Bombay on maapallon kaupunkien seassa helmenä, ja se on Intian avain.
Siellä astuvat maihin ne, jotka höyrylaivalla matkustavat Europasta
Suetsin kanavan kautta Intiaan, rautateitse jatkaakseen matkaansa
eteenpäin. Satamassa on epälukuisia laivoja ottamassa tai purkamassa
lastiaan, sillä Bombay on rikas 300000 asukkaan kauppakaupunki.
Täällä tapaamme viimeisen kerran niiden kansojen ja uskontojen
edustajia, joita olemme sisämaassa retkeillessämme tulleet tuntemaan,
ja lisäksi moniaita muitakin. Bombayssa elää myös aikoinaan suuren ja
mahtavan kansan viimeinen jäännös. 6-700 vuotta ennen Kristuksen
syntymää perusti muuan viisas mies nimeltä Zoroaster uskonnon, jonka
omaksuivat koko Persia ja sen naapurimaat; sen nimessä vei Xerxes
suunnattomat armeijansa Kreikkaa vastaan. Kun v. 650 islamin sotaiset
lähetyssaarnaajat tulvivat Persiaan, pakeni Intiaan useita tuhansia
Zoroasterin uskolaisia. Ja tämä kansanjäännös asuu vieläkin Bombayssa;
heitä sanotaan parsilaisiksi. He ovat Bombayn omistajia ja hallitsevat
älykkäinä, ahkerina ja varakkaina sen kauppaa.
Parsilaisten uskonoppiin kuuluu tulen, veden ja maan rajaton
kunnioittaminen. Jotteivät haudoilla saastuttaisi maata tai
ruumiinpoltolla häpäisisi tulta, on parsilaisilla erityinen
menettelytapa kuolleisiin nähden. Mereen pistäytyvän niemen korkealla
kunnaalla kohoaa matalia, pyöreitä torneja, joita sanotaan
"Hiljaisuuden torneiksi". Tuollaisen tornin sisäpuolelle asetetaan
ruumis alastomana ja ilman arkkua, ja muutamien minuuttien kuluttua on
vainajasta vain luuranko jäljellä, sillä läheisissä puissa pesii isoja
korppikotkia, jotka tekevät perinpohjaista työtä. Mutta Hiljaisuuden
torneja ympäröivän puiston kypressien ja ihanien lehtipuiden katveessa
voivat vainajan omaiset häiritsemättöminä antautua kaihonsa valtaan. Ja
suuremmoisempaa sijaa ei hautapaikalla kaiketi voi ollakaan: lännessä
ja etelässä leviää avara ulappa, jonka aaltoja myrskyinen monsuuni
heittelee, pohjoisessa ja idässä taasen on Bombay, Intian valtameren
kuningatar.
On lokakuun 14. päivä 1908; kello on yksitoista aamupäivällä, ja kahden
tunnin kuluttua lähtee höyrylaiva "Delhi" Bombaysta äärimäiseen itään.
Se on 151 metriä pitkä, 8000 tonnin vetoinen ja kuljettaa matkustajia
ja tavaroita Shanghaihin. Sen omistaa iso, rikas yhtiö _Peninsular and
Oriental_, joka saa Englannin postihallitukselta noin kuuden miljoonan
markan vuotuisen määrärahan; siitä maksusta se kuljettaa Aasian ja
Australian rannikoille postin. Englannista Suetsin kanavalle saadaan
matkustajaliikenteestä päätulot, mutta siitä itään päin joutuu
tavaraliikenne etusijaan. Jokainen laiva suorittaa Suetsin
kanavayhtiölle kauttakulkumaksuna 50000 markkaa kerralta, mutta se tie
käy sittekin paljoa halvemmaksi kuin koko Afrikan kiertäminen.
Ennen laivaan menoa on tutkitutettava itsensä lääkärillä, sillä Bombay
on ruton pääpesä. Sitten irrotetaan vankat kaapelit, ja potkurit
alkavat pyöriä; raskaan laivan kestää tunnin ajan suoriutua
satamalaiturien piiristä, mutta lopulta se vitkallisesti lipuu
merenlahden yli mitä erilaisimpia lippuja liehuttelevien epälukuisten
laivojen lomitse, ja taaksemme jää Bombay rakennuksineen, kirkkoineen,
savutorvineen ja sankkoine mastometsineen.
"Delhin" ylimmälle kannelle pääsevät ainoastaan laivan päällystöön
kuuluvat henkilöt; siellä on ruorikoju ja kompassi, taampana kapteenin
kajuutti. Matkustavaisten käytettävissä on varjostavalla katoksella
suojattu välikansi. Kymmenen kilometrin mittaiseksi aamukävelyksi saa
seitsemäänkymmeneen kertaan kiertää tämän kannen. Siinä on
englantilaisilla hyvää tilaa olla lyömäpallosilla, ja verkkoja on
pingotettu estämään palloja poukkoilemasta mereen. Upeassa salongissa
on kirjotuspöytiä ja sohvia, on pianokin, ja takakannen puolella on
tupakkahuone, jossa ateriain jälkeen juodaan kahvia. Alimmalla kannella
sijaitsevat makuukojut, joissa on niin kuuma, ettei kykene hurstiakaan
ottamaan peitteekseen.
Aamulla herätessäni painan sähkönappulaa. Englantilainen palvelija
saapuu, huutaa mustan parturini ja laittaa minulle sillaikaa isoon
posliinialtaaseen merivesikylvyn kuntoon; jälkeenpäin saa suolattoman
suihkeen, ja sitten on edessä ensimäinen eine, teetä, leivoksia ja
banaaneja. Yhteinen murkina syödään sittemmin isossa ruokasalissa, joka
on vielä kerrosta alempana. Ja sinne kerääntyvät kello puoli
kahdeksalta matkustajat päivälliselle, jonka valmistavat ja tarjoavat
portugalilaiset, sekarotua portugalilaisesta Goan siirtokunnasta Intian
länsirannikolta.
Olemme hitaasti loitonneet Intian rannikolta. Aurinko painuu nopeasti
mereen, hämyhetki on lyhyt, ja piankin hohtavat vain potkurien
kuohuttamat aallot valkoisina sähkövalon juovassa, joka virtailee
laivasta merelle. Siellä täällä pilkahtelee pimennosta pieniä
valopisteitä; ne ovat höyrylaivoja, Bombayn kulkuväylällä nekin.
Seuraavana päivänä jätämme Goan taaksemme ja Lakkadivien saariryhmän
oikeallemme. Rannikko on yhä näkyvissä, ja edessämme leviää hiekka- ja
soravyöhyke, jonka yli meren hyöky vyöryy mahtavina aaltoina. Taivas on
heleänsininen, keveitä pilviä leijailee rannikon yli, ja tavaralaivan
purjeet välkkyvät etäältä kuin jättiläisjoutsenen siivet. Kello
yhdeksältä illalla alkaa loistava värien karkelo: häikäisevässä
sinervänvalkoisessa hohteessa, joka muistuttaa salaman heijastusta
pilvissä, loistavat potkurien aallot kuin viilettäisimme silkassa
elohopeassa, ja tämän kajastuksen kalvetessa ja lopulta hiipuessa
jännittää kuu kimmeltelevän hopeasiltansa yli meren. Hiljainen on yö,
kuulee vain koneiden yksitoikkoisen, kumean jytinän, ja vielä kello
yhdeltä käyskentelen kannella nauttimassa viileästä yöilmasta.
Sanomaton vapauden tunne paisuttaa povea, kun on niin kauan harhaillut
Aasian avarissa erämaissa. Lokakuun 17. päivän aamuna solumme Kap
Komorinin, Intian eteläkärjen ohitse. Jos siitä kulkisimme etelään
päin, niin saapuisimme puolessatoista vuorokaudessa päiväntasaajalle,
ja edessämme leviäisivät eteläisen pallonpuoliskon valtaiset
vesiaavikot. Jos yhä pitkittäisimme suuntamme, niin tavottaisimme
lopulta kaksi pientä yksinäistä kalliosaarta, joiden alastomia rantoja
Intian valtameren myrskyt pieksävät, Uuden Amsterdamin ja Pyhän
Paavalin. Mutta sitten asettuisi matkamme rajaksi se osa etelänavan
mannerta, jolla on nimenään Keisari Wilhelm II:n maa.
Sen sijaan käännymme kaakkoon ja näemme puoleltapäivin Ceylonin saaren
verkalleen kohoavan taivaanrannalla merestä. Jo kaukaa hohtaa
valkoisena vyönä hyökyaallokko, joka etenkin kesäisin on suuremmoinen,
sillä silloin puhaltelee siellä kuukausimääriä keskeytymättömänä se
navakka tuuli, jota nimitetään lounasmonsuuniksi. Se on siunauksena
koko Intialle, nostattaen maasta ohraa ja viissiä kolmensadan miljoonan
ihmisen elatukseksi.
Savutorvien, purjeiden ja mastojen takaa tulee näkyviin suuremmoinen
sarja aasialaisia ja europalaisia rakennuksia. Se on Colombo, Ceylonin
pääkaupunki ja kaikkien laivojen pääsatama, jotka välittävät
liikennettä Europan ja kaukaisen idän välillä. Soutuveneitä tulee
satamasta, ja ne kiinnittävät laivamme kaapelit jättiläismoisiin
kelluviin poijuihin. Singhaleeseja ja hinduja rientää ylös "Delhin"
portaita, hyökäten matkustavaisten matkatavaroihin käsiksi; he ovat
vain kietoneet lanteilleen vaaleanpunaisen tai valkoisen
vaatekaistaleen ja päähänsä huivin. Laivan isovene vie meidät maihin.
Kaduilla vilisee vaskenkarvaisia ihmisiä, nelipyöräisiä ajopelejä,
raitiovaunuja, kääsejä ja pieniä kaksipyöräisiä "rikshoja", joita
puolialastomat miehet vetävät. Hoikkia kookospalmuja kohoilee suurina
metsinä, ja näiden välissä vilahtelee alkuasukasten majoja
europalaisten virkamiesten ja kauppiaitten rakennusten ohella.
Seuraavana päivänä asettuu höyrylaiva "Moldavia" "Delhin" viereen; se
tuo Englannista matkustavaisia ja tavaroita, joiden määränä on
Itä-Aasia. Ne korjaa nyt haltuunsa "Delhi", "Moldavian" lähtiessä
kaksiviikkoiselle taipaleelleen Australiaan. Uudet matkustajat ovat
enimmäkseen virkamiehiä ja upseereja, jotka ovat perheineen olleet
lomalla kotimaassa ja nyt palaavat toimipaikkoihinsa, mutta on joukossa
kauppiaitakin ja huvimatkailijoita. Mukana oli ruotsalainen insinööri,
jonka piti Siamissa panna kuntoon puhelinjohtoja, ja myöskin sievä
neitonen, joka matkusti Hongkongiin viettämään häitä kihlattunsa
kanssa, joka oli joutunut asumaan noin kaukana.
Kun kaikki on valmista, kajahuttaa "Moldavian" soittokunta marssin, ja
miehistön hurratessa lähtee höyrylaiva "Delhi" taas ulapalle, missä
seitsemästäkymmenestä uudesta matkustajasta useita naisia pian katoaa
kojuihinsa, vaikka laivan vaaruminen mainingin kohottelemana onkin
hyvin vähäpätöistä. Illalla kierrämme Ceylonin etelävuoriston ja itää
kohti kääntyen pidämme suuntamme Sumatran pohjoisniemekkeelle asti.
Sinne on vielä 1650 kilometrin eli kuudenkymmenen tunnin matka.