Itä-Turkestanin eteläpuolella leviää se valtainen maankuoren kohoutuma,
jota nimitämme Tibetiksi. Sen naapurit ovat: idässä varsinainen Kiina,
etelässä Birma, Butan, Sikkim, Nepal ja brittiläinen Intia, lännessä
Kashmir ja Ladak. Valtiolliset rajat eivät kuitenkaan paljoa merkitse;
ne pysyvät harvoin muuttumattomina vuosisadasta toiseen, sillä
vanhoista ajoista asti laajentelee jokainen voimistuva valtakunta
alituiseen alueitansa naapurien kustannuksella. Muuttamattomana
sitävastoin pysyy maankuori itse, kun emme ota lukuun sitä
pysähtymätöntä työtä, mitä sateet ja virrat, säät ja tuulet tekevät
täytellessään syvänteitä liejulla ja hiekalla, leikkoessaan laaksoja
syvemmiksi ja rapauttamalla murennellessaan kallioita. Mutta olkootpa
nämä voimat miten toimeliaita tahansa, maapallon korkeimpana
vuoristomaana pysyy kuitenkin Tibet.
Kun lasket vasemman kätesi Tibetin päälle siten, että rystyset nojaavat
Pamiriin, peittää kämmen Keski-Tibetin alueet, joiden vesillä ei ole
mitään pääsyä mereen, joten ne valuvat lukuisiin yksinäisiin
suolajärvinotkoihin. Peukalosi vastaa Himalajaa, etusormesi
Transhimalajaa, kesi kisormesi Kara-korumia, nimettömäsi Arga-tagia ja
pikkusormesi Kven-lunia. Siten voit laskea maapallon korkeimmat
vuorijonot viidellä sormellasi. Lounasmonsuunin tuomat sateet ovat maan
itäisillä seuduilla runsaampia kuin läntisillä. Vesi valuu joko pitkin
rinteitä alas suuriin virtoihin, jotka soluvat vuorijonojen lomissa,
tai jää ylätasangon pieniin, hajallaan sijaitseviin suolaisiin
umpijärviin. Noista virroista juoksee kaksi itään päin: Keltainen virta
(Hoang-ho) Keltaiseen mereen ja Sininen virta (Jang-tse-kiang)
Itä-Kiinan mereen. Muut juoksevat etelään; Mekong laskee Etelä-Kiinan
mereen, Saulen, Iravadi ja Brahmaputra Intian meren isoon mutkaan,
Bengalin lahteen. Sinä kummastelet, millaisen omituisen kaaren
Brahmaputra tekeekään peukalosi kärjen ympäri, ja luonnollisesti
juoksee peukalosi ulkopuolitsekin suuri määrä vettä mereen; se on
Ganges, joka lähtee Himalajan ylälaaksoista. Ja uloimpana lännessä,
rannetta lähimpänä, juoksevat molemmat meille jo tutut virrat: Indus
etelää kohti Arabian mereen sekä Tarim ensin pohjoiseen ja sitten itään
päin Lop-norin peräti laakaan järveen, joka virran alajuoksun mukana
vaihtelee vuosisatojen kuluessa paikkaansa vuorotellen pohjoisemmaksi
ja etelämmäksi aina sikäli kuin Tarim kasailee liejua tasaiselle
taipaleelleen.
Himalaja on maapallon korkein vuorijono, ja sen harjanteiden keskestä
kohoavat maailman valtaisimmat huiput. Kolme niistä on sinun pidettävä
muistissasi, sillä ne ovat peräti kuuluisia: Mount Everest eli
Gaurisankar, joka 8840 metrin korkuisena on maapallon korkein vuori,
Kindshinjunga (8580) ja Dhavalagiri (8180 metriä). Kara-korumin
vuorijonossa on Godwin Austen vain 200 metriä matalampi kuin Mount
Everest.
Etelästä katsottuna esiintyy Himalaja suuremmoisena näkynä. Mikään muu
maapallon vuorimaa ei vedä sille vertoja hämmästyttävässä kauneudessa.
Jos junalla matkustaa Kalkutasta ylös Sikkimiin, niin Himalajan ikuisen
lumen peittämä harja kohoaa edessä ja yläpuolella, ja Kindshinjunga
pistäytyy esiin kuin huikaisevan valkea hammas. Selväpiirteisen
lumirajan alapuolella leviää jyrkkiä, metsäisiä rinteitä. Aikaisin
aamulla ja kauniilla ilmalla hohtelee lovinen lumiharja kirkkaassa
päiväpaisteessa, rinteiden ja laaksojen vielä häipyessä varjoon ja
usmaan. Noihin korkeuksiin kohotessa muuttuu kasvikunta kuten
matkustaisi Italiasta Nordkapiin. Viimeiset kasvit käymään taisteluun
kylmää vastaan ovat sammaleet ja jäkälät. Niiden yläpuolella on enää
vain paljasta kivikkoa. Pohjois- ja Keski-Tibet ovat keskimäärin 5,000
metriä korkealla merenpinnasta, siis vielä korkeammalla kuin
Montblancin huippu. Ja kun jo koko ylätasanko on noin tavattoman
korkealla, näyttävät vuorijonot siellä hyvinkin mitättömiltä.
Sikäläisten viiden ison vuorijonon välissä on vielä lukemattomia
pienempiä, ja kaikki kulkevat lännestä itään.
Ihalin, kuvaamattomin tuntein tulee siunailleeksi maisemaa tuollaisella
korkealla solakynnyksellä Tibetin sydämessä. Olet lähes 6000 metrin
korkeudessa, ja ihan vieressäsi saattaa kohota huippuja, jotka ovat
vielä puoltatoista kilometriä korkeampia. Mutta siitä huolimatta
hallitsee katseesi koko vuorimaata joka suunnalle taivaanrantaan asti,
jollei tuuli kuljettele pilviä ja jos ilma on ihan selkeä. Tavallisesti
pyyhkielevät sentään ylänköä jääkylmät länsituulet. Vain etäisyyden
vaikutusta on, että lumen ja jään kattamat korokkeet siintävät
sinisinä. Mielen valtaa ensin oman mitättömyyden masentava, nöyryyttävä
tunne; tomuhitusena tuntee olevansa tämän suuren, kauniin maan
pinnalla. Vaivaiseltapa näyttää silloin kaikki ihmisen hyörinä ja
rynnistely verrattuna ympäristön suuren yksinäisyyden ylvääseen
hiljaisuuteen. Yläpuolellasi kaareutuu ääretön avaruus -- jalkojesi
alla leviää Tibet. Sen lakeat vuoriselänteet muistuttavat meren
aaltoja, jotka ovat kesken hurjinta myrskyä kivettyneet; ikuinen lumi
on vaahtoa aalloilla.
Yksikään elollinen olento ei häiritse hiljaisuutta. Tuolla ylhäällä
näkyy aution solan murassa joitakuita jakien ja antilopien jälkiä, ja
tuskin rohkenet haastella seuralaistesi kanssa. Niin juhlallinen on
rauha kuin Herran temppelissä.
Jos tahtoo samota Tibetin halki pohjoisesta etelään, niin on kavuttava
kaikkein näiden vuorijonojen yli, ja jokaisen poikki kulkee pilviä
tavotteleva sola eli rotkotie. Kiehumalämpömittari osottaa korkeuden
merenpinnasta, sillä merenpinnan tasalla kiehuu vesi 100 asteeseen
Celsiusta kuumennettuna, mutta esim. 5500 metrin korkeudessa jo 82
asteen lämpöisenä.
Mikä onni onkaan Aasian kansoille, että mannermaan sisäosa kasautuu
Tibetin huimaavan korkeaksi kohoutumaksi! Näillä ylängöillä jäähtyvät
ja tiivistyvät monsuunin vesihöyryt, jotta putoavat alas sateina ja
juottavat isoja virtoja. Jos Tibet olisi samanlainen kuin Pohjois-Intia
tai Itä-Turkestan, niin olisi vielä paljoa isompia alueita
Sisä-Aasiasta jäänyt pelkiksi erämaiksi. Mutta täten keräytyy vesi
vuoristoihin ja valuu kaikille suunnille; virtojen varsilla asustavat
ihmiset tiheään ahtautuneina, siellä syntyy kaupunkeja ja valtakuntia,
ja virrat vuorostaan juottavat kanavia, jotka kostuttelevat vainioita
ja puutarhoja. Tiedättehän toki, että Aasia on maapallon suurin maanosa
ja että Europa on tuskin muuta kuin yksi sen niemimaita? Niin, eipä
paljoa puutu, ettei Aasia yksinään ole yhtä suuri kuin Europa, Afrika
ja Australia yhteensä. Maapallon 1500 miljoonasta asukkaasta asuu
Aasiassa 830 miljoonaa, siis enemmät puolet. Jos nyt otamme maailman
kartan käteemme ja vertaamme Etelä-Europaa eteläiseen Aasiaan, niin
esiintyy molemmissa useitakin varsin ihmeellisiä yhtäläisyyksiä.
Pyreneitten niemimaata vastaa Aasiassa Arabian niemimaa; molemmat ovat
tylppiä ja nelikulmaisia. Italian saapas vastaa Intian niemimaata;
molemmilla on alapuolellaan kärkensä edessä iso saari, Sisilia ja
Ceylon. Balkanin niemimaata taasen vastaa Taka-Intia; molemmilla on
syvälle leikkautuneet, säännöttömät rannikot ja kaakossa kokonainen
saarimaailma, Arkipelagi ja Sundasaaret. Mutta palatkaamme Tibetiin,
joka on kuin jättiläismoisten aaltojen ympäröimä linnotus. Etelässä
sillä on kaksinkertainenkin vallitus, Himalaja ja sen pohjoispuolella
Transhimalaja, ja näitten välissä on osittain veden täyttämä
vallikaivanto, Induksen ja Brahmaputran yläosa. Ja Tibet on todellakin
linnotus, suojamuuri Kiinan selkäpuolella.
Noin tavattomien vuorijonojen saartama maa on luonnollisesti peräti
vaikeapääsyinen, eikä ole montakaan europalaista Tibetin halki
vaeltanutta. Mutta juuri se seikka houkutteli minua, ja vuodesta 1896
lähtien olen seitsemään kertaan kulkenut Tibetin läpi eri suuntiin.
Tibetin asemalla on vaikutuksensa asukkaihinkin. Maailmasta
eristettyinä ja naapurien kanssa seurustelematta on Tibetin kansa
kulkenut omia teitänsä ja omalla tavallaan kehittynyt rajojensa
sisäpuolella. Maan pohjoinen kolmannes on kerrassaan asumatonta;
siellä matkustin kerran kolme kuukautta ja toisena kertana
kahdeksankymmentäyksi päivää, tapaamatta ainoatakaan ihmistä.
Keskimäinen kolmannes on harvaan asuttua; etupäässä vaeltelee siellä
paimenia lammas- ja jak-laumoineen, asuntoinansa käyttäen mustia
telttejä. Monet heistä ovat myös taitavia jakin ja antilopin
metsästäjiä; toiset keräävät kuivuneista järvistä suolaa, kuormittavat
sillä lampaitansa ja vaihtavat saaliillaan etelästä ohraa.
Eteläisellä kolmanneksella ovat enimmät asukkaat, kahden ja kolmen
miljoonan vaiheilla. Siellä ei eleskele pelkkiä paimentolaisia, vaan
myös vakinaisia asukkaita, jotka ovat kivestä rakentaneet majoja pikku
kyliksi ja viljelevät ohraa virtojen syvissä laaksoissa, etenkin
Brahmaputran. On heillä joitakuita pikku kaupunkejakin; isoimmat ovat
Lhasa ja Shigatse.
Muuttuneessa muodossa on Buddhan uskonto tuhannen vuotta takaperin
vallannut Tibetin. Aikaisemmin vallitsi täällä luonnonuskonto, joka
kansoitti daimoneilla ja hengillä vuoria, virtoja, järviä ja ilman.
Vanhasta taikauskosta siirtyi paljonkin uuteen oppiin, jota sanotaan
lamaismiksi. Maailmassa on 620 miljoonaa kristittyä ja 400 miljoonaa
buddhalaista; jälkimäisistä ovat n.s. lamaisteja kaikki tibetiläiset ja
mongolit, Itä-Siperian burjatit, Volgan alavarren kalmukit, sekä
Ladakin, pohjois-Nepalin, Sikkimin ja Butanin kansat.
Lamaisteilla on suuri joukko munkkeja ja pappeja, joilla on yhteisenä
säätynimenään lama. Heidän ylipappinsa on dalai-lama Lhasassa, ja
melkein yhtä korkea-arvoinen on tashi-lama, joka toimii ylimäisenä
pappina Tashi-lunpossa, suuressa luostarissa lähellä Shigatsea.
Kolmantena arvojärjestyksessä on Urgan suurlama pohjois-Mongoliassa.
Nämä kolme ja jotkut muut ovat ruumiillistuneita jumalia, inkarnatioja.
He eivät milloinkaan kuole, sillä yksilöissä asuva jumala vain vaihtaa
maallista majaansa. Kun dalai-lama heittää henkensä, on jumala, sielu,
lähtenyt jälleen vaellukselle ja siirtyy johonkin muuhun pojan
ruumiiseen. Sitte kun tästä pojasta on saatu selko, tulee hänestä uusi
dalai-lama. Lamaistit siis uskovat sielunvaellukseen, ja loppuna,
kaikkien sielujen täydellisentymisenä, on niiden sulautuminen
"Nirvanaan".
Brahmaputran yläjuoksun laaksossa on paljon nunna- ja
munkkiluostareita. Temppelisuojamat ovat koristeltuja jumalankuvilla,
jotka on muovailtu metallista tai kullatusta savesta, ja yötä päivää
palaa niiden edessä voilamppuja. Munkit ja nunnat eivät saa mennä
naimisiin, mutta muun kansan keskuudessa vallitsee se kummallinen tapa,
että naisella saa olla kaksi miestä tai useampiakin. Muhamettilaisilla
on käytäntö päinvastainen; heidän keskuudessaanhan on monivaimoisuus
sallittua. Tarpeetonta on sanoakaan, että kumpainenkin järjestelmä on
yhtä järjetön ja tekee mahdottomaksi ajatellakaan onnellista
perhe-elämää.