Yhdeksän päivän ihme.
Kihlaus neiti Ethel Johnstonen ja mr Archie Laverockin välillä
purkautui taas yhdeksän päivän kuluttua.
Se ei tapahtunut, ennenkuin onnettomuus todella saapui kirjeen
muodossa. Kuka olisi voinut aavistaa — —
Mutta ehkä on parasta puhua hiukan yhdeksän päivän onnesta niin kauan
kuin kihlaus kesti, ottaen päivät oikeassa järjestyksessä?
* * * * *
_Ensimmäinen päivä._ — Nuori Laverock teki kuumeisesti työtä päivänvalon
aikana vastapainoksi kärsimättömyydelleen, joka kaipasi iltaa. Ylpeinä,
tietoisina, vieläpä ujoinakin — he kohtasivat toisensa ensi kerran
kihlattuina! He kävelivät hyvin hitaasti rantaan päin.
Archie sanoi: "Kuulehan, kultaseni," — tämä oli ensimmäinen kerta,
jolloin hän sanoi siten; molemmat
tiesivät sen erittäin hyvin, mutta ei kumpikaan räpäyttänyt
silmääkään — "kuulehan, kultaseni, eikö sinulla ole omaisia tai muita,
joille minun pitäisi kirjoittaa ja kertoa — _meistä?_"
"Ei ainoaakaan, Archie. Minulla on äitipuoli — lady Castletoy — mutta
miksi vetäisimme hänet tähän? Hänkään ei sanonut minulle, kun hän aikoi
mennä uusiin naimisiin. Olen siis aivan yksin maailmassa."
"Ihanaa. Niin olen minäkin."
"Tarkoitatko, ettei sinulla ole myöskään ketään, joka esimerkiksi voisi
ajaa minut ulos ovesta?"
"Ei ketään — ei ketään omaisia jäljellä. Ei ketään oikeita ystäviä.
Tietysti joukottain tuttavia, mutta heistä ei ole väliä."
"Oi, Archie, miten ihanaa!" huudahti morsian. "On paljon ihanampaa
näin, kun ei tarvitse valmistautua arvosteluihin ja huomautuksiin!"
Nuori Laverock, joka oli kietonut käsivartensa hänen ympärilleen,
katsahti taakseen linnan torneja kohti, jotka kohosivat kiviaidan
takana, kohti kaurapeltoja, kaatunutta veräjää, ruohokenttiä.
"Etkö luulisi olevan parasta kertoa seurueelle —"
"Oi, ei, ei!" pyysi tyttö. "Se on osa huvia, että he eivät siitä
tiedä. Miksi heillä pitäisi olla aavistusta siitä, kenen kanssa heidän
autonohjaajansa menevät kihloihin?"
"Mutta heidän autonohjaajansa voi olla niin ylpeä siitä, mitä hän on
aikaansaanut," väitti Archie Laverock, "että hän aivan kuolee halusta
kertoa sen jollekulle!"
"Hän voi sanoa sen minulle. Hän ei voi kyllin usein sanoa sitä
minulle," kuiskasi tyttö. "Mutta ei kenellekään muulle!"
_Toinen päivä._ — Tänä päivänä tapaus julkaistiin. Myöhään iltapäivällä
eräs Ethelin lapsista, joka oli salaa ahnehtinut makeita
puutarhamansikoita ison teekupillisensa jälkeen, sairastui. Hänen
hoitajattarensa jätti hänet vuoteeseen kuumavesipullo pienellä
vatsallaan ja skotlantilaistyttö vartijanaan ja kiiruhti
hetkiseksi autovajaan ilmoittamaan, että sinä iltana ei kävelystä
tulisi mitään.
"Oh! miten ikävää!" huudahti nuori Laverock onnettomana, seisten siinä
öljyisenä ja tomuisena päästä kantapäähän asti. "Mokomakin lapsi!"
"Minun täytyy olla siellä ja hoitaa häntä, kunnes hän paranee, lapsi
raukka —," selitti Ethel.
"Entäs minä raukka? Kultaseni, sinulla ei ole aavistustakaan siitä.
Olen vain elänyt puoli yhdeksän toivossa! Etkö voi pujahtaa ulos
myöhemmin? Vain sekunniksi? Jos minä tulisin tammimetsikön reunaan?
Vain sanomaan hyvää yötä? Tulethan, enkelini? Älä ole sydämetön! Tule!"
Hänen äänensä oli jälleen niin sametinpehmoinen! Tyttö naurahti. "No
niin — —"
"Sinä tulet! Sinä tulet!"
"Tulen, jos vain voin jollain tavoin — mutta se ei ole luultavaa!"
"Sano minulle sitten nyt hyvää yötä. Sano se väliaikaisesti — —"
Äkkiä heidän muodostamaansa sievää ryhmää häiritsi kömpelö hahmo, joka
häämöitti vajan oven ulkopuolella; ja tämä hahmo olisi vetäytynyt
taaksepäin yhtä nopeasti, ellei Ethel olisi nähnyt sitä Archien olan
yli ja hätkähtänyt.
Archie päästi hänet uskomattoman nopeasti irti ja kääntyi suurta miestä
— sir Kabea — kohti.
"Hm! Asianlaita on niin, Sir, että olen kihloissa neiti Johnstonen
kanssa," ilmoitti nuori Laverock hyvin selvästi.
"Toivotan onnea sydämestäni," sanoi sir Kabe ystävällisesti ja tarttui
leveällä, puhtaalla kädellään ohjaajan pitkään, öljyiseen ja tomuiseen
käteen. "Toivotan teille onnea, neiti Johnstone. Saanko kysyä, aiotteko
ehkä puhua siitä?"