Aurinkoisena, raikkaana lokakuun aamuna vuonna 1905 läksin viime kerran
alas Stambulin laiturille, ruotsalaisen lähetystön kavassin, vanhan
Alin, saattamana. Matkatavarani, joita oli kahdeksan kirstua, siirrätin
kaik'iin, pitkään neliteljoiseen veneeseen, ja pidin itse perää
ankkuroineitten purjelaivojen, höyryaluksien ja kaljaasien lomitse ulos
Bosporukselle. Ison venäläisen höyrylaivan nuoratikkaille päädyttyäni
odotin kunnes kaikki kapistukseni oli hinattu laivaan ja seurasin itse
viimeisenä. Ankkuri vivuttiin keulakannelle, potkuri alotti työnsä ja
laiva viiletti pohjoista kohti pitkin Bosporusta.
Kaukoputki kädessä istuuduin peräkannen penkille hyvästelemään
turkkilaisten pääkaupunkia. Ihmeen kaunispa, iäti mielessä pysyvä on se
kuva! Talomerestä pyrkivät valkoiset hoikat minaretit taivasta kohti,
ja kypressitkin, korkeina, hiljaisina ja ylväinä kuin kuninkaat,
osottavat maan lapsille paratiisin valoisaa tietä. Yltympärillä
kohoilevat kunnaitten rinteillä rakennukset kuin teatterin penkkirivit,
jättiläissirkuksena, jossa on katsomasijoja runsaasti miljoonalle
turkkilaiselle, ja areenana Bosporuksen sininen ulappa.
Säälimättömänä riistää meiltä höyrylaiva lumoavan kuvamme. Karttuvan
etäisyyden harsohuntu tekee kaikki piirteet pehmeämmiksi, ja kuin
öisenä unennäkönä katoaa valkoinen kaupunki lopulta ensimäisten
niemekkeiden taakse. Nyt vaihdan paikkaa ja katselen eteenpäin. Kenties
on sillä taholla vielä ihanampaa! Salmi muistuttaa jyrkkien
kalliorantain välissä lipuvaa jokea, mutta kaikissa laaksonaukeamissa,
ja missä vain on sipale rantaa sijansa saanut, pistäytyy näkyviin
valkoisia huviloita ja hoveja, kyliä, muureja ja raunioita, puutarhoja
ja lehtoja. Bosporus on tuskin 30 kilometriä leveä. Vanhat plataanit
kaartuvat nuokkuvine latvoineen vereksille niityille, laakeripuut,
kastanjat, saksanpähkinäpuut ja tammet luovat syvää siimestä. Valkeita
lokkeja leijuu yläpuolellamme ja delfiiniparvi saattelee meitä
vanavedessä, keittiöjätteitä kärkkyen. Ne ovat tummia, pehmoisia ja
kiiltäviä, niiden selkä hohtelee kuin metalli, ja ne kuultavat näkyviin
jo ollessaan useita metrejä syvällä vedessä. Pyrstöevän ponnahduksella
poukkoavat ne kohoksi, viuhahtavat kuin merenjumalien vasamat sievässä
kaaressa yli aaltojen ja sukeltavat jälleen syvyyteen, terävä turpa
alaspäin tähdättynä. Ne voisivat meidät tavottaa, jos tahtoisivat,
mutta tyytyvät tuntikausin seuraamaan laivamme kintereillä.
Vasemmallamme on Europan rannikko, oikeallamme Aasian. Molempien
välimatka on kaikkialla niin vähäinen, että europalaiset voivat kuulla
aasialaisten koirien haukunnan. Tuolla on Therapia, jossa kristityillä
on kesähuviloita ja lähetystöillä palatseja, ja ihan turkkilaisten
kahvilain altaanien alla lainehtii vesi. Alempana salmen varrella
leviää iso kylä, jossa nähdään ikivanha plataani; puun seitsentä runkoa
nimitetään "seitsemäksi veljekseksi". Sen siimekseen kertoo tarina
Bouillonin Gottfriedin leiriytyneen ristiretkiläisinensä, ollessaan
matkalla vallottamaan Pyhää Hautaa ja voittamaan "Jerusalemin
kuninkaan" arvonimeä.
Nyt lavenee meren sola, molempien maanosien rannikot etääntyvät
toisistaan. Mustanmeren avoin näköpiiri leviää eteemme, ja laiva alkaa
hytkyä. Oikealla ja vasemmalla kohoilee valotorneja, ja korkealle
sijotetut patterit vallitsevat salmensuuta. Mutta jo puolen tunnin
kuluttua tuskin enää näemmekään rannikkoleikkausta, johon Bosporus
päättyy. Keinuvilla meren aalloilla suuntaamme kulkumme suorinta tietä
Sevastopoliin, lähelle Krimin niemimaan eteläisintä ulkovuoristoa.
Siellä on venäläinen laivastoasema, mutta vähänpä on siitä venäläisillä
iloa, sillä turkkilaiset määräävät Välimerelle pääsystä, ja ilman
muiden suurvaltojen suostumusta eivät venäläiset sotalaivat saa
poistua Mustaltamereltä. Mutta kaikkien kansojen rauhalliselle
laivaliikenteelle on Mustameri rajattomasti avoinna.
Mustameri, Kaspian meri ja Itämeri ovat melkein yhtä isoja.
Viimeksimainitun suurin syvyys, Landsortista etelään, on ainoastaan 460
metriä, Kaspien meressä tapaa jo 1100 metrin syvyyden, mutta
Mustassameressä on luodattu 2250 metriin asti. Itämerta ympäröivät vain
europalaiset rannikot, Mustameri ja Kaspian meri kuuluvat Europaan ja
Aasiaan. Eri salmien kautta on Itämeri Tanskan saarten lomitse
yhteydessä Atlantin valtameren kanssa; Mustallamerellä on vain yksi
laskuväylä, Bosporus, ja Kaspian meri on ihan umpinainen. Tämän oikean
sisämeren merkillisyytenä on, että sen pinta on 26 metriä Mustaamerta
alempana. Kaikki kolme merta ovat suolaisia, Itämeri vähimmin. Neljästä
isosta virrasta, Tonavasta, Dnjesteristä, Dnjepristä ja Donista, saa
Mustameri paljon suolatonta vettä, mutta Bosporuksen pohjalla kulkee
suolainen merivirta Mustaanmereen, samalla kun tämä juoksuttaa
Välimereen vähemmän suolapitoisen ja siitä syystä kevyemmän
pintavirran. Mustameri ei muuten ole sen mustempi kuin muutkaan meret,
yhtä vähän kuin useimmilla sivistyskielillä Valkeaksi nimitetty
Vienanmeri on valkea, Keltainen meri keltainen tai Punainen punainen,
ja jos sinulle joku kertoo kapteenista, joka oli Välimereltä
purjehtimassa Punaiselle merelle, mutta joutuikin Mustallemerelle,
koska hän oli värisokea, niin saat tarinalle vain tyynesti nauraa.
Nyt kuljemme huojuvaa tietämme edelleen, kurkistamme Sevastopolin
satamaan, laskemme ankkurimme kaukasialaisten kaupunkien ulkoväylälle,
sidomme köytemme Batumin laiturirenkaisiin ja pudotamme sitten
viimeisen kerran ankkurimme pikku matkan päähän Vähän-Aasian
rannikosta. Ylväänä ja valoisena, metsäiset vuoret taustanansa, kylpee
Trapetsunt puolipäivän auringon hohteessa. Maalta kiitää pikku
soutuveneitä kuljettamaan laiturille ihmisiä ja tavaroita. Turkkilaiset
venemiehet mölyävät kuin mielettömät yhteen suuhun, mutta kukaan ei
heitä kuuntele. Jokainen on mielissään, kun vihdoinkin on onnellisesti
päässyt maihin tamineinensa.