Siperiaan ja etenkin sen jäämerirannikkoon liittyy uudelta ajalta
kunniakas muisto. Koettaen saada selville kauppatietä Länsi-Siperiaan
oli ruotsalainen [suomalainen. _Suom. muist_.] Adolf Erik Nordenskiöld
jo tehnyt kaksi retkeä Jeniseille, ja vuonna 1878 laati hän
suunnitelman Koillisväylän kulkemiseksi. Siten nimitettiin jo kautta
vuosisatojen tavoteltua ja hartaasti haluttua meritietä Itä-Aasiaan. Ei
ollut siis vähäisempi yritys kysymyksessä kuin Europan ja Aasian ympäri
purjehtiminen, jollaista hanketta ei ole suoritettu ennen eikä
jälkeenpäin. Laivaksi valittiin retkelle valaanpyytäjä "Vega".
Luutnantti Louis Palanderista sai Nordenskiöld laivankapteenin, joka
oli tukalimpaankin tilanteeseen pätevä, tieteelliset tutkimukset ja
keräilyt otti huoltaakseen joukko kyvykkäitä tiedemiehiä. Miehistönä
oli seitsemäntoista ruotsalaisen sotalaivaston matruusia. Ruokavaroja
otettiin mukaan kahdeksi vuodeksi, ja osan matkaa seurasivat "Vegaa"
muutamat pienemmät, kivihiilillä lastatut laivat.
Kesäkuussa 1878 läksi "Vega" Karlskronasta ja suuntasi kulkunsa
Tromsöhön; sitte se kiersi Europan pohjoisimman kallionkärjen Nordkapin
ja eteni Venäjän jäämerirannikkoa pitkin Petshora-joen suun ohi, joka
on tunnettu sankkametsäisistä rannoistaan. Karian meren yli, Siperian
rannikon ja Novaja Zemljan pitkulaisen kaksoissaaren välitse jatkui
matka edelleen itää kohti Jenissein suulle.
Vuosi oli suotuisa, ajojäitä ei ollut laivojen kulkua estämässä,
ja jo elokuun 19. p:nä saavutettiinkin Kap Tsheljuskin, vanhan
maailman pohjoisin kärki, jota tervehdittiin liputuksella ja
kanuunanlaukauksilla. Sieltä edettiin Lenan suulle. Nyt oli suuri
varovaisuus tarpeen, sillä väylä oli kovin matalaa, ja monasti lipui
"Vega" vesien yli, joka oli kartoille merkitty maaksi.
Siihen asti kävi kaikki hyvin, eikä ruotsalaisella retkikunnalla ollut
mitään vastuksia voitettavanaan. Nordenskiöld oli perustanut
suunnitelmansa seuraavaan laskelmaan: Hän tiesi, että siperialaiset
jättiläisvirrat kesäisin tuovat rannikolle suunnattomat määrät lämmintä
vettä, joka tulee eteläisimmiltä seuduilta ja suolattomuutensa takia
pysyy meriveden pinnalla. Se muodostaa pitkin Siperian rannikoita
pintavirran, joka pysyttää kesäisin kulkuväylän avoimena ja jäättömänä.
Nordenskiöld toivoi pääsevänsä suorittamaan koko matkan tässä
jäättömässä rannikkouomassa ja ehtivänsä Tyynellemerelle vielä ennen
kesän ja syksyn loppua. Hänen laskelmansa osottausivatkin oikeiksi.
Lenan itäpuolella laski mereen vain pikku jokia, ja senvuoksi pelkäsi
Nordenskiöld matkan viimeisen taipaleen käyvän tukalimmaksi, sillä
siellä ei voinut enää luottaa veden pysymiseen avoimena rannikolla.
Elokuun 28. p:nä saatiin näkyviin sen ryhmän läntisin saari, jota me
nimitämme Uuden Siperian saariksi. Vesi kävi nyt kovin matalaksi, ja
uiskenteleva jääsohju esti "Vegaa" kulkemasta täydellä vauhdillaan.
Mutta jälkeenpäin valkenivat taas toiveet, tavattiin avointa vettä, ja
syyskuun 1. p:nä oli puolenpäivän seuduissa 5, 6 astetta lämmintä.
Jo seuraavina päivinä muuttui sää. Tuuli pohjoisesta, oli kylmää,
tuiskusi lunta, esiintyi ajojäitä. Öisin oli pysyttävä paikoillaan, ja
yöt olivat nyt käyneet pitemmiksi ja pimeämmiksi. Meri alkoi jäätyä
umpeen, ja syyskuun 12. p:nä joutui "Vega" niin paksuun jäähän, että
sen oli useiksi päiviksi keskeytettävä matkansa. Sitte se höyrysi
varovasti eteenpäin pitkin rannikkoa ja tuli silloin useinkin niin
lähelle maata, että kölin alla oli vain jalan verran vettä. Kuitenkin
kaikitenkin läheni päämäärä varmasti, vaikka hitaasti; ei ollut enää
pitkääkään taivalta Itäniemelle, Aasian uloimmalle Beringin salmeen
pistäytyvälle kärjelle.
Joulukuun 27. p:nä laski "Vega" ankkurinsa Koljitshinlahden itäsivulle.
Yö oli kylmä ja tyven, ja meri jäätyi. Kun seuraavana aamuna yritettiin
raivata tietä ahtojään läpi, oli tämän kovettanut niin lujaksi uusi
jää, että täytyi taaskin odotella. Etelätuuli olisi väleen murtanut
jään ja avannut tien pitkin rannikkoa; mutta sellaista tuulta ei
kuulunut, ja jää paksuni yhä. Tuskin kahtasataa kilometriä etäämpänä
Tyynestämerestä oli nyt varustauduttava talvehtimaan. Jos "Vega" olisi
ehtinyt vain paria tuntia aikaisemmin Koljitshin-lahteen, niin se olisi
kyennyt tavottamaan Beringin salmen.
Puolentoista kilometrin päässä rannikolta jäätyi nyt laiva kiinni,
suojatta alttiiksi pohjoismyrskyille. Ja siinä pysyi se 294
vuorokautta; perusteellisesti tulivat naparetkeilijämme tuntemaan
napaseudun talven pakkasen ja pimeän. He järjestivät olonsa niin
siedettäviksi kuin päinsä kävi. He tekivät havaintoja säästä ja
tuulista, jäätyneestä merestä sekä sen kasvi- ja eläinmaailmasta, ja
rannikolla tapasivat he joitakuita tshuktshilaiskyliä, joiden
puolivillien asukasten kanssa he lyöttäysivät vilkkaisiin väleihin.
Heinäkuun 20. p:nä 1879 mursi "Vega" kahleensa ja viiletti lippu
mastossaan Itäniemen nenitse, suunnaten sitte kulkunsa Kamtshatkan ja
Kurilien saariryhmän ohitse Jokohamaan. Sieltä jatkui matka Hongkongin,
Singapurin ja Ceylonin kautta Suetsin kanavaan, Välimerelle ja
kotimaahan.
Huhtikuun 24. 1880! Milloinkaan en unohda sitä iltaa. Tukholman
satamassa leijui kostea sadeusma, mutta koko kaupunki loisti kirkkaassa
valonhohteessa, kaikki rakennukset sataman laidalla ja kuninkaallinen
linna olivat tulitettuja. Mustana kuin aavelaiva yössä solui "Vega"
verkalleen Norrströmin laineilla satamaan, laitureilla tunkeilevien
ihmisjoukkojen monituhatäänisten riemuhuutojen tervehtimänä. Suuri työ
oli tehty tutkinnan palveluksessa, ja koko maailman katseet olivat
suuntautuneet Ruotsiin.