Mutta ensin hänen kätensä lensivät nopealla, vaistomaisella liikkeellä
hänen kaulalleen korjatakseen kaulusta ja kaulahuivia — jotka eivät
lainkaan olleet kaulassa. Hän naurahti itsekseen. Sille ei voinut
mitään; häntä pidettäisiin joka tapauksessa tallipoikana.
Sitten ilmestyi reunan yli ruskean villahameen alta toinenkin nilkka.
Tyttö tuli alas selkä häneen
päin. Sitten pehmeä hyppäys; hän oli päästänyt otteensa. Hän putosi
koko painollaan Archien käsivarsille. Sitten hän kääntyi vielä hänen
sylissään. Archien kasvojen tasalla olivat nyt nuoren naisen kasvot.
Hän kallisti vartaloaan taaksepäin pysyäkseen tasapainossa ja piteli
häntä.
Seuraava käänne oli odottamattomampi kuin mikään muu.
Tytön ääni, joka kohosi kimakaksi hämmästyksestä, huudahti: "Laupias
taivas, Archie Laverock!"
Archie Laverock, joka yhä piteli tyttöä hämmästyneenä sylissään,
tuijotti tuttuihin, mutta yllättäviin kasvoihin. Säteileviin kasvoihin,
joiden piirteet olivat pehmeät, huulet avoimet ja silmät laajenneet.
Kuka — —?
Missä — —?
Sitten auringonsäde, joka pujahti sisään vajan ovesta, lankesi tytön
hiuksille. Ne näyttivät leimahtavan kultaiseen liekkiin.
Samalla kertaa syttyi toisenlainen valo nuoren miehen mielessä tytön
solahtaessa maahan hänen käsivarsiltaan.