Hän kohtaa tytön.
Archie Laverock (vaeltava ritari) oli jo kahdenkymmenenviiden ikäisenä
kyllästynyt naissukuun.
Ei aivan sananmukaisesti. Hän ei ollut millään tavoin pettynyt
tai velttoutunut. Hän vain katsoi toistaiseksi saaneensa heistä
tarpeekseen. Aselepohan saattoi tulla kysymykseen yhtähyvin sodassa
kuin rakkaudessa. Eikä hän omasta puolestaan olisi paljoakaan
välittänyt, vaikkei koskaan enää olisi tavannut ketään nuorta naista.
Tässä mielentilassa hän kohtasi tytön.
Valmistautumattomana ja tyytyväisenä koko maailmaan ajoi nuori mies
yksin kahden hengen autossaan pitkin Surreyn kapeita, varjoisia teitä.
Auto oli aivan uusi ja kiiltävä eikä sen pehmeissä nahkaistuimissa
ollut ainoatakaan naarmua. Nuori Laverock oli tyytyväinen autonsa
nopeaan, pehmeään käyntiin. Hänen ajatuksensa ja katseensa olivat
vapaat tarkkaamaan ympäristöään hänen ajellessaan kevein sydämin
tietään eteenpäin — kunnes hän äkkiä joutui keskelle tapahtumia, jotka
tulisivat askarruttamaan hänen ajatuksiaan lähitulevaisuudessa.
Inhimillinen elämä syöksyi äkkiä intohimoineen ja kiihkoineen
rauhalliseen Surrey-seutuun, joka lepäsi hiljaisena toukokuisessa
auringossa kukkivine niittyineen ja humisevine mäntyineen. Kaikki
tapahtui hyvin nopeasti ja yllättäen.
Aluksi kuului vain moottoripyörän nopea läheneminen. Pölypilvi tietä
pitkin lähestyi pikku autoa, joka juuri oli saapumassa tienhaaraan.
Näkyviin tuli
moottoripyörää ajava mies ja sivuvaunussa istuva tyttö. Mies oli
keski-ikäinen, lujarakenteinen, puettuna hyvin istuvaan Duberry-pukuun
ja pehmeään huopahattuun. Tyttö oli pieni ja istui kovan tuulen vuoksi
kokoonkyyristyneenä. Hänestä näkyi tuskin muuta kuin kirkkaansininen
hattu ja liehuva sininen harsohuivi. Moottoripyörän lähestyessä nämä
molemmat henkilöt puhelivat kiivaasti ja yhtaikaa.
"Nähtävästi he riitelevät. Luonnollisesti naimisissa oleva pari",
ajatteli maantieritari välinpitämättömästi. Heti ensi silmäyksellä hän
oli huomaavinaan jotain omituista tässä parissa, joka puhui kuumeisesti
ja kiivaasti moottorin syöksyessä eteenpäin.
On vahinko ettei onnettomuutta voi kuvata niin nopeasti kuin se
tapahtuu. Kaikki kävi sekunnissa. Moottorimies kääntyi äkkiä
sivuvaunussa istuvaan tyttöön päin, kumartui hänen ylitseen, ojensi
kätensä ja tarttui häntä olkapäähän, ravistaen tyttöä niinkuin terrieri
rottaa. Tämä kaikki tapahtui lähenevässä autossa istuvan nuoren
miehen silmien edessä. Tuskin hän saattoi uskoa näkemäänsä todeksi.
Mutta ihmispeto uudisti tekonsa. Tällä kertaa ei voinut erehtyä sen
tarkoituksesta. Hän ravisti raivoisasti tyttöä, niin että tämän hattu
liukui niskaan ja tukka valui kasvoille, ravisti häntä — —
"Hyvä jumala!"
He olivat nyt aivan auton vieressä. Nuori Laverock kuuli kauhistuen
miehen vihasta vapisevan äänen:
"Nouse pois tässä! Kuuletko, mitä sanon. Mene heti pois."
Moottoripyörä pysähtyi nytkähtäen. Ohjaaja hyppäsi pois, juoksi
sivuvaunun luo ja tarttui tyttöä käsivarteen. Tämä koetti kauhistuneena
välttää.
"Pois tässä, olen sanonut", huusi mies jälleen. Yhtä karkeasti kuin
tallirenki kiskoo hangoittelevan hevosen suitsia, tarttui mies tytön
hentoon käsivarteen ja veti hänet väkivalloin vaunusta, paiskaten
tienviereen. Tyttö kompastui ja kaatui pölyiselle mättäälle, mutta
seuraavassa silmänräpäyksessä hän oli jälleen
pystyssä ja ojensi avuttomana kätensä miestä kohti —
Kaikki tapahtui
nopeammin kuin sen voi kertoa. Mutta ihmispeto oli pannut moottorin
jälleen käyntiin ja katsahtamattakaan taakseen katosi oikealla olevaa
jalavien reunustamaa tietä pitkin.
Tyttö jäi epätoivoiseen asentoonsa, kutsuen miestä takaisin koko
olennollaan ja rukoilevalla äänellään. Epätoivoisena nyyhkytti hän
yhden ainoan sanan:
"Artur."
Mies oli jo kadonnut näkyvistä kun nuori Laverock pysähdytti autonsa
puuttuakseen tapahtumain kulkuun.
Mitä muuta, kysyn minä, olisi nuori mies voinut tehdä. Aivan hänen
silmiensä edessä kohteli mieheksi itseään nimittävä olento raa'asti
nuorta naista, jättäen hänet yksinäiseen seutuun monen peninkulman
päähän kodistaan. Ravisteli häntä — heitti ulos moottorista.
Suuttumuksesta vapisten otti nuori Laverock autolakin päästään ja
seisahtui hyljätyn tytön eteen. Hän ei tällä hetkellä halunnut
tietää, missä suhteessa tyttö oli tuohon raakaan ihmispetoon, hän ei
tiennyt oliko tyttö hänen vaimonsa, tyttärensä tai jollakin muulla
tavalla sukua miehelle. Hän ei liioin tuuminut mitä syytä miehellä
oli pahoinpitelyynsä. Eikä hän edes huomannut — olkoon se sanottu
hänen kunniakseen — oliko tyttö kaunis tai ruma. Hänen ensimmäinen
ajatuksensa oli: "Voinko tehdä jotakin".
Tyttö käänsi pienet, hämmästyneet kasvonsa häneen. Hänen ehtimättä
vielä virkkaa sanaakaan, ilmestyi uusi tekijä laskelmiin pitkän,
komean, valkeaan liinatakkiin puetun miehen muodossa. Hän ilmestyi
näkyviin pienen pensasaidassa olevan veräjän kautta. Nuori Laverock ei
ollut aikaisemmin huomannut pientä majataloa, joka tien toisella puolen
oli kokonaan syreenipensaitten peittämänä.
"Kuulkaa", huudahti tulokas kiukkuisella äänellä Archie Laverockille,
"mihin Te aiotte ryhtyä. Tahdotteko olla hyvä ja mennä matkoihinne."
Laverock katsahti saapuneeseen olioon, jonka ulkomuodosta ja
käytöksestä hän ei pitänyt. Sitäpaitsi
hän tunsi heikon wiskynhajun, joka sekaantui syreenien tuoksuun.
Oli hyvin vähän luultavaa, että uudella tulokkaalla oli mitään
määräämisvaltaa tyttöön, joka oli heitetty maantielle. Tärkeintä
oli saada tyttö pois täältä. Nuori Laverock kääntyi uudelleen
rakastettavalla päättäväisyydellä tyttöön: "Olkaa hyvä ja nouskaa
autoon. Ajan teidät sinne minne haluatte."
Hän kuuli tytön, edelleen kovin hämmästyneenä mumisevan jotain: "hyvin
ystävällisesti — —"
Silloin kuului taas moottoripyörän pup, pup. "Hyvä jumala." Mitä nyt?
Palaisiko tuo roisto takaisin! Kyllä, kautta taivaan, siinä hän oli
taas ja antoi lähestyessään merkin tytölle, huutaen:
"Seis!"
Tuo raakalainen, joka oli kirjaimellisesti heittänyt tytön ulos
vaunusta, kutsui nyt häntä takaisin luokseen.
"Tämä menee jo liian pitkälle", tuumi nuori Laverock niin suuttuneena,
ettei kyennyt selvästi ajattelemaan. "Hän oli pakahtumaisillaan
raivosta. Hän oli vahvasti päättänyt tehdä välinsä selväksi noiden
kahden miehen kanssa, jotka näyttivät olevan liitossa keskenään.
Luultavasti olivat he päällepäätteeksi vielä humalassa. Mutta
pääasiahan oli saattaa tuo pikku olento turvaan.
Archie Laverock astui pari askelta taaksepäin avaten Standardinsa
oven. Hän oli hyvin miellyttävän ja ritarillisen näköinen suojelija
seisoessaan siinä solakkana hyvin istuvassa nahkatakissaan,
iltapäiväauringon antaessa hänen ruskealle tukalleen kultaloisteen ja
saaden sen näyttämään vaaleammalta hänen auringon polttamia kasvojaan.
Ne olivat miellyttävät sileäksi ajellut kasvot, joita koristi
kaunis, valkoinen hammasrivi. Silmät olivat sellaiset, että niillä
olisi hurmannut minkä nuoren tytön tahansa. Me tulemmekin myöhemmin
kuvailemaan niitä tarkemmin.
"Nouskaa autoon", sanoi hän lyhyesti tytölle.
Tyttö oli sennäköinen, kuin olisi valmis puhkeamaan hysteeriseen
nauruun — pikku raukka.
"Nouskaa autoon. Kas niin."
Tyttö katsahti vielä epäillen majataloon päin, mutta salli kuitenkin
nuoren Laverockin auttaa itsensä autoon. Samassa kun auto pantiin
käyntiin, ajoi moottoripeto heidän luokseen.
"Kuulkaas, mies, minne te aiotte lähteä?" kysyi hän kiukkuisella
äänellä.
Auto huristi jo eteenpäin, tytön huutaessa vastaukseksi: "Se on oikein
sinulle, Artur." Sanoiko tyttö tämän uhmatakseen tai voitonriemuisena,
sitä ei nuori Laverock voinut arvata. Omituisen hiljaisesti lisäsi hän,
sanojen kuollessa hiljaiseen kevättuuleen: "Selvitän asiani Teidän
kanssanne seuraavalla kerralla."
Jokseenkin lempeä uhkaus kaiken sen jälkeen mitä on tapahtunut. Mitä
mahtoi tämä kaikki merkitä? Sanotaan naisten olevan miehiä monin
verroin uteliaampia, muttei kukaan nainen koskaan ole ollut uteliaampi
saamaan selityksen äsken sattuneisiin tapahtumiin, kuin se nuori mies,
joka ohjasi autoa mukanaan pakeneva tyttö. Selittäisikö tyttö hänelle
ehkä kaiken? Nyt hetikö?