Sininen joki (Jangtsekiang), Mekong ja Saluen saavat kaikki kolme
alkunsa itä-Tibetistä ja kulkevat siellä yhdensuuntaisia, syvälle
kaivautuneita laaksoja myöten, jotka leviävät etelään päin. Tämän
suuntansa pitävät Mekong ja Saluen mereen asti, mutta Sininen joki
tekee länsi-Kiinassa jyrkän polven itään päin ja jakaa Keskuksen
valtakunnan kahtia.
Vain europalaiset nimittävät Kiinan isointa virtaa Siniseksi joeksi.
Kiinalaisilla on sen nimenä Iso tai Pitkä joki, lännessä se tunnetaan
Kultahietajokena. Maapallolla on ainoastaan kolme pitempää jokea kuin
se: Niili, Mississippi ja Amatsoonivirta. Ob ja Jenisei ovat yhtä
pitkiä kuin Sininen joki, nimittäin 5200 kilometriä. Ja Sininen joki
kuljettaa keskimäärin 244 kertaa enemmän vettä kuin Thames, jonka
varrella Lontoo sijaitsee.
Eräässä suhteessa on Sininen joki kaikista maapallon virroista
huomattavin. Sen jokialueella ei nimittäin asu vähempää kuin 180
miljoonaa ihmistä, niin, kahdeksannes koko ihmiskuntaa asuu tämän yhden
virran piirissä. Kahden jokimaakunnan Hupen ja Hunanin varakuninkaalla
on enemmän alamaisia kuin ainoallakaan Europan hallitsijalla, paitsi
Venäjän. Kiinan läntisin maakunta Setshuan, jonka halki Sininen joki
niinikään juoksee, on pinta-alaltaan ja väkiluvultaan Ranskan kokoinen.
Sellaisissa vertailuissa kutistuu Europa aika lailla!
Sinisen joen varrella on sarja vanhoja, kuuluisia kaupunkeja.
Tshungking on Setshuanin maakunnan pääkaupunki, ja sinne asti
kulkevat europalaiset jokihöyrylaivat. Hankau on sisä-Kiinan isoin
kauppakaupunki. Nanking, lähellä jokisuuta, oli aikoinaan Kiinan
valtakunnan pääkaupunki. Järvi on kiinaksi "hu", "king" merkitsee
keisarikaupunkia, "pe" pohjoista ja "nan" etelää. Peking merkitsee siis
"pohjoista keisarikaupunkia" ja Nanking "eteläistä keisarikaupunkia".
Hupe merkitsee "järven pohjoispuolella" ja Hunan "järven
eteläpuolella".
Hunanin maakunta on koko Kiinan merkillisimpiä seutuja. Sen asukkaat
ovat voimakkaita ja luonteeltaan itsenäisiä, ja heistä saadaan parhaat
sotamiehet; mutta he ovat paljoa kiihkeämpiä muukalaisvihollisia kuin
muut kiinalaiset. Hunanin pääkaupunki Tshangsha on vanhastaan ollut
ulkomaalaismellakkain pesäpaikka, ja niillä tienoin puhkesi vuoden
1911:kin verinen kapinaliike.
Hankauhun saakka tulevat isoimmat valtamerilaivatkin, pienempien
höyrylaivojen tunkeutuessa Tshungkingiin, kuten sanottu. Ne ovat pahoja
kilpailijoita dshonkeille, jotka ovat monin kymmenin tuhansin
välittäneet tavara- ja matkustajaliikennettä tällä mahtavalla virralla
harmaasta muinaisuudesta asti. Dshonkkeja on monenlaisia; niitä on
isoja ja pieniä, toiset ovat rakenteeltaan sovellettuja virran tyyntä
alajuoksua varten, toiset taasen Hupen ja Setshuanin vuolteista
suoriutumaan. Sieviä ja tarkotuksenmukaisia ne vain ovat aina,
koristaen sitä suuremmoisen kaunista, alituiseen vaihtelevaa maisemaa,
jonka keskeen virta on leikannut uomansa. Täällä voisi maalaaja viettää
ikänsä pitkän, hänen tarvitsemattansa olla ainoatakaan päivää aiheiden
puutteessa jouten.
Joillakuilla seuduilla käytetään dshonkkien rakentamiseen
kypressipuuta, toisilla ohuita tammilankkuja. Tarkotuksena on saada
aluksesta joustava ja notkea, jotta se ei niin helposti saisi vuotoja
vuolteissa. Vaarallisissa paikoissa otetaan alukseen luotsi. Ja
kuitenkin on laskettu, että joka kymmenes dshonkki ajautuu matalikolle
ja joka kahdeskymmenes joutuu täydellisesti hylyksi. Matka Hankausta
Tshungkingiin kestää 35 vuorokautta, mutta takaisin pääsee 9
vuorokaudessa, virta kun on silloin työntelemässä alusta. Alas virtaa
on kulku vaarallisinta, se tuottaa useimmat haaksirikot.
Jokaisella isolla dshonkilla on pikku sanomalaiva viemässä tavaroita ja
matkustajia maihin. Iso dshonkki on 12 metriä pitkä; perä on korkea, ja
siellä sijaitsee jonkinlainen kajuutti, joka on katettu punotuilla
olki- tai heinämatoilla. Ylös virtaa lähtevä dshonkki ottaa lastia
puolenkolmatta tonnia, alas virtaa kuusi. Alusta hoidellaan airoilla,
joista jotkut ovat niin jykeviä, että niihin tarvitaan kahdeksan
miestä. Enimmiten käytetään niitä ajelehdittaessa virran mukana, jotta
iso perämelana toimiva airo kykenee pitämään aluksen tolallaan.
Dshonkilla on myöskin masto ja purje, joihin turvaudutaan ainoastaan
ylös virtaa ponnistauduttaessa, milloin tuuli on suotuisa. Alus on
muuten jaettu eräänlaisiin vedenpitäviin komeroihin, jottei se heti
vuodon saatuaan uppoaisi. Siten ehditään laiva useinkin vielä toimittaa
rantaan, ennen kuin se vikaannuttuaan täyttyy vedellä.
Miten onkaan mahdollista kulkea ylös virtaa noin isolla, raskaasti
lastatulla aluksella voimakasta, imevää vuolletta vastaan? Sillä onhan
selvää, että laiva suotuisimmallakin tuulella viilettäisi vuolteista
takaisin alas kuin pähkinänkuori. Tämän estämiseksi kiinnitetään
dshonkin keulapäähän bambukuiduista punottu, sata metriä pitkä köysi,
josta noin kuusikymmentä miestä peräkkäisenä rivinä pitkin rantaa
juosten kiskoo alusta ylöspäin. Ranta en tavallisesti hyvin jyrkkä,
kalliot kohoavat melkein kohtisuorasti virrasta. Ketterinä kuin apinat
pujahtelevat miehet kapeita kalliopolkuja myöten ja kapuavat
hengenvaarallisten ulkonemien ympäri. Työnsä keventämiseksi he
laulelevat reippaasti. Päällysmiehet seuraavat heitä huudoilla ja
sivalluksilla hoputellen; mutta he eivät lyö kovasti, ainoana
raippanaan bambuvitsa, joka tuottaa enemmän läiskettä kuin kipua.
Tällä tavoin hinataan dshonkkia pitkin joen rantaa. Usein ei
kalliopolulta näe venettä eikä virtaa. Rumpujen pärrytyksellä antaa
laivan ohjaaja merkkejä hinaajille. Sitäpaitsi on kuusi miestä aina
valmiina irrottamaan köyden, milloin se on tarttunut ulkonevaan
kallionkärkeen. Jotkut muut, jotka kulkevat ihan alasti, tekevät samoja
palveluksia veden alla.
Kallioissa näkee pitkin jokivartta kouruja ja uurtoja, joita nuo
hinausköydet ovat hivutelleet. Tällaista kuljetusta onkin täällä jo
toimitettu tuhansia vuosia. Laivaan jää aina parikymmentä miestä
pitämään perää ja pitkillä riu'uilla pidättelemään alusta rannasta tai
sauvomaan hinaajien apuna laivaa ylös virtaa kuljettaessa.
Nämä miehet uurastavat kuin kaleeriorjat. Heidän työnsä on
hengenvaarallista. Ainaisena uhkanaan ovat heillä jyrkät kallioseinät
ja virran pyörteet. Viikon toisensa jälkeen huohottavat he
hinausköyteensä kumartuneina. Heidän koko ruumiinsa on täynnä
vereslihalle kahnautuneita nirhamia, jotka ovat tuskin alkaneet
parantua, kun jo uudestaan hieroutuvat rikki. Varsinkin hartioissa
näkee hinauksen arpia. Raskas on heillä elämä, ja kuitenkin ovat he
tyytyväisiä. Heitä kohdellaan kuin koiria, ja silti he laulelevat. Ja
paljonko saavat he palkakseen koko viisineljättä vuorokautta kestävältä
matkaltaan ylös virtaa? No, lähes neljä markkaa, kolmasti riissiä
päivässä ja koko aikana myöskin kolmasti annoksen silavaa. Matkasta
alas virtaa, jolloin työ on paljoa keveämpää ja vaatii vain
neljänneksen ajasta, saavat he vähän yli markan. Viisitoista penniä
kymmentuntiselta työpäivältä on siis näiden miesten ansiona! Ja
kuitenkin he laskettelevat leikkiä ja naureskelevat.
Helmikuulla on vesi virrassa matalimmillaan, ja silloin se on kirkasta.
Kaupungit ja kylät ovat 50 metriä korkealla virran kalvosta. Ne
kohoavat muureineen, portaineen, portteineen ja pagodeineen
tavallisesti laaksonsuiden laakeilla kolmioniemekkeillä. Harjujen ja
laaksojen maaperästä kasvaa jokainen tuumanala metsää tai on pelloksi
raivattua. Kevään mittaan alkaa virta nousta, ja kesällä se pauhaa
jättiläismoisena, suklaanruskeana tai harmaanlikaisena, korkealle
paisuneena vesipaljoutena. Muutamin paikoin, missä laakso kapenee, voi
vesi silloin olla kerrassaan 30 metriä ylempänä kuin helmikuussa.
Silloin on virralla kulku vaarallista, vesi kun peittää kaikki
matalikot ja kivisärkät ja muodostaa rajuja kurimuksia. Vuolteen
mukaansa tempaama dshonkki kiitää 10 kilometrin vauhdilla tunnissa alas
virtaa.
Kylien ja kaupunkien alapuolella on suurina parvina sellaisia
dshonkkeja, jotka odottavat työtä. Jokainoalla kalliolla,
vähäisimmälläkin polvekkeella on erityinen nimensä, "Keltainen kissa",
"Nukkuva sika", "Kaksoislohikäärme" ja sen sellaisia. Rosvojakaan ei
täältä puutu. Niillä on tyyssijansa vuoristossa, ja sieltä he sopivilla
kohdilla ahdistavat dshonkkeja. Siksi näkeekin ulkonevissa
kallioseinämissä toisinaan isoja kirjotusmerkkejä; ne merkitsevät:
"Väylä ei ole turvallinen", tai: "Pienten dshonkkien on ajoissa
laskettava ankkuri". Tällä tavoin varotetaan aluksien omistajia
vaarasta.
Suuri ei näy olevan omistajienkaan liikevoitto, ja sitä vähemmin on
heillä syytä silmäillä ystävällisin katsein niitä isoja venäläisiä
laivoja, jotka ottavat Hankausta lastikseen teetä. Hankau on Kiinan
isoin teesatama, ja Kiina on teepensaan kotimaa. Vasta 250 vuotta
takaperin tuli tee tunnetuksi Europassa; nyt juodaan sitä täällä yhtä
yleiseen kuin monissa muissakin osissa maailmaa. Englannissa ja
Venäjällä on siitä tullut ihan kansallisjuoma. Venäläiset tapasivat
entiseen aikaan tuottaa teensä karavaaniteitä myöten Mongolian ja
Siperian kautta; nykyään vähenee teen vienti Kiinasta, ja Intia ja
Ceylon ovat siinä kohden vieneet voiton Keskuksen valtakunnasta.