Kaikilla retkeilyilläni nousevan auringon maassa saattelivat minua
japanilaiset, näyttäen ja selittäen minulle kaikkea. Kiotossa veivät he
minut kerran yhteiskouluun, ja siellä kuuntelin eri luokilla
maantiedon, laskennon, englanninkielen, piirustuksen ja käsitöiden
opetusta. Luokkahuoneeseen astuessamme nousi koko luokka seisaalle, ja
pikku poika tai tyttö astui esille, sanoen: "Meitä ilahuttaa suuresti,
että saamme toivottaa teidät tervetulleeksi, ja me toivomme teidän
vievän koulustamme hyvän muiston omaan maahanne." Minä puolestani
vastailin mielihyvällä tutustuvani japanilaisiin lapsiin ja toivovani,
että he uutteralla työskentelyllä koulussa varttuvat sen mahtavan
valtakunnan kelpo kansalaisiksi, jonka poikia ja tyttäriä he ovat.
Sitte kiertelin pitkin luokkaa ja silitin lapsukaisten päätä, näiden
veitikkamaisesti pilkistellessä toisiinsa ja itsekseen tirskuessa
penkeillään. Lopuksi kokoontuivat koulun 450 oppilasta tilavalle
pihalle, järjestyivät siellä luokittain ja minun astellessani heidän
rintamansa ohi kajauttivat huikean "bantsai"-hurrauksen. Minun oli
muistoiksi otettava mukaani joitakuita pikku näytteitä heidän
kätevyydestään ja kaksi Japanin karttaa, jotka he olivat itse
piirustaneet; oman kouluaikani saivat ne mieleeni. Sitten otettiin
meistä kaikista valtainen ryhmäkuva; siinä istun minä kahta pikku
tyttöä sylissäni pitäen, kymmenkunta istuvaa ja makaavaa oppilasta
edessäni ja laaja kukkatarha tervettä nuorisoa ympärilläni.
Ja entäs näiden lasten minulle lähettämät kirjeet! Joka päivä sain
suuren tukun, eikä minulla mitenkään ollut aikaa vastata kaikkiin. Ne
olivat siveltimellä ja tushilla piirreltyjä pitkille pehmeän paperin
suikaleille, ja sisältö oli usein niin hupainen, että sai pakahtuakseen
nauraa. Ainaisina kysymyksinä oli: "Kuinka vanha te olette? Miltä
tuntuu teistä Japani? Mitä Japanin seutua pidätte kauneimpana? Ovatko
japanilaiset teille hyviä? Oletteko Nikkoa nähnyt? Milloin taas tulette
Japaniin? Lähettäisittekö minulle ruotsalaisen kuvapostikortin, jahka
pääsette kotia?" -- Toiset lapset kertoilivat puuhistaan ja
tulevaisuudensuunnitelmistaan ja nämä suunnitelmat olivat tavallisesti
hyvin suuremmoisia.
Toisella kertaa -- Tokiossa -- pyydettiin minua pitämään esitelmä
ylioppilaille. Seisoin korokkeella yliopiston puistossa, ja ympärilläni
oli neljätuhatta ylioppilasta. Helppoa ei ollut saada ääntäni
kaikkialle kuuluviin, kun jinikishit ratisivat kaduilla ja
puhdistus-työkuntain höyryviheltimet vingahtelivat joka puolelta, mutta
mitä merkitsikään äänijänteitteni pingottaminen laukeamaan asti sen
innostuksen rinnalla, joka pauhasi ympärilläni ylioppilasten huumaavina
bantsai-huutoina! Mikä huppelehtiva elämä, mikä vireys ja reippaus
uhkuukaan tässä nuorisossa! Astuessani alas heidän luokseen pudistamaan
etumaisten kättä tunkeutuivat he joka taholta paikalle ja olisivat
minut kai kerrassaan hengiltä likistäneet, elleivät muutamat vantterat
nuorukaiset olisi kilpilinnana ympäröineet minua. Vaivoin pääsin
vaunuihini, mutta nekin saarrettiin. Hevoset kävivät vauhkoiksi, ja
niitä oli talutettava suitsista. Olimme ihan juurtua kiinni ahdingossa
portilla, jonka yllä liehui Ruotsin ja Japanin lippu, keltainen risti
ja punainen aurinko. Kauvas kadulle seurasivat ylioppilaat vaunuja
tiheinä parvina ja huusivat yhä uudestaan: "Bantsai, bantsai!"
Usein näin jonkun kadun juhlallisesti koristelluksi pikku lipuilla ja
kirjavasta silkkipaperista tehdyillä lyhdyillä. Kysyessäni, häitäkö
vietettiin vai mitä juhlaa, vastattiin kuin itsestään selvänä seikkana:
"Ei, vaan meidän korttelistamme lähtee tänään kaksi asevelvollista
sotaväkeen." Omaiset ja ystävät juhlivat heitä jo nyt erohetkellä
sankareina, ja ylpeästi katsovat he suurimmaksi kunniakseen, että hekin
saavat omistaa voimansa tälle esi-isiensä Nipponille. Sentähden
lauletaan heidän lähtiessään liikkeelle, siitä syystä koristellaan
iltasin kadut palavilla paperilyhdyillä ja päivisin lipuilla ja
viireillä. Ja sen johdosta suoriutuu Japani vihollisistansa voittajana.
Tässä ihmeellisessä maassa tekee jokainen poika, nuorukainen ja mies
velvollisuutensa. Päivätyöläinen panee uskollisesti parastaan, eikä
sotamies kieltäydy tottelemasta, kun sota kutsuu hänet puolustamaan
isänmaatansa.