‰‰ kykene tarkalleen muistamaan. N‰in
Gaspar Ruizin nimikirjotuksen. H‰n oli h‰ik‰ilem‰tˆn miekkonen.
Maanj‰ristyksest‰ oli h‰n temmannut itselleen sielun, muistattehan. Ja
se sielu nyt oli sanellut tuon kirjeen lauselmat. Sen s‰vy oli hyvin
itsen‰inen. Muistan sen tuntuneen minusta silloin erityisen ylv‰‰lt‰
-- arvokkaalta. Se oli ehdottomasti donna Erminian kirje. Nyt minua
v‰risytt‰‰ kirjeen kaksimielisyyden oveluus. Gaspar Ruiz saatiin
valittamaan v‰‰ryytt‰, jonka uhriksi h‰n oli joutunut. H‰n vetosi
aikaisemmin osottamaansa uskollisuuteen ja urheuteen. Pelastuttuaan
kuolemasta Kaitselmuksen ihmeellisell‰ v‰lityksell‰ ei h‰n voinut
ajatella mit‰‰n muuta kuin maineensa puhdistamista. T‰h‰n -- kirjotti
h‰n -- ei h‰n voinut toivoa kykenev‰ns‰ riveiss‰, yh‰ ep‰luulon
alaiseksi j‰‰v‰n‰ huonoon huutoon tulleena sotamiehen‰. H‰nell‰ oli
tilaisuutta antaa vaikuttava todistus uskollisuudestaan. Ja h‰n lopetti
ehdottamalla ylip‰‰llikˆlle kohtausta puoliyˆn hetkell‰ vastap‰‰t‰
rahapajaa sijaitsevalla torilla. Merkiksi piti kolmasti iske‰
tuluksilla valkeata; se ei ollut liiaksi silm‰‰npist‰v‰ tunnus, mutta
riitti kuitenkin tekem‰‰n asian selv‰ksi.
"San Martin, suuri vapauttaja, piti rivakoista ja rohkeista miehist‰.
Sit‰paitsi oli h‰n oikeudentuntoinen ja s‰‰liv‰inen. Kerroin h‰nelle
mit‰ miehest‰ tiesin ja sain k‰skyn tulla h‰nen mukaansa m‰‰r‰yˆn‰.
Merkit vaihdettiin sovittuun tapaan. Oli keskiyˆ, ja koko kaupunki
oli pime‰n‰ ja hiljaisena. Lev‰ttiin verhoutuneina tapasivat molemmat
miehet toisensa keskell‰ laajaa toria, ja hienotuntoisesti pysytellen
loitompana kuuntelin heid‰n ‰‰ntens‰ sorinaa hyvinkin tunnin. Sitte
kenraali kutsui minua l‰hemm‰ksi, ja tullessani kuulin San Martinin,
joka oli kohtelias sek‰ ylh‰isille ett‰ alhaisille, tarjoavan Gaspar
Ruiz'ille p‰‰kortteerin vieraanvaraisuutta siksi yˆt‰. Mutta sotamies
kielt‰ysi sanoen, ettei h‰n ansainnut sit‰ kunniaa, ennen kuin oli
tehnyt jotakin.
"'Teid‰n ylh‰isyytenne ei sovi ottaa tavallista karkuria vieraaksenne',
huomautti h‰n naurahtaen, astui hitaasti takaperin ja h‰visi yˆhˆn.
"Ylip‰‰llikkˆ virkkoi minulle, kun k‰‰nnyimme pois: 'H‰nell‰ oli joku
matkassaan, Ruiz-yst‰v‰ll‰mme. N‰in vilahdukselta kaksi henkilˆ‰. Se
oli h‰iritsem‰tˆn kumppani.'
"Min‰kin olin huomannut toisen haamun yhtyv‰n Gaspar Ruizin katoavaan
varjoon. Se n‰ytti lyhytkasvuiselta miehelt‰, jolla oli yll‰‰n _poncho_
ja p‰‰ss‰‰n iso hattu. Ja min‰ kummastelin ‰lyttˆm‰sti, kenen h‰n
olikaan rohjennut ottaa uskotukseen. Minun olisi pit‰nyt arvata, ettei
se saattanut olla muu kuin tuo kohtalokas tyttˆ -- sen pahempi!
"Miss‰ Gaspar Ruiz piilotteli h‰nt‰, sit‰ en tied‰. H‰nell‰ oli -- kuten
tuli j‰lkeenp‰in tiedoksi -- eno pikku rihkamakauppiaana Santiagossa.
Kenties sai orpo sielt‰ suojan ja hoivan. Joka tapauksessa oli
h‰nen el‰m‰ns‰ kyllin kˆyh‰‰, katkeroittaakseen h‰nen ylpeytt‰ns‰
ja pit‰‰kseen vireill‰ h‰nen mielenkarvauttaan ja vihaansa. Varmaa
on, ett‰ h‰n ei seurannut Gaspar Ruizia urotyˆss‰, jonka t‰m‰ otti
ensim‰iseksi suoritettavakseen. Aikeena ei ollut sen v‰h‰isempi yritys
kuin sotatarvevaraston h‰vitt‰minen, jonka espanjalaiset viranomaiset
olivat salaa ker‰nneet etel‰ss‰ Linares-nimiseen kaupunkiin.
Gaspar Ruizille uskottiin vain pieni joukkue johdettavaksi, mutta
he osottivat ansainneensa San Martinin luottamuksen. Vuodenaika
ei ollut suotuisa. Heid‰n t‰ytyi uida tulvineiden jokien yli. He
n‰yttiv‰t kuitenkin nelist‰neen yˆt‰ p‰iv‰‰, edeten nopeammin kuin
tieto heid‰n partioretkest‰‰n ja suunnaten kulkunsa suoraan kaupunkia
kohti, sataviisikymment‰ kilometri‰ syv‰lle vihollisen maahan, kunnes
p‰iv‰n sarastaessa karauttivat sen kaduille miekka k‰dess‰, yll‰tt‰en
pikku varusv‰en. Se pakeni ryhtym‰tt‰ vastarintaan, j‰tt‰en useimmat
upseerinsa Gaspar Ruizin haltuun.
"Suuri ruutir‰j‰hdys lopetti varastohuoneiden tulipalon, jonka
partioretkel‰iset olivat siekailematta sytytt‰neet. Vajaan kuuden
tunnin kuluttua olivat he ratsastamassa takaisin samaa huimaa vauhtia;
he eiv‰t olleet menett‰neet ainoatakaan miest‰. Niin kelpo sotamiehi‰
kuin he olivatkin, ei sellaista tekoa saada suoritetuksi viel‰
paremmatta johtajatta.
"Olin p‰iv‰llisell‰ p‰‰kortteerissa, kun Gaspar Ruiz itse toi tiedon
menestyksest‰‰n. Ja se oli raskas isku kuningaspuolueen joukoille.
Todisteeksi n‰ytti h‰n meille varusv‰en lipun. H‰n otti sen
viittansa alta ja heitti pˆyd‰lle. Mies oli kerrassaan muuttunut;
h‰nen kasvojensa ilmeess‰ oli jotakin ylv‰stelev‰‰ ja uhkaavaa. H‰n
seisoi kenraali San Martinin tuolin takana ja katseli ylpe‰sti meit‰
kaikkia. H‰nell‰ oli ympyri‰inen sininen lakki p‰‰ss‰, hopeap‰‰rmeell‰
reunustettu, ja me n‰imme kaikki leve‰n valkoisen arpijuovan h‰nen
p‰iv‰npaahtamassa niskakuopassaan.
"Joku kysyi h‰nelt‰, miten h‰n oli menetellyt vangittujen espanjalaisten
upseerien suhteen.
"H‰n kohautti halveksivasti olkap‰it‰‰n. 'Kannattaako sit‰ nyt
kysy‰k‰‰n! Sissisodassa ei oteta vankeja rasituksekseen. Annoin heid‰n
menn‰ -- ja t‰ss‰ ovat heid‰n miekankannikkeensa.'
"H‰n viskasi kimpullisen niit‰ pˆyd‰lle lipun p‰‰lle. Silloin kenraali
Robles, jonka saattolaisena min‰ olin siell‰, tokaisi kovalla, k‰re‰ll‰
‰‰nell‰‰n: 'Vai niin! Sittep‰, uljas yst‰v‰, ette viel‰ tied‰, mill‰
tavoin tulisi johdella t‰llaista sotaa. Teid‰n olisi pit‰nyt tehd‰
n‰in.' Ja h‰n sivalsi k‰sisyrj‰ll‰ kurkkuaan.
"Voi, _senjores!_ Oli liiankin totta, ett‰ t‰t‰ kamppailua, laatuaan
niin sankarillista, molemmin puolin tahrattiin julmuudella.
Kenraali Roblesin sanojen her‰tt‰m‰ sorina ei suinkaan kuulostanut
yksimieliselt‰. Mutta jalomielinen ja urhea San Martin kiitti
tuota ihmisellist‰ toimenpidett‰ ja osotti Ruizille sijan oikealla
puolellaan. Nousten sitte seisaalle, t‰ysin‰inen lasi k‰dess‰, esitti
h‰n maljan: "_Caballeros_ ja asetoverit, juokaamme kapteeni Gaspar
Ruizin terveydeksi.' Ja tyhjennetty‰mme lasimme jatkoi ylip‰‰llikkˆ:
'Aion uskoa h‰nelle etel‰isen rajamme vartioimisen, sill‰v‰lin kun me
l‰hdemme vapauttamaan Perussa asuvia velji‰mme. H‰n, jota vihollinen
ei kyennyt pys‰hdytt‰m‰‰n iskem‰st‰ vastustajiansa suoraan syd‰meen,
osaa kyll‰ suojella rauhallista v‰estˆ‰, jonka j‰t‰mme taaksemme, kun
l‰hdemme pyh‰‰n teht‰v‰‰mme.' Ja h‰n syleili Gaspar Ruizia, joka oli
‰‰neti istunut h‰nen vieress‰‰n.
"Kun myˆhemm‰ll‰ kaikin nousimme pˆyd‰st‰, l‰hestyin min‰ armeijan
uusinta upseeria onnitteluineni. 'Ja, kapteeni Ruiz', lis‰sin, 'kenties
kerrotte miehelle, joka on aina uskonut nuhteettomaan kunniaanne, mihin
donna Erminia sin‰ yˆn‰ joutui?'
"H‰nen katsantonsa muuttui t‰st‰ yst‰v‰llisest‰ kysymyksest‰ni. H‰n loi
minuun silm‰kulmiensa alta _guasson_, maalaisen, raskaan ja ilmeettˆm‰n
katseen. '_Senjor teniente_', sanoi h‰n k‰he‰sti ja ik‰‰nkuin hyvin
apeana, '‰lk‰‰ kysykˆ minulta _senjoritasta_, sill‰ mieluummin olen
laisinkaan ajattelematta h‰nt‰ teik‰l‰isten seurassa ollessani.'
"Otsaansa rypist‰en katseli h‰n ymp‰ri huonetta, joka oli t‰ynn‰
tupakoitsevia ja juttelevia upseereja. Luonnollisesti mukauduin.
"N‰m‰ olivat viimeiset sanat, mit‰ kuulin h‰nen lausuvan pitk‰n pitk‰‰n
aikaan. Ja seuraavana p‰iv‰n‰ me l‰ksimme meritse vaivaloiselle
retkellemme Peruun ja kuulimme sitte Gaspar Ruizin toimista ainoastaan
omien taisteluittemme lomassa. H‰net oli m‰‰r‰tty etel‰isen maakuntamme
sotilassuojelijaksi. H‰n ker‰si itselleen sissijoukon. Mutta h‰nen
leppeytens‰ voitettua vihollista kohtaan pahastutti siviilikuvernˆˆri‰,
joka oli muodollisuuksiin piintynyt, rauhaton ja ep‰luuloinen mies.
H‰n l‰hetti hallitukselle ep‰edullisia raportteja Gaspar Ruizista;
er‰s sellainen ilmotti, ett‰ h‰n oli julkisesti ja prameasti viett‰nyt
h‰it‰ns‰ kuningasmielisen naisen kanssa. Noin eriluonteisten miesten
t‰ytyi ehdottomasti riitaantua. Vihdoin alkoi siviilikuvernˆˆri moittia
h‰nen toimettomuuttaan ja vihjailla kavalluksesta, mik‰ ei muka olisi
kummeksittavaa sellaisesta entisyydest‰ tunnetussa miehess‰. Gaspar
Ruiz sai t‰st‰ tiedon. H‰nen raivonsa leimahti, ja h‰nen vierell‰‰n
aina v‰ijyv‰ nainen osasi kyll‰ kannustaa sit‰ kavalin sanoin. En
tied‰, l‰hettikˆ hallitus todellakin k‰skyn vangita h‰net, kuten h‰n
j‰lkeenp‰in valitti. Varmalta n‰ytt‰‰, ett‰ siviilikuvernˆˆri alkoi
houkutella juoniinsa h‰nen upseerejaan ja ett‰ Gaspar Ruiz huomasi sen.
"Er‰‰n‰ iltana, kun kuvernˆˆrin luona vietettiin _tertulliaa_, ilmestyi
Gaspar Ruiz kuuden luotetun saattolaisen keralla ratsain kaupunkiin
ja karautti kuvernˆˆrintalon ovelle. H‰n astui saliin aseissa,
hattu p‰‰ss‰. Kun kuvernˆˆri pahastuneena astui h‰nt‰ vastaan,
sieppasi h‰n onnetonta vyˆt‰isist‰, kantoi h‰net pois tyrmistyneiden
vieraitten joukosta kuin lapsen ja paiskasi h‰net alas ulkoportaita
kadulle. Gaspar Ruizin vihainen puserrus riitti nitist‰m‰‰n hengen
j‰ttil‰iselt‰kin; mutta h‰nen ratsumiehens‰ laukaisivat viel‰
pistoolinsa kuvernˆˆrin ruumiiseen, sen viruessa hievahtamattomana
portaiden juurella".
X
"T‰m‰n -- kuten h‰n sanoi -- oikeudenmukaisen rankaisunsa suoritettuaan
Ruiz meni Rio Blancon yli, mukanaan isompi osa v‰ke‰ns‰, ja linnotti
tyyssijakseen er‰‰n kukkulan. H‰nt‰ vastaan ajattelemattomasti
l‰hetetty komppania s‰‰nnˆllist‰ sotav‰ke‰ saarrettiin ja tuhottiin
melkein viimeiseen mieheen. Toisia retkikuntia j‰rjestettiin paremmin,
mutta niill‰k‰‰n ei ollut menestyst‰.
"N‰iden veristen kahakkain aikana alkoi h‰nen vaimonsa ensin esiinty‰
ratsun sel‰ss‰ h‰nen oikealla puolellaan. Jatkuvasta onnestaan
ylpistyneen‰ ja itseluottamusta saaneena ei Ruiz en‰‰ rynn‰nnyt
sissiens‰ etunen‰ss‰, vaan j‰i korskeasti -- niinkuin armeijan
liikkeit‰ johtava kenraali -- taamma jollekin yl‰nteelle vankan ratsun
selk‰‰n ja liikkumattomaksi, sielt‰ l‰hetellen k‰skyj‰‰n. Donna
Erminia n‰htiin tuon tuostakin h‰nen vierell‰‰n, ja kauvan aikaa
luultiin h‰nt‰ mieheksi. Siihen aikaan puhuttiin paljon salaper‰isest‰
valkeakasvoisesta p‰‰llikˆst‰, jonka ansioksi meid‰n joukkojemme
tappiot luettiin. H‰n ratsasti kuin intiaaninainen, kahareisin,
k‰ytt‰en leve‰lierist‰ miehen hattua ja mustaa _ponchoa_, viittaa.
J‰lkeenp‰in, heid‰n suurimman menestyksens‰ p‰ivin‰, t‰m‰ _poncho_
kirjailtiin kullalla, ja h‰n kantoi silloin myˆskin Don Antonio de
Leyva-paran miekkaa.
"T‰m‰ vanha chilel‰inen upseeri oli onnettomuudekseen joutunut
saarroksiin pienen joukkonsa kanssa; ampumavarojen loppuessa oli
h‰n saanut surmansa arauko-intiaanien k‰siss‰, ne kun olivat Gaspar
Ruizin liittolaisia ja auttajia. Sit‰ surullista tapausta muisteltiin
kauvan j‰lkeenp‰in 'Saaren verisaunana'. Kovaonnisen upseerin miekan
lahjotti donna Erminialle arauko-p‰‰llikkˆ Peneleo, sill‰ noihin
intiaaneihin oli niin suuresti tehonnut h‰nen katsantonsa, h‰nen
kasvojensa kalmankalpeus, johon ei mik‰‰n s‰‰ n‰kynyt pystyv‰n, ja
h‰nen tyyni v‰linpit‰m‰ttˆmyytens‰ luotisateessa, ett‰ he pitiv‰t
h‰nt‰ yliluonnollisena olentona tai ainakin noitana. T‰m‰ taikausko
suuresti lis‰si Gaspar Ruizin arvoa ja vaikutusvaltaa noiden
tiet‰m‰ttˆmien ihmisten keskuudessa. Donna Erminia varmaankin tunsi
maistavansa t‰ydellisesti kostoansa sin‰ p‰iv‰n‰, jona h‰n ripusti
kupeelleen Don Antonio de Leyvan miekan. H‰n ei siit‰ milloinkaan
luopunut, paitsi pukeutuessaan naisasuunsa -- k‰ytt‰‰ h‰n ei sit‰
kyll‰k‰‰n tahtonut tai voinut, mutta h‰nt‰ miellytti sen heiluminen
sivullaan tasavallan aseiden h‰v‰istyksen ainaisena muistuttajana ja
vertauskuvana. H‰nen oli mahdoton saada kyll‰‰ns‰. Eik‰ k‰ynytk‰‰n
pys‰htyminen sill‰ polulla, jolle h‰n oli johdattanut Gaspar Ruizin.
Pelastuneet vangit -- ja niit‰ ei ollut monta -- kertoivat, miten h‰n
kykeni muutamin harvoin sanoin muuttamaan miehens‰ kasvojen ilmeen
ja elvytt‰m‰‰n h‰nen vaimentuvan ‰k‰ns‰. He kertoivat, miten aina
kahakan j‰lkeen, jokaisesta partioretkest‰ tai muusta menestyneest‰
hankkeesta suoriuduttua, Gaspar Ruiz ratsasti vaimonsa luo ja katsoi
h‰nt‰ kasvoihin. N‰iden korskea tyyneys ei koskaan lientynyt. H‰nen
syleilyns‰, _senjores_, oli varmaankin kylm‰ kuin patsaan. Ruiz yritti
sulattaa h‰nen j‰ist‰ syd‰nt‰‰n l‰mpim‰ss‰ verivirrassa. Muutamat
englantilaiset meriupseerit, jotka k‰viv‰t h‰nen luonaan siihen aikaan,
panivat t‰hdelle h‰nen lumoutumisensa omituisuuden."
Kuulijakuntansa kummastuksen ja uteliaisuuden havaitessaan pys‰htyi
kenraali Santierra toviksi.
"Niin -- englantilaiset meriupseerit", toisti h‰n. "Ruiz oli
myˆntynyt vastaanottamaan heid‰t j‰rjest‰‰kseen joidenkuiden
teid‰n kansallisuuteenne kuuluvien vankien vapauttamisen. H‰nen
vallitsemallaan alueella, merenrannikolta Kordillereille, oli lahti,
johon laivat siihen aikaan poikkesivat noutamaan puita ja vett‰,
kierretty‰‰n Kap Hornin. Siell‰ h‰n, houkutellen miehistˆn maihin,
sieppasi ensin valaanpyyntipriki _Hersalian_ ja j‰lkeenp‰in valtasi
yll‰tyksell‰ kaksi muuta laivaa, englantilaisen ja amerikalaisen.
"H‰nen huhuttiin silloin haaveilevan oman laivaston perustamista.
Mutta se oli tietysti mahdotonta. Kuitenkin h‰n miehitti prikin
osalla sen entist‰ v‰estˆ‰ ja pani alukseen upseerin sek‰ useita omia
miehi‰‰n, l‰hett‰en heid‰t Chiloe-saaren espanjalaisen kuvernˆˆrin luo,
mukanaan selostus h‰nen asetˆist‰‰n ja avunpyyntˆ sodan pontevammaksi
jatkamiseksi kapinoitsijoita vastaan. Kuvernˆˆri ei voinut paljoakaan
tehd‰ h‰nen hyv‰kseen; l‰hetti h‰n sent‰‰n kaksi keve‰‰ kentt‰tykki‰,
kohteliaan ylistyskirjeen, kuninkaallisten joukkojen everstinvaltuuden
ja ison espanjalaisen lipun. Suurin juhlamenoin kohotettiin t‰m‰
lippu h‰nen talonsa katolle liehumaan arauko-maan syd‰mess‰. Eikˆh‰n
vain lienekin donna Erminia sin‰ p‰iv‰n‰ v‰hemmin j‰ykk‰n‰ hymyillyt
_guasso_-puolisolleen.
"Rannikollamme liikkuvan englantilaisen laivaston vanhempi upseeri
teki n‰iden anastusten johdosta huomautuksia meid‰n hallituksellemme.
Mutta Gaspar Ruiz kielt‰ysi ryhtym‰st‰ sovitteluihin meid‰n kanssamme.
Silloin saapui lahteen englantilainen fregatti, ja sen kapteeni,
mukanaan l‰‰k‰ri ja kaksi luutnanttia, matkusti suojeluskirjan nojalla
sis‰maahan. Heid‰t otettiin hyvin vastaan; kolme p‰iv‰‰ olivat he
sissip‰‰llikˆn vieraina. Hallitustalossa pidettiin jonkunlaista
sotilaallista raakalaisj‰rjestyst‰. Se oli sisustettu ja kalustettu
rajakaupungeista tuodulla saaliilla. Ensin p‰‰stess‰‰n p‰‰suojamaan
n‰kiv‰t he h‰nen vaimonsa lep‰ilem‰ss‰ -- h‰n ei ollut silloin oikein
terve -- ja Gaspar Ruiz istui makuusijan jalkop‰‰ss‰. H‰nen hattunsa
oli lattialla, ja k‰tens‰ oli h‰n laskenut miekankahvaan.
"Koko tuon ensim‰isen keskustelun aikana ei h‰n ollenkaan siirt‰nyt
isoja k‰si‰‰n miekankahvasta, paitsi kerran j‰rjest‰‰kseen vaimonsa
peitteit‰ hellin, huolellisin kosketuksin. He huomasivat, ett‰ milloin
hyv‰ns‰ donna Erminia puhui, kiinnitti Gaspar Ruiz katseensa h‰neen
ja oli jotenkuten odottavan ja j‰nnittyneen tarkkaavainen, n‰kˆj‰‰n
unohtaen maailman ja omankin olemassaolonsa. J‰‰hyv‰iskemujen aikana,
joissa donna oli makuusijallaan lev‰ten saapuvilla, puhkesi Gaspar
Ruiz valituksiin saamastansa kohtelusta. Kenraali San Martinin
l‰hdetty‰ oli h‰net piiritetty urkkijoilla, siviilivirkamiehet
olivat h‰nt‰ panetelleet, h‰nen palveluksiaan ei oltu otettu lukuun,
chilel‰inen hallitus oli uhannut h‰nen vapauttaan ja henke‰ns‰kin.
H‰n nousi pˆyd‰st‰, asteli rajusti edes takaisin huoneessa sadatuksia
jyr‰ytellen ja istuutui sitte leposohvalle vaimonsa jalkojen viereen,
rinta kohoilevana, katse lattiaan t‰hd‰ttyn‰. Donna lep‰si puolittain
istuvassa asennossa sel‰ll‰‰n, p‰‰ pieluksilla, silm‰t melkein ummessa.
"'Ja nyt min‰ olen kunnioitettu espanjalainen upseeri', lis‰si h‰n
levollisella ‰‰nell‰.
"Englantilaisen fregatin kapteeni k‰ytti silloin tilaisuutta
ilmottaakseen h‰nelle s‰ve‰sti, ett‰ Lima oli kukistunut ja ett‰
espanjalaiset olivat tehdyn sopimuksen perusteella vet‰ytym‰ss‰ pois
koko mantereelta.
"Gaspar Ruiz kohotti p‰‰t‰ns‰, ja ep‰rˆim‰tt‰, hillityn kiivaasti
puhuen, vakuutti h‰n jatkavansa taistelua Chile‰ vastaan viimeiseen
veripisaraan asti, vaikka koko Etel‰-Amerikaan ei j‰isi ainoatakaan
espanjalaista sotilasta. Kun h‰n oli lopettanut tuon hullun sanelmansa,
kohotti h‰nen vaimonsa pitk‰n valkoisen k‰tens‰ ja silitti juuri
silm‰nr‰p‰yksen ajan sormenp‰ill‰‰n h‰nen polveaan.
"Juhla-aterian j‰lkeen viipyiv‰t upseerit en‰‰ puolisen tuntia,
jollaikaa tuo hurjan sissijoukon tuima p‰‰llikkˆ osottausi
ylenpalttisen herttaiseksi ja hyv‰ntahtoiseksi. H‰n oli ollut
vieraanvarainen ennenkin, mutta n‰ytti silti kuin ei h‰n olisi voinut
kyllikseen pit‰‰ huolta vieraittensa mukavasta ja turvallisesta
matkustamisesta takaisin laivaan.
"Mik‰‰n, sanottiin minulle, ei olisi voinut olla suurempana vastakohtana
h‰nen ‰skeiselle rajuudelleen tai tavanmukaiselle harvapuheiselle
j‰ykkyydelleen. Ik‰‰nkuin odottamattoman onnen riemastuttamana
yli kaikkien rajojen innostui h‰n leppe‰‰n ja syd‰melliseen
huomaavaisuuteen. H‰n syleili upseereja kuin velji‰‰n, melkein
kyynelsilmin. Vapautetut vangit saivat kukin kultarahan. Viime hetkess‰
h‰n ‰kki‰ ilmotti, ett‰ h‰nen piti toki luovuttaa kauppalaivojen
kapteeneille kaikki heid‰n yksityinen omaisuutensa takaisin. T‰m‰
aavistamaton jalomielisyys aiheutti jonkun verran viivytyst‰ seurueen
l‰htˆvalmistuksissa, ja heid‰n ensim‰inen p‰iv‰matkansa oli hyvin lyhyt.
"Myˆh‰‰n illalla ratsasti Gaspar Ruiz vartion saattamaan heid‰n
leiritulilleen, tuoden mukanaan viinilaatikoilla s‰lytetyn muulin.
H‰n sanoi tulleensa kulauttamaan piiskaryypyn englantilaisten
yst‰viens‰ kanssa, joita h‰n ei en‰‰ el‰m‰ss‰‰n tulisi n‰hneeksi. H‰n
kertoili omia urotˆit‰‰n, naureli kuin poika, lainasi englantilaisten
muulikuormaston johtajalta kitaran, ja istuen jalat ristiss‰ allaan
ylen hienolla lev‰till‰‰n, joka oli levitetty hehkuvan nuotiohiiloksen
eteen, lauloi h‰n vienolla ‰‰nell‰ talonpoikaisen lemmenlaulun. Sitte
h‰nen p‰‰ns‰ painui rintaa vasten, h‰nen k‰tens‰ valahtivat maahan;
kitara kier‰hti h‰nen polveltaan -- ja syv‰ hiljaisuus seurasi leiriss‰
leppym‰ttˆm‰n sissip‰‰llikˆn lemmenlaulua, miehen, joka oli syˆssyt
niin monet meik‰l‰iset itkem‰‰n h‰vitettyj‰ koteja ja t‰rveltyj‰
lemmentarinoita.
"Ennen kuin kukaan kykeni ‰‰nn‰ht‰m‰‰nk‰‰n kavahti h‰n jalkeille ja
huusi hevostaan.
"'_Adios_, yst‰v‰t!' toivotti h‰n. 'Jumalan haltuun. Min‰ pid‰n teist‰.
Ja kertokaa Santiagossa, ett‰ Espanjan kuninkaan everstin Gaspar Ruizin
ja Chilen tasavaltalaisten vareksien v‰lill‰ vallitsee sota viimeiseen
hengenvetoon asti -- sota! sota! sota!'
"H‰nen vartionsa huikkasi: 'Sota! sota! sota!' kun he ratsastivat
matkaansa; ‰‰nten ja kavioiden kapseen kaiku kuoleutui piankin laakson
et‰isyyteen.
"Nuo kaksi nuorta englantilaista upseeria olivat vakuutettuja siit‰,
ett‰ Ruiz oli mielipuoli. Miten te sen sanottekaan? -- kaira heltynyt?
Mutta l‰‰k‰ri, tarkkasilm‰inen ja j‰rkev‰ skotlantilainen, sanoi
minulle, ett‰ se oli aivan erikoista lajia hullaannusta. Tapasin h‰net
useita vuosia j‰lkeenp‰in, mutta h‰n muisti sen kokemuksensa el‰v‰sti.
H‰n mainitsi minulle myˆs mielipiteen‰‰n, ett‰ tuo nainen ei johtanut
Gaspar Ruizia verisen petoksen tekoihin suoranaisella houkuttelulla,
vaan her‰tt‰m‰ll‰ ja pit‰m‰ll‰ vireill‰ h‰nen yksinkertaisessa
sielussaan polttavaa korjaamattoman v‰‰ryyden tunnetta. Kenties,
kenties. Mutta min‰ sanoisin, ett‰ h‰n valutti puolet kostonhimoista
sieluaan tuon miehen vahvaan tomumajaan, niinkuin voipi tyhj‰‰n
pikariin kaataa p‰ihtymyst‰, hulluutta, myrkky‰.
"Jos Gaspar Ruiz halusi sotaa, niin sit‰ h‰n sai toden teolla, kun
voitollinen armeijamme alkoi palata Perusta. J‰rjestelm‰llisi‰
toimia suunniteltiin t‰t‰ vaivalla saadun itsen‰isyytemme kunnian
ja menestyksen tahraa vastaan. Kenraali Robles johti, tunnetulla
horjumattomalla ankaruudellaan. Julmia pelotuskeinoja k‰ytettiin
molemmin puolin, ja taisteluissa ei annettu ainoallekaan armoa.
Voitettuani ylennykseni Perun tanterilla olin nyt esikunnassa
kapteenina.
"Gaspar Ruiz joutui ahtaalle; samaan aikaan kuulimme er‰‰lt‰
pakolaispapilta, joka oli siepattu seurakunnastaan ja kiid‰tetty
satanelj‰kymment‰ kilometri‰ vuoristoon kastetoimitukseen, ett‰ heille
oli syntynyt tyt‰r. Tapauksen kunniaksi, arvatenkin, Gaspar Ruiz
suoritti pari loistavaa partioretke‰ ihan joukkojemme takana ja hajotti
osastot, jotka oli l‰hetetty katkaisemaan h‰nelt‰ paluutiet‰. Kenraali
Robles oli saada halvauskohtauksen raivosta. H‰n sai muuta unettomuuden
syyt‰ kuin moskiittojen puremat, mutta sit‰ vastaan, _senjores_, eiv‰t
konjakkipikarilliset auttaneet sen enemp‰‰ kuin silkka vesi. H‰n alkoi
piikitell‰ ja ahdistella minua voimaihmisest‰ni, ja k‰rsim‰ttˆmin‰
lopettamaan t‰m‰n nolon sotaretken lienemme me kaikki nuoret upseerit
k‰yneet huimaluontoisiksi ja taipuvaisiksi antautumaan tarpeettomiin
vaaroihin teht‰viss‰mme.
"Verkalleen, ik‰‰nkuin tuuma tuumalta, olivat kolonnimme kuitenkin
tunkeutumassa Gaspar Ruizin kimppuun, vaikka h‰n oli saanut
nostatetuksi koko arauko-intiaanien kansan meit‰ vastaan. Sitte vuoden
tai v‰h‰n enemm‰nkin kuluttua kuuli hallituksemme asiamiestens‰
ja vakoojiensa v‰lityksell‰, ett‰ h‰n oli lyˆtt‰ytynyt liittoon
Carrerasin kanssa, joka niin sanottuna diktaattorina hallitsi niin
sanottua Mendozan tasavaltaa vuorten toisella puolella. Oliko Gaspar
Ruizilla kaukokatseinen valtiollinen tarkotus vai halusiko h‰n vain
varata taatun turvapaikan vaimolleen ja lapselleen, hellitt‰m‰ttˆm‰sti
jatkaessaan meit‰ vastaan k‰ym‰‰ns‰ yll‰tys- ja teurastussotaa, sit‰
en osaa sanoa. Liitto oli kuitenkin tositapaus. Joutuneena tappiolle
yrityksess‰‰n meid‰n etenemisemme ehk‰isemiseksi, tunkeutuessamme
merenrannikolta p‰in, h‰n per‰ytyi vikkel‰sti kuten aina ja valmistausi
uuteen ankaraan ja vaaralliseen koitokseen, ensi tyˆkseen l‰hett‰en
vaimonsa ja pikku tytt‰rens‰ Pequenja-vuoriston yli, joka oli Mendozan
etel‰rajana."