Kun on 2400 kilometriä kameeleilla ja dromedareilla ratsastanut, kuuluu
veturin höyrypillin vihellys mitä viehättävimmältä soitolta. Intian
rautatien alkuasemalla sanoin jäähyväiset belutsheilleni, astuin junaan
ja kiidin ison linnotuskaupungin Quettan kautta brittiläisestä
Belutshistanista alas Induksen partaalle.
Nyt otamme hetkiseksi kartan käteemme. Himalajan eteläpuolella on
Intian niemimaa kolmiona, jonka kärki pistää Intian valtamereen kuin
oka. Mutta tämän kolmion asemasivu pohjoisessa on leveä. Siellä
juoksevat Intian kolme suurta virtaa, Indus, Ganges ja Brahmaputra.
Viimeksimainittu kostuttelee Assarin tasankoja kolmion itäkulmassa.
Gangesin rannoilla sijaitsee kokonainen maailma suuria kuuluisia
kaupunkeja, joista poikkeamme useihinkin niin pian kuin olemme
palanneet pitkänlaiselta retkeilyltä Tibetistä. Gangesilla ja
Brahmaputralla on yhteinen suisto, jonka lukemattomia haaroja myöten
molempien virtojen vesi laskee Bengalin lahteen.
Kolmion läntisellä kulmalla soluu Indus Intian-meren Arabian-puoleiseen
kolkkaan. Sen ja Brahmaputran lähteet ovat ylhäällä Tibetissä
lähitysten, ja kuin suunnattomana valkoisena jalokivenä saa Himalaja
puitteekseen noiden molempien virtojen välkkyvät, kohisevat
hopeajuomut: läntisessä yläreunassa leikkaa siihen kolmekintuhatta
metriä syvän laaksorotkon Indus, ja idässä etsii Brahmaputra yhtä
jylhän, huimaavan laakson kautta tiensä alangolle. Tuhansia ja taaskin
tuhansia vuosia herkeämättömästi jäytävät ja hivuttavat vesipaljoudet
ovat uurtaneet nämä valtaiset poikkilaaksot maapallon korkeimpiin
vuoristoröykkiöihin.
Induksella on useita sivujokia. Vaahtoavina vesiputouksina ja
kohisevina vuolteina kiitävät ne vuoristosta alas valtiastansa vastaan.
Isoin niistä on nimeltään Satledsh, ja ne kaikki virtaavat Pendshabin
alankomaan halki. Kolmestatoista jokisuusta, jotka jakautuvat 250
kilometrin mittaiselle rannikkotaipaleelle, laskee Indus mereen. Sen
koko pituus on 3200 kilometriä, siis hiukan enemmän kuin Tonavan.
Induksen itärantaa pitkin vei minua juna pohjoista kohti. Isossa
tilavassa vaununosastossani oli yhtä kuuma kuin äsken Belutshistanissa,
nimittäin 42 astetta. Rautatievaunujen suojelemiseksi hehkuvalta
auringolta on ne katettu olkipäähineillä, joiden liepukat oikealla ja
vasemmalla ulottuvat puolitiehen ikkunoita alas. Ikkunaruudut eivät ole
valkeita kuten Europan rautateillä, vaan tummansinisiä tai vihreitä;
muutoin häikäisee päiväpaisteen heijastus maan kamarasta liian
räikeästi. Joka toiseen ikkunaan molemmin puolin on lasin asemesta
pingotettu juurisäikeistä punottua verkkoa, jota pitkin päivin ja öin
noruu vesi. Näiden ikkunain eteen on kiinnitetty tuulikiekko, joka
junan kiitäessä vinhaa vauhtia painaa voimakkaan ilmavirran
vaunnuosastoon kostean ikkunaverkon läpi. Siten jäähtyy sisällä ilma
kymmeneen tai kahteentoista asteeseen, ja virkistävääpä on
puolialastomana istuutua keskelle ilmanvetoa!
Tämä rautatie seuraa Industa uskollisesti vuoriston tyveltä merelle
asti, missä se päättyy isoon satamakaupunkiin, jonka nimenä on
Karatshi; höyrylaivat kulkevat sameata virtaa ylös ja alas. Mutta me
kuljemme ylös Induksen vartta Ravalpindiin, isoon linnotuskaupunkiin,
missä astumme pois junasta, valmistautuaksemme retkeilyllemme Kashmirin
ja Ladakin kautta Tibetiin.