Levittäessämme eteemme Europan rautatiekartan näemme verkon, jonka
mustat viivat muodostavat epäsäännöllisiä silmiä; näiden langat ovat
kiiltävää terästä, ja kaupungit sijaitsevat solmukohdissa. Saksan
pohjoisosassa tihenee verkko tihenemistään, ja sen keskessä istuu iso
hämähäkki. Tämä on Berlini nimeltään. Sillä kuten hämähäkki pyydystää
saaliinsa taidokkaasti kudottuun seittiin, samoin vetää Berlini
rautateillä Saksasta puhumattakaan koko Europan, jopa kaiken
maailmankin elämää ja liikennettä puoleensa.
Jos voisimme kohottautua joitakuita satoja penikulmia ilmaan ja meillä
olisi niin terävät silmät, että erottaisimme kaikki Europan rannikot ja
valtioiden luonnolliset rajat sekä rautateiden hienot viirut kuten
niillä edes takaisin suhahtelevat pienet mustat otuksetkin, niin
muistuttaisi tämä kuva kuhisevaa muurahaiskekoa, ja jokaisen
muurahaisen takana pöllyilisi pieni savuhattara. Skandinaviassa ja
Venäjällä olisi vilinä vähemmän vilkasta, mutta keskellä Europaa
muurahaiset kerrassaan puikkelehtisivat kylki kyljessä. Talvin kesin,
päivin öin ei vähenisi hoppu, ja öiseen aikaan näkisimme korkeudestamme
lukemattomien kiiltomatojen kaikkialla pinttävän tuonne ja tänne. Jos
olisimme avaruudesta tulossa ja katselisimme tätä näytelmää ensi
kertaa, niin kysyisimmepä kummissamme, mikseivät nuo pikku pyöriäiset
suoneet itselleen ollenkaan lepoa. Eivät ainoatakaan vaivaista
sunnuntaita vuodessa, eivät jouluaattona tai ensimäisenä
helluntaipäivänä!
Ei, siihen ei niillä ole aikaa. Lepuuttamattomina hyrisevät ne kansojen
ja kaupunkien väliä, meren rannikoiden ja mantereen sisäosan taivalta
edes takaisin, Europan sydäntä kohti. Viimeisenä kahtena vuosikymmenenä
on Berlinistä koitunut Europan sydän. Lontoohan on saarella ja Parisi
liiaksi reunalla. Parisista Pietariin, Tukholmasta Roomaan, tai
Hampurista Wieniin matkustettaessa käy tie aina Saksan pääkaupungin
kautta.
Tarkkaavaisena ja hämmästellen kuljeskelee muukalainen Berlinissä.
Tosin ei hän anna itseään hölmistyttää, mutta hän huomaa joutuneensa
mahtavan isoon kaupunkiin. Tahtoessaan mennä katujen poikki, jotka
valtimoiden tavoin risteilevät Berlinin kaikissa osissa, täytyy hänen
pitääkin varansa. Muutoin voipi hän helposti jäädä kiitävän automobilin
tai sähköraitiovaunun alle. Vilisemällä kulkee jos jonkinmoisia
ajopelejä. Mutta automobilit alkavat jo päästä kaikista muista
voitolle, ja "issikkain" ammatti on enää tähteinä olemassa. Nopeiden,
sähköllä tai bentsiinillä käypien vaunujen lomassa ravaavat
könttyräiset omnibushevoset verkalleen eteenpäin ja risteilevät
kyyditsevien ja ohjausratasta kierittävien ihmisten välitse, joilla
kaikilla on hirmuinen kiire. Ihan näyttää siltä kuin riippuisi maailman
menestys ja menetys jokaisen yksilön päätymisestä oikeaan aikaan
perille!
Järjestysvalta pitää kaiken ankarassa kurissa. Ken ei tottele
määräystä: "oikealta ajettava", häntä rangaistaan, sillä minkään ei
sovi ehkäistä liikennettä. Sivukäytävällä tunkeilee kaiken maailman
jalkamiehiä. Mutta tästä ehtymättömästä ihmis- ja ajoneuvotulvasta
huolimatta on Berlinin kaduilla hyvinkin melutonta, sillä ne ovat
asfaltilla laskettuja, ja useilla ajoneuvoilla on kumirenkaat pyörissä.
Täällä ei ole läheskään sellaista jytyä kuin Tukholmassa; mutta Ruotsin
pääkaupunki on verrattomasti kauniimpi kuin Berlini, -- niin, koko
tällä retkeilyllämme navalta navalle kosketammekin vain kahta
kaupunkia, joiden kauneutta voidaan verrata Meelarin kuningattareen! Ne
ovat Konstantinopoli ja Bombay.
Mutta vielä ei tämä huimaava katuliikennekään riitä -- juniakin tohisee
Berlinin halki, ja rengasrata yhdistää ulommat kaupunginosat keskenään.
Ja jos ne junat edes pysyisivät maan pinnalla! Mutta milloin kohoavat
ne korkeille rautasilloille ilmaan, milloin maan alle sähköllä
valaistuihin käytäviin katoavat; ja näillä maanalaisilla radoilla saa
noin 25 pennillä matkustaa toisesta päästä Berliniä toiseen.
Keskikaupungilla on Friedrichstrassen rautatieasema, jättiläismoinen
raudasta ja lasista rakennettu katos, jossa kulkee jakso
yhdensuuntaisia raiteita; näiden välissä on asemasiltoja. Kenellä on
aikaa, menköön kerran sinne, yhdentekevää minä hetkenä.
Herkeämättömästi hyökkää ihmisiä sisälle ja ulos, portaita ylös ja
alas, kasautuu jonoiksi luukkujen eteen, kantajien tunkeillessa
matkataminetaakat seljässään. Heikkenemättömänä täyttää huumaava pauhu
valtaisen suojaman, jossa pikajunat kulkevat edes takaisin. Tuskin ovat
matkustavaiset astuneet ulos ja sisälle, kun jo junailijat taas
paiskaavat ovet kiinni ja raskas vaunujoukkc syöksähtää pois
kiireimmiten suodakseen tilaa seuraavalle junalle. Ellei sinulla ole
hoppua, niin jäähän kerran puoleksi tunniksi seisomaan jollekulle
asemasillalle, jotta varmistut siitä, eikö joka kahden minuutin
kuluessa kiidä juna ohitsesi, eikä vain päivällä, vaan myöskin suuren
osan yötä. Mikä voikaan olla hermostolle järkyttävämpää kuin
vastuunalaisen päällikön toimi tällä asemalla! Jokainen junahan, joka
katokseen vierii, tulla tuiskahtaa kuin vihuri mereltä.
Mieluumminpa menenkin lähellä sijaitsevaan paikkaan, missä Voittopatsas
kohoaa Berliinin yli, aitauksessaan kolme riviä kullattuja, Ranskassa
vallattuja kanuunia. Tai pakenen Eläintarhan katveisille teille, missä
koko Berlinillä on sunnuntaisin tapana oleskella huvikävelyllä
vaimoineen ja lapsineen. Ja kun sitte käännyn itää kohti, tulen
juhlallisen ylvään portin alitse, Brandenburgin portin, jonka pylväät
kannattelevat voitonjumalattaren nelivaljakkoa vaskeen pakotettuna.
Tästä portista samosi Saksan armeija Berliniin, kun Ranska oli voitettu
ja Saksan valtakunta perustettu.
Portin toisella puolella avautuu muuan Europan kuuluisimpia katuja.
Kuten Saksa varttuu aikamme mahtavammaksi suurvallaksi ja Berlini on
sen pääkaupunki, samaten on "Unter den Linden"- (Lehmusten alla) katu
Berlinin sydän. On kyllä pitempiä katuja kuin tämä, joka on vain
kilometrin mittainen, mutta tuskin avarampia, sillä se on
kuuttakymmentä metriä leveä. Ajo- ja jalkakäytävien välillä, jotka
vuorottelevat keskenään, tuopi neljä kaksinkertaista lehmus- ja
kastanjariviä virkistävän tervehdyksen vapaasta luonnosta keskelle tätä
jättiläismäistä kivikaupunkia säännöllisine katuinensa ja jyhkeine,
harmaine, kuutionmuotoisine rakennuksineen.
Täällä "Lehmusten alla" sijaitsevat vieraitten valtojen lähetystöjen ja
saksalaisten ministeriöiden rakennukset, sekä vanhan keisari Wilhelmin
linna, jonka huoneet ovat tähän päivään asti jääneet asumattomiksi ja
entiselleen; alikerran kulmaikkunassa tapasi hän seistä valkotukkaisena
ja tuskin köyryisenä, katsellen uskollista kansaansa. Jos on juuri
puolenpäivän aika, niin on kävelijäin, upeitten vaunujen ja
automobilien tungos sitä suurempi. Tuolta marssii iloisin soiton
sävelin vahtiparaati, ja uteliaitten joukot seuraavat sitä tahdissa,
niin että komentajalla on tuska ja työ järjestyksen pitämisessä.
Soittokunnan mukana marssimme me uuden kuninkaallisen kirjaston ohi, ja
Fredrik Suuri tähystelee pronssiratsunsa seljästä uuden ajan lapsia.
Tässä on oopperatalo, tuossa yliopisto, jossa työskentelee
kymmenisentuhatta opiskelijaa ja armeija professoreita, ja edempänä
asehisto suurine kokoelmineen sotahistorian alalta. Me kuljemme
linnasillan yli, joka jännittää kaarensa Spreen poikki, ja seuraamme
vahtiparaatia "Huvitarhaan". Fredrik Wilhelm III:nen patsaan juurelle
pysähtyy kulkue, ja väkijoukko seisoo ryhminä yltympärillä kuunnellen,
sillä nyt esitetään yleisön nautinnoksi soittokappale toisensa perästä.
Tämä näytelmä uudistuu päivä päivältä.
"Huvitarhan" ympärillä on kokonainen kaupunginkortteli taidemuseoita ja
taulugallerioita, paitsi tuomiokirkkoa ja kuninkaallista linnaa. Hyvin
ylevältä se linna näyttää, mutta kadut puristelevat sitä pahasti ja se
kaipailee turhaan vapautta ja ilmaa, jotka Tukholman kuninkaanlinnaa
hellivät.