Isot valtamerilaivat eivät pääse nousemaan Shanghaihin, sillä tämä
kaupunki sijaitsee Sinisen virran pienen syrjäjoen varrella. Lausumme
siis jäähyväisemme "Delhille", joka täällä pudottaa viimeisen kerran
ankkurinsa, ja lähdemme pienemmillä höyrylaivoilla ylös virtaa. Pian
ilmestyy laakeille rannoille enemmän eloa, taloja näkyy yhä
tiheämmässä, tehtaita kohoaa niiden lomissa, ja oikealle ja vasemmalle
on kiinnitetty kiinalaisia laivoja, niiden joukossa kaksi hullunkurista
puusta rakennettua sotalaivaa, jäännöksinä ammoin menneiltä päiviltä;
ne ovat molemmista päistään korkeita, ja mastoissa liehuu sininen
lohikäärme keltaisella pohjalla.
Nyt avautuvat näkyviimme Shanghain mahtava satamalaituri ja sen ääreen
rakennetut komeat, korkeat talot. Mutta tuo ei ole Kiinaa, se on
kappale Europaa, valkoisten kaupunki keltaisten maassa, rikas ja
mahtava Shanghai 12000 europalaisineen kiinalaisen kaupungin vieressä,
jossa asuu 650000 ihmistä.
Kun marraskuussa 1909 astuin maihin Shanghaissa, vei minut automobiili
kenraalikonsulin asuntoon, missä oli illaksi keräytynyt vieraspitoihin
pelkkiä maanmiehiäni. Seuraavana päivänä, marraskuun 3:na, oli kaksi
tärkeää syntymäpäivää, Kiinan leskikeisarinnan ja Japanin keisarin,
kahden hallitsijan, jotka ovat kunnostautuneet voimakkuudellaan ja
älyllään, kumpainenkin tehneet nimensä kuolemattomiksi äärimäisessä
idässä. Japanin kenraalikonsuli piti suuren vastaanottopäivän, ja
Shanghain kuvernööri antoi loistavat päivälliset.
Harvinaisen vaihtelevat tunnelmat ja vaikutteet vuorottelivat nopeasti
ja täyttivät sen lyhyen ajan hetket, minkä vietin Kiinan suurimmassa
satama- ja kauppakaupungissa. Europalaisilta kaduilta, joita valaistaan
sähköllä ja kuljetaan raitiovaunuilla, kirkkojen, kauppakartanoiden,
klubihuoneustojen ja yleisten rakennusten, ajanmukaisten konepajojen ja
telakkain keskeltä joutuu muutamassa minuutissa kiinalaiskaupunkiin,
väärentämättömään Aasiaan. Täällä vilisee keltaisia miehiä sinisissä
mekoissaan ja mustissa liiveissään, jotka on kiinnitetty pienillä
metallinapeilla, valkoisissa sukissaan ja taipumattomissa,
paksuanturaisissa mustissa kengissään, pieni musta, punatupsuinen lakki
päässä ja pitkä palmikko niskassa. Kauppamiehet polttavat avoimissa
myymälöissään pitkiä, ohuita piippuja, odotellessaan asiakkaita, ja
teehuoneustoissa vallitsee suunnaton tungos ja melu, loppumaton
hyörinä, ikuinen leiskuminen edestakaisin, herkeämätön rahan ja tavaran
vaihto. Shanghaissa oleskellessani pyydettiin minua pistäytymään
katsomassa kiinalaista korkeakoulua, ja äkkiä huomasin olevani isossa
salissa vastapäätä kahtasataa kiinalaista ylioppilasta. "Mitä tämä?"
kysyin ihan arkaillen amerikalaiselta tohtorilta, joka minut oli tänne
tuonut. "Kertokaahan toki jotakin matkoiltanne noille nuorukaisille!"
Ja ennen kuin oikein oivalsinkaan seisoin jo kateederissa ja kerroin
syvän hiljaisuuden valtaamalle keltaiselle kuulijajoukolle onnettomasta
retkestäni Takla-makanin erämaan halki. Lopetettuani piirittivät minut
ylioppilaat joka puolelta ja minun täytyi pudistaa kunkin kättä. Mutta
oli merkillinen sattuma, että tässä salissa oli mies, joka tunsi
palvelijani Kasimin, saman, jolle minä olin tuossa erämaassa tuonut
saappaissani vettä. Buddhalainen pappi Hori oli saapunut Japanista
Shanghaihin, saatuaan toimekseen saattaa minua noille kuuluisille idän
saarille. Hän oli kahta vuotta aikaisemmin oleskellut Itä-Turkestanissa
ja tehnyt matkan Khotan-darjan uomaa pitkin. Retkellä oli vanha
Kasimini ollut hänen saattajanaan ja näyttänyt Horille sen paikan,
missä minä olin löytänyt tuon siunatun veden. Siten tavottivat hänen
terveisensä minut juuri sinä hetkenä, jolloin kerroin yhteisiä
seikkailujamme kiinalaisille ylioppilaille.