Tibetin ylämaassa on Induksen isoimmalla sivujoella Satledshilla
lähteensä. Vastustamattomalla voimalla murtautuu se Himalajan läpi,
päästäkseen meren helmaan, ja sen laakso on meillekin paras tie
laskeutuaksemme Tibetin ylätasangolta Intian hehkuvan kuumalle
alangolle. Silloin kuljemme useiden korkeusvyöhykkeiden läpi peräkkäin,
ja niillä on myös kaikilla omituiset eläimensä ja kasvinsa. Tiikeri ei
kohoa kovinkaan korkealla Himalajan etelärinteille, mutta lumileopardi
ei pelkää kylmää. Kesy jak menehtyisi, jos se vietäisiin alas
tiiviimpiin ilmakerroksiin, mutta susi, kettu ja jänis esiintyvät sekä
Intiassa että Tibetissä.
Vielä jyrkemmät ovat kasvikunnan rajat. Ikuisen lumirajan (3900 metrin)
alapuolella kukoistavat leiniköt ja vuokot, kuusiot ja esikot ihan
kuten meidän leveysasteillamme vastaavassa lämmössä. 3600 metrin
korkeudessa on metsän raja, johon ei koivu ulotu, mutta kuusi vielä
menestyksellä pyrkii. 3000 ja 1800 metrin välillä ympäröi meitä
suuremmoisina metsinä se lumoavan kaunis havupuu, joka on nimeltään
Himalaja-seeteri; sillä on Libanonilla kuuluisia sukulaisia, joista
rakentamillaan laivoilla foinikialaiset hallitsivat Välimeren kauppaa.
2100 metrin korkeudessa tervehtii meitä tammi, ja ilahuttaa tuoksullaan
köynnösruusu. Mutta tuhannen metrin alapuolella avautuu toinen maailma,
sillä siinä on troopillisen metsän raja, ja pian olemme keskellä
akaasioita ja palmuja, bamburuokoja ja kaikkea intialaisen dshungelin
runsautta.
Intian kasvimaailma on lähinnä sukua troopillisen Afrikan
kasvullisuudelle. Monsuunisateitten tai keinotekoisen kastelun
hedelmöittämänä antaa maaperä sekä villeille että viljellyille
kasveille mitä runsainta ravintoa. Tosin on laajoja aloja kuivina
erämainakin, varsinkin luoteisessa. Mutta toisilla seuduilla on
kasvullisuus sen sijaan sitä rehevämpää ja tiheämpää, jotta ilma on
kyllästetty huumaavilla tuoksuilla kuin jättiläismoinen ansari.
Täällä menestyy banaanin kurkunmuotoinen hedelmä, monien miljoonien
ihmisten ravinto. Intiasta ja Sundasaarilta käsin on tämä tärkeä
hyötykasvi levinnyt Afrikaan ja Välimeren rannikoille, jopa Meksikoon
ja Keski-Amerikaan asti. Sokeripitoisena ja mehevänä, hyvänmakuisena ja
tuoksuvana on sen valkoinen, jauhoinen liha erinomaista herkkua, ja
banaanin isoja lehtiä käytetään kattojen peitteenä, päivänvarjostimina
ja moniksi muiksi hyödyllisiksi esineiksi sommiteltuina.
Kuinka ihanaa onkaan levätä kuumana vuodenaikana mangopuun katveessa!
Se on viisitoista metriä korkea, ja sen siniharmaiden, nahkeiden
lehtien suojassa on ihmeen viileätä. Mangohedelmien liha on
kullankeltaista ja mehevää, se sisältää runsaasti sokeria ja
sitroonahappoa. Mutta jos minulta kysyt _miltä_ ne maistuvat, niin
olenpa pulassa vastauksesta, sillä niiden maku ei muistuta mitään muuta
hedelmää; se vain on varma tosi, että erinomaisen hyviä ne ovat.
Kotimaastaan Kotshinkiinasta ovat appelsiinipuu ja sen pienempi veli
mandariinipuu levinneet yli koko Intian, samoin kuin viinirypäleet,
meloonit, omenat ja päärynät, saksanpähkinät ja viikunat, joita kaikkia
ja paljon muita on Intiassa yltäkyllin. Viikuna on ennen kypsymistään
vihreä, mutta tulee sitte keltaiseksi, ja viikunapuuta tapaa
kaikkialla, missä se saa kyllikseen lämpöä. Se esiintyy jo Vanhassa
Testamentissa, ja viikunapuun alla selvitteli Buddha uskontonsa
arvotuksia. Siksi onkin puun tieteellisenä nimenä _Ficus religiosa_. Ei
vähemmin kuuluisa ole buddhalaisuudessa lootoskukka, _Numphaea
stellaris_, joka muiden lumpeiden tavoin kelluu veden pinnalla. Se on
buddhalaisen uskonnon tunnuskuva, kuten kristinopin on risti.
Melkoisen korkealle kehittynyttä on Intiassa riissin viljelys, etenkin
etu-intialaisen kolmion koilliskolkalla Bengalissa ja Assanissa,
samoinkuin eteläkärjessä Dekanissa ja Taka-Intian niemimaalla Birmassa.
Vehnää viljellään luoteisessa ja puuvillaa maan sisäosissa.
Puuvillapensaalla on isot, keltaiset kukat, ja saksanpähkinän suuruisen
kodan haljetessa ilmestyy näkyviin joukko siemeniä, joita kattaa
pehmeä, villainen karvapeite; nämä karvat eivät ole muuta kuin
puuvillaa. Sitte kun poimitut kodat on kuivattu päiväpaisteessa,
irrotetaan koneella haivenet siemenistä, puhdistetaan, sullotaan
kääryiksi ja lähetetään kaiken maailman tehdaskaupunkeihin, etenkin
Englannin teollisuuden keskukseen Manchesteriin. Intiassa ja Arabiassa
on puuvillapensasta viljelty jo kaksituhatta vuotta. Aleksanteri Suuri
toi kasvin Kreikkaan, ja sittemmin on puuvillaistutuksia perustettu
yltympäri maailman mutta parhaiten on se tuotannonhaara päässyt
vauhtiin Pohjois-Amerikassa.
Suunnattomasti on kehittynyt viime vuosikymmeninä kautsukin ja
guttaperkan tuotanto. V. 1830 lähetettiin Europaan 230 tonnia
kautsukkia, v. 1896 tuotiin sitä 31500 tonnia; lisäytyneeseen
kulutukseen on etupäässä vaikuttanut polkupyörä- ja
voimavaunuteollisuus. Kysynnän noin kasvaessa ruvettiin järjettömästi
tuhoamaan puita, joiden hyytynyttä maitonestettä nimitetään kautsukiksi
eli kumiksi; mutta nyttemmin on palattu ymmärtäväisempiin menetelmiin.
Intiassa on kaikista kautsukkia tuottavista puulajeista kumipuu
tärkein. Sen kuoreen vihlotaan poikittaisia uurtoja ja esille tiukkuva
maitoneste kootaan säiliöihin, sitte se keitetään, hämmennetään,
puserretaan, levitetään läkkipellille, kierretään kokoon ja toimitetaan
kimppuina kauppaan.
Intiasta saamme edelleen monenmoisia mausteita, kuten kaneelia, joka on
_Cinnamomum_-puun nilaa, pippuria, jota Aleksanteri Suuri ensimäisenä
toi Europaan, inkivääriä, kardemummaa ja sesamia, jonka hedelmistä
puserretaan hienoa ruokaöljyä. Sitäpaitsi menestyvät täällä tee, kahvi,
tupakka ja muuan kasvi, joka tuottaa sekä siunausta että kirousta,
nimittäin valmu. Jos veitsellä nirhaa sen puolikypsiä kodankuoria, niin
tiukkuu esille valkoista maitonestettä, joka ilmassa jähmettyy
ruskeaksi. Se on oopiumia. Persian ja Intian oopiumiviljelysten
tuotanto lähetetään parhaastapäästä Kiinaan. Kiinalainen on
intohimoinen oopiumin polttaja. Pieni oopiumipallonen liimataan
erityisesti sommitellun piipun ahtaaseen pesään ja sitä pidellään
lampunliekin päällä. Savu vedetään keuhkoihin kahdella syvällä
henkäyksellä, ja jo toisen pallosen käytettyään vaipuu oopiuminpolttaja
kuolonkaltaiseen uneen, joka on täynnä unelmia ja ihania haavekuvia.
Hän unohtaa huolensa ja ympäristönsä ja riemuitsee hetkellisestä
autuudestaan. Mutta herätessä näyttää hänestä todellisuus raskaammalta
ja synkemmältä kuin konsanaan, ja hirveä päänkivistys on tuloksena.
Tämän paheen valtaan kerran joutunut voi siitä pelastua ainoastaan
parantoloissa. Persiassa pidetään oopiuminpolttoa häpeänä, ja sitä
suvaitaan vain salaisissa lymyissä. Mutta Kiinassa polttavat miehet ja
naiset aivan julkisesti.
Oopiumista sai muuan saksalainen apteekkari vuonna 1806 syntymään
morfiinia, jonka ruiskuttaminen ihoon lieventää paikallisia tuskia.
Siitäkin on kehittynyt intohimo, ja ne onnettomat ihmiset, jotka eivät
lopulta tule toimeen ilman morfiiniruiskua, ovat yhtä varmasti mennyttä
kuin juomarit. Kirstu ja käärinliina odottavat heitä paljoa aikaisemmin
kuin muita.
Loppumattoman laajoilla kentillä viljellään Intiassa sokeriruokoa,
jonka mehu sisältää kaksikymmentä prosenttia sokeria. Intian vanhassa
kielessä sanskritissa on sen nimenä _sakkara_, ja arabialaisten
kielessä, jotka sen toivat Välimeren rannoille, se kuului _sukkar_.
Pikku muutoksin esiintyy sama sana kaikissa Europan ja monissa Aasian
kielissä.
Palmukin menestyy monina lajeina Intiassa, etenkin taatelipalmu,
kookos- ja saagupalmut. Viimeksimainitun ytimestä valmistetaan
saagusuurimoita. Se on merkillinen kasvi, sillä se kukkii yhden ainoan
kerran, korkeintaan kahdenkymmenen vuoden ikäisenä, ja kuolee sitte.
Palmujen ohella antaa Intian maaperä ravintoa lukuisille hyödyllisille
puulajeille, kuten santelipuulle, jota valmistetaan hienoiksi
huonekaluiksi, mustapuulle (ebenholtsille) ja tiikille (engl. _teak_),
joka kasvaa 40 metriä korkeaksi ja muodostaa laajoja metsiä koko
Itä-Intiassa ja Sundasaarilla. Sen puuaine on kovaa ja lujaa kuin
tammi, ja naulat eivät ruostu siihen lyötyinä. Senvuoksi käytetään sitä
paljon laivanrakennuksiin; myöskin rautateitten makuu- ja
ravintolavaunut ovat enimmäkseen tiikistä. Usein kolotaan kuolemaan
tuomittu puu kolme vuotta ennen kaatamista; se kuolee silloin
juurilleen ja käy keveämmäksi painoltaan, jotta elefantit saavat niitä
vaivattomasti kannetuksi hirsinä, samalla kun niitä käy lauttaaminen
virtoja myöten alas.
Siten olemme maininneet ainakin tärkeimmät Intian hyötykasvit. Ja tämä
rikas maa, joka käsittää lähes viisi miljoonaa neliökilometriä ja on
siis esim. yhdeksän kertaa isompi Saksaa, kuuluu Englannille; kaksi
viidennestä on suojelusvaltioita, kaikki muu on Birman ohella Intian
keisarikuntana. Englantilainen valtion siirtomaa on myöskin Ceylon.
Sitte kun Vasco de Gama oli v. 1498 keksinyt meritien Intiaan, joutui
Europa läheisempiin väleihin tuon etäisen maan kanssa. Sataa vuotta
myöhemmin perustettiin suuri englantilainen kauppahuone, "Itä-Intian
yhtiö"; tämä sai tukevan jalansijan Intiassa ja alisti yhä suurempia
maa-aloja määräysvaltaansa. Nyt ovat englantilaiset puolitoistasataa
vuotta täydellisesti vallinneet siellä, ja ihmeellisintä on siinä se,
että tätä Kiinan jälkeen maapallon suurinta valtakuntaa pitää kurissa
vain kourallinen englantilaisia. Paitsi armeijan englantilaista osaa
asuu siellä ainoastaan 76000 englantilaista. Tämä ihme on ainoastaan
siten mahdollinen, että Intian ruhtinaat ja kansat ovat paljoa
vihamielisempiä keskenään kuin karsaita yhteisille herroilleen,
englantilaisille tunkeilijoille.