Aasian ja Europan rajalta kiidättää meidät juna Ufan poikki edemmäksi
länteen ja Samaraan. Uralin kukkulat käyvät yhä matalammiksi ja maa
jälleen tasaiseksi. Sysranin luona kuljemme Volgan yli siltaa myöten,
joka on puolitoista kilometriä pitkä. Olemme nyt tavottaneet Europan
suurimman virran, valtaisen Volgan, joka on 3.700 kilometriä pitkä ja
saa alkunsa vain 340 kilometrin päässä Suomenlahdesta, Waldain
ylängöltä, 229 metriä merenpintaa ylemmältä. Se virtaa koko Venäjän
halki ja kuuluu kahteenkymmeneen kuvernementtiin. Oikeanpuoleinen ranta
on korkea ja jyrkkä, vasen laakea. Kaspianmeren rannassa se muodostaa
laajan suistomaan.
Volga on melkein pitkin pituuttaan kulkukelpoinen laivoille, samoin
kuin sen neljäkymmentä sivujokeakin. Noin viiden kuukauden ajan on
virta jäässä, ja kun jäät keväällä jymisten särkyvät, tuottavat ne
rannoilla usein suuriakin vaurioita. Höyrylaivoja, purjelaivoja,
veneitä ja lauttoja kulkee suurin joukoin verkalleen soluvalla virralla
edestakaisin, ja liikennettä välittävät matkustajalaivat ovat
amerikalaisten jokialusten tapaan rakennettuja. Jokainen, ken on tehnyt
kesämatkoja Volgalla, kiittelee tämän virran suurta viehätystä, hauskaa
elelyä laivassa ja tosin yksitoikkoisia, mutta kuitenkin monissa
suhteissa mielenkiintoisia rantoja kaupunkeineen ja kylineen sekä
lukemattomine peltojen ja niittyjen ympäröimine maataloineen. Volgan ja
sen kanavien avulla pääsee höyrylaivalla Itämereltä Kaspianmerelle,
vieläpä Kaspianmereltä ylös Volgaa Väinäjokeen ja Vienanmerelle. Mutta
Volga ei ole ainoastaan tärkeä kauppa- ja liikennetie, vaan se on
myöskin tärkeä tyhjentymättömän kalarikkautensa tähden. Sammen- ja
sterletinpyynnillä ansaitaan suuria omaisuuksia.
Raskaasti ja hitaasti kumistuansa Volgan sillan yli kulkee juna
länsiluoteiseen suuntaan, pyhän Venäjän varsinaista sydäntä kohti.
Kuljemme useiden kaupunkien läpi, ja tammikuun 7. päivä lähenee
loppuaan. Liukkaiksi jäätyneet kiskot ovat suuresti myöhästyttäneet
junaa. Kuitenkin olemme nyt tulossa Venäjän vanhaan pääkaupunkiin.
Minut valtaa vastustamaton kiihtymys. Kaksi parasta ystävääni oli
matkustanut Moskovaan minua vastaan. Puoli tuntia oli enää edessäni,
mutta kolme vuotta ja kolme kuukautta takanani. Hyvästelin äärimäisestä
idästä tulleet matkatoverini ja seisoin viimeiset minuutit ikkunassa
katsellen valojen hohtelua talvisen illan pimentoon. --
Olen usein ollut Moskovassa, ja aina olen mielihyvällä katsellut
tätä kaupunkia. Se on vanhan, väärentämättömän Venäjän perikuva,
säädyllisten, yksinkertaisten ja vanhanaikaisten tapojen ja käytäntöjen
koti, jossa viihtyvät uskollisuus ja rehellisyys sekä lapsellisen
puhdassydäminen turvautuminen maan uskontoon, kreikankatoliseen oppiin.
Sen kulmikkailla, mutkaisilla ja huonosti kivetyillä kaduilla vilisee
tatarilaisia, persialaisia ja kaukasialaisia tyyppejä slaavilaisten
porvarien ja talonpoikien joukossa, noiden järkkymättömien venäläisten
talonpoikien, jotka menestyvät niin kehnosti ja joiden täytyy raataa
kuin orjuudessa, jotka lauvantaisin aina kurkistavat liian syvälle
lasiin, mutta ovat aina tyytyväisiä, sävyisiä ja hilpeällä tuulella.
Katsohan noita kookkaita hengenmiehiä, joilla on rehevä täysparta ja
liehuva tukka, pitkät, ruskeat kaavut yllä ja musta patalakki päässä!
Ja noita munkkia ja nunnia! Ne ovatkin täällä perin tavallisia
ilmiöitä, sillä Moskovassa on 450 kirkkoa ja joukko luostareita.
Molemmin puolin pientä Moskva-jokea, joka laskee Oka-joen kautta
Volgaan, kohoaa tämä kaupunki, jossa asuu enemmän kuin miljoona
ihmistä. Kreml on vanhin osa ja Moskovan sydän. Sen muurit rakennettiin
viidennentoista vuosisadan loppuvuosina. Niiden säännöttömässä kahden
kilometrin laajuisessa viisikulmiossa on kirkkoja, palatseja, museoita
ja muita julkisia rakennuksia. Siellä kohoaa viisikerroksisena 82
metriä korkea Iivana Suuren kellotorni, jonka huipulta näkee koko
kaupungin, kadut pyörän puolapuiden tavoin suunnattuina Kremlistä joka
taholle, rengaskatujen vuorostaan leikatessa näitä. Tornin
kellokammioissa riippuu 33 erisuuruista kelloa. Sen juurella on alas
suistunut "tsaarinkello", joka painaa 201.000 kiloa ja on
ympärykseltään 20 metriä. Pudotessa lohkesi sen reunasta pala, joten
kello tärveltyi; mutta se on koristukseksi pystytetty jalustalle.
Kremlin muurien sisäpuolella sijaitsee myöskin Marian
Taivaaseenastumisen tuomiokirkko, jossa Venäjän tsaarit kruunataan.
Tuomiokirkon sisus tekee sanoin kuvaamattoman vaikutuksen. Korkeista,
kapeista ikkunoista tuleva valo on jo itsestään riittämätön valaisemaan
kirkkoa, ja lisäksi himmentävät sitä kultaiset liput pyhäinkuvineen ja
risteineen. Avara tila on ylenmäärin täynnä puhtaasta kullasta
muovattuja hartausesineitä ja pyhäinkuvia, joilta vain kasvot ja kädet
on maalattu. Niiden edessä palaa vahakynttilöitä, joiden savu leijailee
kaartuvaa kupulakea kohti ja ympäröi kirkkolippuja kuin harmaansinisenä
utuna.
Oikeauskoisille venäläisille on Kreml miltei pyhä paikka. He tekevät
toivioretkiä sen kirkkoihin ja luostareihin samaa kunnioitusta tuntien
kuin tibetiläiset Buddha-pyhäkköihinsä. "Moskovan voittaa ainoastaan
Kreml ja Kremlin ainoastaan taivas", sanovat he.
Moskovan historian kuuluisin vuosi on 1812. Silloin valtasi Napoleon
suuren armeijansa kanssa kaupungin, jonka venäläiset ehdoin tahdoin
jättivät sillä kertaa alttiiksi, itse sytyttäen sen palamaan. Kolme
neljännestä oli koko Moskovasta tuhkana, kun ranskalaiset viisi viikkoa
siellä oleskeltuaan ja 30.000 miestä menetettyään vetäytyivät pois.
Tämän verisen ajan muisto elää yhä väestön mielessä.